Lue keskustelun säännöt.
Oletko jättänyt tai aikonut jättää hyvän miehen ja katunut jälkeenpäin?
20.12.2015 |
Minä olen ja alan ymmärtää asian vasta nyt.
Erosin muutama vuosi sitten ihanasta poikaystävästä, en jaksa kummemmin eritellä kuin että jutut kolahti ja pystyin keveästi sanomaan että rakastan häntä, ja varsinkin nyt korostuu se kuinka perhekeskeinen ja luotettava ja herkkä hän oli. Seurustelimme neljä vuotta ja erosimme ns. ilman syytä, lähinnä koska halusin etsiä itseäni ja seurustelusuhde oli ensimmäinen niin halusin kai katsella vielä muitakin miehiä .
Olen ollut totaalisen urpo. Sen jälkeen olen tavannut vain toinen toistaan tyhmempiä miehiä. Tällä hetkellä seurustelen miehen kanssa, jonka kanssa ei ole mitään yhteistä ja minua melkein ällöttää sanoa että edes kauheasti välittäisin hänestä. Tiedän että ero tulee.
Entisellä on nyt lapsi uuden tyttöystävän kanssa, ja haaveilimme mekin lapsesta hänen kanssaan. Miten tällaisen katumisen kanssa voi elää? Olen yrittänyt miettiä että en osaisi arvostaa hyvää miestä ilman huonoja kokemuksia jne, ja kohtalollakin on sormet pelissä.
Mites te muut, löytyykö kohtalotovereita tai onnellisia tapauksia?
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Minäkin liityn tähän kerhoon. Jätin upean miehen ja ihan vain, koska halusin vaihtelua.
Kyllähän se kostautui, menin naimisiin narsistin kanssa ja elin melkoisen parisuhdehelvetin.
Nyt eronnut ja muistelen entistä. Ajoittain. Hän on nimittäin kuollut, enkä saa edes kerrottua hänelle,
miten paljon häntä rakastin. Tosin voin lohduttautua sillä, että hän tiesi kyllä. Sitä aikaa ei saa takaisin ja minäkin lohduttaudun sillä, että sain kokea upea rakkauden tunteen. Sillä mennään.
Voi ei :( oma tarinani on sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama katuminen. Miten saisi sanottua, että haluaisin jatkaa. En vain löydä sanoja miten. Ollaan hyviä ystäviä kaiken jälkeen, mutta silti vaikeaa saada sanottua, en keksi yhtään hyvää aloitusta josta voisi jatkaa juttua...
Minä jätin opiskeluikäisenä. Oltiin oltu 4 vuotta yhdessä, kaikki oli hyvää, seksikin, ja henkisesti olimme todelliset sielunkumppanit. Mutta minä olin nuori ja levoton, ja koska mies oli minun ensimmäinen pitkäaikainen seurustelukumppani, ajattelin että haluan kokea vielä muitakin.
Minä siis jätin hyvän miehen, ja koskaan enää hänen jälkeensä en ole löytänyt sellaista jonka kanssa tuntisin sopivani riittävän hyvin yhteen että voisin edes harkita mitään vakavaa. Lyhyitä myrskyisiä lähinnä seksi+tapailusuhteita vähän epämääräisten tyyppien kanssa on kyllä ollut. Tuo opiskeluaikainen exäni on nykyisin DI, oman it-alan yrityksen perustajaosakas, hyvin varakas, ja hänellä on yrittäjävaimo ja 3 lasta. Minä olen nelikymppinen vanhapiika - no, taloudellisesti sentään menee ok:sti mullakin mutta rakkauspuolella ei ole onnea ollut.
Olin kolme vuotta yhdessä itseäni viitisen vuotta vanhemman miehen kanssa. Hän oli rauhallinen, luotettava ja komea. Hän oli koti-ihminen, piti kodin kunnossa, hoiti puutarhaa jne. Kohteli minua tosi hyvin. Elämä oli leppoisaa ja mukavaa. Mutta hän tuli elämääni ehkä liian varhain. Hän viihtyi kotona, luonnossa yms., ei juonut lainkaan alkoholia. Minä halusin liikkua yöelämässä. Turvallinen elämä alkoi tuntumaan tylsältä. Sitten työpaikalleni tuli töihin komea suunnilleen ikäiseni mies, johon hullaannuin. Hän oli menevä, seksikäs mies. Jätin avomieheni ja aloitin suhteen työkaverini kanssa. Mutta kiihko meni ohi parissa kuukaudessa, suhde loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin.
Yritin palata jättämäni kultakimpaleen luokse, mutta hän kertoi minun särkeneen sydämensä perusteellisesti, eikä uskalla ottaa minua takaisin jos teen saman hänelle uudelleen. Tästä on jo kolme vuotta enkä ole vieläkään oikein päässyt asian yli. Mies on mielessäni melkein joka päivä. En varmaankaan tule koskaan tapaamaan yhtä hyvää miestä.
Jarkko
Onko kukaan jättänyt hyvää miestä ja palannut myöhemmin takaisin yhteen? Toimiiko suhde tämän jälkeen vai menikö kaikki hukkaan kun erottiin?