Vierailija

Oikeastiko joissakin perheissä teinit vetävät itkupotkuraivarit, kun saivat joululahjaksi 500e puhelimen sijaan 300e mallin?! Mihin todellisuuteen ja millaisella mentaliteetilla te heitä kasvatatte?
Itse muistan teininä joskus kiukutelleeni vanhemmilleni, kun olivat ostaneet "vääränlaisen" lahjan(esimerkiksi harrastukseen liittyen hankkineet vähemmän hyödyllisen jutun, kun olin toivonut hyödyllistä), kyse ei ollut lahjan arvosta, joskus se toivomani olisi ollut edullisempi. Eikä puhettakaan satojen eurojen lahjoista, yhteensä vanhemmalta saamieni lahjojen arvo oli ehkä noin 100e. En olisi villeimmissä unissakaan voinut haaveilla satojen eurojen lahjasta. Ja vanhemmat olivat keskimääräistä huomattavasti parempituloisia. Opettivat, että itse täytyy asioiden eteen tehdä jotain, jos jotain halusi.
Tämä siis 10v sitten, eli rahan arvo ei kovin paljoa ole ehtinyt muuttua.
Oikeasti, miten te kuvittelette tuollaisten teinienne pärjäävän aikuisena, kun lähes asiassa kuin asiassa täytyy tehdä kovemmin töitä, jos haluaa "parempaa"? Miten te kuvittelette teinienne pystyvän missään asiassa kehittämään itseään, kun opetettu perusasenne on tuollainen?

Anteeksi, hieman ehkä agressiiviselta vaikuttava purkautuminen, mutta ihmetyttää tämä.

N26

Kommentit (5)

Vierailija

Et sitten hoksannut että nämä väärän puhelimen ostaneet sun muut hirviöteinijutut oli keksittyjä tarinoita. Lasi viiniä "ruuan kanssa" ja näppäimistö laulamaan ;)

Vierailija

Kasvatin omat lapseni juuri niin kuin ap kauhisteli. Eli opetin määrittämään toiveet ja tavoitteet tarkasti, koski ne sitten vanhempien ostamia lahjoja tai opintomenestystä.

Toinen on nyt rahoitusasiantuntijana Singaporessa,  toinen viimeistelee opintojaan Lontoossa. Kumpikin menestyy ihan mukavasti ja on kiittänyt minua siitä, että opetin miettimään, mitä oikeasti tavoittelee. Senkin opetin, että ei pidä tyytyä huonoon vain siksi, että kuvittelee, ettei sitä voi saada.

Lahjoissa pitää kysyä suoraa, mitä hintaluokkaa lahjanantaja on ajatellut. Silloin voi 50 euron lahjaa miettivälle kertoa tilinumeronsa ja kiittää. Ei tule turhaa krääsää eikä turhaa oletusta siitä, että lahjanantaja olisi tosissaan toteuttamassa toiveita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Mä ihmettelen myös. Lahjatoiveita voi esittää, muttei se ole tarkoitus että niitä varmasti hankitaan. Ja etukäteen voi kertoa että "pukki" ei tule tuomaan viiden sadan puhelinta tms.

Jos haluaa parempaa niin sitten tekee hommia, kerää rahaa ja ostaa itse.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mä ihmettelen myös. Lahjatoiveita voi esittää, muttei se ole tarkoitus että niitä varmasti hankitaan. Ja etukäteen voi kertoa että "pukki" ei tule tuomaan viiden sadan puhelinta tms.

Jos haluaa parempaa niin sitten tekee hommia, kerää rahaa ja ostaa itse.

Sama pätee häälahjoihin. Annan lahjaksi yleensä 30 e koko perheeltä, koska minusta hääparin pitää oppia, että jos haluaa parempaa, niin tekee hommia, kerää rahaa ja maksaa itse.

Vierailija

Voi olla, että osa noista kiukkujutuista on provoja, mutta ehkä ei kuitenkaan kaikki. Ja olivatpa provoja tai ei, niin olen ap:n kanssa samaa mieltä noista lahjojen arvoista. Jos nuori kiukkuaa, kun ei saa tonnin luuria, vaan edullisemman, kuitenkin ihan kelvollisen, niin jossain on mennyt pahasti pieleen jo kauan sitten. Ihmettelen aina vaan, miksi perheissä ei puhuta avoimesti raha-asioista eli siitä, paljonko rahaa tulee ja mihin se menee ja paljonko eläminen ylipäänsä maksaa. Monet nuoret kuvittelevat, että rahaa on loputtomasti, sen kun pankin seinästä repii tai muovikorttia vilauttaa.

Olen ikuisesti kiitollinen, että vanhempani panivat minut tekemään pienyrityksen kirjanpitoa (ensin tosin vain kuittien järjestelyä ja laskujen kirjoittamista). Jo varhaisteininä minulla oli selvä käsitys siitä, mihin meillä on rahaa ja mihin ei. Kalliita lahjoja en muutenkaan osannut edes toivoa. Ymmärsin, että jos saan sukset tai luistimet, niin sitten ei paljon muuta tulekaan. Myöhemmin omassa elämässä on ollut taloudellisesti parempia ja huonompia aikoja, mutta aina olen selvinnyt kuivin jaloin yllättävistäkin menoista. Lahjojen ostajanakin olen aina ollut maltillinen. On kai ihan hyvä, ettei ole lapsenlapsia. Ei heille mummin kutomat sukat olisi kelvanneet, kun olisi pitänyt hankkia tonnin puhelin!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla