Kasvaako lapsista automaattisesti nössöjä keskiluokkaisessa/varakkaassa perheessä?

Lisättäköön vielä että ehkä olen huolissani miten tulevat itsenäistymään / pärjäämään maailmassa. Täysin lapsia minun silmään vielä ovat vaikka toinen täysi-ikäinen ja toinenkin kovaa vauhtia sitä lähestymässä.

En usko. Itse kasvoin varsin varakkaassa perheessä, enkä ole itseäni nössönä koskaan pitänyt. Ei yleisesti ottaen myöskään varakkaiden tuttavien lapset sen nössömpiä ole kuin muutkaan. 

Tämä on tavallaan kamala sanoa mutta keskimäärin menee kyllä niin että ne varakkaammista oloista tulevat lapset pärjäävät kaikestea hemmottelusta huolimatta (tai sen johdosta osin) paremmin kuin köyhemmistä oloista tulevat. Ei mene aina näin, mutta keskimäärin. Aika usein vaan menee niin että se hemmoteltu varakkaan kakara alkaa miettiä uraa, säästämistä, sijoittamista tms jo hyvin nuorena ja vaurastuu ja hankkii hyvän koulutuksen. Näitä ei kovin usein niinkään vähävaraisten lapset mieti. Esim. itse ostin sijoitusasunnon jo opiskeluaikana, mitä monet ihmettelivät kovasti.

Kyllähän ne vaikeudet kasvattavat luonteen lujuutta ja pakko on paras kannustaja itsensä ylittämiseen.

Itse olen ylemmän keskiluokan kodista ja vanhemmiltani saadun tuen ansiosta, minulla ei ole edes opiskeluaikoina ollut taloudellisia vaikeuksia. Mahdollisesti tästä johtuen minulla ei myöskään ole pienintäkään tarvetta tai kunnianhimoa uralla etenemisen suhteen. Itseasiassa välivuosien pitämisen estää vain pelko siitä, etten leppoistamisen jälkeen enää kykenisi takaisin työelämään.

Tuota lasten kuskaamisia alle kahden kilsan matkoja en kyllä ymmärrä minäkään. Tai aikuistenkaan tarvetta mennä joka paikkaan autolla, ihmisen tekee hyvää välillä kävellä.

Olen vähän samaa mieltä. Serkkuni ovat 10 vuotta nuorempia ja heiltä ei ole puuttunut kotona mitään. Nyt tuntuu vähän, että heiltä puuttuu kaikki selviytymistaidot ja siihen kuuluva pieni kunnianhimo ja nälkä. Töihin eivät meinanneet päästä millään, kun ensin oli opiskeltu jotain vähän liian yleissivistävää joka ei johtanut tutkintoon. Ensiasunnon ostoon eivät kyenneet ilman että isi takasi lainat ja tuli tekemään remontin. Ihania ihmisiä, mutta ihan avuttomia.

Vierailija kirjoitti:

Ensiasunnon ostoon eivät kyenneet ilman että isi takasi lainat ja tuli tekemään remontin. Ihania ihmisiä, mutta ihan avuttomia.

No tässä nyt ei ole mitään kovin erikoista. Monet vanhemmat joilla on mahdollisuus, haluavatkin auttaa lapsiaan noin, eikä se tee ihmisestä avutonta jos sen avun ottaa vastaan. Itsekin ostin 25-vuotiaana omakotitalon, eikä se olisi kyllä ilman isitakausta ja isin opetusta talonhoitopuuhiin onnistunut, enkä silti ajattele olevani totaalisen avuton. Moni oli jopa sitä mieltä että onpa hurjaa että nuori nainen sinkkuna vanhan talon ostan, kun eikö jossain kaksiossa kerrostalossa olisi helpompaa.

Olen eri mieltä. Serkkuni on tuollainen hemmoteltu nössö, joka lähti opiskelemaan Hongkongiin yhteen Aasian parhaista yliopistoista. Hankki asunnon, järjesteli opintoihin liittyvät asiat jne. Ei sellaiseen pysty, jos on nössö.

Toisaalta ap:n kirjoituksessa paistaa selkeästi läpi se, että hän joutui itsenäistymään liian varhain ja on nyt kateellinen nuoremmille sisaruksille, joiden elämä on mukavaa, koska he itsekin ovat mukavia.

Vierailija kirjoitti:

Olen vähän samaa mieltä. Serkkuni ovat 10 vuotta nuorempia ja heiltä ei ole puuttunut kotona mitään. Nyt tuntuu vähän, että heiltä puuttuu kaikki selviytymistaidot ja siihen kuuluva pieni kunnianhimo ja nälkä. Töihin eivät meinanneet päästä millään, kun ensin oli opiskeltu jotain vähän liian yleissivistävää joka ei johtanut tutkintoon. Ensiasunnon ostoon eivät kyenneet ilman että isi takasi lainat ja tuli tekemään remontin. Ihania ihmisiä, mutta ihan avuttomia.

Toisaalta monille meistä varakkaiden ja korkeasti koulutettujen vanhempien lapsista on pienestä asti aivopesty valtava menestymisen pakko, jopa vähän liiaksi asti. Se on ehkä useimmille vahvuus, joka panee yrittämään tosissaan, mutta osa sitten ei jaksa ja vaikka kapinoidakseen alkaa tehdä jotain vanhempien arvomaailman vastaista. 

Meillä oli sillä lailla jännästi että periaatteessa oli hyvinkin hemmoteltua ja kasvatus pehmeää, mutta toisaalta salakavalasti onnistuttiin rakentamaan sellainen jopa ahdistava ilmapiiri, että jos koulusta ei tule huippuhyviä numeroita, tapahtuu jotain kamalaa, koko tulevaisuus on pilalla. Vasta joskus kolmekymppisenä pääsin eroon jatkuvasta epäonnistumisten pelosta ja pakkomielteisestä perfektionismista, jonka vanhempani olivat minuun epäilemättä hyvää tarkoittaen istuttaneet. No, tulihan sen ajamana hankittua maisterinpaperit 3 vuodessa, joten jotain hyötyä. Silti olisin toivonut nuoruutta, jossa olisi ollut tilaa vähän hauskanpidollekin, eikä niin kuin minä tein, kamalan pärjäämättömyyden pelon vallassa pänttäsin ja pänttäsin ja koko ajan olin varma että ei minusta ole tähän.

Tietysti voi olla kade että toisilla on niin paljon helpompaa. Mutta missasit ydinasian, on sääli että aikuistumista ei tunnut tapahtuvan ollenkaan. Aikuinen ihminen hoitaa asiansa ja ostaa itse mitä ostaa, eikä ensimmäisen tule aina isin ja äidin luokse pyytämään apua ja hoivaa. Sillä lailla ei pääse lapsen asemasta ja tule tasavertaiseksi. Jossain vaiheessa tulee järkytyksenä, että isi ja äitikin vanhenevat ja alkavatkin tarvita apua.

Ap:n kirjoituksesta ei heijastu katkeruus vaan huoli. Sitä paitsi ulkomailla opiskelu ei nykypäivänä ole mikään veret seisauttava saavutus.

Mutta kaipa tällainen suojattu lapsuus sitten tuo ihmisen oman luonteen parhaiten esille. Pystyy olemaan tasan niin laiska tä ahkera kuin oikeasti onkin. T: Nro3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vähän samaa mieltä. Serkkuni ovat 10 vuotta nuorempia ja heiltä ei ole puuttunut kotona mitään. Nyt tuntuu vähän, että heiltä puuttuu kaikki selviytymistaidot ja siihen kuuluva pieni kunnianhimo ja nälkä. Töihin eivät meinanneet päästä millään, kun ensin oli opiskeltu jotain vähän liian yleissivistävää joka ei johtanut tutkintoon. Ensiasunnon ostoon eivät kyenneet ilman että isi takasi lainat ja tuli tekemään remontin. Ihania ihmisiä, mutta ihan avuttomia.

 

Toisaalta monille meistä varakkaiden ja korkeasti koulutettujen vanhempien lapsista on pienestä asti aivopesty valtava menestymisen pakko, jopa vähän liiaksi asti. Se on ehkä useimmille vahvuus, joka panee yrittämään tosissaan, mutta osa sitten ei jaksa ja vaikka kapinoidakseen alkaa tehdä jotain vanhempien arvomaailman vastaista. 

 

Meillä oli sillä lailla jännästi että periaatteessa oli hyvinkin hemmoteltua ja kasvatus pehmeää, mutta toisaalta salakavalasti onnistuttiin rakentamaan sellainen jopa ahdistava ilmapiiri, että jos koulusta ei tule huippuhyviä numeroita, tapahtuu jotain kamalaa, koko tulevaisuus on pilalla. Vasta joskus kolmekymppisenä pääsin eroon jatkuvasta epäonnistumisten pelosta ja pakkomielteisestä perfektionismista, jonka vanhempani olivat minuun epäilemättä hyvää tarkoittaen istuttaneet. No, tulihan sen ajamana hankittua maisterinpaperit 3 vuodessa, joten jotain hyötyä. Silti olisin toivonut nuoruutta, jossa olisi ollut tilaa vähän hauskanpidollekin, eikä niin kuin minä tein, kamalan pärjäämättömyyden pelon vallassa pänttäsin ja pänttäsin ja koko ajan olin varma että ei minusta ole tähän.

Omat vanhempani ovat ensimmäisen polven keskiluokkaisia ja halusivat auttaa meitä lapsia tavoilla joista eivät itse päässeet lapsuudessa ja nuoruudessa nauttimaan.

Tunnistan kyllä tuon menestymisen pakon. En ole luonteeltani ollenkaan kunnianhimoinen ja olen elänyt kohta neljäkymmentä vuotta tuntien itseni epäonnistuneeksi. Ulkoisesti kaikki on ohan hyvin, on perhe, kaunis koti, työ ja ystäviä. Mutta ei tarppeksi siisti koti, eikä tarpeeksi hyvä työ ja lapsetkaan eivät ole päässeet teatteriin aikoihin ja mistähän vielä voisi tuntea syyllisyyttä.

Ei. Eivätkä keskiluokkaiset/varakkaat perheet ole niin samanlaisia keskenään kuin luulet. Kyseessä on valtava määrä perheitä, jotka erovaat toisistaan vaikka millä tavoin.

Vierailija kirjoitti:

Olen eri mieltä. Serkkuni on tuollainen hemmoteltu nössö, joka lähti opiskelemaan Hongkongiin yhteen Aasian parhaista yliopistoista. Hankki asunnon, järjesteli opintoihin liittyvät asiat jne. Ei sellaiseen pysty, jos on nössö.

Toisaalta ap:n kirjoituksessa paistaa selkeästi läpi se, että hän joutui itsenäistymään liian varhain ja on nyt kateellinen nuoremmille sisaruksille, joiden elämä on mukavaa, koska he itsekin ovat mukavia.

Harmi että ymmärsit väärin. Kuten sanoin, niin olen huolissani. Kateuteen ei ole mitään syytä. 

Vierailija kirjoitti:

Ap:n kirjoituksesta ei heijastu katkeruus vaan huoli. Sitä paitsi ulkomailla opiskelu ei nykypäivänä ole mikään veret seisauttava saavutus.

Mutta kaipa tällainen suojattu lapsuus sitten tuo ihmisen oman luonteen parhaiten esille. Pystyy olemaan tasan niin laiska tä ahkera kuin oikeasti onkin. T: Nro3

Kerro, miten nössö kykenee järjestämään itselleen opiskelupaikan ulkomailla, jos ap:n kaltainen itsenäinen ja osaava nero ei siihen pysty?

Ulkomailla opiskelu ei ole veret seisauttava saavutus, mutta koska se on niin helppoa, niin miksi kaikki eivät tee niin ja saavuta haluamaansa?

Mun äiti kasvoi lapsuutensa syrjäkylällä talossa, jossa ei ollut sähköä eikä juoksevaa vettä (jälkimmäinen ei siihen aikaan ollut poikkeuksellista). Taloon ei mennyt edes tietä, vaan kirkolle kuljettiin veneellä ja talvella jäätä pitkin - rospuuttoaikaan kulkeminen oli tosi vaikeaa ja pitkällistä. Äitini kotitalo oli aika iso ja sinällään varakas, mutta käteistä rahaa tai ostotavaraa ei liiemmin ollut. Varakkuus oli maassa ja sen antimissa. Äitini käveli jo pienenä lapsena monta kilometria koulukyydille. Talvella tietenkin pimeässä ja susia peläten. Hänellä ei ollut myöskään leikkikavereita, koska talo oli niin syrjässä ja sisarukset olivat paljon isompia. Tai esimerkiksi voi ottaa vaikka erään perheen, josta eräs professorimme kertoi opiskeluaikanani: tämä perhe, jonka yksi lapsista oli kyseisen professorin luokkakaveri, asui maakuopassa sotienjälkeisen asuntopulan aikaan.

-

Mulla ei ole mitään valmista vastausta kysymykseesi, mutta jos vertaat omaa lapsuuttasi vaikka mun äitini lapsuuteen (tai etenkin hänen vanhempien sisarustensa lapsuuteen, koska etenkin yhdellä tädeistäni oli aika ankea lapsuus, koska hän joutui käytännössä huolehtimaan kaikki pikkusisaruksensa), voi miettiä, pilasiko se parempi elintaso sun lapsuutesi.

Siis koska sisaruksesi aikuisina saavat kyydin 2 km päähän, he eivät ikinä voi saavuttaa omia tavoitteitaan vaan jäävät nyhjäämään vanhempien nurkkiin?

Luulen, että ap:n perhe on oikeastaan vain äidin perhe ja perheen isä on voinut vasta ap:n muutettua pois kotoa panostaa täysillä lapsiinsa. Siihen asti piti esittää tasapuolista.

Mikä ap muuten on, mitä saavutit elämässä? Oletko lääkäri, ekonomisti, tutkija?

Vierailija kirjoitti:

Tietysti voi olla kade että toisilla on niin paljon helpompaa. Mutta missasit ydinasian, on sääli että aikuistumista ei tunnut tapahtuvan ollenkaan. Aikuinen ihminen hoitaa asiansa ja ostaa itse mitä ostaa, eikä ensimmäisen tule aina isin ja äidin luokse pyytämään apua ja hoivaa. Sillä lailla ei pääse lapsen asemasta ja tule tasavertaiseksi. Jossain vaiheessa tulee järkytyksenä, että isi ja äitikin vanhenevat ja alkavatkin tarvita apua.

Oletko oikeasti seurannut tällaisten ihmisten elämää siihen asti että vanhemmat tarvii apua? Minä olen useidenkin, ja minusta ei pidä paikkaansa tuo mitä kuvaat. Joo, kyllähän ne helposti opiskeluikäisenä vielä turvaavat vanhempiin, koska vanhemmat itsekin tarjoavat taloudellista apuaan. Saatetaan hankkia opiskelupaikkakunnalta asunto, auto, Stockan luottokortti jonka laskut vanhemmat maksaa tms. Mutta kyllä nämä ihmiset sittenkin yleensä itsenäistyy myös taloudellisesti varsin hyvin, usein haluavat jopa jotenkin kilpailla vanhempiensa menestyksen kanssa tai näyttää näille lopulta. 

Eikä kyllä minusta jos ajatellaan aikaa jona vanhemmat alkaa käydä apua tarvitseviksi, mikä usein on vasta jossain kun ihminen on 40-50 v itse, ole havaittavissa että olisivat mitenkään enää vanhemmista yleensä riippuvaisia. Ei taloudellisesti eikä henkisesti. Monella kyllä oma taloudellinen menestys helpottaa sitä vanhemmista huolehtimista, kun lapsi tai lapset voivat tuosta vaan esim. maksaa vanhenevien vanhempien hoidon hyvässä palvelutalossa tai hoitokodissa eikä tarvitse kunnon laitokseen laittaa. 

Olen itsekin tuollainen hemmoteltu varakkaan perheen lapsi, nyt 41 v , ja pidän kunnia-asianani huolehtia vanhemmistani sitten kun he sitä tarvivat. He ovat laittaneet kaiken peliin mun ja veljeni puolesta aikoinaan, ja on velvollisuus huolehtia vastavuoroisesti  heistä sitten kun he tarvitsevat sitä.