Isä ei halunnut lapsia jouluksi!
Erosta viisi vuotta ja nyt ensimmäistä kertaa sovittu, että lapset menossa isälleen jouluna. Eilen sitten ilmoitti että ei sovi!
Kommentit (112)
Meillä on aina järjestetty ns. varjojoulu, kun laspet kun eivät voi olla kahdessa paikkaa yhtäaikaan niin lasten molemmissa kodeissa on järjestetty joulut erikeen sen mukaan kummassa kodissa lapset on. Esim. isällä on joulu jouluna ja äidillä oli jo kaksi viikkoa sitten. Lapset sen joulun tekee eikä kalenteri. Jos et jouluksi ehdi järjestää niin juhlitte myöhemmin, vaikka keskellä yötä. Vähän nyt luovuttaa ja mielikuvitusta sen sijaan, että isän tekemiset määrittelee koko joulun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep jep!
Kaksi pienempää ja kaksi teiniä. Yhteensä neljä.
En vain tajunnut, että lukumäärä antaa isälle oikeuden olla tapaamatta omia lapsiaan?
ApAlkeelliset ihmiset eivät kanna omaa vastuutaan ja siksi syyttelevät muita. Kukaan ei voi vastata teoistasi paitsi sinä itse. Olisit voinut laittaa luukun kiinni vähän aikaisemmin. Nyt on myöhäistä.
Mies ei tässä kanna ollenkaan omaa vastuutaan, ap kylläkin
No munkin kulta soitti eilen exällee ettei ota lapsia. Se haluu viettää jouluu mun kanssa :) ja mun lapsen.
Joku täällä on nyt tosi ilkeä? Miten aapeen olisi tullut mielestäsi toimia?
Vierailija kirjoitti:
Meillä on aina järjestetty ns. varjojoulu, kun laspet kun eivät voi olla kahdessa paikkaa yhtäaikaan niin lasten molemmissa kodeissa on järjestetty joulut erikeen sen mukaan kummassa kodissa lapset on. Esim. isällä on joulu jouluna ja äidillä oli jo kaksi viikkoa sitten. Lapset sen joulun tekee eikä kalenteri. Jos et jouluksi ehdi järjestää niin juhlitte myöhemmin, vaikka keskellä yötä. Vähän nyt luovuttaa ja mielikuvitusta sen sijaan, että isän tekemiset määrittelee koko joulun.
En ole ap mutta ärsyttää tuollaiset " minullahan ei tietysti ole yhtään lasta, mutta kyllä minä silti tiedän" - tyypit.
Ap varmasti osaa järjestää joulun nytkin kun on ne järjestänyt niitä jo vuosi vuoden perään. Ja neljän lapsen kanssa ja työssä käyvänä aika monta muutakin asiaa .
Saa kai sitä silti vähän täällä harmitella.
Varmaan lastenkin vuoksi, kyllä yleensä toivotaan että lapsilla säilyisi yhteydet isäänkin vaikka erottu olisikin.

Sanoa isälle, että lapset viettää joulun siellä missä on heidän KOTI!
Kysyitko ap lapsilta edes mitä he joululta haluavat ja toivovat?! Me kysyimme ja vastaus oli yksi selitteinen, että haluavat olla joulun KOTONA! Ja sitä me vanhemmat kunnioitimme!
Minä olisin vastaavassa tilanteessa erittäin surullinen siitä että lapsillani on isä joka ei heistä kovin paljon välitä.Kun se nyt kuitenkin on se ainoa isä mikä heillä on ja tulee olemaan.Pelkäisin että mitä jos minulle käy jotain-sairastun vaikka ja kuolen niin kuka lapsistani pitää huolta, kuka on heidän puolella? Se että eron jälkeen lapsilla olisi kuitenkin kaksi heistä välittävää vanhempaa, vaikkakin erillään helpottaa huomattavasti.
Vierailija kirjoitti:
Isän häviö jonka hän tajuaa vasta vuosien päästä.
Miksi joillekin on mahdotonta kuvitella, vaikka todisteet sanoisivat mitä, että kaikille ne lapset eivät oikeasti ole tärkeitä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on aina järjestetty ns. varjojoulu, kun laspet kun eivät voi olla kahdessa paikkaa yhtäaikaan niin lasten molemmissa kodeissa on järjestetty joulut erikeen sen mukaan kummassa kodissa lapset on. Esim. isällä on joulu jouluna ja äidillä oli jo kaksi viikkoa sitten. Lapset sen joulun tekee eikä kalenteri. Jos et jouluksi ehdi järjestää niin juhlitte myöhemmin, vaikka keskellä yötä. Vähän nyt luovuttaa ja mielikuvitusta sen sijaan, että isän tekemiset määrittelee koko joulun.
En ole ap mutta ärsyttää tuollaiset " minullahan ei tietysti ole yhtään lasta, mutta kyllä minä silti tiedän" - tyypit.
Ap varmasti osaa järjestää joulun nytkin kun on ne järjestänyt niitä jo vuosi vuoden perään. Ja neljän lapsen kanssa ja työssä käyvänä aika monta muutakin asiaa .
Saa kai sitä silti vähän täällä harmitella.
Varmaan lastenkin vuoksi, kyllä yleensä toivotaan että lapsilla säilyisi yhteydet isäänkin vaikka erottu olisikin.
en ole tuo ylempi , mutta musta ihan hyvä ajatus ettei joulua ole pakko sitoa yhteen päivään. Jos ap:lla on vaikka su vapaapäivä, niin siirtäisivät aaton sinne.
Vierailija kirjoitti:
No munkin kulta soitti eilen exällee ettei ota lapsia. Se haluu viettää jouluu mun kanssa :) ja mun lapsen.
Oikein tosi kultakimpale...
Ihminen, joka ei välitä edes omista lapsistaan, ei välitä aidosti muistakaan. Seksi voi uuden naisen kanssa kiinnostaa, kun ei sitä exältäkään enää saa. No, aikanaan tämä selvinnee uudelle naiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep jep!
Kaksi pienempää ja kaksi teiniä. Yhteensä neljä.
En vain tajunnut, että lukumäärä antaa isälle oikeuden olla tapaamatta omia lapsiaan?
ApAlkeelliset ihmiset eivät kanna omaa vastuutaan ja siksi syyttelevät muita. Kukaan ei voi vastata teoistasi paitsi sinä itse. Olisit voinut laittaa luukun kiinni vähän aikaisemmin. Nyt on myöhäistä.
Sinä kommentoija osaat vain olla ilkeä muille, mutta et osaa vastata kysymyksiin joita sinulle esitetään. Et siis näy kuitenkaan seisovan näiden ilkeiden sanojesi takana tai allekirjoittavan näkemyksiäsi itsekään? Haluat vain olla ilkeä.
Mutta eikös tuo ole ihan totta? Moni nainen laittaa aivot narikkaan kun "rakastuu" (mitä se sitten ikinä tarkoittaa - sairaalloista takertumista, mustasukkaisuutta, passiivis-aggressiivista selän takana kälättämistä tyyliin "mies on surkea luuseri, ei kanna vastuutaan vali-vali"...") ja silti hankitaan pentu toisensa jälkeen sellaisen miehen kanssa? Taloudellisesti, emotionaalisesti ja ties millä muilla kytköksillä kärsitään sitten elinkautista: pidetään ikävää yhdessä. Ja mies ei saa nauttia elämästään millään muotoa, koska lämmin syyllistävä "kotipesä" naukuu jotain jatkuvasti. Toiveet on naamioitu lasten "tarpeiksi", mutta todellisuudessa vastassa on kyltymätön siiderivalas, joka sitten haukkuu miestään tai ex-miestään kerjäten sympatiaa vauva-palstalla.
Vierailija kirjoitti:
Surullista kun lapsia ovat kumpikin osapuoli sysäämässä toiselle. Ilmeisesti kumpikaan ei halua olla lasten kanssa jouluna?
Olisko kannattanut miettiä ennen kuin niitä lapsia rupesi urakalla tekemään?
Idioottimaista, kun tehdään päätelmiä tyhjästä. Ilmeisesti et osaa lukea tai sisäistää lukemaasi.
Olisiko kannattanut miettiä ennen kuin rupesit tänne kirjoittamaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep jep!
Kaksi pienempää ja kaksi teiniä. Yhteensä neljä.
En vain tajunnut, että lukumäärä antaa isälle oikeuden olla tapaamatta omia lapsiaan?
ApAlkeelliset ihmiset eivät kanna omaa vastuutaan ja siksi syyttelevät muita. Kukaan ei voi vastata teoistasi paitsi sinä itse. Olisit voinut laittaa luukun kiinni vähän aikaisemmin. Nyt on myöhäistä.
Sinä kommentoija osaat vain olla ilkeä muille, mutta et osaa vastata kysymyksiin joita sinulle esitetään. Et siis näy kuitenkaan seisovan näiden ilkeiden sanojesi takana tai allekirjoittavan näkemyksiäsi itsekään? Haluat vain olla ilkeä.
Mutta eikös tuo ole ihan totta? Moni nainen laittaa aivot narikkaan kun "rakastuu" (mitä se sitten ikinä tarkoittaa - sairaalloista takertumista, mustasukkaisuutta, passiivis-aggressiivista selän takana kälättämistä tyyliin "mies on surkea luuseri, ei kanna vastuutaan vali-vali"...") ja silti hankitaan pentu toisensa jälkeen sellaisen miehen kanssa? Taloudellisesti, emotionaalisesti ja ties millä muilla kytköksillä kärsitään sitten elinkautista: pidetään ikävää yhdessä. Ja mies ei saa nauttia elämästään millään muotoa, koska lämmin syyllistävä "kotipesä" naukuu jotain jatkuvasti. Toiveet on naamioitu lasten "tarpeiksi", mutta todellisuudessa vastassa on kyltymätön siiderivalas, joka sitten haukkuu miestään tai ex-miestään kerjäten sympatiaa vauva-palstalla.
Kun isä hylkää lapset, valitsee ennemmin alkoholin ja pettää lupauksensa vaikkapa joulun suhteen, niin vika on naisessa. Pettämätön logiikka. Nainen on halunnut tehdä ne lapset, nainen nalkuttaa, on lihava, valittaa ja aivan kammottava. Nainen on valinnut luuserimiehen ja tehnyt miehestä luuserin. Mikä on miehen vastuu? Hän vain päältä katsoo, kun nainen määrää eikä ole vastuussa mistään.
Tai voisikohan olla niin, että mies on vastuussa omista tekemisistään ja tekemättä jättämisistään, lapsilla on huono tuuri, kun on noin kelvoton isä mutta hyvä tuuri, kun heillä on hyvä äiti, joka vetäisee joulun parissa päivässä.
Minullakin kokemusta näistä isistä, jotka on vieraannutettu lapsista pahojen exien toimesta ja kas kummaa, ihan on vikaa näissä miehissä ja myös heidän nykyisissä puolisoissaan. Tapaamisia on ollut pari kertaa vuodessa ja lasten vierastaminen on vain kiusantekoa. Ei ymmärretä lapsia eikä suostuta kantamaan vastuuta omista päätöksistä. Ketään ei vieraannuteta lapsista, ellei itse siihen suostu. Jos tekee pitkää päivää eikä vietä aikaa lastensa kanssa kuin kerran kuukaudessa päivän tai kaksi, niin ei voi tosissaan ihmetellä, kun lapset eivät koe isää läheisenä. Kyllä ihmissuhteiden eteen pitää tehdä töitä. Jos siihen ei ole valmis, on turha odottaa, että ex ojentelee kultalautasella ne läheiset suhteet lapsiin valmiina.
Mustamaalaaminen kaatuu muuten aina sen ilkeilijän niskaan. Siksi nuo "ex vieraannutti minut lapsista"-tarinat ovat silkkaa valhetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep jep!
Kaksi pienempää ja kaksi teiniä. Yhteensä neljä.
En vain tajunnut, että lukumäärä antaa isälle oikeuden olla tapaamatta omia lapsiaan?
ApAlkeelliset ihmiset eivät kanna omaa vastuutaan ja siksi syyttelevät muita. Kukaan ei voi vastata teoistasi paitsi sinä itse. Olisit voinut laittaa luukun kiinni vähän aikaisemmin. Nyt on myöhäistä.
Sinä kommentoija osaat vain olla ilkeä muille, mutta et osaa vastata kysymyksiin joita sinulle esitetään. Et siis näy kuitenkaan seisovan näiden ilkeiden sanojesi takana tai allekirjoittavan näkemyksiäsi itsekään? Haluat vain olla ilkeä.
Mutta eikös tuo ole ihan totta? Moni nainen laittaa aivot narikkaan kun "rakastuu" (mitä se sitten ikinä tarkoittaa - sairaalloista takertumista, mustasukkaisuutta, passiivis-aggressiivista selän takana kälättämistä tyyliin "mies on surkea luuseri, ei kanna vastuutaan vali-vali"...") ja silti hankitaan pentu toisensa jälkeen sellaisen miehen kanssa? Taloudellisesti, emotionaalisesti ja ties millä muilla kytköksillä kärsitään sitten elinkautista: pidetään ikävää yhdessä. Ja mies ei saa nauttia elämästään millään muotoa, koska lämmin syyllistävä "kotipesä" naukuu jotain jatkuvasti. Toiveet on naamioitu lasten "tarpeiksi", mutta todellisuudessa vastassa on kyltymätön siiderivalas, joka sitten haukkuu miestään tai ex-miestään kerjäten sympatiaa vauva-palstalla.
En ymmärrä pointtiasi kyllä ollenkaan... ihan yhtälailla se mieskin niitä lapsia tekee kuin nainenkin, mutta jostain syystä vain nainen on mielestäsi tässä se vastuullinen osapuoli? Miehetkö eivät siis mielestäni kykene minkäänlaiseen omaan ajatteluun ja ovat myöskin laittaneet ne aivonsa narinkkaan? Vai mitä ihmettä?

Totuus taisi kolahtaa kovaa. Et ymmärrä? No sinulle voisi sanoa samaa kuin tuolla edellä, ettet sinäkään juuri pärjää luetun ymmärtämisessä. Miehet harvemmin haukkuvat yhtä reippaasti lastensa äitiä kuin nämä pullan ja p*skantuoksuiset mammat.
Ap paikalla...
Mielenkiintoisia kommentteja.
Halusin vain kirjoittaa asian tänne, kun en siitä juuri kenenkään kanssa voi puhua. Mietin vain, että miten niin monen mielestä olen väärässä ja vika on minun? En juo siideriä, en ole ylipainoinen, maksan itse omat laskuni, en pettänyt miestäni, olen oikeasti yrittänyt tukea isän ja lasten suhdetta.
Nyt taidan heittää pyyhkeen kehään!
Työpaikka voisi joustaa mutta entä työkaverit? Minä olen töissä paikassa jossa ollaan myös jouluna. Ei kukaan luovu vapaasta joulusta. Kyllä ap joutuisi ainakin meidän työpaikassa järjestämään lastenhoidon.