Oletko jättänyt tai aikonut jättää hyvän miehen ja katunut jälkeenpäin?

Ei jatkoon.

Olen jättänyt, syystä että minun oli muutettava takaisin Suomeen ja hän jäi rautaesiripun taa. Siihen aikaan ei ollut nettiä tai kännyköitä - nuoremmat tuskin osaavat kuvitella, miten hankalaa, aikaavievää ja kallistakin kaikki yhteydenpito silloin oli. Ehkä meidän olisi pitänyt mennä naimisiin, niin olisimme voineet elää yhdessä, mutta senkin järjestäminen oli niin vaikeaa, että uuvuin jo pelkästä ajatuksesta. Olen 99% varma siitä, että hän olisi ollut se paras mies minulle kaikin tavoin... kansalaisuutta lukuun ottamatta.

Olenhan minä sitä katunut, etten jaksanut pitää hyvästä kiinni. Joskus ajattelen, että parisuhde voisi olla muutakin kuin tätä tuskastuttavaa säätöä, mitä se nykyiseni kanssa on. Miten on mahdollista, että kommunikointi äidinkielellä tämän miehen kanssa on niin vaikeaa, kun se erään toisen kanssa oli niin helppoa vieraalla kielellä? Lapsen kuitenkin saimme, joka on niin mainio, että hänen vuokseen olisi mahdotonta ajatella elämäni menneen toisin. Muutoinhan hän ei olisi syntynyt, ja se olisi todella huono juttu. Kai se on niin, että kaikki eivät voi saada kaikkea. Minä sain ihanan jälkeläisen, mutta en hyvää parisuhdetta. Mutta olenhan joskus saanut rakastaa. "We'll always have Paris." Tämä kelpaa ihan hyvin.

Jätin upean miehen näin jälkeenpäin ajatellen. Piti minua kuin kukkaa kämmenellä,mutta Hän halusi edetä suhteessa hiukan liian nopeasti..olin silloin 21 vuotias ja ahdistunut rakkauden tunnustuksista ja tulevaisuuden suunnittelusta..

Minä olen jättänyt kaksi miestä samasta syystä kuin 3, eli nuorena tulevaisuus ahisti niin pahasti. Halusin käydä koulut ensin ja kasvaa rauhassa omaksi itsekseni. Molemmissa tapauksissa kadutti jälkeenpäin enemmän tai vähemmän. Loppujen lopuksi olen kuitenkin varma, että tein oikeat päätökset. Olen hitaasti kypsyvää tyyppiä ja olisin varmaan ollut lopulta jotenkin tyytymätön elämääni, jos olisin vakiintunut liian varhain. Nykyään olen sitä mieltä, että molemmat olisivat olleet vääriä ja ero olisi tullut kuitenkin jossain vaiheessa.

Minäkin liityn tähän kerhoon. Jätin upean miehen ja ihan vain, koska halusin vaihtelua.

Kyllähän se kostautui, menin naimisiin narsistin kanssa ja elin melkoisen parisuhdehelvetin.

Nyt eronnut ja muistelen entistä. Ajoittain. Hän on nimittäin kuollut, enkä saa edes kerrottua hänelle,

miten paljon häntä rakastin. Tosin voin lohduttautua sillä, että hän tiesi kyllä. Sitä aikaa ei saa takaisin ja minäkin lohduttaudun sillä, että sain kokea upea rakkauden tunteen. Sillä mennään.

Itse olen nyt siinä tilanteessa, että mietin eroa joka ikinen päivä, enkä tiedä, johtuuko tämä rakkauden loppumisesta vai omasta päänsisäisestä kaaoksestani. Kamala tilanne. Mitä, jos jätän miehen, ja muutaman kuukauden päästä kaduttaisi ihan hirveästi? Mutta mitäs, jos se rakkaus kertakaikkiaan onkin loppunut eikä takaisin tule? En tiedä.

Taustasta sen verran, että rankka elämä on ollut, ja tämä nykyinen mies on ainoa elämässäni ollut mies, joka oikeasti kohtelee kunnioittavasti, hyväksyy minut juuri tällaisena kuin olen, ei irvaile traumoistani tai omituisuuksistani, tukee ja auttaa joka asiassa, voidaan puhua mistä vaan ja läheisyyttä kyllä riittää. Yhdessä ollaan oltu nyt viisi vuotta ja nämä ajatukset on pyörineet päässäni jokusen kuukauden. Tähän aikaan mahtuu aikamoisia vastoinkäymisiä  kuluneen vuoden mittaan ja suuri elämänmuutos nyt syksyllä ja olen henkisesti aika väsynyt, se voi vaikuttaa asiaan. Jos jotenkin stressini kulminoituu niin, että haen syytä ja vikaa miehestä tai jotain? Sekaisin olen kuin seinäkello, enkä tiedä mitä teen. MIehelle en ole näistä puhunut, mutta hän varmasti vaistoaa ne käytöksessäni kuitenkin, en pysty peittelemään tunnetilojani häneltä ollenkaan.

Monesti ero johtuu henkilökohtaisesta kriisistä mikä on helpompi laittaa toisen syyksi kuin etsiä itsestään syytä tunteisiinsa. Rakkaus myöskään niin vain lopu vaan voi tunteet vaan olla peitossa oman kriisin vuoksi. Siksi hyvää parisuhdetta ei kannata lopettaa vain koska on tylsää tai kaipaa vaihtelua, koska kyllä ne tunteet palaa takaisin. Ap älä jätä miestä vaan etsi apua omaan sisäiseen kaaokseesi ja tulet huomaan että kun oma olosi helpottuu niin tunteet miestäkin kohtaan palaa takaisin.

Jos ap tarkoittaa aloittajaa, niin tässä aloittaja.

Minulla on sisäinen kaaos kyllä, mutta nykyinen mies ei herätä oikein minkäänlaisia tunteita. Tuntuu, että lähdin suhteeseen todella hukassa ja päädyin yhteen vaan ja ainoastaan ulkonäön ja miehen eksoottisuuden takia. Meillä ei ole edes samanlaiset arvot, ja saan kokea henkistä lyttäämistä joka päivä. Ongelmista puhutaan ja tapellaan muutaman kerran viikossa. Seksiä kerran kuukaudessa ja mikään ei auta. Vähän oudolta tuntuu, että kyse olisi nyt omasta kriisistäni? Ennemminkin niin, että ollessani totaalisen hukassa päädyin tällaiseen suhteeseen. Asun miehen luona ja edessä olisi oman asunnon metsästys. :(

Olen jättänyt, mutten ole katunut sitä. Ainoa mitä kaduin, oli se miten häntä kohtelin, se oli typerää ja väärin.

Onpa surullista :/

Mulle tulee olo, että olet todellakin etsinyt itseäsi ja siinä ei ole mitään väärää. Ehkä huomaat joku päivä että ensimmäisesi kanssa ette olleetkaa niin hyvä pari?

Nykyinen tilanne vaikuttaa oudolta ja hankalalta. Toivon että siihen löytyy ratkaisu. Ja kyllä siitä miehestä sitten oikeasti tietää, onko se omantyylinen. Eli uskaltaisinpa jopa väittää, että ei ole kumpikaan näistä miehistä sopiva, kun tänne asti tulet niitä pohtimaan! ;) Ole itsellesi armollinen.

Vierailija kirjoitti:

Jätin upean miehen näin jälkeenpäin ajatellen. Piti minua kuin kukkaa kämmenellä,mutta Hän halusi edetä suhteessa hiukan liian nopeasti..olin silloin 21 vuotias ja ahdistunut rakkauden tunnustuksista ja tulevaisuuden suunnittelusta..

Kuulostaa niin yhdeltä exältäni. Vähän harmittaa että olin ehkä vähän liian innoissani ja hullaantunut silloin.

Minä en jättänyt, ja kadun sitä. Minusta oli silloin aikoinaan kiinnostunut eräs toinenkin mies, ja valitsin nykyisen hänen ylitseen. Ajattelen toista miestä joka päivä. En toivo tätä kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Minä en jättänyt, ja kadun sitä. Minusta oli silloin aikoinaan kiinnostunut eräs toinenkin mies, ja valitsin nykyisen hänen ylitseen. Ajattelen toista miestä joka päivä. En toivo tätä kenellekään.

Miksi et tee mitään tilanteelle?

Vierailija kirjoitti:

[siitä ettenuote=Vierailija]Minä en jättänyt, ja kadun sitä. Minusta oli silloin aikoinaan kiinnostunut eräs toinenkin mies, ja valitsin nykyisen hänen ylitseen. Ajattelen toista miestä joka päivä. En toivo tätä kenellekään.

Miksi et tee mitään tilanteelle?

Oltuani jonkun aikaa suhteessa kerroin tunteistani tälle toiselle miehelle. Keskustelu oli hämmentävä ja hävetti oma käytös eli varattuna viestitellä. Ja haikailla toisen perään kun on lempannut jo. Siitä keskustelusta on jo vuosi ja olen ollut yhdessä sen ajan nykyiseni kanssa. Nykyisen kanssa ollaan kaukosuhteessa ja kuin veli ja sisko, mutta mitenpä selität tälle toiselle miehelle että juuh olen tällainen luuseri että olen ollut nykyisen kanssa yhdessä vuoden keskustelumme jälkeenkin ilman tunteita ja oikeasti välitän vain sinusta? Kuulostaa jo omaankin korvaan niin säälittävältä ja aikaansaamattomalta.

Ja mä haaveideni mies on myös seurustellut nyt jo lähes vuoden. Hauska huomio on se, että me eikä tämä toinen pariskunta tuo suhdetta esille somessa milläänlailla vaikka yhdessäkin oltu jo aika kauan. Ei yhteiskuvia tai päivityksiä tai mitään. Itselläni johtuu siitä etten tunne mitään.

Voi ei.. Mut kyllä mullakin miehenä olisi tuollaisesta huopaamisesta kummallinen olo :/

Ehkä oisit saanu jotain aikaiseksi jos se mies todella olisi se oikea?

Jätin ja kadun. Syy oli omat elämänkriisini ja luulin että vaihtamalla paranee. Hetken tuntui että ratkaisu oli oikea ja löysin toisenkin mutta ei se mitään auttanut. Nyt olen jumissa järkiliitossa ihmisen kanssa jota siedän vain kun ei ole paikalla. Haluaisin kokeilla uudestaan exäni kanssa mutta en uskalla puhua asiasta vaikka meillä onkin hyvät välit. Onko tämä yleistäkin? Luulin että olen ainoa joka on järjestänyt itselleen helvetin oman pään sotkun takia?

Vierailija kirjoitti:

Jätin ja kadun. Syy oli omat elämänkriisini ja luulin että vaihtamalla paranee. Hetken tuntui että ratkaisu oli oikea ja löysin toisenkin mutta ei se mitään auttanut. Nyt olen jumissa järkiliitossa ihmisen kanssa jota siedän vain kun ei ole paikalla. Haluaisin kokeilla uudestaan exäni kanssa mutta en uskalla puhua asiasta vaikka meillä onkin hyvät välit. Onko tämä yleistäkin? Luulin että olen ainoa joka on järjestänyt itselleen helvetin oman pään sotkun takia?

Minulla myös näin. Sillä erolla etten ole eksän kanssa ollut väleissä kahteen vuoteen, on seurustellut lähes kokoajan toisen kanssa ja asunut yhdessä ja nyt heillä näyttäisi olevan koirakin. Että menepäs siitä sitten takaisin vinkumaan. Eroaikaan ja puoli vuotta sen jälkeen olin täysin varma oikeasta päätöksestä. En enää osaa sanoa onko nykyinen suhde parempi vai huonompi nyt kuin silloin edellisen eron aikaan, mutta en uskalla tehdä mitään päätöstä koska en luota omaan arvostelukykyyni. Kai odotan, että jotain vain tapahtuu. Ihme?

Mulla on ns. paperilla hyvä mies, jonka kanssa en tunne paljon mitään. Meinasin tulla vastaamaan, että olen meinannut jättää, mutta olen iloinen, etten jättänyt, mutta nyt luettuani noiden kertomuksia, jotka katuvat etteivät seuranneet sydäntään alan taas empiä.

Syy kylläkin, miksi en ole jättänyt on se, että meillä on lapsia ja myös se, etten saa siltä rakkauteni kohteelta juurikaan vastakaikua.

Mulla on tosi sotkuinen tää tarina, miksi näin.

Eli miehen, jonka kanssa nyt oon olen tuntenut jo kauan, ja hän oli ennenkaikkea turvallinen olkapää mulle kun olin eksyksissä. En edes tuntenut mitään seksuaalista halua kun menimme yhteen. En kehenkään. (En silti ole lesbo).

Sitten tapasin sen miehen, jota rakastan ja meillä oli pientä juttua, hän lähinnä hurmasi minut, mutta ei sitten kyennytkään sen enempään, mikä särki sydämeni, mutta en voinut olla hänelle vihainenkaan, koska syy, miksi hän ei kykene suhteeseen ei ole miehen oma vika, vaan lapsuudessa.

Ajattelin, että en ikinä saa rakkautta itselleni, koska mies, jota kohtaan sitä tunsin ei edes pysty seurustelemaan kanssani. Muita kokemuksia rakkauden tunteista ei minulle ollut syntynyt, vaikka olinkin ihastunut, niin ne miehet eivät kelpuuttaneet minua mihinkään. Olin jo pitkälle päälle 3-kymppinen joten en halunnut lopunikää metsästää miestä, joka olisi valmis moiseen rupikonnaan rakastumaan ja niinpä sanoin sille vierellä uskollisesti odotelleeelle turvalliselle olkapäälle, että vanhennutaan me sitten yhdessä.

No, olimme yhdessä, perustimme perheen...kunnes törmään tähän rakkauteeni ja eikös käy niin, vaikka en ollut mitään elämääni haikaillut kun koin sen olevan turhaa, että rakastuin häneen TAAS. Nyt vielä aikuisemmin, kovemmin ja lujemmin, kuin ekalla kerralla, jolloin vielä ajattelin, että no, se oli yks isohko juttu, mutta loppui.

Tässä kohtaa olisin varmaan kadonnut mieheni elämästä, ellei mieheni olisi hyväksynyt tunteitani ja ellei tämä toinen olisi edelleenkin pysytellyt liian etäällä. Mutta nyt tiesin, mitä rakastuminen on. Tiesin, mitä on haluta jotakuta ja vieläpä uskoa, että itseä halutaan kuitenkin. Mutta en tiedä, pystynkö tuntemaan näitä tunteita enää ikinä mieheeni, kun en oikein ollut niihin yltänyt tavatessamme. Tietysti suhteemme on kasvanut aikojen saatossa ja kai ihmistä, joka ei tuossa tilanteessa hylkää kuuluisi rakastaa, mutta...

Tunnen olevani loukussa, koska tuntuisi ilkeältä jättää mies, vain siksi, että omat tunteet sattuivat kysymään myöhässä.

siis *kypsymään

18

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[siitä ettenuote=Vierailija]Minä en jättänyt, ja kadun sitä. Minusta oli silloin aikoinaan kiinnostunut eräs toinenkin mies, ja valitsin nykyisen hänen ylitseen. Ajattelen toista miestä joka päivä. En toivo tätä kenellekään.

Miksi et tee mitään tilanteelle?

Oltuani jonkun aikaa suhteessa kerroin tunteistani tälle toiselle miehelle. Keskustelu oli hämmentävä ja hävetti oma käytös eli varattuna viestitellä. Ja haikailla toisen perään kun on lempannut jo. Siitä keskustelusta on jo vuosi ja olen ollut yhdessä sen ajan nykyiseni kanssa. Nykyisen kanssa ollaan kaukosuhteessa ja kuin veli ja sisko, mutta mitenpä selität tälle toiselle miehelle että juuh olen tällainen luuseri että olen ollut nykyisen kanssa yhdessä vuoden keskustelumme jälkeenkin ilman tunteita ja oikeasti välitän vain sinusta? Kuulostaa jo omaankin korvaan niin säälittävältä ja aikaansaamattomalta.

Ja mä haaveideni mies on myös seurustellut nyt jo lähes vuoden. Hauska huomio on se, että me eikä tämä toinen pariskunta tuo suhdetta esille somessa milläänlailla vaikka yhdessäkin oltu jo aika kauan. Ei yhteiskuvia tai päivityksiä tai mitään. Itselläni johtuu siitä etten tunne mitään.

Nyt on tietysti hankalaa mennä väliin, kun miehellä on toinen, mutta jos se päättyy, niin eikö kannattaisi niellä noloutensa ja tunnustaa reilusti olleensa toisen kanssa ilman tunteita, tai itse asiassa en ymmärrä, mitä sinun tunteesi nykyistäsi kohtaan sinun ja tämän toisen miehen väleihin kuuluvat edes, ei ne siihen kuulu.

Miksi siis et saanut tätä jota rakastat, vaikka viestittelit hänelle? Ei kai se silloin ole sinun vikasi, että menit yhteen toisen (nykyisesi) kanssa, mutta tajusit, (tai tulit toisiin ajatuksiin, miten vain), että se ei tyydytä ja haluat tämän toisen?