Oletteko saaneet perintöä isovanhemmilta?
Kommentit (10)
Kitaran. Pappa soitti mulle aina kitaraa ja laulettiin yhdessä. Joskus 10-vuotiaana hän opetti mut soittaman ja lopulta kun pappa ei voinut enää soittaa niin minä soitin hänelle. Hän kuoli kun olin 17 ja kitara oli testamentattu minulle.
En virallisesti. Käytännössä tauluja, koruja ja astioita.
En. Kolme isovanhemmista kuoli jo ennen kuin synnyin ja kun neljäs kuoli, sen vähäisen irtaimiston sai äitini ja hänen veljensä.
Joo, ja vituttaa aivan helvetisti. Vanhemmat laittoivat perintömökin mun ja kolmen sisaruksen nimiin kun oltiin kaikki alle 10v. Nyt sit maksetaan koko loppuikä veroja ja ekomaksuja homeisesta rotiskosta josta ei pääse eroon kun yksi veli ei suostu myymään omaa osaansa, jos ostaja edes löytyisi. On myös aivan järjettömän kaukana eli me kolme muuta ei voida edes käyttää sitä. Saatanan itsekkään kusipäät, eli vanhemmat, ei näe asiassa ongelmaa.
Ei mitään virallista. Isäni oli ainoa perijä ja koska isoisä kuoli niihin aikoihin kun minä ja sisarukseni olimme muuttamassa kotoa, jaoimme kaikki huonekalut, astiat ja muut. Isä piti vain valokuvat, korut ja jotaikin muistoesineitä.
Mummini "testamenttasi" vanhan kampauspöytänsä minulle. Sain sen kyllä jo ennen hänen kuolemaansa.
Äitini ohitti oman perintöosuutensa toisen mummini kuollessa, joten perintö tuli suoraan minulle ja siskolleni. Kovinkaan isosta summasta ei kuitenkaan ollut kyse.
Osan maapaikasta ja vähän rahaa sain ennakkoperintönä vuosikymmeniä sitten.
Vierailija kirjoitti:
Joo, ja vituttaa aivan helvetisti. Vanhemmat laittoivat perintömökin mun ja kolmen sisaruksen nimiin kun oltiin kaikki alle 10v. Nyt sit maksetaan koko loppuikä veroja ja ekomaksuja homeisesta rotiskosta josta ei pääse eroon kun yksi veli ei suostu myymään omaa osaansa, jos ostaja edes löytyisi. On myös aivan järjettömän kaukana eli me kolme muuta ei voida edes käyttää sitä. Saatanan itsekkään kusipäät, eli vanhemmat, ei näe asiassa ongelmaa.
Lakiapua saatatte joutua hankkimaan, mutta mökin omistajuudesta pääsee kyllä eroon vaikka veli venkoilisi vastaan. Hinta tarpeeksi alas niin eiköhän jollekin kelpaa, tai sitten veli lunastaa teidät ulos. Googlettamalla "yhteisomistuksen purku" tms. löytyy tietoa.
Astioita, tekstiilejä, huonekaluja kyllä, rahat meni perikunnille eli vanhemmilleni ja heidän sisaruksilleen. Toisen isosisän perikuntaa ei ole vielä kai edes jaettu loppuun ja hänen kuolemastaan on jo 25 vuotta aikaa. Odottanee isotädin kuolemaan (ei muita perillisiä kuin edesmennyt veljensä) ja yhtä isän sisaruksen kuolemaa (kehitysvammainen, ei suoria perillisiä ja oletus on että kuolee ensimmäisenä heistä)
Mutta tässäkään ei puhuta isoista summista, olisiko yhteensä hädin tuskin 100 000€ ja kun sen jakaa ensin kolmelle ja siitä edelleen yhteensä 8:lle niin hyvä jos 10 000€/serkku tulee joskus perittäväksi - olettaen että omat vanhemmat eivät tarvitse/käytä näitä rahoja omaan elämäänsä- Ja perintöverot joka välissä
En ole. Isovanhempani ovat kyllä kuolleet, ja mummola päätynyt minulle, mutta ihan jouduin sen sediltäni ostamaan.