Lue keskustelun säännöt.
Miten pitää reagoida kun pieni lapsi lyö?
29.12.2015 |
Lapseton kysyy. Matkustin junalla viime viikolla ja huomioni kiinnittyi arviolta 3-4 vuotiaaseen lapseen, joka löi ilmeisesti pikkuveljeään. Pienemmän ikää hankala arvioida, käveli kuitenkin muttei puhunut, vaipoissa näytti olevan. Eli siis tämä isompi alkoi yhtäkkiä ihan huolella mätkiä pienempää, eikä äiti tehnyt mitään. Tai no, otti sen mätkijän syliin ja alkoi paapomaan tyylillä "voi että, älä nyt viitsi, ei saa tehdä noin. Tiedän että olet väsynyt". Ja senkun jatkoi lyömistä. Pienempi oli aivan ihmeissään, seisoi jähmettyneenä. Eikö sitä lasta olisi pitänyt jotenkin komentaa, eikä ottaa syliin? Eikö se hakattava olisi kuulunut syliin? Näin ulkopuolisen silmin lapsi sai hakkaamalla huomiota, syliä, päähän taputtelua. Lapset myös juoksentelivat junan käytävillä, isompi tökkäs pienemmän ihan tahallaan kumoon ja tähänkin äiti riensi auttamaan sitä pahan tekijää ja silitti päätä "voi sentään kun tiedän että on pitkä matka mutta älä töni". Taas jäi se tönitty yksin. Minä olisin komentanut kunnolla ja halinut sitä kiusattua pienempää (joka nyt sai mallin että mätkimällä äiti ottaa syliin).
Eikä mun mielestä lapsen kuulu lyödä muutenkaan, eikö ole jotain pielessä jos lapsi lyö?
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen aihe. Itselläni on 4- ja 2-vuotiaat lapset. Puutun aina tiukasti kaikkeen väkivaltaan, mutta voisin kuvitella jossain tilanteessa ottavani nimenomaan sen lyöjän syliin, ja voin kuvitella tämän hämmentävän lapsetonta sivustakatsojaa.
Tietyllä logiikalla lasta palkitaan lyömisestä sylillä, joo. Mutta toisin ajateltuna se, että sisarus otetaan syliin, lisää huonosti käyttäytyvän lapsen stressiä ja pahaa mieltä ja voi johtaa ei-toivotun käyttäytymisen lisääntymiseen. Ainakin omilla lapsillani ei ole ollenkaan sanottua, että lyödyllä on paha mieli ja lyöjällä hyvä mieli - joskus voi olla että lyöty kaksivuotias ei ole moksiskaan mutta nelivuotias lyöjä tuntee todella suurta surua ja pettymystä itsehillinnän menetyksestä.
Koska mulla ei ikävä kyllä ole kahta syliä, otan lapsistani syliin sen, joka enemmän rauhoittamista sillä hetkellä tarvitsee.
Vastatkaa nyt alapeukuttajat. Jos teillä on kaksi lasta: lyöjä, joka itkee katkerasti, ja lyöty, joka ei ole moksiskaan, ihanko oikeasti teidän mielestänne se lyöty tarvitsee juuri sillä hetkellä syliä enemmän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paras keino rauhoittaa lyövä lapsi on uusi suomalainen OC kaasu, MK-3, (levitysmuoto juova.)
Pienestä pullosta riittää todella moneen kahakkaan.
Jos otat pienemmän syliin, niin siinä voi käydä niin, että isompi vaan jatkaa lyömistä. Siispä siksi aggressivinen lapsi kiinni ja syliin sen takia, että saat pidettyä myös hänen käsiään kiinni. Saattaa olla jopa kyseessä erityislapsi, joka ei pelkkää puhetta usko. Luultavasti myös äiti muiden junassa olijoiden takia puhuu kiltisti, ettei anna itsestään huonoa kuvaa puhumalla lapselle liian kipakkaan sävyyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen aihe. Itselläni on 4- ja 2-vuotiaat lapset. Puutun aina tiukasti kaikkeen väkivaltaan, mutta voisin kuvitella jossain tilanteessa ottavani nimenomaan sen lyöjän syliin, ja voin kuvitella tämän hämmentävän lapsetonta sivustakatsojaa.
Tietyllä logiikalla lasta palkitaan lyömisestä sylillä, joo. Mutta toisin ajateltuna se, että sisarus otetaan syliin, lisää huonosti käyttäytyvän lapsen stressiä ja pahaa mieltä ja voi johtaa ei-toivotun käyttäytymisen lisääntymiseen. Ainakin omilla lapsillani ei ole ollenkaan sanottua, että lyödyllä on paha mieli ja lyöjällä hyvä mieli - joskus voi olla että lyöty kaksivuotias ei ole moksiskaan mutta nelivuotias lyöjä tuntee todella suurta surua ja pettymystä itsehillinnän menetyksestä.
Koska mulla ei ikävä kyllä ole kahta syliä, otan lapsistani syliin sen, joka enemmän rauhoittamista sillä hetkellä tarvitsee.
Vastatkaa nyt alapeukuttajat. Jos teillä on kaksi lasta: lyöjä, joka itkee katkerasti, ja lyöty, joka ei ole moksiskaan, ihanko oikeasti teidän mielestänne se lyöty tarvitsee juuri sillä hetkellä syliä enemmän?
Meillä on totuttu pitämään kehityskeskustelut työpaikallakin suljettujen ovien takana, en ole erityisesti kasvattanut lapsiani kylillä epäsopivasta käytöksestä vaan etukäteen on puhuttu, miten käyttäydytään ja jälkeenpäin on annettu palautetta kotona. Myönnettäköön, että esikoinen on ollut erikoisen rakastunut ja muksiminen on ollut tasaväkistä painia, myöhemmin sanallista.
Eli alapeukut kylillä kasvatuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen aihe. Itselläni on 4- ja 2-vuotiaat lapset. Puutun aina tiukasti kaikkeen väkivaltaan, mutta voisin kuvitella jossain tilanteessa ottavani nimenomaan sen lyöjän syliin, ja voin kuvitella tämän hämmentävän lapsetonta sivustakatsojaa.
Tietyllä logiikalla lasta palkitaan lyömisestä sylillä, joo. Mutta toisin ajateltuna se, että sisarus otetaan syliin, lisää huonosti käyttäytyvän lapsen stressiä ja pahaa mieltä ja voi johtaa ei-toivotun käyttäytymisen lisääntymiseen. Ainakin omilla lapsillani ei ole ollenkaan sanottua, että lyödyllä on paha mieli ja lyöjällä hyvä mieli - joskus voi olla että lyöty kaksivuotias ei ole moksiskaan mutta nelivuotias lyöjä tuntee todella suurta surua ja pettymystä itsehillinnän menetyksestä.
Koska mulla ei ikävä kyllä ole kahta syliä, otan lapsistani syliin sen, joka enemmän rauhoittamista sillä hetkellä tarvitsee.
Vastatkaa nyt alapeukuttajat. Jos teillä on kaksi lasta: lyöjä, joka itkee katkerasti, ja lyöty, joka ei ole moksiskaan, ihanko oikeasti teidän mielestänne se lyöty tarvitsee juuri sillä hetkellä syliä enemmän?
Meillä on totuttu pitämään kehityskeskustelut työpaikallakin suljettujen ovien takana, en ole erityisesti kasvattanut lapsiani kylillä epäsopivasta käytöksestä vaan etukäteen on puhuttu, miten käyttäydytään ja jälkeenpäin on annettu palautetta kotona. Myönnettäköön, että esikoinen on ollut erikoisen rakastunut ja muksiminen on ollut tasaväkistä painia, myöhemmin sanallista.
Eli alapeukut kylillä kasvatuksesta.
Rakastunut pikku veljeensä ja isoveljensä oloon, jäi pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen aihe. Itselläni on 4- ja 2-vuotiaat lapset. Puutun aina tiukasti kaikkeen väkivaltaan, mutta voisin kuvitella jossain tilanteessa ottavani nimenomaan sen lyöjän syliin, ja voin kuvitella tämän hämmentävän lapsetonta sivustakatsojaa.
Tietyllä logiikalla lasta palkitaan lyömisestä sylillä, joo. Mutta toisin ajateltuna se, että sisarus otetaan syliin, lisää huonosti käyttäytyvän lapsen stressiä ja pahaa mieltä ja voi johtaa ei-toivotun käyttäytymisen lisääntymiseen. Ainakin omilla lapsillani ei ole ollenkaan sanottua, että lyödyllä on paha mieli ja lyöjällä hyvä mieli - joskus voi olla että lyöty kaksivuotias ei ole moksiskaan mutta nelivuotias lyöjä tuntee todella suurta surua ja pettymystä itsehillinnän menetyksestä.
Koska mulla ei ikävä kyllä ole kahta syliä, otan lapsistani syliin sen, joka enemmän rauhoittamista sillä hetkellä tarvitsee.
Vastatkaa nyt alapeukuttajat. Jos teillä on kaksi lasta: lyöjä, joka itkee katkerasti, ja lyöty, joka ei ole moksiskaan, ihanko oikeasti teidän mielestänne se lyöty tarvitsee juuri sillä hetkellä syliä enemmän?
Meillä on totuttu pitämään kehityskeskustelut työpaikallakin suljettujen ovien takana, en ole erityisesti kasvattanut lapsiani kylillä epäsopivasta käytöksestä vaan etukäteen on puhuttu, miten käyttäydytään ja jälkeenpäin on annettu palautetta kotona. Myönnettäköön, että esikoinen on ollut erikoisen rakastunut ja muksiminen on ollut tasaväkistä painia, myöhemmin sanallista.
Eli alapeukut kylillä kasvatuksesta.Rakastunut pikku veljeensä ja isoveljensä oloon, jäi pois.
Isoveljensä, grrr.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen aihe. Itselläni on 4- ja 2-vuotiaat lapset. Puutun aina tiukasti kaikkeen väkivaltaan, mutta voisin kuvitella jossain tilanteessa ottavani nimenomaan sen lyöjän syliin, ja voin kuvitella tämän hämmentävän lapsetonta sivustakatsojaa.
Tietyllä logiikalla lasta palkitaan lyömisestä sylillä, joo. Mutta toisin ajateltuna se, että sisarus otetaan syliin, lisää huonosti käyttäytyvän lapsen stressiä ja pahaa mieltä ja voi johtaa ei-toivotun käyttäytymisen lisääntymiseen. Ainakin omilla lapsillani ei ole ollenkaan sanottua, että lyödyllä on paha mieli ja lyöjällä hyvä mieli - joskus voi olla että lyöty kaksivuotias ei ole moksiskaan mutta nelivuotias lyöjä tuntee todella suurta surua ja pettymystä itsehillinnän menetyksestä.
Koska mulla ei ikävä kyllä ole kahta syliä, otan lapsistani syliin sen, joka enemmän rauhoittamista sillä hetkellä tarvitsee.
Vastatkaa nyt alapeukuttajat. Jos teillä on kaksi lasta: lyöjä, joka itkee katkerasti, ja lyöty, joka ei ole moksiskaan, ihanko oikeasti teidän mielestänne se lyöty tarvitsee juuri sillä hetkellä syliä enemmän?
Meillä on totuttu pitämään kehityskeskustelut työpaikallakin suljettujen ovien takana, en ole erityisesti kasvattanut lapsiani kylillä epäsopivasta käytöksestä vaan etukäteen on puhuttu, miten käyttäydytään ja jälkeenpäin on annettu palautetta kotona. Myönnettäköön, että esikoinen on ollut erikoisen rakastunut ja muksiminen on ollut tasaväkistä painia, myöhemmin sanallista.
Eli alapeukut kylillä kasvatuksesta.Rakastunut pikku veljeensä ja isoveljensä oloon, jäi pois.
Isoveljensä, grrr.
eli kännykkäni mukaan ei voi olla isoveljenä kivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä sanoisin kolmen äitinä, että lapsi on kuin peili tai kaiku. Kaikki kasvatusmenetelmät tulevat ennemmin tai myöhemmin bumerangina takaisin.
Siltä pohjalta kannattaa valita keinonsa, toki lapsen persoona huomioon ottaen.
Oman uhmaikäisen kanssa olen ehkä löytänyt nyt viisasten kiven. Ihan sama kuin koiranpentujen kanssa. Keskeytä kielletty, ohjaa sallittuun ja kehu kovasti kun tekee oikein. Paljon tehokkaampaa suunnata lapsi sallittuun ja pyytää tekemään sitä kuin kieltää jatkuvasti. Omakin hermostuessaan saattaa joskus lyödä, nappaan kädestä ja kiellän, sanon ettei saa lyödä, ottaa kipeää, silitä sen sijaan. Toiminut joka kerta, siinä me sitten silitellään hetki ja kehun miten nätisti silittää. Kaikki muukin kielletty samalla tavalla, keskeytys, kielto, sallittua tilalle ja kehut perään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se lyömisen kieltäminen tulee aloittaa jo siinä vaiheessa, kun pikkutaapero lyö ekan kerran.
Eli kielletään ja kerrotaan, miksei saa lyödä. Ja sen jälkeen toistetaan joka kerta, kun lapsi lyö, potkii tai tekee jotain väkivaltaista.
Valitettavasti näkee välillä tapauksia, jossa pikkutaaperon väkivaltaisuuteen suhtaudutaan huumorilla, kun toinen on niin söpö. Vaan ei olekaan enää yhtään niin söpöä, kun esim. viisivuotias lyö ja hakkaa. Ja silloin on paljon vaikeampaa opettaa pois siitä tavasta, kuin että opettaminen olisi aloitettu jo ihan pikkuisena.
Vierailija kirjoitti:
Oman uhmaikäisen kanssa olen ehkä löytänyt nyt viisasten kiven. Ihan sama kuin koiranpentujen kanssa. Keskeytä kielletty, ohjaa sallittuun ja kehu kovasti kun tekee oikein. Paljon tehokkaampaa suunnata lapsi sallittuun ja pyytää tekemään sitä kuin kieltää jatkuvasti. Omakin hermostuessaan saattaa joskus lyödä, nappaan kädestä ja kiellän, sanon ettei saa lyödä, ottaa kipeää, silitä sen sijaan. Toiminut joka kerta, siinä me sitten silitellään hetki ja kehun miten nätisti silittää. Kaikki muukin kielletty samalla tavalla, keskeytys, kielto, sallittua tilalle ja kehut perään.
Minä annoin kerran raivoavalle uhmikselleni tyynyn ja sanoin, että jos suututtaa noin pahasti, niin tyynyä voi lyödä, koska tyynyä ei satu. No, tyyny saikin sitten hetken kyytiä.
Sai purettua siinä pahimmat höyryt, sen jälkeen tuli luokseni, alkoi itkeä ja pyysi päästä syliin. Pääsi totta kai, ja sitten pystyttiin juttelemaan, että mikä asia alkoi kiukuttaa noin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Julkisella paikalla tuon tilanteen hoitamisesta tuskin palkintoja jaetaan, teki mitä tahansa. Kiintymysvanhemmat varmasti taputtavat käsiään, vanha koulukunta antaisi uhmaikäiselle vähintään tukkapöllyä ja muut ihmettelevät miksi ei edes kielletty.
Pian siis riittävän vanha mäiskimään omia lapsiaan.