Unohdetut julkkikset - kuka on jäänyt mieleen?
Mietin aina välillä, mitä mahtaa kuulua Hyvät, pahat ja rumat -ohjelman Simo Rantalaiselle. Sarasvuon juontajapari oli ohjelman aikaan skarppi, mutta ilmeisesti kiinnostui sittemmin liikaa päihteistä ja hävisi jonnekin. Mitähän hänen elämäänsä kuuluu nykyään?
Samoin muistelen välillä upeaäänistä Janitaa, laulajaa, joka varhaisteininä keikkui listojen kärjissä, mutta katosi sitten otsikoista. Vieläköhän hän tekee musiikkia?
Kenen julkisuudesta kadonneen kuulumiset sinua kiinnostaisivat? Kuka on jäänyt mieleen?
Kommentit (2639)
Don Huonojen Kalle Ahola.
Kaipaan myös Teemu Brunilaa, vaikka tiedän hänen olevan erittäin aktiivinen nykypäivän musabisneksessä, tehden kappaleita muille ja fiittaillen mm. Jvg:n biiseissä. Ei ilmeisesti viihdy valokeilassa. Toivon silti, että The Crash tekisi joskus paluun ja Studio Killers uutta musaa... Teemun ääni on niin hyvä, kansainvälinen ja mielenkiintoisen omalaatuinen, että haaveilen siitä, että hän edustaisi Suomea Euroviisuissa.
Vierailija kirjoitti:
Markus Kajo oli ihana! Ja on varmaan vieläkin. Sano naapuri sille, että tulee telkkariin. Olisi ihanaa vaihtelua näihin nykyisiin.
Kajo oli jossain lehtijutussa. Ei kuulunut hyvää. Muistaakseni vaimo oli kuollut ja Kajo itse sairastanut aivoinfarktin.
Vierailija kirjoitti:
Simo Vaatehuoneelta, hei!
Oonko mä vanha kun mäkin muistan hänet? :D Samaten Mustan Pörssin mainoksen perheen, jonka äitiä näytteli Tuija Piepponen!
N28
Joku kyseli " Saariston lapsia", olivat kylläkin Roosa ja Roope ja saari Velkua. Muuttivat Viroon ja ovat nyt noin 37 vuotiaita. Isä oli toimittaja. Muistan seuranneeni, kun poikani on saman ikäinen.
Vierailija kirjoitti:
Heli Kajo, muistan kuinka intohimoisesti Iholla-ohjelmassa suhtautu artistin uraansa ja lopulta julkaisi albumin. Ei taida olla nykyään edes sometilejä, kun koitin katsoa ennen kommentin laittoa.
Heli Kajo laulaa nykyisin Pikku Papun Orkesterissa, lastenbändi. Olen käynyt 2-vuotiaani kanssa keikalla 😊
Yksikään unohtamani julkkis ei ole jäänyt mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Janita Janatuinen. Oli seiskan sivuilla usein joskus 2000-luvun alussa? En muista mistä tuli julkisuuteen, olisiko ollut vain joku "povipommi" tms.
On tarjonnut maksullista seuraa ja ollut otsikoissa petossyytteen vuoksi. Huijannut joltain vanhalta ukolta rahaa. Tästä on tosin jo aikaa...
Kakkahattutäti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vilppulasta kotoisin oleva laulaja Emmi ei ole ollut julkisuudessa pitkään aikaan.
Emmin tunnetuimpia biisejä ovat "Breakable", "Crashing Down" ja "Solitary Motions".
Tosiaan, Emmi! Oli pinnalla hetken aikaa joskus 2000-luvun alussa. Vaikutti lahjakkaalta artistilta. Mihinköhän katosi?
Ei Emmi ole mihinkään kadonnut, vaikka soolouraa ei tällä hetkellä tee. Kuuluu (kuului?) Rähinään ja laulaa sekä esiintyy mm. Spektin videoissa.
Mitä Matti Nykäselle on käynyt? En ole pitkiin aikoihin kuullut mitään toilailuja.
Satu Lappi oli kuumaa kamaa ysärillä. Muistan ne ruskealla rajauskynällä rajatut huulet, ohuet kulmat ja blondin tukan, aivan ehtaa ysärityyliä edusti siis 😆😆 Olisi kiva nähdä miltä nykyään näyttää.
Vierailija kirjoitti:
Mitä Matti Nykäselle on käynyt? En ole pitkiin aikoihin kuullut mitään toilailuja.
Matti kuoli vuoden alussa, siitä oli aika monessa lehdessä.
Vierailija kirjoitti:
Kokonaan julkisuudesta katosivat tasavallan prinsessa ja prinssi eli Assi Koivisto ja Jari Komulainen. Tiedän, että Assi on tehnyt hienoa uraa yritysviestinnässä, mutta sukellusvene-Komulaisesta en ole kuullut mitään, eikä ole väliksikään.
Assi teki kyllä uransa investointipankissa. Ja on nykyään eläkkeellä. Nosti yli 60-vuotiaiden naisten sarjassa SM-kultaa painnonostossa viime keväänä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä Matti Nykäselle on käynyt? En ole pitkiin aikoihin kuullut mitään toilailuja.
Joko tämä on Provo tai olet asunut tynnyrissä. Matti on kuollut.
Blondi tuli taloon-sarjan Liisaa näytellyt Saara Alatalo. Sarja oli iso juttu kun olin lapsi ja fanitimme muiden muksujen kanssa Liisaa.
Vierailija kirjoitti:
BB- Cheryl
BB- Kätlin
Kätlin on muuttunut täysin, häntä ei enää tunnista. Mustat hiukset ja keho täynnä tatuointeja. Mun muistaakseni voitti jonkun tatuointi kilpailun.
- Pets-duo
- Heartmix-ohjelman päähenkilöt. Lenni-Kalle oli pitkään naimisissa Marian kanssa, mutta ero tuli hiljattain.
- Jorma Pulkkinen ja Sirpa Viljamas
- Napakympin Kaitsu
- Jyrkin Molli-Olli
- Raymond Ebanks
- Tino Singh (Passi ja hammasharja vois tehdä paluun :D)
- Mikä mikä viidakkokirjan sympaattinen juontaja Paul Segersvärd
- Isto Hiltunen
- Ismo Jokinen (MTV3)
- Ruusun aika -ohjelman näyttelijät
Vierailija kirjoitti:
"Unohtuneita" missejä:
Täällä oli juttua Ville-Markun Elorinteestä, eikö hän seurustellut joskus missi Arlene Kotalan kanssa? Arlenesta löytyi tuollainen melko tuore erojuttu http://www.iltalehti.fi/viihde/2016020921093171_vi.shtml
Pakko kommentoida, kun on sukulainen kyseessä. 😄 Ei olla kyllä juurikaan tekemisissä, mutta asuu yhä Ruotsissa ja on uusi mies. Vanhin tytär tekee uraa mallina, oli vastikään viimeksi Lontoon muotiviikoilla catwalkilla, Arlene päivittelee tästä paljon someen.
Vierailija kirjoitti:
Tapolan mervi on ollut ihan hiljaa
Sairastaa syöpää..
Tosi mies, ei lähtenyt keulumiin muiden miehillä eikä muiden asiapapereilla.