Olen rakastunut, mutta haluan erota ja jättää miehen! Apua?

Up

Up

up

Tää on aivan kamalaa, kun olen todella rakastunut ja rakastan tätä tunnetta, mutta parempi lopulta olisi olla vain yksin, koska suhde syö minut.. Vaikeaa!

:(

Minulla päinvastainen tilanne: en taida olla rakastunut mutta en haluaisi heittää pyyhettä kehään.

Puolitoista vuotta on nyt seurusteltu, mies on ihan samanlainen kuin alussa eli ei ole paljastunut mitään negatiivista eikä ole muuttunut luonteeltaan, mutta itsestäni alkaa tuntua, ettei hän olekaan sellainen ihminen, jonka kanssa haluan olla.

Miksi en haluaisi lopettaa suhdetta? Koska tämä tilanne ilmeisesti toistuu kaikissa suhteissa koko loppuikäni, joten joko minun pitää opetella sietämään, että "honeymoon" loppuu parissa vuodessa tai sitten hyväksyä se, että olen loppuikäni yksin. Avioerostani on yli 20 vuotta ja sinä aikana olen kokenut tämän saman jo riittävän monta kertaa: rakastuminen, ihana vuosi-puolitoista, sitten kaikki miehessä alkaa ärsyttää ja alan vältellä häntä ja lopulta eroamme. Muutama vuosi sinkkuna ja vapaudesta nauttien, sitten taas kaipuu parisuhteeseen ja sama juttu.

Miehellä on ihan päinvastainen tausta, hän on elänyt yhdessä pitkässä liitossa nuoresta alkaen ja jäänyt leskeksi muutama vuosi sitten. Hän on alusta alkaen suhtautunut asioihin 'järjellä' ja jalat maassa ja kestänyt minun mielialanvaihtelujani, mutta nyt häneltäkin alkaa selvästi kärsivällisyys loppua. On jo todennut ääneen, että ehkä emme sovikaan toisillemme. Se taas sai minut hysteerisen pelon valtaan, että hän jättää minut.

Silloin on helppo olla, kun ei olla yhdessä vaan vain soitellaan ja suunnitellaan seuraavaa tapaamista, ja silloin ikävöin häntä ja hänen läheisyyttään. Sitten kun taas nähdään ja ollaan yhdessä niin aina jokin piirre hänessä alkaa ärsyttää.

Saa tietysti kehottaa kasvamaan aikuiseksi, ansaitsen sellaiset kommentit. En vain taida uskoa, että se kasvaminen tässä iässä enää ihan itsestään tapahtuu vaan jotain uusia näkökulmia, asenteita tms pitäisi varmaan oppia ja oivaltaa. Yksityisen terapeutin palveluihin ei ole varaa, julkiselle en pääse koska olen kuitenkin ihan täysin työkykyinen ja muiden mielestä tervepäinen ihminen.

Toivottavasti ap et uhraa omaa elämääsi ja onnellisuuttasi miehen takia. Itse pääsin yli vähän vastaavasta, kun tuli vastaan se viimeinen piste jolloin ymmärsin, etten voi kunnioittaa tai arvostaa eksäni käytöstä. Se viimeinen piste tulee ja silloin se rakastumisen tunnekin katoaa. Se on aika raskasta. Tuntee itsensä noloksi ja heikoksi ja hävettää, että on katsonut sitä peliä niinkin pitkään. Omistavan kumppanin kanssa voi ajautua mukaan siihen peliin, jossa ei vain osaa luovuttaa vaikka pitäisi. Ei halua uskoa että rakastui paskiaiseen. Ei halua uskoa että meni tekemään todella niin, että teki niin suuren virhearvioinnin. Mua auttoi aika, vaikka pitkään itkin ihmisen perään ja olin hänen ystävänsä, en voinut päästä irti. Otin kuitenkin välimatkaa ja tärkeintä oli kaiken läheisyyden ja seksin lopettaminen. Ei mitään kaveripanoja. Mies asettaa omat tarpeensa, vapautensa ja itsensä sinun yläpuolellesi, jos alistut tuohon. Ja se on loputon suo. Ja se pahenee ajan myötä.

Joten neuvoina kai tilanteesta selviytymiseen on nyt ihmisen välttely, täysin muihin asioihin keskittyminen, jos mahdollista lähde pois kaupungista hetkeksi jonnekin, ole ystävien seurassa, toitota itsellesi miehesi huonoja puolia. Toitota itsellesi että ansaitset parempaa. Myöhemmin katsot taakse tätä elämänjaksoa, eikä sitä tarvitse välttämättä enää edes katua, voi katsoa taaksepäin ja sanoa oppineensa jotain asiasta. Tsemppiä!

Ihailtavaa AP että otat itseäsi niskasta ja toimit jo tuossa vaiheessa kuten järki sanoo! Itse tajusin jo kuukauden seurustelun jälkeen eksäni olevan täysin väärä minulle mutta tyhmänä "kuuntelin sydäntäni" ja jatkoin. Vuosia myöhemmin erotessa itsetunto ja minuus säpäleinä. Mies yritti hallita kaikkea elämässäni ja pikkuhiljaa sai taipumaan tahtoonsa ja itseltäkin alkoi lähteä järki. Pidä pokkas!

Vaikeeta on

Kauan olet tuon miehen kanssa seurustellut tai tapaillut?

Tunteet on kyllä voimakas tunnetila. Mutta järki puhuu tunteitten puolesta lopullisesti. Hyvä jos olet vahva ja lähteä huonosta suhteesta hyvissä ajoin veke. Elämä palkitsee vielä sinut siintä.

Itse olen ollut myös montavuotta huonossa suhteessa aikoinaan. Ja huomasin etten voi pitää syöpää lähelläni. Se ihminen oli omistushalunen ja kontrolloiva ja alustava. Ja se paheni silloin. Henkisesti sai rikki minut. Mutta ajan kanssa on helpottanut. Voimia sinulle ja kaikkea hyvää. Tee oma päätös. Muut ei voi tehdä sinun puolesta sitä.

Minulla sama tilanne, en tiedä mitä tehtävissä :(