Tunnetko tarvetta huolehtia pienistä lapsista, esimerkiksi itkevistä vauvoista? Itse olen huomannut suhtautuvani välinpitämättömästi tai inhoten

Vierailija kirjoitti:

Oma lapsi on aivan eri asia kuin vieraat.

Koen vieraat lapset liikkuvina tartunnanlähteinä. Niillähän on aina menossa joku tartuntatauti. (Luin jostain, että ihmisen pitää sairastaa noin 60 tautia varhaislapsuudessaan ja sitten vasta immuunikyky on hyvä.) 

Itse asiassa toi on vanhaa tietoa, ja nykytiedon mukaan jokainen sairastuminen syö pois vastustuskykyä.

Enkä usko yhtään, että oma lapsi on jotenkin eri asia, sen verran monet vanhemmat esim. tappaa lapsensa.

En tunne mitään tuollaista halua. Lähinnä jotain inhonpuistatuksia.

Mutta jos näkisin eksyneenoloisena itkevän pienen lapsen tms., tottakai silkasta velvollisuudesta koettaisin auttaa.

Joo, sama juttu. Myös kolmekymppinen ja en yhtään pidä muiden ihmisten lapsista, ja vauvat ovat ällöttäviä. Haluan kuitenkin pari omaa lasta, ja uskon että näitä tulen rakastamaan valtavasti. Ap, et ole mikään kummajainen, vaan ihan normaali ihminen. Moni feikkaa lapsi-ihailujaan tuttaviensa mieliksi. Evoluutionkin kannalta on ihan luonnollista tuntea rakkautta ja suojelunhalua vain omia jälkeläisiä kohtaan, ei muiden jälkeläisiä kohtaan. Ja vielä jos lapset ovat vieraita ja sinulla ei ole ollut pikkusisaruksia, kuten ei minullakaan, niin ei kerrassaan mitään kummallista haluta pysyä etäällä muiden pikkulapsista.

Vierailija kirjoitti:

Muakin kiinnostaa, onko tällainen vammaista jonkun mielestä. Joissain kulttuureissahan pidetään ihan yleisesti alle vuoden ikäisiä ällöttävinä epäihmisinä. En usko, että kumpikaan reagointitapa on epäluonnollinen. Johtuu varmaan ihmisen luonteesta ja kulttuurin paineesta. En tykkää vauvoista ja mun mielestä niillä ei oikein ole persoonallisuutta. Vanhempia lapsia ja aikuisiakin kohtaan mulla on sen sijaan kyllä äidillistä huolehtimisviettiä. Omaa vauvaakin kyllä suojelin eläimellisesti ja huolehdin, mutta en kokenut semmoista lepertelyntarvetta paljonkaan.

Missä kulttuurissa on vauvoja pidetty "ällöttävinä epäihmisinä"?  

Ymmärrän vielä tuon "epäihmisen", mutta ihan lähtökohtaisesti ällöttävinä otuksina? En oikein jaksa uskoa, ettei ainakin sille äidille vauva olisi jotain muuta? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko yli vai alle 25-vuotias?

Olen yli kolmikymppinen. AP

Ei tunnevammaisuus ikää katso.

Mitä on "tunnevammaisuus"? Se, ettei tunne sillä tavalla, kuin sinä haluat? AP

Sulta puuttuu jotain mikä on normaaleilla ihmisillä.

Miksi en mielestäsi ole "normaali ihminen"? Jos vastaus on, etten ole "normaali ihminen", koska minulta puuttuu tämä salaperäinen ominaisuus X, onneksi olkoon, olet osannut muodostaa kehäpäätelmän. AP

Tiedät vastauksen itsekin. Suurin osa reagoi toisin kuin sinä, siksi tilastollisesti normaali.

Selitä nyt vielä, miten se, että toimii tai ajattelee jossakin asiassa eri tavalla kuin keskimääräinen ihminen, tekee mielestäsi ihmisestä vammaisen. AP

Taidat olla ymmärrysvammainen myös.

Esitän kysymysiä, koska ne osoittavat, miten naurettavan huonoja ja epäloogisia perustelusi ovat. Jos olisit miettinyt minuutinkin, ennen niiden kirjoittamista, olisit huomannut asian itsekin. Tai niin ainakin toivon.

Sellainen vinkki vielä, että keskustelukumppanin haukkuminen ja nimittely ei myöskään lisää viestien uskottavuutta. AP

Älä viitsi nolata itseäsi enempää. Ylimielsyyteenkään sinulla ei todellakaan ole varaa.

Jaa, trollihan tämä olikin. AP

Ei vaan juuri päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma lapsi on aivan eri asia kuin vieraat.

Koen vieraat lapset liikkuvina tartunnanlähteinä. Niillähän on aina menossa joku tartuntatauti. (Luin jostain, että ihmisen pitää sairastaa noin 60 tautia varhaislapsuudessaan ja sitten vasta immuunikyky on hyvä.) 

Itse asiassa toi on vanhaa tietoa, ja nykytiedon mukaan jokainen sairastuminen syö pois vastustuskykyä.

Enkä usko yhtään, että oma lapsi on jotenkin eri asia, sen verran monet vanhemmat esim. tappaa lapsensa.

Mikä tutkimus tuo muka on? Laita linkki

Olen odottanut sitä suurta hetkeä että alkaisin tykkäämään lapsista mutta ei ole kuulunut vielä! Anoppi toivoo kovasti jälkikasvua mutta en voi hänelle sanoa että en voi sietää lapsia :D sen sijaan pienet eläimet ja varsinkin kissat ovat lähellä sydäntä. Pieni karvapallero on paljon suloisempi kuin rääkyvä lapsi. Ehkä vielä sukulaisten ja naapureiden kurittomien lasten näkeminen on vähentänyt "äidinvaistoani" entisestään. En vain yksinkertaisesti jaksa mitään huutoa ja mökää, lasten ohjelmien ärsyttävät äänet saavat migreenin aikaan ja hyppiminen ja kiljuminen niskavillat pystyyn!

Ap jaksaa puolustaa epäinhimillisyyttään ja loukkaantuu kun se osoitetaan hänelle. Hirveä tapaus. :(

Vierailija kirjoitti:

No esim ostoskeskuksessa törmäsin joku aika sitten itkevään eksyneeseen pikkulapseen, joka kaatui liukuportaissa ja lähti pyörimään alas. En hirveästi pidä lapsista, mutta todellakin otin lapsen kiinni ja tuli todella paha mieli itkevän lapsen vuoksi ja tarve lohduttaa ja halata. Onneksi äiti löytyi pian eikä lapselle käynyt mitään.

Jos tuossa tilanteessa olisi välinpitämätön ja tunteeton, niin kyllä on terapian paikka, ei voi olla normaali..

Toimisin tuossa tilanteessa samalla tavalla, mutten ole varma miksi. Luultavasti siksi, että niin pitäisi tehdä, vaikka oikeasti haluaisin olla välinpitämätön ja kävellä vaan ohi. Varmaan myös halaisin ja lohduttaisin, jotta lapsi hiljenisi. En kuitenkaan pitäisi siitä (lohduttamisesta). Myös syy lapsen kaatumiselle vaikuttaisi ajatuksiini, muttei käytökseeni, koska sosiaalinen paine olisi niin kova. Jos lapsi olisi esimerkiksi juossut, ajattelisin varmaan "mitäs juoksit tyhmä kakara, ehkä nyt opit". Tiedän, olen kamala. Lapset vaan ällöttävät minua niin syvästi. En voi sille mitään, eikä se oikeastaan ole elämääni mitenkään hankaloittanutkaan.

Inhositteko te vihaajat itseänne kun olitte lapsia?

Vai onko teitä inhottu?

Vierailija kirjoitti:

Inhositteko te vihaajat itseänne kun olitte lapsia?

Vai onko teitä inhottu?

Keksi jotain uutta :D

Aina tämä sama "oivallus" joltakin pikkuäidiltä, jonka se tulee sitten tohkeissaan kirjoittamaan "sinäkin olit lapsi, senkin, senkin pyllyvela!!!" :D

Vierailija kirjoitti:

Ap jaksaa puolustaa epäinhimillisyyttään ja loukkaantuu kun se osoitetaan hänelle. Hirveä tapaus. :(

Ja sä jaksat trollata, vaikka olet ihan paska siinä, hirveä tapaus :(

Vierailija kirjoitti:

Inhositteko te vihaajat itseänne kun olitte lapsia?

Vai onko teitä inhottu?

Turha nyt takertua tuohon inhoamiseen. Yleensä suhtaudun pieniin lapsiin neutraalisti, ja hyvin vähän joudun sellaisia edes kohtaamaan. Joissakin tilanteissa lapset voivat tosin aiheuttaa inhon tunteita, esimerkiksi syödessään omia eritteitään, itkiessään naama punaisena tai ryömiessään lattialla, eikä tämäkään ole mikään automaatio.

Minua ei ole inhottu lapsena, enkä inhoa itseäni. AP

Minulla oli kova tarve kasvaa isoksi nopeasti. Lasten jutut ei koskaan kovasti tuntuneet omilta tietysti leikin mutta yleensä aika tosielämän leikkejä meikkausta, pukemista, kampaamoa, vaatesuunnittelijana, kahvilanpitoa ym. Minua ei todellakaan inhottu vaan rakastettiin suuresti. Olen ainut lapsi joten en kotona tottunut olemaan lasten kanssa enkä koskaan tykännyt mekastamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Inhositteko te vihaajat itseänne kun olitte lapsia?

Vai onko teitä inhottu?

Keksi jotain uutta :D

Aina tämä sama "oivallus" joltakin pikkuäidiltä, jonka se tulee sitten tohkeissaan kirjoittamaan "sinäkin olit lapsi, senkin, senkin pyllyvela!!!" :D

Et sitten sinäkään vastaa kysymykseen?

Vierailija kirjoitti:

En vain yksinkertaisesti jaksa mitään huutoa ja mökää, lasten ohjelmien ärsyttävät äänet saavat migreenin aikaan ja hyppiminen ja kiljuminen niskavillat pystyyn!

Tämä! Mietin miten toiset psyykkaavat itsensä kestämään mekastusta? Tietysti kaikki ei nauti rauhallisesta elämästä mutta ne jotka sitä haluavat ja ovat silti hankkineet lapsia niin kertokaa miten teette sen! Lastenohjelmat vielä voi valkata tai säätää ääntä pienemmälle..

Vierailija kirjoitti:

Inhositteko te vihaajat itseänne kun olitte lapsia?

Vai onko teitä inhottu?

Varsin "nokkela" kommentti. Mutta ei, minua ei inhottu. Sain varsin paljon rakkautta ja huolenpitoa sekä vanhemmiltani että isovanhemmilta. En myöskään inhonnut itseäni, mutta moni kaltaiseni lapsia ällöksyvä aikuinen varmaan inhosi. Heidän harmikseen en saanut valita, haluanko syntyä vai en, mutta itse en sitä virhettä tee, että lapsia hankkisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Inhositteko te vihaajat itseänne kun olitte lapsia?

Vai onko teitä inhottu?

Turha nyt takertua tuohon inhoamiseen. Yleensä suhtaudun pieniin lapsiin neutraalisti, ja hyvin vähän joudun sellaisia edes kohtaamaan. Joissakin tilanteissa lapset voivat tosin aiheuttaa inhon tunteita, esimerkiksi syödessään omia eritteitään, itkiessään naama punaisena tai ryömiessään lattialla, eikä tämäkään ole mikään automaatio.

Minua ei ole inhottu lapsena, enkä inhoa itseäni. AP

Mikset inhoa itseäsi? Sinähän olet ollut lapsi joten olet itsekin tehnyt samaa kuin lapset?

Logiikkasi horjuu pahasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Inhositteko te vihaajat itseänne kun olitte lapsia?

Vai onko teitä inhottu?

Turha nyt takertua tuohon inhoamiseen. Yleensä suhtaudun pieniin lapsiin neutraalisti, ja hyvin vähän joudun sellaisia edes kohtaamaan. Joissakin tilanteissa lapset voivat tosin aiheuttaa inhon tunteita, esimerkiksi syödessään omia eritteitään, itkiessään naama punaisena tai ryömiessään lattialla, eikä tämäkään ole mikään automaatio.

Minua ei ole inhottu lapsena, enkä inhoa itseäni. AP

Mikset inhoa itseäsi? Sinähän olet ollut lapsi joten olet itsekin tehnyt samaa kuin lapset?

Logiikkasi horjuu pahasti.

Mutta hän ei ole enää lapsi, ja inho kohdistuu nimenomaan heihin, jotka ovat lapsia nyt. Eikä hän saanut myöskään valita syntymistään/lapseksi tulemistaan.

Samaa täällä. Lisäksi pikkulapset ovat vastenmielisen saastaisia ja inhottaisi koskea niihin, on tarpeeksi sietämätöntä joutua seuraamaan sitä joka paikan lääppimistäkin jo. Kohti konttaava vauva on ahdistava ja kiusaannun, enkä tiedä miten olla. En kykene tuntemaan mitään suojelunhalua tai hoivaamistarvetta niitä kohtaan, lähinnä se niiden riippuvaisuus puistattaa. En voi sille mitään.

Pidän kyllä muuten lapsista, mutta yli kolmivuotiaista lähinnä. Hoidan erittäin mielelläni rakkaita sukulaislapsia ja uskaltaisin väittää lasten myös pitävän minusta todella paljon. Itse emme mieheni kanssa lapsia tee koskaan ja ajatus raskaudesta ja vauvasta sisälläni on.. No mitenkään liioittelematta samankaltainen kuin ajattelisi rinnan läpi itsensä repivää alienia. En vain voi sille mitään!