Kaupan ala huolissaan ihmisten ostohaluttomuudesra
Joku nainen vinkuu kaupan alan liitosta, että ihmisillä on kyllä rahaa, mutta eivät uskalla kuluttaa, kun kokonajan julkaistaan ikäviä uutisoa ja luodaan epävarmuutta. En kyllä suostu tuntemaan syyllisyyttä siitä, että ostin lahjoja harkiten ja kaikkea muutakin, koska rahaa ei yksinkertaisesti tulee mistään enempää! Ei ole rikkaita sukulaisia ja kummeja, jotka antaisi yhtään lahjaa minulle. Omilla palkkatuloilla on pärjättävä tämäkin joulun aika ja rahat on riitettävä seuraavaan palkkapäivään tammikuussa.
Kommentit (46)
Kyllä moni turha hankinta jää nykyään ostettua. Ei sellaisia edes kehtaa antaa.
Maailma hukkuu tavaraan muutenkin, joten ainakaan tavaraa ei tarvita lisää. Itse pyrin välttämään uuden ostamista. Ostan käytettynä, jos jotain tarvitsen ja jos vain mahdollista.
On ihan syytäkin olla huolissaan. Niillä, jotka haluaisivat kuluttaa, ei ole varaa kuluttaa. Ja niillä taas, joilla olisi varaa kuluttaa, ei ole halua kuluttaa. Jälkimmäiseen yksi ihan merkittävä syy on, että joka niemeen, notkoon ja saarelmaan on pykätty kauppakeskus. Ja jokaisessa kauppakeskuksessa on samat Prismat, Citymarketit, Vero Modat, "Henkkamaukat", Clas Ohlsonit, Suomalaiset kirjakaupat jne. Jos et niistä löydä mitään haluamaasi, niin kauppakeskuksen vaihtaminenkaan ei auta mitään, koska kaikissa ketjumyymälöissä on samat roinat. Pienet toimijat eivät saa tuotteitaan näihin myyntiin, koska eivät voi tuottaa riittävän suuria määriä eikä tarjota samanlaista toimintavarmuutta kuin isot. Isot kauppakeskukset ovat hävittäneet pienet persoonalliset kivijalkakaupat, joten ei liene mitenkään yllättävää, että ostoksia tehdään ulkomaalaisista verkkokaupoista. Suurituloisena kuluttajana voin vain sanoa kaupan alalle: sitä saa, mitä tilaa.
Suomessa on ongelmana, että vähennetään keskiluokan kulutusintoa ja maksukykyä politiikalla jatkuvasti. Miten se talous kasvaa ja kehittyy kun kenelläkään ei ole varaa suomalaisten palveluiden ja tuotteiden ostamiseen. Tällä menolla on koko maa konkassa.
Ei ole tarvetta eikä pelkästä ostamisesta saa mitään iloa.
Kattoo ny keväämmällä jos ostan "kesämökin", sitten pitää hommata jostain toinen irtaimisto.
Tähän se kokoomus pyrkii ihan tahallaan, että ne saavat tahtonsa läpi Suomen pohjavesien myynnin kanssa. Kun paremmassa tilanteessa kansa laittaisi kovasti vastaan, mitä enemmän ne leikkaa ja ajaa Suomea alas, antaa lausuntoja kuinka huonolta näyttää, he voivat esittää tämän asian pelastuksena Suomelle.
Ei ne tyhmiä oo, ahneita vaan.
Vapaakauppasopimuksesta nyt puhumattakaan.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on ongelmana, että vähennetään keskiluokan kulutusintoa ja maksukykyä politiikalla jatkuvasti. Miten se talous kasvaa ja kehittyy kun kenelläkään ei ole varaa suomalaisten palveluiden ja tuotteiden ostamiseen. Tällä menolla on koko maa konkassa.
Sitä juuri haluavatkin. Ulkomaalaiset ostaa kaiken halvalla ja jatkaa. Käy nokiat tässä. Johtoon laitettiin microsoftin mies joka löi sitä kun viimeistä päivää, kun kurssi oli tarpeeksi alhaalla suoritettin kauppa.
Meillä vältetään turhaa kulutusta. Ei aiota autoakaan vaihtaa, ajetaan nykyinen loppuun.
Ostovoimani on heikentynyt vuosi vuodelta. Palkka ei ole noussut kuuteen vuoteen. Työttömyys uhkaa. Säästän kaiken mahdollisen. Teini ostelee vastteita jonkin verran, itse en nykyään paljon mitään.
Mun pitäisi uusia lasivarastoni. Punaviini-, valkoviini-, kuohuviini-, konjakki- ja snapsilasit. Ihan jokaisessa suomalaisessa kaupassa on lähes samanlaisia pelkistettyjä laseja. Sopivat varmasti Teema -sarjan astioihin, mutta haluan erilaiset (koska mulla ei ole niitä Teemojakaan). Niinpä lähden tammikuussa käymään Tallinnassa ja ostan 12 kpl kutakin lasia sieltä.
Suomessa kaikki hinnat postimaksuja myöden ovat jo niin tähtitieteellisiä, että ostan suuren osan tarvitsemistani kestohyödykkeistä ulkomaalaisista verkkokaupoista, niihin hintoihin minulla vielä juuri ja juuri on varaa. Kiinalaisia joo, mutta mistä saan ostaa vaikkapa Suomessa tehdyn taskulampun?
Ymmärrän, etteivät yrittäjät pelkästään ahneuksissaan kovia hintoja pidä, kyllä verotuksella on myös suuri osa hinnanmuodostuksessa. Tullit ovat suojaamassa kotimaista tuotantoa halpatuonnilta, mutta tullimaksuilla onnistuttiin takavuosina tappamaan Suomesta esim. kenkäteollisuus lähes täysin.
Vierailija kirjoitti:
Maailma hukkuu jo kaikenlaiseen turhaan tavaraan ja jotkut itkevät, kun pitäisi vielä lisää ostaa ja kuluttaa. Ihan hullua. Kulutusta pitäisi nimenomaan vähentää ja reilusti.
Tällä keinolla työpaikat vähenee ja upotaan vielä syvemmälle. Ostovoima tuo työpaikkoja. Voi ostaa muutakin kuin krääsää.
No me ollaan miehen kanssa kummatkin työttömiä ja todella katkeria. Ei siis osteta mitään muuta kuin se mitä on pakko.
Sitten kun saadaan töitä niin sama peli jatkuu. Siihen syy pelkkä katkeruus ja pelko siitä ettei selvitä näistä maksuista nyt kun me laiskat ei mennä töihin. Kaikki se syylistäminen työttömiä kohtaan ja leikkaukset.
Upotaan sitten kaikki yhdessä.
Itse olen vähentänyt kulutustani, koska:
- tyhjissä kaupoissa ei ole kiva itsekään asioida
- yhteiskunnan nuiva ilmapiiri ei oikein houkuta ostoksille
- monen tuotteen hinta on noussut, laatu sen sijaan huonontunut
- työelämä on niin kiireistä, ettei kaupoissa jaksa turhia juosta
- hallitukselle (joka kehottaa kuluttamaan, että raha pyörisi) pienen ihmisen protesti: ähäkutti, enpä kuluta, vaikka voisinkin
- näinä taloudellisina aikoina voi olla ihan järkevää säästää rahaa, jos kerran bruttopalkkojakin leikataan, puhumattakaan verojen, maksujen ja hintojen samanaikaisesta noususta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailma hukkuu jo kaikenlaiseen turhaan tavaraan ja jotkut itkevät, kun pitäisi vielä lisää ostaa ja kuluttaa. Ihan hullua. Kulutusta pitäisi nimenomaan vähentää ja reilusti.
Tällä keinolla työpaikat vähenee ja upotaan vielä syvemmälle. Ostovoima tuo työpaikkoja. Voi ostaa muutakin kuin krääsää.
No me ollaan miehen kanssa kummatkin työttömiä ja todella katkeria. Ei siis osteta mitään muuta kuin se mitä on pakko.
Sitten kun saadaan töitä niin sama peli jatkuu. Siihen syy pelkkä katkeruus ja pelko siitä ettei selvitä näistä maksuista nyt kun me laiskat ei mennä töihin. Kaikki se syylistäminen työttömiä kohtaan ja leikkaukset.
Upotaan sitten kaikki yhdessä.
Turha syyllistää kansalaisia hallituksen päätöksistä. Hallitus halusi ulkomaista halpatyövoimaa suomeen ja niitä tänne saatiin. Ostovoima katosi suomalaisilta kun jäivät työttömiksi, firmat menee konkkaan kun ei työttömät osta ja ulkomaalaiset lähettää kotiin rahat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailma hukkuu jo kaikenlaiseen turhaan tavaraan ja jotkut itkevät, kun pitäisi vielä lisää ostaa ja kuluttaa. Ihan hullua. Kulutusta pitäisi nimenomaan vähentää ja reilusti.
Tällä keinolla työpaikat vähenee ja upotaan vielä syvemmälle. Ostovoima tuo työpaikkoja. Voi ostaa muutakin kuin krääsää.
No me ollaan miehen kanssa kummatkin työttömiä ja todella katkeria. Ei siis osteta mitään muuta kuin se mitä on pakko.
Sitten kun saadaan töitä niin sama peli jatkuu. Siihen syy pelkkä katkeruus ja pelko siitä ettei selvitä näistä maksuista nyt kun me laiskat ei mennä töihin. Kaikki se syylistäminen työttömiä kohtaan ja leikkaukset.
Upotaan sitten kaikki yhdessä.
Voi ostaa muutakin kuin krääsää? Siis mitä mä ostaisin kun meillä on niinsanotusti jo "kaikki".
Tarvetta on ruualle, ja ostankin laadukkaat lihat ja leikkeleet kotimaisilta pientuottajilta jne hinnasta viis. Lapsi kasvaa ja tarvitsee vaatetta...muttei niitäkään voi satoja ostaa ihan huvikseen.
Teille sentään tulee tili mutta entä me jotka menetettiin työpaikka. Ei osteta mitään. Toivotaan vaan jotenkin että selvitään.
Jos ei ole työpaikkoja niin ei ole varaa ostella yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Maailma hukkuu tavaraan muutenkin, joten ainakaan tavaraa ei tarvita lisää. Itse pyrin välttämään uuden ostamista. Ostan käytettynä, jos jotain tarvitsen ja jos vain mahdollista.
Minä ostan käytettyä vaikka ei se minulla mikään periaate ole, minulla se on pakon sanelemaa. Autonikin täytti aikoja sitten 20v, vielä kelpo peli minun ajoihini, mutta en todellakaan tiedä millä ostan tilalle seuraavan sitten kun siitä aika jättää, auto kuitenkin on syrjäkylällä asuvalle invalidille pakollinen. Suuren osan sapuskoistani olen jo aikoja hakenut leipäjonosta ja kaupassa yritän etsiä niitä alennettuja vähän halvempia ruokia. Viinaan tai tupakkaan minulla ei vuosiin ole ollut varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailma hukkuu jo kaikenlaiseen turhaan tavaraan ja jotkut itkevät, kun pitäisi vielä lisää ostaa ja kuluttaa. Ihan hullua. Kulutusta pitäisi nimenomaan vähentää ja reilusti.
Tällä keinolla työpaikat vähenee ja upotaan vielä syvemmälle. Ostovoima tuo työpaikkoja. Voi ostaa muutakin kuin krääsää.
No me ollaan miehen kanssa kummatkin työttömiä ja todella katkeria. Ei siis osteta mitään muuta kuin se mitä on pakko.
Sitten kun saadaan töitä niin sama peli jatkuu. Siihen syy pelkkä katkeruus ja pelko siitä ettei selvitä näistä maksuista nyt kun me laiskat ei mennä töihin. Kaikki se syylistäminen työttömiä kohtaan ja leikkaukset.
Upotaan sitten kaikki yhdessä.Voi ostaa muutakin kuin krääsää? Siis mitä mä ostaisin kun meillä on niinsanotusti jo "kaikki".
Tarvetta on ruualle, ja ostankin laadukkaat lihat ja leikkeleet kotimaisilta pientuottajilta jne hinnasta viis. Lapsi kasvaa ja tarvitsee vaatetta...muttei niitäkään voi satoja ostaa ihan huvikseen.
Minäkin olen siirtynyt ruuan suhteen tukemaan suomalaisia pienyrittäjiä ja suuren osan tilaankin jo suoraan tuottajalta ja ostan kauppahallista sekä toreilta. Merketit kierrän kaukaa.
Toi on niin out, niin out kuin lacosten kengät.