Aikuisena huomattu ADHD

Lääkehoito on yksi vaihtoehto, mutta ei ainakaan yksinään tee autuaaksi, vaan pitäisi ensin oppia näkemään ja tunnistamaan omat huonot toimintamallit ja alkaa rakentaa niiden tilalle uusia, toimivampia tapoja. Jos ADHD oireilee kovin voimakkaasti, lääkitys voi auttaa siinä, että pystyy keskittymään paremmin tähän oppimisprosessiin, mutta pelkkä lääkitys ei saa ketään tekemään korjausliikkeitä tapoihin, joiden mukaan on elänyt koko ikänsä.

Kysy siskolta, onko hän koskaan ajatellut, että hänellä voisi olla ADHD. Printtaa hänelle artikkeleita aikuisen ADHD:sta ja vaikka ADHD-testi (ei luotettava, mutta suuntaa-antava), joita voit antaa samalla. Yritä olla syyllistämättä - ei kannata sanoa, että tää tuli mieleen, koska sä aina petät lupaukset ja suutut helposti, vaan kannattaa lähestyä siltä kannalta, että tämä juttu voisi tehdä siskon elämästä helpompaa ja mukavampaa. Tutkimukset ovat yleensä aika pitkät (ja ehkä raskaatkin), diagnoosia ei lätkäistä tuosta vain. Ainakin täällä poissuljetaan tutkimusten yhteydessä myös muita vaihtoehtoja, jotka voivat aiheuttaa samanlaisia oireita, eli samalla tutkitaan myös esimerkiksi erilaisten persoonallisuushäiriöiden, masennuksen ym. mahdollisuus.

Saattaa olla kyse myös epävakaasta persoonallisuushäiriöstä.

Lääkehoito on kai vielåkin ongelmallista, koska kelakorvaukset aikusena aloitetulle lääkehoidolle ei vieläkään ole selvät.

Lääkehoidon mainitsi siksi, että olen lukenut paljon aikuisista, jotka ovat ymmärtäneet adhdnsa aikuisiällä ja saaneet lääkkeillä "rauhan" elämäänsä. Myös onnistuneita kokemuksia lapsista. Ja epäonnistuneita... :( lääkehoito ei tietenkään yksin koskaan riitä vaan tarvitsee tuekseen muunkin ammattiavun.

Kiitos vinkeistä ja huomiosta, että voi olla muutakin! otettava siis härkää sarvista tän vuoden aikana pikkuhiljaa. Käy onneksi miehensä kanssa parisuhdeterapiassa, josko siellä myös näkisivät ongelman olevan muussakin kuin parisuhteessa ja miehessä, niinkuin siskoni itse ajattelee (mies taas on asberger-tyyppinen tietokonepeli riippuvainen... No onneksi ei ole oma avioliitto kyseessä...)

Jos lääkettä todella tarvitsee, niin kyllä sen rahan pystyy jostain etsimään, kun vielä kykenee kuitenkin työskentelemään. Erilaisia on heillä, jotka elävät oikeasti köyhästi, mutta jos on varaa vaikka karkkiin, elokuviin, ns. Turhakkeisiin, niin oma terveys ja kunnossa pito menee ainakin toivottavasti kelakorvauksettomuuksien edelle.

Diagnoosia ja hoitoa varten siskosi täytyy olla ITSE todella motivoitunut hakemaan muutosta elämäänsä. Itse olen nyt kolmikymppinen ja yrittänyt saada apua parin vuoden ajan, joista puoli vuotta todella aktiivisesti. Useamman tapaamani ammattilaisenkin mielestä olen ADHD. Mitään diagnoosia minulle ei vielä ole. Julkisella puolella tutkimuksiin vain on niin vaikea päästä.

Tähän meneenssä olen selostanut tilanteeni ja elämäntarinani ainakin kuudelle eri ihmiselle. Tämä on todella raskasta, koska vieläkin löytyy terveydenhuollon ammattilaisia, jotka eivät tietä edes perusasioita ADHD:sta tai edes usko koko sairauteen. Viime syksynä tutkimuksiin pääsy tyssäsi määrärahojen loppumiseen. Reilun viikon päästä minulla on seuraava aika psykologille ja silloin pitäisi tulla tieto, onko nyt määrärahoja tutkimuksiin. Jos asia ei vieläkään edisty, olen päättänyt lähteä Helsinkiin asiaan erikoistyneelle yksityiselle psykiatrille. Se on tietenkin järkyttävän kallista, mutta toisaalta kalliiksi tulee myös tämä elämän paikallaan junnaaminen.

Toivottavasti en ihan liikaa masentanut sinua. Ajattelin vain kertoa mitä on odotettavissa. Tsemppiä sinulle ja siskollesi!

Elän miehen kanssa, jolla selkeä ADD, eli ADHD ilman H:ta, eli hyperaktiivisuutta. Periaatteessa samat piirteet, mutta väsyy helposti, on hyvin flegmaattiselta vaikuttava ihminen. Hän on itse ennen tutustumistamme jo alkanut tunnistaa omia "oireitaan" (tai voisi pikemminkin puhua "piirteistä"). Yrittänyt saada itselleen diagnoosia, jolla ei sinänsä hänelle mitään väliä, mutta antaisi tietynlaista uskottavuutta, ettei aina leimattaisi vain masentuneeksi, bipolaariseksi, saamattomaksi tms. 

Myös siskollani selkeä ADD, mutta ei halua tätä myöntää. Tähän mieheen tutustumisen kautta olen alkanut ymmärtää myös siskoani ja hänen elämäänsä paremmin. Se on ollut yhtä "takkuista tahkoamista", lahjakkaan ihmisen alisuoritumista, itsetunnon laskua sen myötä. 

Molempien elämää leimaa täysin hotiton aikakäsitys, mitään heidän kanssaan ei voi sopia. Eivät osaa arvioida omia resurssejaan, aikaansa, lupautuvat kaikenlaiseen, sitten tulee pettymyksiä -eniten heille itselleen. Molemmat ovat älykkäitä ja lahjakkaita tyyppejä, luovia, jonkin tuntuu heillä itsessään vaan olevan aina "hukassa" tai kateissa. 

Yksi olennainen osa AD(H)D:ta on nimenomaan toiminnanohjauksen häiriintyminen. Jokin pienikin ulkoinen ärsyke tietyssä tilanteessa saattaa viedä aivan koomisella tavalla kaiken huomion. Esim. jutellessaan minun kanssani keskittyneesti, ulkoa kuuluva kova pärinä saattaa viedä huomion niin, että alkavat puhua pärinästä unohtaen täysin käynnissä olleen keskustelun. Vastapuoli kokee tällaisen luonnollisesta helposti loukkaavana -etenkin kun sitä tapahtuu koko ajan.

Toiminnanohajuksen vaikeus näkyy myös siinä, että esim. siivousta voi olla mahdotonta aloittaa, kun ei tiedä mistä aloittaisi. Ja kun sen aloittaa ja siinä pääsee vauhtiin, koko ulkopuolinen maailma katoaa ja henkilö saattaa siivota samantien koko vuoden siivoukset samantien.

Rajanveto normaalin ja epänormaalin välillä on häilyvä. Kaikkihan meistä välillä keskittyvät suurella intensiteetillä johonkin asiaan ja ulkopuolinen maailma unohtuu. AD(H)D -ihmisillä nämä piirteet vaan ovat silmiinpistäviä ja häiritsevät jokapäiväistä elämää.

Diagnoosia, tai edes ymmärrystä terveydenhuollosta on vaikea saada. Ihan psykodynaaminen psykoterapia ei välttämättä auta, apua sen sijaan saattaa saada tietynlaiselta valmentajalta, jonka kanssa käydään läpi ihan arjen juttuja, opetellaan tekemään listoja, mitä pitää muistaa tehdä lähiaikoina ja miten niissä edetä, askel kerrallaan. Ihan sellaisia tavallaisia juttuja, mitä "normaalit" ihmiset tekevät automaattisesti ja luonnostaan. Esim. jos haet työpaikkaa, tiedät mistä katsot ensin avoinna olevat työpaikat, sitten tsekkaat koska niihin pitää hakea, sitten teet CV:n, sitten kirjoitat hakemuksen.

Välillä meinaa itsellä pinna loppua, jatkuvaa huomauttelua kuin lapselle, joka on kuitenkin aikuinen täyspäinen ihminen. 

Netistäkin löytyy aika paljon tietoa näitä jutuista, mm. Päivi Tasala itse ADHD:na koonnut paljon hyviä vinkkejä. https://paivitasala.wordpress.com/