Kuolinpesän omaisuuden jakamisesta
Oletteko tai onko joku tuttunne kuolinpesän osakkaana ajatellut, että jos saisi päättää, niin joku osakkaista ei saisi omaisuudesta mitään ja jos, niin miksi?
Kommentit (17)
Appiukon kuolinpesän jaossa oli noin. Testamentti oli tietty, yksi lapsista ei tajunnut sitä kiistää ja jäi nuolemaan näppejään.
Vierailija kirjoitti:
Ihan näillä pohjatiedoilla ei voi paljoa sanoa. Onko vainajalla testamenttia? Ovatko pesän osakkaat vainajan lapsia?
Tarkoitan siis että jos ovat vainajan lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Appiukon kuolinpesän jaossa oli noin. Testamentti oli tietty, yksi lapsista ei tajunnut sitä kiistää ja jäi nuolemaan näppejään.
Miksi näin?
Toivon voivani elää niin, että oma elämäni tai sen laatu ei olisi sidottu kenenkään perintöön. Myönnän kyllä, että esimerkiksi vanhem pieni täysin omistamaan mökkiin olen hyvin syvästi kiintynyt ja joskus on jo ehtinyt käydä mielessä, että mitä sille tapahtuu jos ja kun heistä aika jättää. - Todennäköisiä perijöitä olemme me lapset, mutta mökin luonne muuttunee tuolloin enempi vähempi. - Uskon tulevani sisarusteni kanssa toimeen, mutta miten mahdan tulla toimeen heidän puolisoiden ja lasten kanssa (?) Olen sisarusparvestamme ainoa, jolla ei ole puolisoa / lapsia. - Aika saattaa muuttaa tilannetta, mutta se ei välttämättä helpota mökin kohtaloa jossa, toistaiseksi kaikki kiintyneet ja viihtyneet, mutta jonka käytön rajoista ovat päättäneet vanhempamme, enkä ole lainkaan vakuuttunut, että päätökset olisivat samanlaisia, jos päätösvaltaa käyttäisi me sisarukset vallankaan, kun vaikuttaa sille, että osan sisaruksista puolisot olsivat halukkaita tekemään päätökset ja päättämään esimerkiksi, että juuri he ovat oikeutettuja viettämään hiihtolomaviikon perheenä kanssa mökillä keskenään ja erityisesti tällainen "mustalammas" menköön viettämään lomansa jonnekin muualle. - Sinkkuna se on kuulemma helpompaakin kuin lasten.
ihmeellinen aloitus: miksi joku lapsista ei saisi mitään? Tasapuolisuus on tärkeää, enkä näe tilannetta jossa voisin toivoa, että vain toinen lapsistani perisi minut.
He voivat olla erilaisia, heillä voi olla erilaiset elämät ja unelmat, mutta samanlainen oikeus vanhempiensa perintöön tietenkin.
"ihmeellinen aloitus: miksi joku lapsista ei saisi mitään? Tasapuolisuus on tärkeää, enkä näe tilannetta jossa voisin toivoa, että vain toinen lapsistani perisi minut.
He voivat olla erilaisia, heillä voi olla erilaiset elämät ja unelmat, mutta samanlainen oikeus vanhempiensa perintöön tietenkin. "
- Tavallaan ymmärrän tämän näkökulman. Mutta toisaalta pystyn hahmottamaan myös toisenlaisen tilanteen.
Esimerkiksi tilanne, jossa sisaruksista toinen on onnistunut saamaan itselleen maallista omaisuutta ja huomioi vain oman uransa ja napansa, eikä osoita lainkaan välittävänsä omista vanhemmistaan. - Esimerkiksi niin, että osallistuisi vaikka hieman kustannusten jakoon tai soittelisi kuulumisia, vaikkei itse muka kiireisenä pääsisi paikalle ja olemaan läsnä. - Ymmärtää kai pitäisi kun jatkoi kotikylältä ensin opiskelemaan ja sitten luomaan uraa
Sen sijaan taloudellisesti heikommin menestynyt ja lähemmäksi, vain sadan kilometrin päähän vanhemmista asettautunut jaksaa huolehtia ja avustaa yhteisiä iäkkäitä vanhempia mm. käymällä heille kaupassa ja pitäen vanhaa kotitaloa pystyssä, vaikka on varmaan, ainakin sadannesta määräaikaisesta matalapalkkaisesta osa-aikatyöstä itsekin usein hyvin väsymyt. (Hyvin alkanut ura häneltä katkesi aikanaan sairastumiseen, joka tavallaan pakotti vaihtamaan alaa)
Mutta hän pitää myöskunnia-asiana sitä, ettei hän ota vanhemmilta rahaa siitä, että hän "hieman" avustaa heitä. - Ei vanhemmilla rahaa paljoa olisi antaakaan. Suurin varallisuus on kiinni, ainakin vielä toistaiseksi kotitalossa, vaikkei senkään myyminen ja palveluita, tai vaikka lähemmäski vain huolehtivampaa sisarusta muuttaminen ole niin helppoa, kuin sen sanominen, eikä vain siksi, että vanhemmat enempi vähempi haluavat vielä itse asua vanhaa kotitaloa, koska osaavat itsekin laskea, miten paljon saisivat mahdollisesti jos myisivät talon.
Aikanaan kuitenkin perinnön jako tulee. Pitäsikö kaikki laittaa fifiti-fifti - vai kuinka?
Itse voisin jättää toisen lapsen perinnöttömäksi, jos tuo lapsi olisi saanut jostain tolkuttomasti rahaa ja perintönä olisi nämä meidän olemattomat rahat, yhteensä ehkä 300 000. Eli vaikka iso lottovoitto tai joku "kimiräikkönen", niin kysyisin suoraan, että olisiko ok, jos nämä meidän hiluset menisi sitten toiselle.
Ja tietysti sitten perinnöttömäksi nämä perinteiset syyt: umpinarkkaus, rikollinen elämäntapa jne.
Vierailija kirjoitti:
"ihmeellinen aloitus: miksi joku lapsista ei saisi mitään? Tasapuolisuus on tärkeää, enkä näe tilannetta jossa voisin toivoa, että vain toinen lapsistani perisi minut.
He voivat olla erilaisia, heillä voi olla erilaiset elämät ja unelmat, mutta samanlainen oikeus vanhempiensa perintöön tietenkin. "
- Tavallaan ymmärrän tämän näkökulman. Mutta toisaalta pystyn hahmottamaan myös toisenlaisen tilanteen.
Esimerkiksi tilanne, jossa sisaruksista toinen on onnistunut saamaan itselleen maallista omaisuutta ja huomioi vain oman uransa ja napansa, eikä osoita lainkaan välittävänsä omista vanhemmistaan. - Esimerkiksi niin, että osallistuisi vaikka hieman kustannusten jakoon tai soittelisi kuulumisia, vaikkei itse muka kiireisenä pääsisi paikalle ja olemaan läsnä. - Ymmärtää kai pitäisi kun jatkoi kotikylältä ensin opiskelemaan ja sitten luomaan uraa
Sen sijaan taloudellisesti heikommin menestynyt ja lähemmäksi, vain sadan kilometrin päähän vanhemmista asettautunut jaksaa huolehtia ja avustaa yhteisiä iäkkäitä vanhempia mm. käymällä heille kaupassa ja pitäen vanhaa kotitaloa pystyssä, vaikka on varmaan, ainakin sadannesta määräaikaisesta matalapalkkaisesta osa-aikatyöstä itsekin usein hyvin väsymyt. (Hyvin alkanut ura häneltä katkesi aikanaan sairastumiseen, joka tavallaan pakotti vaihtamaan alaa)
Mutta hän pitää myöskunnia-asiana sitä, ettei hän ota vanhemmilta rahaa siitä, että hän "hieman" avustaa heitä. - Ei vanhemmilla rahaa paljoa olisi antaakaan. Suurin varallisuus on kiinni, ainakin vielä toistaiseksi kotitalossa, vaikkei senkään myyminen ja palveluita, tai vaikka lähemmäski vain huolehtivampaa sisarusta muuttaminen ole niin helppoa, kuin sen sanominen, eikä vain siksi, että vanhemmat enempi vähempi haluavat vielä itse asua vanhaa kotitaloa, koska osaavat itsekin laskea, miten paljon saisivat mahdollisesti jos myisivät talon.
Aikanaan kuitenkin perinnön jako tulee. Pitäsikö kaikki laittaa fifiti-fifti - vai kuinka?
Minun mielestäni reilu tapa toimia olisi, että jos se lähempänä asuva auttaa vanhempiaan, sille voisi laskea jollain kohtuullisella tuntihinnalla käyvän korvauksen ja muuten perintö jaettaisiin 50-50.
Vierailija kirjoitti:
ihmeellinen aloitus: miksi joku lapsista ei saisi mitään? Tasapuolisuus on tärkeää, enkä näe tilannetta jossa voisin toivoa, että vain toinen lapsistani perisi minut.
He voivat olla erilaisia, heillä voi olla erilaiset elämät ja unelmat, mutta samanlainen oikeus vanhempiensa perintöön tietenkin.
ILman jänyt lapsi on voinut esim. kavaltaa vainajan rahoja jo tämän eläessän ja jäänyt siitä kiinni. Tai muuten aiheuttanut välien totaalisen katkeamisen toimillaan.
En ymmärrä sitä, että vanhemmat jättäisi minut ilman perintöä sen vuoksi, että olen saavuttanut elämässäni varakkuutta tms enemmän kuin sisarukseni
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä sitä, että vanhemmat jättäisi minut ilman perintöä sen vuoksi, että olen saavuttanut elämässäni varakkuutta tms enemmän kuin sisarukseni
Niinpä, etenkin kun nämä tällaiset vanhemmat syytävät rahojaan jo eläessään tälle huonommin pärjäävälle. Mikä logiikka?
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä sitä, että vanhemmat jättäisi minut ilman perintöä sen vuoksi, että olen saavuttanut elämässäni varakkuutta tms enemmän kuin sisarukseni
Miehen suvussa tehtiin just näin. Kaksi hyvin koulunsa, opiskelunsa, työelämänsä ja elämänsä hoitanutta jäi nuolemaan näppejään (tai, no, jotain suolarahoja saivat). Eivät siis kuitenkaan ole mitään miljonäärejä, vaan ihan tavallisia ylempää keskituloista edustavia.
Nuorin, syrjäytynyt ja peräkammarin pojaksi jäänyt peri sitten "sukupolvenvaihdoksena" ison, ison omaisuuden. Saapi nähdä kauan se säilyy.
Sukupolvenvaihdoksena kun pystyy sivuuttamaan muut perilliset aika hyvin, toisin kuin ihan tavallisessa kuolinpesässä.
Perustelu oli just tämä, että te kun pärjäätte hyvin ja se yksi taas ei, niin sen tulevaisuutta pitää auttaa.
Ja ei, en ole katkera miniä, olen kyllä sukua, mutten mitenkään osallisena tässä kuolinpesässä, ei mieheni, eikä lapseni. Eli ei ole oma lehmä ojassa. Mutta pöyristyttävä ratkaisu kylläkin.
"Minun mielestäni reilu tapa toimia olisi, että jos se lähempänä asuva auttaa vanhempiaan, sille voisi laskea jollain kohtuullisella tuntihinnalla käyvän korvauksen ja muuten perintö jaettaisiin 50-50."
Kiitos sinulle. - Jotain tuollaista kai itse ajattelin. Olen hieman yllättynyty siitä, että tähän mennessä on lähdetty ajatuksesta, että vanhempiaan huomattavasti enempi auttava, kärkkyisi itselleen perintöä, vaikka esimerkissä (7/13) hieman kyseenalaistetaan se, että perinnön pitäisi mennä aina fifti-fifti. En väiitetty, että koko perintö pitäisi mennä mahdollisesti auttaneelle. Mutta jos toinen sisaruksista ei ole millään muotoa ollut lainkaan kiinnostunut vanhempiesa kuulumisista (ei soitellut, ei käynyt katsomassa, ei osallistunut mihinkään kuluihin) ja kenties vain olettaa, että toinenkin vain, koska hän elättelee toiveita paremmasta perinnöstä, niin silloin fifty-fifty jako on minusta, ehkä hieman nurinkurinen, vallankaan jos auttaanut osapuoli on myös huomattavasti heikommassa taloudellisessa asemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"ihmeellinen aloitus: miksi joku lapsista ei saisi mitään? Tasapuolisuus on tärkeää, enkä näe tilannetta jossa voisin toivoa, että vain toinen lapsistani perisi minut.
He voivat olla erilaisia, heillä voi olla erilaiset elämät ja unelmat, mutta samanlainen oikeus vanhempiensa perintöön tietenkin. "
- Tavallaan ymmärrän tämän näkökulman. Mutta toisaalta pystyn hahmottamaan myös toisenlaisen tilanteen.
Esimerkiksi tilanne, jossa sisaruksista toinen on onnistunut saamaan itselleen maallista omaisuutta ja huomioi vain oman uransa ja napansa, eikä osoita lainkaan välittävänsä omista vanhemmistaan. - Esimerkiksi niin, että osallistuisi vaikka hieman kustannusten jakoon tai soittelisi kuulumisia, vaikkei itse muka kiireisenä pääsisi paikalle ja olemaan läsnä. - Ymmärtää kai pitäisi kun jatkoi kotikylältä ensin opiskelemaan ja sitten luomaan uraa
Sen sijaan taloudellisesti heikommin menestynyt ja lähemmäksi, vain sadan kilometrin päähän vanhemmista asettautunut jaksaa huolehtia ja avustaa yhteisiä iäkkäitä vanhempia mm. käymällä heille kaupassa ja pitäen vanhaa kotitaloa pystyssä, vaikka on varmaan, ainakin sadannesta määräaikaisesta matalapalkkaisesta osa-aikatyöstä itsekin usein hyvin väsymyt. (Hyvin alkanut ura häneltä katkesi aikanaan sairastumiseen, joka tavallaan pakotti vaihtamaan alaa)
Mutta hän pitää myöskunnia-asiana sitä, ettei hän ota vanhemmilta rahaa siitä, että hän "hieman" avustaa heitä. - Ei vanhemmilla rahaa paljoa olisi antaakaan. Suurin varallisuus on kiinni, ainakin vielä toistaiseksi kotitalossa, vaikkei senkään myyminen ja palveluita, tai vaikka lähemmäski vain huolehtivampaa sisarusta muuttaminen ole niin helppoa, kuin sen sanominen, eikä vain siksi, että vanhemmat enempi vähempi haluavat vielä itse asua vanhaa kotitaloa, koska osaavat itsekin laskea, miten paljon saisivat mahdollisesti jos myisivät talon.
Aikanaan kuitenkin perinnön jako tulee. Pitäsikö kaikki laittaa fifiti-fifti - vai kuinka?
Minun mielestäni reilu tapa toimia olisi, että jos se lähempänä asuva auttaa vanhempiaan, sille voisi laskea jollain kohtuullisella tuntihinnalla käyvän korvauksen ja muuten perintö jaettaisiin 50-50.
Alapeukuttajat: mikä tässä teidän mielestänne on epäreilua?
Vierailija kirjoitti:
Appiukon kuolinpesän jaossa oli noin. Testamentti oli tietty, yksi lapsista ei tajunnut sitä kiistää ja jäi nuolemaan näppejään.
Miksi ei vaatinut edes lakiosaansa?
Ei testamenttia tarvitse kiistää, vaikka vaatiikin rintaperillisenä lakiosan
Kuolinpesähän jaetaan siinä suhteessa, missä pesän osakkaat ovat pesän haltijoita eli otsikko on vähän pieleen.
Oletettavasti se lähisisarus on syönyt vanhempien ruokapöydässä ja saanut sitä ja tätä enemmän kuin se kaukainen sisarus. Mielestäni tällaiset asiat tulisi tasata elinaikana eli maksaa vaikka parikymppiä tai satasta silloin tällöin avusta, mutta jättää itse perintö tasan kaikille lapsille. Itse kun olen ainut lapsi, olisi tuntunut kyllä kummalliselta, että auttamisellani olisi ollut joku tuntihinta tai muu vastikkeellisuus.
Ihan näillä pohjatiedoilla ei voi paljoa sanoa. Onko vainajalla testamenttia? Ovatko pesän osakkaat vainajan lapsia?