Miltä tuntuu olla kivassa työssä?

Kellään ei ole kokemusta. mäkin haluaisin tietää.

Kivalta. Mä tein aikoinaan harrastuksestani itselleni ammatin. Nykyisin teen etätöitä kotona. On mullakin päiviä, kun ei yhtään huvittaisi, mutta 99%:sti on ihan kivaa.

Kivalta ja merkitykselliseltä, joskin ottaa päähän kun palkka ei meinaa riittää elämiseen. Harkitsen työpaikan vaihtoa.

Mulla on kiva työ. Kiva mennä aamulla, kivat työkaverit. Työ on vastivaa asiantuntijatyötä, josta saan mukavasti haastetta mutta en stressaa.

Tosin kun opiskeluaikana tein siivoustöitä, olin pesulassa, kaupankassalla, hampurilaisbaarissa, niin niissäkin oli aina mukavaa. Eli oliskohan perusasenteesta kiinni?

Luulen, että ne joille maksetaan hyvin, menevät mielellään töihin. Ja ne kutsumusammatissa.

Olisi todella mukavaa edes kerran elämässään päästä kokemaan "kiva työpaikka". Olen keski-ikäinen ja vielä ei ole kohdalle osunut. Johtuneeko siitä, että olen lähihoitaja.

Kiva työ on mielikuvituksen tuotetta.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kiva työ. Kiva mennä aamulla, kivat työkaverit. Työ on vastivaa asiantuntijatyötä, josta saan mukavasti haastetta mutta en stressaa.

Tosin kun opiskeluaikana tein siivoustöitä, olin pesulassa, kaupankassalla, hampurilaisbaarissa, niin niissäkin oli aina mukavaa. Eli oliskohan perusasenteesta kiinni?

Veikkaan, että saat myös mukavasti palkkaa.

Olin kaupassa myyjänä, raskasta mutta oli kivaa mennä töihin. Nyt olen edennyt siitä eteenpäin, edelleen on kiva mennä töihin.

Asenteesta kiinni!

Kivalta tuntuu. Ei vituta mennä duuniin aamulla ja työkavereista valtaosa todella kivoja ja ne muutkin ihan ok. Kun just se oma, itselle sopiva ala löytyy, niin sitten voittopuolisesti näin. Itse saanut nauttia tästä jo yli 15 vuotta ja tietty toivon että muilla kävis yhtä kiva tuuri. Ainoa haittapuoli on vastuun ja kiireen määrä joka on joskus stressaavaa, mutta siihenkin auttaa kun tykkää siitä mitä tekee.

Ai miltäkö tuntuu? No kivalta tietysti!

Olen jo kuusikymppinen ja ollut koko ikäni pelkästään kivoissa töissä. Aloitin kouluikäisenä lapsenvahtina (olen aina tykännyt lapsista), mansikanpoimijana ja sokerijuurikkaan harventajana. Tosi mukavia hommia kaikki, oli hienoa nähdä työnsä konkreettinen tulos, kun mansikkakorit täyttyivät ja juurikaspelto puhdistui rikkaruohoista rivi riviltä.

Opiskeluaikoina työskentelin muun muassa siivoojana, jätskikioskissa, kahvilamyyjänä, kaupan kassana, pankkitätinä ja matkaoppaana. Nautin kaikista töistäni kuin hullu puurosta. Oli ihana tehdä siivoojana puhdasta jälkeä, ihana pyöritellä tötteröitä ja tarjoilla kuumaa kahvia ja tuoretta pullaa tyytyväisille asiakkaille. Kaupan kassana opin todella sorminäppäräksi, pankissa opin tarkkuutta, matkaoppaana sain nähdä maailmaa.

Nyt olen tehnyt jo vuosikymmeniä oman alani asiantuntijatöitä, jotka ovat niin kiinnostavia, että tekisin niitä vaikka ilman palkkaa. Joka päivä on nautinto mennä töihin, vielä näin mummoiässäkin. En aio jäädä eläkkeelle ennen kuin on ihan pakko, toivottavasti voin paiskia hommia ainakin seitsemänkymppiseksi.

Niin, sitten on paljon meitä korkeakoulutettuja työttömiä ja pätkätyöläisiä lama-Suomessa. Sekin asenteesta kiinni?

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kiva työ. Kiva mennä aamulla, kivat työkaverit. Työ on vastivaa asiantuntijatyötä, josta saan mukavasti haastetta mutta en stressaa.

Tosin kun opiskeluaikana tein siivoustöitä, olin pesulassa, kaupankassalla, hampurilaisbaarissa, niin niissäkin oli aina mukavaa. Eli oliskohan perusasenteesta kiinni?

Tämä voisi olla minun kirjoittamani! Omaa työtäni voisi kuvailla samoin, kuten myös työhistoriaa ja yleistä asennetta työhön. Olen aina halunnut opetella todella hyväksi työssäni ja sitä kautta nauttinut jokaisesta työstäni, jopa ruokakaupan kassalla tai mopin varressa.

Olen unelma-ammatissani, josta aloin haaveilla jo yläkoulussa. Alalla on todella vaikea työllistyä, mutta minulla on työpaikka, eikä mikä tahansa vuorotyö tällä alalla, vaan kevyempi päivätyö, josta monet nuoret haaveilevat ja josta esim. sosiaalisen media kautta tulee kommentteja nuorilta kuinka "vähänkö teillä on unelmatyö".

Työkaverini ovat pääosin todella kivoja, ja tärkeitä ystäviä on löytynyt työpaikalta useampikin.

Silti minusta ei ole mukava mennä joka aamu töihin. Työ verottaa voimia, on ainainen paine luoda ja tehdä ja olla nopea ja kahdeksan tunnin puurtamisen jälkeen energiat ovat vähissä. Aikaa ja voimia ei jää muuhun elämiseen muuta kuin viikonloppuisin. Matkustelemaan ehtii vain lomilla, joita on aivan liian harvakseltaan. Ehkä minua ei ole luotu työntekoa varten. Jos taloustilanne sallisi, tekisin mieleläni vaikka vain kahden päivän työviikkoa, silloin aikaa jäisi harrastuksille ja kaikelle sellaiselle, jota oikeasti haluaisin tehdä ilman palkkaakin.

Mitä tarkoitatte asenteella? Kyllä työni hoidan ja aina olen kiitettävästi hoitanut. En ole turhaan enkä välttämättä aiheestakaan sairaslomalla. Ap.

Onpa kiinnostava ketju.

Kaikki ne, jotka tykkäävät työstään, saavat pelkkiä alapeukkuja.

Yläpeukkuja saavat ne, joiden mielestä työnteko on "paskaa ja puurtamista".

Tässä ehkä kiteytyy koko av-palsta.

Olisi hauska tietää, mitä erilaisia töitä ap on tehnyt, jos kaikki on ollut pelkästään paskaa.

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että ne joille maksetaan hyvin, menevät mielellään töihin. Ja ne kutsumusammatissa.

Tutkimusten mukaan työssä viihtymiseen vaikuttavat eniten työpaikan ilmapiiri, johtamistavat sekä työntekijän mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhönsä. 

Vierailija kirjoitti:

Olisi hauska tietää, mitä erilaisia töitä ap on tehnyt, jos kaikki on ollut pelkästään paskaa.

Siivooja, kaupan kassa, kahvilatyöntekijä, tiskaaja, keittiöapulainen, tuotantotyötä elintarviketehtaassa ja tavaratehtaassa, rahankäsittelijä, hyllyttäjä ja nyt asiantuntija. Ja vaihtamalla ei parane. Ap

Nyt sanoisin, että vikaa ei ole ollut töissä eikä työpaikoissa vaan ap:ssa itsessään. Kaikki luetellut ovat ihan mukavia töitä, joissa kyllä pääsee myös toteuttamaan itseään, ja vaihteluakin on ollut vaikka kuinka.