Unohdetut julkkikset - kuka on jäänyt mieleen?
Mietin aina välillä, mitä mahtaa kuulua Hyvät, pahat ja rumat -ohjelman Simo Rantalaiselle. Sarasvuon juontajapari oli ohjelman aikaan skarppi, mutta ilmeisesti kiinnostui sittemmin liikaa päihteistä ja hävisi jonnekin. Mitähän hänen elämäänsä kuuluu nykyään?
Samoin muistelen välillä upeaäänistä Janitaa, laulajaa, joka varhaisteininä keikkui listojen kärjissä, mutta katosi sitten otsikoista. Vieläköhän hän tekee musiikkia?
Kenen julkisuudesta kadonneen kuulumiset sinua kiinnostaisivat? Kuka on jäänyt mieleen?
Kommentit (2639)
Vierailija kirjoitti:
Satu Pentikäinen
Ai vitsit, hänet olen unohtanut kokonaan! Satu oli suosittu samoihin aikoihin kuin Virve "Vicky" Rosti. Sadulla oli vain paljon, paljon parempi ääni kuin Virvellä. On suoranainen ihme, ettei noilla kahdella mennyt toisinpäin, eli Satu olisi ollut se menestyneempi ja Virve vaipunut unholaan. Laulunlahjojen perusteella sen olisi pitänyt mennäkin niin, mutta ilmeisesti Vickyllä oli vahvempi koneisto takanaan pyörittämässä sitä rumbaa.
Pikkutyttönä kuuntelin sekä Vickyä että Satua kasetilta ja kyllähän jo lapsikin huomasi, kummalla oli parempi lauluääni!
Mona Carita. Asuu Amerikoissa nykyään. Mieheni kuolasi sen perään.
Entä Ami ja Monica Aspelund? Missä ovat ja mitä tekevät?
Vierailija kirjoitti:
Jäätanssipari rahkamo kokko
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taiska. Laulaa juuri kakkosen iskelmäohjelmassa.
Taiskasta tuli mieleen Muska, Kirkan sisko. Missä hän lienee nykyisin? Ei ole moniin vuosiin näkynyt mediassa.
Elämäkertakirja ilmestyi vuosi sitten kesällä, silloin oli haastatteluja monessakin paikassa. Kai ensisijaisesti eläkkeellä niin kuin eläkeikäiset tuppaavat olemaan.
Muska oli Hesassa Espan lavalla keikalla pari viimeistä kokoa sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäätanssipari rahkamo kokko
Entäs se miesluistelija Oula jotain (en muista sukunimeä)? Oli aika niljakkaan oloinen tyyppi minusta, vaikka moni tyttö huokailikin hänen peräänsä. Sillä oli aina kuvissa sellainen yliampuva virnistys, joka sai hänen silmänsä uppoamaan syvälle silmäkuoppiin. Hampaat taisi olla valkaistut. Menestyi kyllä hyvin taitoluistelijana, mutta katosi julkisuudesta melko nopeasti jossain vaiheessa.
Joonas Hytönen oli hyvä toimittaja, tulisi takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koop Arponen
Koop tuli tutuksi, kun mummonsa asui meidän kylällä.
Koop on oikea englantilainen herrasmies, jolle ei julkisuus noussut yhtään hattuun...
Hän mm. vei meidän kyläkoulun oppilaat Englantiin luokkaretkelle.
Pete Parkkonen on myös ollut kylällämme vakituinen vieras kesäisin.Nykyään asuu Seinäjoella brittiläisen vaimonsa kanssa.
Tekee keikka trionsa Flute of Shamen kanssa. Kirkkokonserteissaan olen Joulun aikaan käynyt...
Ja kylä oli Keuruun Pihlajavesi. Muutama vuosi sitten Koop teki keikan Pihlajavedellä Flute of Shame bändinsä kanssa. Youtubesta löytyy pätkiä keikasta.
Kristiina Hautala, Antti Einiö
Vierailija kirjoitti:
Joonas Hytönen oli hyvä toimittaja, tulisi takaisin.
Käänsi Chris Rockin vitsejä suomeksi ja esitti niitä ominaan. Vähän paha kun samaan aikaan subilta tuli Conan obrian show jossa Chris rock vieraana kertomassa niitä samoja vitsejä. Aika pian tämän jälkeen taisi Joonaksen oma show loppua.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäätanssipari rahkamo kokko
He ovat Helsingissä näkyvästi esillä. Toinen ainakin politiikassa. Sitten aina myös Suomessa järjestettävissä taitoluistelukilpailussajossakin roolissa.
Kaffebulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joonas Hytönen oli hyvä toimittaja, tulisi takaisin.
Käänsi Chris Rockin vitsejä suomeksi ja esitti niitä ominaan. Vähän paha kun samaan aikaan subilta tuli Conan obrian show jossa Chris rock vieraana kertomassa niitä samoja vitsejä. Aika pian tämän jälkeen taisi Joonaksen oma show loppua.
Tätä en tiennytkään. Hänen isänsä muuten täytti 80 vuotta juuri viime kuussa. Kun vielä kävin keskustassa niin usein törmäsin Matti-Eskoon ja hänen vaimoonsa Strömmeriin ytimen kahviloissa.
Vierailija kirjoitti:
Joonas Hytönen oli hyvä toimittaja, tulisi takaisin.
Nimeen törmää usein sarjojen lopputeksteissä eli taitaa työskennellä tuottajana tai ohjaajana. En nyt muista kumpana.
Pää Kii -yhtyeen Teemu B.
Ville Komsi (poliitikko)
Bloggaaja Xenia (A-Sutton)
Vierailija kirjoitti:
Anneli Sari jaka pakeni Suomesta Ranskaan . Aivan mahtava laulaja.
Tämä! Kuuntelin pienenä jotain tädin kasettia, joissa lauloi Anneli Sari. Kivan muiston nostit pintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joonas Hytönen oli hyvä toimittaja, tulisi takaisin.
Nimeen törmää usein sarjojen lopputeksteissä eli taitaa työskennellä tuottajana tai ohjaajana. En nyt muista kumpana.
Hytönen on tämän TV-tuotantoyhtiön toimitusjohtaja: https://www.fremantle.fi/tuotannot/
pop kirjoitti:
Kristiina Hautala, Antti Einiö
Kristina Hautala yhdellä i:llä luki itsensä Ruotsissa psykologiksi ja teki uransa siellä, taideterapian parissa.
Antti Einiö on varmaankin eläkkeellä siitä ohjelmatoimistostaan, joka toi ulkomaisia tähtiä Suomeen keikkailemaan monta vuosikymmentä. Piti ihan tarkistaa elossa olemine ja ikä Wikipediasta: 87 v!
Missi Anu Ylimäenpää. Oli kaikkien aikojen kaunein. Minne lie nyt tiesi vienyt...
Satu Pentikäinen