Onko muilla vilkkaita lapsia, joista sanotaan aina kerhoissa ja tarhassa

ja kavereiden kanssa ei voi koskaan jakaa huolia kun heillä on lapset AINA rauhallisia heidän mukaan..

ja kaikista tulee just päinvastaista palautetta.

eli ovat aina nätisti ja ottavat muut huomioon.

kertaan kehoittanut viemään jäähylle ja pyytänyt palaamaan vasta kun leikki on rauhallista. " lopeta nyt, ihan tosi, yritä rauhoittua" -kimitys kun ei meillä valitettavasti tepsi.

nyt av:läisten haukkujen uhallakin kerron että en minä tiedä millä lapsen saisi lopettamaan tuon ajoittaisen riehumisen ja toisten häiritsemisen. Olen yrittänyt keskeyttää, otta kädestä kiinni ja sanoa ei saa, ja että pyydä anteeksi ja halaa ja lupaa ettet enää ja näin tapahtuu ja kahden minuutin päästä sama härdelli.



Sitten ajattelen että ehkä meidän pitää pysyä vain kotona, mutta mitenkäs sitä sitten ikinä oppii hillitsemään sitä vilkkautta? Pitääkö ruveta karjumaan ja kurittamaan? Silloinhan lapsi oppii vain pelkäämään.



Kertokaa nyt kaikki tietävät av:läiset, te joiden lapset ovat aina nätisti ja rauhallisesti ja jos joskus eivät olekaan niin kerrasta oppivat ettei enää koskaan. Miten te tuon teette?

voimakas tempperamentti on myös hyve, eikä sitä saa tappaa.

kotona veljekset riehuvat minkä kerkiävät (5v ja 2v)



mutta tarhassa sanotaan että on niin kilttejä lapsia, ja rauhallisia

Tiesitkö, että lapsella voi olla hyvinkin vahva oma tahto, vaikka hän ei huuda eikä riehu eikä kiusaa muita??

Voisin tietty ottaa kaiken kunnian lasten käytöksestä itselleni, mutta luulenpa, että he ovat vain perusluonteeltaan niin " kilttejä" ja rauhallisia.



Mutta toki meillä on tiukat rajat, joista myös pidetään kiinni! Eli en huuda enkä uhoa lapsilleni. Vaan kiellän kerran tai pari ja sen jälkeen vien tilanteesta pois. Tai vanhempien lasten kohdalla toteutan rangaistuksen.



Mutta oikeesti... ei niitä mussukoita tartte edes rangaista mistään, kun tottelevat yleensä (melkein) heti, mitä vaan pyydän.



t. 3

Mieti valmiiksi mitä haluat sanoa. Eli ainakin sen, että on kurjaa kuulla aina riehumisesta. Kerro, että koitat tehdä parhaasi, ja että tiedät että lapsesi on vilkas luonne.

Kerro, mikä tepsii kotona. Kysy millaisia leikkejä lapsesi leikkii kerhossa/tarhassa. Kerro mitä tykkää leikkiä kotona.

Ainakin tietyn ikäisten poiken leikkeihin kuuluu tietty railakkuus ja äänekäs meno. Juokseminen ja kiipeily yms on merkki lapsen liikkumisen tarpeista, jotka toisilla on suuremmat kuin toisilla, sekin luonnekysymys.

On paljon kiinni tarhan/kerhon henkilökunnasta, miten järjestävät leikkiympäristön ja toiminnan. Saavatko lapset oikeasti leikkiä? Pitääkö leikkiä " hiljaa" ja näkymättömästi? Miksi? Onko riittävästi aikaa ulkoleikille, missä lapset voivat purkaa juoksu-, hyppely- ja kiipeilyhalujaan? Pitääkö kaikkien lasten tehdä samaa asiaa yhtä aikaa? Voiko valita tekemisiä?



Älä tyydy tuollaiseen palautteeseen. Mene ja juttele asiasta.

Lapsessasi ei ole vikaa, ei ole reilua, jos hänkin saa kuulla koko ajan olevansa " liian vilkas" .

riehumista tai agressiivisuutta. Nämä kolme vikaa asiaa eivät mielestäni liity mitenkään siihen, että lapsi on vilkas.

Eräänlainen ikiliikkuja tuo poika on. aina touhottamassa ja tekemässä jotain...



Mutta yleensä nämä tilanteet syntyvät silloin kun olen itse paikalla. Eli poika tottelee ja on kiltisti kun äiti ei ole paikalla, mutta kun minä tulen esim, hakemaan niin voi taivas mikä härdelli on päällä. arvaas vaan ottaako päähän. ei auta sitten kiellot eikä mikään.



Ainoa mikä tepsii niin ottaa poika 4v. kainaloon ja kantaa se autoon ja hakea sitten pikkusisko. mutta yhteisissä tilaisuuksissa olen aika neuvoton. joten kyllä sitä harkitaan 2kertaa ennekuin meidän perhe lähtee minnekään.. valitettavasti..

Jostain luin, että nämä lapset pärjäävät hyvin elämässä:) Heillä on oma voimakas tahto ja temperamentti. Hissukat jäävät jalkoihin myös työelämässä...

...hän aloitti 2v. kerhossa ja siellä meni kivasti, vauhtia oli ja vaarallisia tilanteita, mutta ei pahempaa sattunut. Täti oli hurjan mukava.



Päiväkotielämä alkoi 3v. Aluksi poikamme ryhmä oli ok. Siellä oli pikkueskareita 8, 4-vuotiaita oli peräti 9 ja näitä pieniä vain 5. Opettaja oli aivan huipputaitava ja molemmat hoitajat innokkaita ja sydämellisiä tapauksia, toinen oli sijainen. Syksy meni niin putkeen, ettei ole tosikaan. Mainitsivat aina, että vauhtia on, mutta toisaalta kiittivät leikkitaidoista, sosiaalisuudesta yms. Korostivat, että normaali pikkupoika, koska olin välillä hieman huolissani.



Joululta tuli vakihoitaja vuorotteluvapaalta, oli ilmeisesti ollut hermojaan lepuuttamassa. Heti näki, että hän ei pidä vauhdikkaasta ja kovaäänisestä pojastamme. Palaute oli ihan erilaista kuin muilta työntekijöiltä. Pian aloin aistia myös kitkaa opettajan ja tämän hoitajan välillä...



Seuraavana syksynä ryhmän koostumus muuttui paljon. Isot menivät eskariin ja tilalle nostettiin pienten ryhmästä 9 3-vuotiasta. Hyvä hoitaja vaihtoi ryhmää, koska pienten mukana tuli hoitaja heidän omasta ryhmästään. Yht' äkkiä näiden edellisenä vuonna vielä suunnilleen vauvana paapottujen poikien olisi pitänyt pärjätä aivan omillaan, kun pieniä tuli niin paljon.



Jouluun asti meni kohtalaisesti, mutta sitten se hyvä ope jäi vuorotteluvapaalle. Hänen tilalleen tuli arka sijainen. Silloin alkoi alamäki. Olin yhteydessä päiväkodin johtajaan, koska näin, ettei lapseni enää voinut hyvin. Johtaja sanoi, että annetaan nyt sijaiselle aikaa näyttää kyntensä...no sitä ei kevääseen mennessä tapahtunut.



Syksyllä ryhmään saatiin kokeneempi, mutta nuori opettaja pienten puolelta. Tämä ope ei ollut koskaan ollut isoilla ja poikanihan oli sitten jo pikkueskari. Toinen hoitaja oli edelleen tämä poikani " vihaaja" ja toinen oli nuori sijainen niinikään ekaa kertaa isojen ryhmässä. Silloin alkoi totaalinen alamäki. Vilkas ja energinen poikani alkoi suunnilleen hyppiä seinille, koska nämä pienten taitavat hoivaajat eivät omanneet valmiuksia käsitellä isoja ja vilkkaita poikia. He eivät kertaakaan sen vuoden aikana antaneet mitään ikätasoa vastaavaa tekemistä, eivät kertaakaan! Se oli sitä " tekeekännäkakkaraa" -osastoa alusta loppuun. Ei isojen leluja, ei mitään.



Poikani täytti heti joulun jälkeen 6, mutta leikki edelleen muovi- ja puupalikoilla koko kevään...kertaakaan eivät päässeet puutyöpajaan, eivät eskaritehtäviin, eivät lainaamaan eskarista ikätasoista tekemistä. Riehuivat koko kevään kolmen pojan voimin ja lähellä kesää alkoi tulla sitten tappeluita ja ensimmäisiä merkkejä fyysisen väkivallan käytöstä. Palaute oli pelkästään kielteistä koko vuoden. Kertaakaan en saanut enää kuulla sosiaalisesta ja iloisesta lapsesta. Onneksi kesä tuli ja katkaisi hurjan alamäen.



Poikani pääsi pois päiväkodista koulun eskariin ja siellä jo isosiskolta tutut opettajat laittoivat ryhtiä poikani olemiseen. Ikätasoinen tekeminen antoi hyvää palautetta ja nosti itsetuntoa. Nyt näyttää tosi hyvältä. Vauhtia on, mutta opettajilta on tullut paljon hyvää palautetta ja alkusyksyä lukuunottamatta huonoa ei ole enää tullut ollenkaan. Poikani voi nyt selkeästi hyvin ja menee kovaa vauhtia kohti sitä hetkeä, ettei ole enää niin selkeästi riippuvainen siitä, millaiset aikuiset häntä ohjaavat. Koulun aloitus näyttää valoisalta!