Miten määrittelet ideaalipaino naiselle?
Kommentit (55)
Tämä on aika lähellä täydellistä minun mielestä.
http://apina.biz/tag/Iga%20Wyrwal/0/rating
Nimimerkki SSSS on kyllä lempeää myötätuntoa herättävällä tavalla huomionhakuinen. Muistanko oikein että olisit 18 vuotta? Asutko kotona vielä? :) Toivottavasti menet kotiin jouluksi ja saat huomiota vanhemmiltasi muutenkin kuin olemalla syömättä!
Ei ollut tarkoitus vittuilla missään nimessä, olen vain kiinnittänyt huomiota muutaman viimeisen päivän aikana kirjoituksiisi, en ole aiemmin osoittanut sinulle viestiä. Voi olla myös että olen tulkinnut kirjoituksesi ihan väärin ja jos niin on, pahoittelen.
Omasta mielestäni oli nuorempana syömishäiriövuosien aikana jotenkin ylimielisellä tavalla vain hienoa, kun jouduin yläasteella käymään säännöllisesti punnituksissa terveydenhoitajalla. Psykologin vierailut ja sairaalajaksokin oli eräänlainen palkinto, todistus siitä että olin onnistunut laihtumaan sellaisella tavalla, mihin moni muu ei pystynyt. Luin entisten anorektikkojen kirjoittamia kirjoja vinkkimielessä, netistä ei silloin löytynyt juuri mitään ainakaan suomeksi kirjoitettuna. En suosittele tällaista kenellekään, on ihan hölmöä laittaa aineenvaihdunta vuosikausiksi niin minimiin, keho voi mennä siitä pysyvästi sekaisin.
Paljon paljon järkevämpää olisi harrastaa reilusti liikuntaa ja nostaa syömisiä. En tarkoita liikunnalla laihduttamista (se on niin hankalaa), vaan sitä että hakisi reilusti sellaisen tason energiansaannilleen, että keho kuluttaisi mahdollisimman paljon kaloreita.
Oletan, ettei tämä viesti mene perille, mulle ei ainakaan olisi teini-ikäisenä mennyt läpi minkäänlainen sanoma, niin itsepäinen olin ja ylimielisen varma oman mielipiteeni oikeudesta. :) Mutta ehkä joku muu syömisten kanssa pelleilevä nuori olisi mua älykkäämpi!
Jos alle kaksikymppisenä on aliravittu (vaikkapa lievänkin syömishäiriön vuoksi), elimistö sopeutuu alituisen nälänhädän uhkaan eli vetää hyvin helposti kehon säästöliekille ravinnonsaannin vähetessä tai stressin lisääntyessä, tilapäisestikin. Eli jos myöhemmin elämässä paino jonkun syyn vuoksi nousee (hormonaaliset syyt, raskaus, joku sairaus tms.) niin painonhallinta on todella paljon vaikeampaa kuin normaalille ihmiselle.
t. entinen anorektikko, nykyinen lääkäri
Vierailija kirjoitti:
Pituus - 110, eli 160cm ideaalipaino on 50kg. Simppeliä ja toimii aina ellei kyse ole kehonrakentajista.
Ei toimi tuo sääntö, painoindeksi on paljon parempi mittari ja vielä parempi on mittanauha ja kehonkoostumuksen mittauttaminen.
Esimerkiksi minun pitäisi 152 cm pitkänä naisena painaa mukamas 42 kg. Painan nyt 50 kg, kävin kehonkoostumusmittauksissa ja minulla on lihasmassaa spaljon uhteessa kehon painoon. Vyötärö on kapea, viskeraalista rasvaa hyvin vähän. Rasvaprosentti kuitenkin normaali ja hyvä, se rasva nimittäin on reisissä ja pakaroissa. Naisella kuuluukin olla rasvaa, jotta hormonitoiminta voi toimia normaalisti.
Vierailija kirjoitti:
ssss kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi alapeukut?
T 19vAlapeukku, sillä väität olevasi hoikka.
Pitäiskö antaa alapeukku sulle kerta väität etten ole? Tule katsomaan jos et usko.
Väitätkö esim että aiemmin linkittämäni
http://www.mybodygallery.com/photos-49680-body-shape.htm?StartAt=0#.Vnq…
ei ole hoikka?
No ei ole hoikka tuo linkkaamasi henkilö. Ihan viittä vaille lähtee vyötärö tursuamaan kuminauhan yli ja muutenkin olemus on ennemminkin pehmeä kuin piukka. Ei hän lihava ole, eikä edes ylipainoinen, mutta hoikkaa tuosta nyt ei saa millään.

Painoindeksi on väestötason tilastollinen suurre. Se ei kerro yhtään mitään yksilötasolla. Pituus - 110 on paljon painoindeksiä parempi mittari, mutta paras mittari on tietysti rasvaprosentti.
ssss kirjoitti:
37: Käsitykseni ovat realistiset, toisin kuin eräiden.
38:
http://kuvapilvi.fi/k/yCcD.jpg43: Pointti oli, että tuo väitti olevansa jotain, mitä ei ole. Tämän takia alapeukutin. En siksi, ettei hänen mittansa vastaa minun mieltymyksiäni.
En ymmärrä tätä viestiä mutta tuo nainen linkissä on hoikka ja ruma. Siis liian hoikka= laiha.
Bautismo de Fuego kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ssss kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi alapeukut?
T 19vAlapeukku, sillä väität olevasi hoikka.
Pitäiskö antaa alapeukku sulle kerta väität etten ole? Tule katsomaan jos et usko.
Väitätkö esim että aiemmin linkittämäni
http://www.mybodygallery.com/photos-49680-body-shape.htm?StartAt=0#.Vnq…
ei ole hoikka?
No ei ole hoikka tuo linkkaamasi henkilö. Ihan viittä vaille lähtee vyötärö tursuamaan kuminauhan yli ja muutenkin olemus on ennemminkin pehmeä kuin piukka. Ei hän lihava ole, eikä edes ylipainoinen, mutta hoikkaa tuosta nyt ei saa millään.
Häh mistä tuo muka tursuaa? Etkö erota lihaksikasta pehmeästä?

Apua, miten järkyttäviä näkemyksiä täällä saa lukea. Tuo AP:n ensimmäiseksi linkkaama vartalo on todellakin hoikka, sopusuhtainen, hyväkuntoinen ja kapeavyötäröinen. Kuvan henkilöllä on päällään erittäin matalat housut, joissa vyötärönauha tulee useita senttejä navan alapuolelle eikä mitään tursua mistään, vaikka naisella on luonnostaan lantiossa kaarta. Vyötärö (joka siis sijaitsee 2 - 3 cm navan yläpuolella) erottuu selvästi ja on kapea. Kuvan henkilöllä vielä erottuvat vatsalihasten muodot nahan alta ilman, että käsivarsia on kohotettu ylös, joten vatsaa ei peitä rasvakerros (vatsalihaksia on todella vaikea saada näkyviin millään lailla, jos on yhtään ylimääräistä rasvaa). Hoikka on täysin eri asia kuin laiha. Laiha tarkoittaa aliravitun ja liian luisevan näköistä olemusta.

Kyllä. Tuo kuva on sekä että. Ja sisälukutaidossa olisi myös vähän parantamisen varaa. Viittä vaille tursuaa tarkoittaa että kohta tursua, ei sitä että nyt tursuaa.
Vierailija kirjoitti:
Bautismo de Fuego kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ssss kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi alapeukut?
T 19vAlapeukku, sillä väität olevasi hoikka.
Pitäiskö antaa alapeukku sulle kerta väität etten ole? Tule katsomaan jos et usko.
Väitätkö esim että aiemmin linkittämäni
http://www.mybodygallery.com/photos-49680-body-shape.htm?StartAt=0#.Vnq…
ei ole hoikka?
No ei ole hoikka tuo linkkaamasi henkilö. Ihan viittä vaille lähtee vyötärö tursuamaan kuminauhan yli ja muutenkin olemus on ennemminkin pehmeä kuin piukka. Ei hän lihava ole, eikä edes ylipainoinen, mutta hoikkaa tuosta nyt ei saa millään.
Apua, miten järkyttäviä näkemyksiä täällä saa lukea. Tuo AP:n ensimmäiseksi linkkaama vartalo on todellakin hoikka, sopusuhtainen, hyväkuntoinen ja kapeavyötäröinen. Kuvan henkilöllä on päällään erittäin matalat housut, joissa vyötärönauha tulee useita senttejä navan alapuolelle eikä mitään tursua mistään, vaikka naisella on luonnostaan lantiossa kaarta. Vyötärö (joka siis sijaitsee 2 - 3 cm navan yläpuolella) erottuu selvästi ja on kapea. Kuvan henkilöllä vielä erottuvat vatsalihasten muodot nahan alta ilman, että käsivarsia on kohotettu ylös, joten vatsaa ei peitä rasvakerros (vatsalihaksia on todella vaikea saada näkyviin millään lailla, jos on yhtään ylimääräistä rasvaa). Hoikka on täysin eri asia kuin laiha. Laiha tarkoittaa aliravitun ja liian luisevan näköistä olemusta.
Ei ole hoikka eikä todellakaan erotu mitkään vatsapalat. Päinvastoin, tuollainen pieni kumpu on havaittavissa. Rasvaprosentti kuvan naisella on jotain 20 päällä, siinä 22-25 sanoisin. Edelleen, ihan kiva kroppa, panisin ym ym mutta ei ole hoikka.
Miksi on pakko olla hoikka, jos ei halua? Eikö ole tärkeintä olla terve ja itse tuytyväinen?
Terveisin 157cm, 63kg, onnellinen ja kurvikas.
Sori mutta tämä SSSS on antamiensa mittojen perusteella aikamoinen laihaläski - noh, tuskin ainakaan kovin timmi. Helppo olla 10kg alipainoinen jos on siro rakenne eikä harrasta liikuntaa ollenkaan!