Keinoja tehdä pojasta vähemmän altis kiusaamiselle?

Pyydä parasta kaveria teille. Olisiko partio hyvä harrastus? Siellä saisi uusia kavereita ja siellä on yleensä rehti meininki.

Ne kiusaajat eivät välttämättä ole sen huonommista oloista kuin muutkaan! Olen huomannut, että aika useasti lössien kingit ovat ns. hyvistä eli hyvin toimeentulevista perheistä, samoin kuin ne heidän alamaisensakin. Ne ns. huonoista oloista tulevat lapset eivät aina ole niitä kiusaajia! Olen huomannut, että jopa me aikuiset helposti leimaamme lapset sen perusteella, missä he asuvat (kaupungin asunto! hui kauhistus!), mitä vanhemmat ammatikseen tekevät (siivooja, metsuri, työtön, hui!)jne. Tänä päivänä vanhemmat saattavat kieltää lastensa leikkimisen kaupungin vuokratalossa asuvan kanssa!

No, nyt meni hiukan asiasta toiseen. Mutta yritä laajentaa poikasi reviiriä, jospa löytyisi partio tai jokin muu harrastus, missä olisi muitakin kavereita. Poika huomaisi olevansa hyväksytty ja hänen itsetuntonsa vahvistuisi.

En kirjoittanut, että huonot kotiolot tarkoittaisivat kaupungin vuokra-asuntoa tai työttömiä vanhempia. Tarkoitin huonoilla kotioloilla sellaisia oloja, joissa lapsella on paha olla: vanhemmat ovat väkivaltaisia, välinpitämättömiä, juoppoja tms. Näinhän voi olla myös silloin kun kulissit ovat kunnossa. (Tällaisia oloja taitaa kyllä olla keskimääräistä useammin ns. huonoilla alueilla, valitettavasti.)



Tällaisista oloista tulee yksi kiusaajatyyppi, siis sellainen joka purkaa pahaa oloaan muille. On muitakin kiusaajatyyppejä, sellaisia luokan kunkkuja, jotka ovat useinkin ns. hyvästä perheestä. Nämä kiusaajat yleensä menestyvät erittäin hyvin myöhemmässä elämässä.



Noista ykköstyypin kiusaajista taas tulee keskimääräistä useammin yhteiskunnan pohjasakkaa, rappioalkoholisteja ym.



Asiasta on tehty tutkimus muistaakseni Turun yliopistossa.

Kieltämättä tuo harrastuksen aloittaminen ja sitä kautta kaveripiirin löytyminen ja oman osaamisen ja hyväksytyksi tulemisen vahvistaminen voisi olla hyvä juttu. Lisäksi se mitä tulee mieleen että kirjoitit että naapuruston poikajoukko tönii poikaasi pihalla olevaan kuoppaan, niin minusta tämä on jo lievää kiusaamista ja itse puuttuisin jo siihen. Itse koen että vanhempien esimerkki tässä kiusatuksi alistumisen välttämisessä on tärkeää. Vanhemmat eivät saisi hyväksyä pientäkään kiusaamista vaan asia pitäisi selvittää jo heti alussa, tämä antaisi pojalle esimerkin siitä että itseä saa puolustaa, kaikkeen ei tarvitse alistua. Lisäksi tämä poikajoukko olisi tarpeen saada lopettamaan tuollainen " sorsiminen" ja sitä kautta mahdollisuus isompaan kiusaamiseen.

Dorothy:

Tokaluokkalainen poikani on lukemani ja kuulemani mukaan tyyppiesimerkki lapsesta, joka on potentiaalinen kiusattava: kiltti, herkkä, ei-urheilullinen.

Vielä ei poikaa kiusata, mutta merkkejä on: naapuruston poikajoukko pyytää usein leikkeihin niin että vain kivoin tyyppi (jonka kanssa leikit sujuvat kahdestaan tosi hyvin) tulee hakemaan ja sitten koko lössi onkin pihalla. No ei tässä mitään, mutta sitten leikitään takaa-ajoleikkejä (jossa poikani huonona juoksijana on aina se nappaaja) tai tönitään poikaa pihalla olevaan kuoppaan. Sellaista pientä.

Koulussa isommat pojat naljailevat ja heittävät pientä herjaa, kun kerran kuulivat poikani hassun lempinimen. Ei sekään vakavaa. Vielä.

Pelkään, millaiseksi meno muuttuu, kun mennään kolmannelle ja ylemmille luokille. Koulu on iso, oppilasiaines on vaihtelevaa ja joukossa on varmasti lapsia, joiden kotiolot ovat huonot ja jotka sitten purkavat pahaa oloaan kiusaamiseen (kuulemma tyypillisen kiusaajan motiivi).

Pojalla on luokassa tällä hetkellä yksi hyvä kaveri, muut eivät häntä itseäänkään kiinnosta, kun leikkivät vain juoksu- ja painileikkejä. Miten saisin hänelle niin vahvan minän, ettei kiusaamista tulisi? Urheilijaksi en pysty häntä muuttamaan, se ei vain ole hänelle tyypillistä, mutta millä keinolla saisin annettua hänelle eväitä kohdata mahdollinen kiusaaminen.

Hän on erilainen, sen näen ja siksi tätä pelkään.

Mäkin ehdottaisin jotain kivaa harrastusta. Meillä on ekaluokkalainen poika joka on myös tosi kiltti, herkkä ja reilu, mutta on joutunut joidenkin isompien poikien silmätikuksi. Kiusaamista on ollut aika lailla pitkin loppusyksyä ja talvea, nyt tuntuu että on vähän rauhoittunut, kiitos opettajien aktiivisen työn!



Myös luokassaan muutama poika on ottanut asiakseen heitellä poikaani ym.. Äitinä tuo tuntuu todella inhottavalta! Olen pyrkinyt kasvattamaan lapseni juuri sellaisiksi että ketään ei saa satuttaa jne., ja aikuisille pitää kertoa jos joku kiusaa, niipä nyt poikani kun kertoo opelle niin siitäkös toiset sitten saavat pontta kiusata lisää. Vaikeaa selittää lapselle että toiset kiusaa siksi kun teet oikein kertomalla opelle...



Meidän pojalla on muutama tosi rakas harrastus, joka sekin herättää närää joissain pojissa, koska pojalla on oma motogrossipyörä, ilmeisesti kateus sitten. Mutta harrastus ja sen tuomat kaverit ovat suuri apu itsetunnon kasvatuksessa.



Onneksi koulusta on myös löytynyt 2 hyvää ystävää, joita myös usein pyydämme iltaisinkin leikkimään meille.



Tsemppiä!

Heippa,



Kovasti kolahti kirjoituksesi kun meillä on hyvin samankaltainen ekaluokkalainen poika kuin sinullakin. Olen samaa mieltä kuin aiemmatkin kirjoittajat. Eli ensiksikin puuttuisin ehdottomasti jo nyt tuohon alkavaan kiusaamiseen pihalla. Ei se siitä varmaan ainakaan helpota jollei aikuiset tee selväksi, että tuo ei ole toivottavaa käyttäytymistä. Ja kutsukaa tuota porukan mukavaa poikaa teille erikseen leikkimään, jos hänen kanssaan menee mukavasti.



Mieluisen harrastuksen aloittaminen on myös oikein hyvä idea, sieltä löytyisi varmasti kavereita. Ja vaikka kirjoitit, että poikasi on ei-uhreilullinen niin varmasti löytyy jokin liikuntamuoto, joka tuottaa hänelle iloa, vaikkei hänestä nyt mikään virtuoosi koskaan tulisikaan. Meidän aika kömpelö poikamme innostui uinnista ja sitä kautta löysi iloa muuhunkin liikkumiseen, tänä talvena on luistelu ja hiihto alkaneet sujua ihan kivasti.



Hyvä asia on myös se, että pojallasi on yksi hyvä ystävä. Vaikeinta on silloin jos jää ihan yksin. Mua on aikoinaan kiusattu koulussa, mutta juuri sen avulla, että minulla kuitenkin oli myös ystäviä jaksoin, eivätkä kiusaajat saaneet minua otteeseensa.



Tsemppiä teille! Hienoa, että välität pojastasi selvästi todella paljon!



t. Seijis

Kiusaamista on jonkin verran, mutta onnekseen lapsi on äidiltään perinyt sanavalmiuden ja antaa aika äkkiä palautetta naljailijoille. Fyysistä kiusaamista ei juuri ole ilmennyt vaikka poika on pienikokoinen eikä sporttinen. Olemme kotona paljon puhuneet asioista, että ihmisiä on monenlaisia ja kaikilla on oikeus olla omanlaisensa, kiinostunut vaikka kastemadon sielunelämästä urheilun ja pelaamisen sijaan...Paljon auttaa varmaan se että koulu menee hyvin, kaverit pyytävät apua hankaliin tehtäviin ja kysyvät asioita joita eivät tiedä. Eli poika on hyvä jossain asiassa, joskaan ei poikakoodin mukaisesti. Murrosikää pelkään vähän, siinähän uhoaminen ja muu testosteronitouhu vielä lisääntyy ja poika on vielä erilaisempi kuin nyt, mutta kaikki aikanaan.

Olen paljon lasten kanssa ulkona, siksi että nuorimmaiseni on vielä niin pieni, ettei pärjää yksin ja siinä samalla seuraan koko kulmakunnan muutakin porukkaa. Usein olen ainut aikuinen (ja saan samalla vastuulleni periaattessa kaikki lapset), mikä ei sinänsä haittaa minua, mutta seura olisi tervetullutta. Kaikenlaista kahnausta, kantelua, selvittlyä jne riittää, mutta monista tilanteista selvitään, jos joku aikuinen on edes vähän ohjailemassa esim. joukkuevalintoja jne. Usein pelkkää läsnäolo riittää. Isommat mielellään nakittavat pienempiään, voittaminen kun on tärkeää. Rapatessa roiskuu, tapahtuu sekä vahinkoja että tahallista kiusantekoa, joten diplomatiaa tarvitaan. Samalla voin käyttää tilaisuutta hyväkseni opettaa lapsia selvittelemään itse omia klikkejään, ohjatusti. Kannustaisinkin kaikkia olemaan itse mukana näissä ongelmatilanteissa, ainakin taustalla, esim. lumi-tai puutarhatöissä, ellei jaksa mennää mukaan itse ulkoleikkeihin. Lisäksi haluaisin vielä kehua Meidän Perhe-lehden erittäin hyvää ja monipuolista juttua kiusaamisesta, pitkällä tarinalla oli onnellinen loppu kaiken lisäksi, ja keskeisenä asiana jäi mieleen varhainen puuttuminen ja kaikkien osapuolinen sitominen asian selvittämiseen.

Ehdotan esim. judoa tai karatea harrastukseksi. Niissä harjoitellaan samantasoisten kanssa, opitaan hyviä tapoja ja ennen kaikkea kerätään itseluottamusta ja myös kunnioitusta toisia kohtaan. Älä sano, ettei pojastasi saa urheilijaa, ei tarvitsekaan olla urheilullisesti lahjakas, mutta juuri judolla tai karatella on todettu olevan todella myönteisiä vaikutuksia tuleviin pikkumiehiimme. Rohkeasti vaan mukaan! Ehkä poikasi tavallaan pelkää toisten fyysista ylivoimaa, mutta jos hän saa harrastuksen kautta " salaisen aseen" selvitä vieläpä toisia satuttamatta, niin se vasta on jotain!