Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Olen täysin poissa tolaltani. Valehtelematta varmaan ikinä ei ole sydämmeen näin paljon sattunut. Olen itkenyt yksin nyt kun lapset ovat isällään. Ei ole ketään kelle puhua :(

12-vuotias tyttäreni toivoi uutta puhelinta joululahjaksi. Aloitin jo tytön synttäreiltä säästämään (n. 7 kk) koska halusin ostaa kunnollisen ja hyvän. Synttäreille jo toivoi luuria, mutta silloin ei ollut vielä mahdollista. Säästin omista asioistani, koska halusin tarjota tyttärelle ihanan lahjan. Olen pienituloinen yksinhuoltaja, pärjätään koska osaan tinkiä ja ennakoida (esim. ei osallistuttu mihinkään jouluapua ryhmään, vaikka luultavasti oltaisiin kelvattu kandidaateiksi. Hetken kyllä houkutti, koska taloudelliset paineet ovat välillä tuntuneet ylitsepääsemättömiltä koska joudun myös hoitamaan sairasta vanhaa äitiäni) mutta luksusta meillä (minulla) ole lähes lainkaan. Elareita en saa.

Kuitenkin raha on minulle arka paikka. Olen aina pitänyt kunnia-asiana, että lapseni ovat puhtaita, hyvin ravittuja ja asianmukaisesti varustettuja (jopa joskus niillä merkkivaatteilla tms). Noh, eilen tytöt olivat minulla ja olin tunnelmoinut ja iloinnut lahjasta jo vaikka kuinka kauan etukäteen. Nautin ajatuksesta, että pääsen vihdoin lepäämään, syödään hyvin ja vaikka pelataan tai katsotaan yhdessä telkkaria. Ostin molemmille kolme kivaa, laadukasta lahjaa. Tai näin luulin tehneeni.

Jouluaatto meni oikein kivasti, esikoisen narinasta riippumatta. Kaikki tuntui olevan vähän huonosti, vähän oli tylsää, joojoo mä tuun iha kohta-oli mantra kun piti auttaa. Luuhasi koneella ja luuri oli liimattu kiinni. Oman huoneen siivoaminen oli taistelun takana, ei halunnut osallistua minun ja kuopuksen leipomisiin tms. Vihdoin ollaan saatu syötyä ja tuli odotettu hetki, kun päästiin avaamaan lahjoja. Minua hymyilyttää kun katson kun tyttö repii innoissaan lahjapaperia.

Niin. Naama venähti. Täysin. Tyttö vetää kotelon auki ja katsoo minua naama vihaisena. "Miksei voi ostaa sitä mitä pyydetään? Miks ei voi kerrankin ostaa kunnolla kun kerran luvataan?"
Ostin tytölle Samsung Galaxy S6 32GB. Puhelin oli todella harkittu ja myyjän(kin) kanssa vielä väännettiin niin hemmetisti.

Tuo oli kalliimpi kuin kuopuksen lahjat yhteensä, helposti. Tyttö suuttui entisestään nähdessään tyrmistykseni. Mun olisi pitänyt ostaa juuri se iphone, minkä hän oli toivonut. Se 850€ maksanut iphone. "Mikset voinut vaan ostaa sitä yhtä asiaa mitä oikeasti toivon kun näis on vaan pari sataa eroa?" Pari sataa. Pari sataa. Mun lapselle n.300 on vain pari hassua satasta, jotka olisi pitänyt säästää. Kiristää entisestään. Suutuin ja lähdin keittiöön. En halunnut pelottaa kuopusta, joka oli todella säikähtäneen oloinen. Esikoinen seuraa perässä, katsoo suoraan silmiin kun kaadan kannuun vettä ja sanoo ivallinen hymy huulillaan: "Mä sit pyydän isiltä. Se ainaki pitää lupauksensa ja välittää musta." Tuntui kun maailma olisi romahtanut. Napsahdin. Paiskasin kannun maahan ja purskahdin itkuun. Tyttö säikähti todella paljon. Ei ole varmaan ikinä nähnyt mun itkevän. Ainakaan näin. Ei pyytänyt anteeksi, meni huoneeseensa. Lähtivät aamulla, eikä ole suostunut puhumaan kanssani. Koitin pyytää anteeksi.

Isänsä jätti mut viisi vuotta sitten reippaasti nuoremman naisen takia. Ero oli karmea ja tuskainen, ponnistelin lasten takia pitääkseni niin mukavat ja hyvät välit kuin pystyin. Vihaan edelleen salaa uutta naista. Vihaan exääni. Näistä en tietenkään lapsille kerro. Olen onnistunut mielestäni todella hyvin puhumaan kauniisti jopa uudesta naisestaan. Exälläni on rahaa kuin roskaa. Hän on korkeasti koulutetusta perheestä (toisin kuin minä), hän on hyväpalkkaisessa duunissa (heh). Tämä uusi nainen on tohtorikoulutettu. Silti esim. elareista uhkasi, että tulee loputon taisto jos siihen lähden. Tapaamisajat jne. toimivat kitkattomasti. Olen pitänyt tuota hintana rauhasta. Mies on häikäilemättä lähtenyt kilpavarusteluun, missä isin luona käydään kivoilla riessuilla, huvipuistoissa, tehdään kaikkea kivaa, saadaan kaikkea kivaa. Totta kai perheen hylkääminen ja uuden naisen luo muutto ei tunnu missään kun sut hukutetaan huvituksiin toisaalla. Varmasti ostaa uuden luurin, vaikka olen hänellekkin kertonut useasti, että ostan. Tää on myös yksi tapa näpäyttää mua, vaikka suurin syy on tietty rakkaus tyttäreensä. Meidän yhteisolonkin aikana kävi kyllä selväksi, kuka on se sivistynyt ja kuka on köyhä rahvas, vaikka silloin käytti koko perheenseen yhtä anteliaasti kuin nykyään pelkkiin lapsiin.

Elämä tuntuu täysin mustalta. Olen onnistunut kasvattamaan hemmotellun, täysin empatiakyvyttömän velliperseen. En usko hänen edes rakastavan minua. En vaan jaksa enää. Hän edusti käytöksellään kaikkea, mitä en voi sietää. Kiittämättömyyttä, ahneutta, ilkeyttä. Tuo häikäilemätön manipulointi, ilmiselvää kuinka hän käyttä täysin surutta avioeroamme syynä lypsää lisää. Pilasin myös kuopuksen joulun kohtauksellani.

En vaan jaksa. En tiedä, jaksanko välttämättä lukea vastauksia. Halusin vaan kertoa edes johonkin. Olen täysin epäonnistunut. Itken. Pitäisi siivota eiliset, en jaksa. en jaksa, en jaksa, en jaksa. HYvää joulua vaan kaikille.

Sivut

Kommentit (453)

Vierailija

Laita lapset muuttamaan isälleen tai hae ainakin ne sulle kuuluvat elarit. Ei sopu ole tuon arvoista. Ja näyttää sille että isä onnistuu pelottelemaan sinua yhä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Hyvää joulua sinulle ap!

Luuk. 2: 1-14

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
    Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
    Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
      - Jumalan on kunnia korkeuksissa,
      maan päällä rauha
      ihmisillä, joita hän rakastaa.

Vierailija

Ei nyt millään pahalla, mutta ovatko lapset sinulla suurimman osan ajasta? Elarit vois olla tarpeen. Ota yhteys lapsenvalvojaan ensin yksin ja selitä tilanne. Kysy oletko oikeutettu elareihin Sitten vaan miehelle että elarit tai käräjille.

Vierailija

Yhtä asiaa en ymmärrä! Miksi et halua elareita jos on noin tiukkaa? Ei siinä miehen märinä mitää auta. Ne nyt on vaan maksettava. Ja juu ymmärrän sinua. Älyttömän kurjaa kun mikään ei kelpaa mutta usko vaan, vielä se tyttö tajuaa kuka häntä oikeesti rakastaa.

Vierailija

Tyttö on 12-vuotias, hänen näkökulmastaan 300 euroa samsung ei ole yhtä hyvä kuin uusin iphone. Hän tuskin ymmärtää rahan arvoa koska ei ole joutunut töitä tekemään. Ei se tee hänestä hirviötä vaan teinin. Kyllä minäkin pettyisin jos odottaisin uusinta iphonea ja jos siitä on ollut puhetta? ja saisin halppisversion.

N28

Vierailija

Rakas ystävä. Et todellakaan, mssn tapauksessa ole eoäonnistunut. ET MSSN TAPAUKSESSA! Heitä pois moinen raskas itsesyyllistys ihan kättelyssä. Sinä et ole tehnyt MTN VÄÄRIN. Päinvastoin.

Palaan teemaan tässä myöhemmin, kun sopivampi rauhaisa hetki.

Vierailija

Älkää antako 12-vuotiaan pikkutytön pyörittää teitä aikuisia. Sehän muka arvottaa teitä vanhempia sen mukaan miten kalliita juttuja ostatte sille, eli ostattaa teillä kallita juttuja koska vain se saa tytön muka rakastamaan jompaa kumpaa teistä. Pistäkää heti tuollainen peli poikki. Isä ei osta uutta puhelinta, tyttö saa tyytyä tuohon minkä sai (joka on 12-vuotiaalle vielä muutenkin turhan kallis ja hieno puhelin) Muuten tuo pyöritys ei lopu ikinä ja jatkuu vain ikuisesti, aikuiset ei saa lähteä tuollaiseen mukaan.

Vierailija

Hienoa. Eihän 12v tytölle voi kertoa mitään rahasta, ettei vain oppisi, mistä sitä tulee.

Ja miksi ihmeessä et opeta lapsellesi, että tekee kuten sinä aikanaan eli hyötyy varakkaasta miehestä (tässä tapauksessa isästä). Jos isä ostaa puhelimen, niin miksi ei sano, että pliiiis isi, osta. Ja niin lapsi olisi saanut luurinsa ja sinä olisit säästänyt rahansa ja lapsi olisi oppinut, että se ostaa, joka tienaa.

Vierailija

Millaiset puhevälit sinulla on exän kanssa? Nyt voisitte yhdessä miettiä jonkun rangaistuksen tytön käytöksestä. Omalle äidille ei puhuta noin. Ja tärkeää siksikin, että kerrot tytön isälle mitä tapahtui, ettei hän vaan mene suoraan hankkimaan sitä iphonea.

Ps. ja sopikaa jatkossa, että tytön isä ostaa kalliimmat lahjat - näitä pitää kuitenkin edeltää hyvä käytös (myös sinun suuntaasi)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Älkää antako 12-vuotiaan pikkutytön pyörittää teitä aikuisia. Sehän muka arvottaa teitä vanhempia sen mukaan miten kalliita juttuja ostatte sille, eli ostattaa teillä kallita juttuja koska vain se saa tytön muka rakastamaan jompaa kumpaa teistä. Pistäkää heti tuollainen peli poikki. Isä ei osta uutta puhelinta, tyttö saa tyytyä tuohon minkä sai (joka on 12-vuotiaalle vielä muutenkin turhan kallis ja hieno puhelin) Muuten tuo pyöritys ei lopu ikinä ja jatkuu vain ikuisesti, aikuiset ei saa lähteä tuollaiseen mukaan.

Miksi isä ei saa ostaa puhelinta?

Meillä tyttö pyysi iPadia ja sai sen. Ei käynyt mielessä, että pitää ryhtyä riitelemään miehen kanssa lahjasta, jota minulla ei olisi ollut varaa ostaa. Isällään oli, kaikki on tyytyväisiä.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla