Kaupan ala huolissaan ihmisten ostohaluttomuudesra
Joku nainen vinkuu kaupan alan liitosta, että ihmisillä on kyllä rahaa, mutta eivät uskalla kuluttaa, kun kokonajan julkaistaan ikäviä uutisoa ja luodaan epävarmuutta. En kyllä suostu tuntemaan syyllisyyttä siitä, että ostin lahjoja harkiten ja kaikkea muutakin, koska rahaa ei yksinkertaisesti tulee mistään enempää! Ei ole rikkaita sukulaisia ja kummeja, jotka antaisi yhtään lahjaa minulle. Omilla palkkatuloilla on pärjättävä tämäkin joulun aika ja rahat on riitettävä seuraavaan palkkapäivään tammikuussa.
Kommentit (46)
Ja jatkossa tulee vielä tuntitolkulla lisää tuhlausaikaakin!
No tottahan se turisee, turha siitä on syyllistyä.
Jos ei Suomessa nekään kuluta, joilla siihen on varaa, niin talous on ihan jumissa.
Maailma hukkuu jo kaikenlaiseen turhaan tavaraan ja jotkut itkevät, kun pitäisi vielä lisää ostaa ja kuluttaa. Ihan hullua. Kulutusta pitäisi nimenomaan vähentää ja reilusti.
Koska koko ajan muut maksut, verot ym. kiristyvät ja koska koko ajan tulee uusia pakollisia maksuja mitä ennen ei ollut. Ei jää kuluttamiseen samalla tavalla rahaa kuin aiemmin, vaikka on samat tulot.
Minä ainakin päätin muutama päivä sitten, että ensi vuonna laitan kulutuksen minimiin ja jos jotain tarvitsen, niin ostan halvalla ulkomailta.
Kun on pienituloinen, ei ole enää muuta vaihtoehtoa.
Vierailija kirjoitti:
Joku nainen vinkuu kaupan alan liitosta, että ihmisillä on kyllä rahaa, mutta eivät uskalla kuluttaa, kun kokonajan julkaistaan ikäviä uutisoa ja luodaan epävarmuutta. En kyllä suostu tuntemaan syyllisyyttä siitä, että ostin lahjoja harkiten ja kaikkea muutakin, koska rahaa ei yksinkertaisesti tulee mistään enempää! Ei ole rikkaita sukulaisia ja kummeja, jotka antaisi yhtään lahjaa minulle. Omilla palkkatuloilla on pärjättävä tämäkin joulun aika ja rahat on riitettävä seuraavaan palkkapäivään tammikuussa.
On kai se palkkapäivä joulukuussakin vielä? Jokainen ostaa miten haluaa.
Rikkailla on kaikkea mitä ne tarvitsee, niiden kulutusta ei suhdanteet ohjaat. Köyhillä ei ole mitään mitä kuluttaa ja keskiluokka varautuu päivä päivältä laajemmin siihen, että tulot tulevat tippumaan ja pakolliset kulut kasvamaan.
En tiedä kuka helvetti tästä "fiskaalisesta devalvaatiosta" lopulta hyötyy mutta tässä kohtaa on hyvä muista että ylivoimainen enemmistö suomalaisista yrittäjistä toimii pelkästään Suomessa. Kyllä hallitus & eduskuntakin tämän tietävät, jokainen voi sitten tahollaan miettiä miksi siitä huolimatta halutaan polkea suomalaisten ostovoimaa.
Meidän taloudessa on rahat tiukemmalla kuin koskaan ennen. Ei tietoa millä ensivuonna selvitään. Suomessa yrittäjä jolla työt loppuneet ei saa mistään rahaa.
Hallitus ajoi suomen tähän suohon. Haluttiin tällä tavoin jarruttaa kulutusta ja rauhoittaa ylikuumaa taloutta. Ei se ole kenenkään etua tienata rahaa joka menee kulutukseen. Tottakai jotkut yrittäjät itkee kun pissnekset meni reisille. Shit happens!
lauantai illan biisi, nina simone ain't got no
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku nainen vinkuu kaupan alan liitosta, että ihmisillä on kyllä rahaa, mutta eivät uskalla kuluttaa, kun kokonajan julkaistaan ikäviä uutisoa ja luodaan epävarmuutta. En kyllä suostu tuntemaan syyllisyyttä siitä, että ostin lahjoja harkiten ja kaikkea muutakin, koska rahaa ei yksinkertaisesti tulee mistään enempää! Ei ole rikkaita sukulaisia ja kummeja, jotka antaisi yhtään lahjaa minulle. Omilla palkkatuloilla on pärjättävä tämäkin joulun aika ja rahat on riitettävä seuraavaan palkkapäivään tammikuussa.
On kai se palkkapäivä joulukuussakin vielä? Jokainen ostaa miten haluaa.
En ole tuo kenelle vastasit, mutta ainakin meillä tulee tili puolessa välissä kuuta, eli ei tule enää tässä kuussa rahaa.
mäkkärin euron hampparit ei enää myy kun ei oo porukalla enää rahaa. niin tiukalla kansa on.
Moni yrittäjä on mennyt konkkaan ja toiset kamppailee sitä vastaan. Kokkarit kusi omien nilkkoihin kunnolla.
No me ei olla mitenkään varakkaita, mutta vaikka käyttörahaa tässäkin kuussa vielä on, ei vaan tarvita mitään.
Viime talven alesta ostettiin lapsille ulkovaatteita ja talviurheiluvälineitä, jotka vaatteet on näköjään vielä liian isoja ja talveakaan ei tuu lainkaan. Eli vanhoilla mennään ja seuraavat on valmiina.
Omia vaatteita/kenkiä ja kodin tavaroita on ihan tarpeeksi, enemmistä tulee vaan kriisi kun ne ei mahdu mihinkään eikä vanhatkaan ole niin huonoja, että haluaisi vielä poistaa käytöstä.
Joululahjat on meidän suvuissa enemmän symbolisia tai niissä on joku "juju", mitään kallista elektroniikkaa ei todellakaan toivota tai anneta lahjoiksi.
Meillä on asiat hyvin näin, miksi vielä pitäisi olla koko ajan ostamassa jotain?
TAlous on pysyy juuri ja juuri nollakasvussa nimenomaan kotimaan kulutuksen vuoksi. Jos ostohaluttomuus lisääntyy, niin sukelletaan syvälle. Samaan aikaan hallitus vielä leikkaa pieni- ja keskituloisilta. Jotenkin pitäisi saada luotua ulkomaan kysyntää ja kehiteltyä uusia vientituotteita. Hallitus karsii koulutuksesta ja perustutkimuksesta, joten innovaatiot todellakin tungetaan sinne minne ei aurinko paista. Uskomatonta typeryyttä.
Kuka se nainen oli, muistaako joku nimen tai aseman?
Suomi kuntoon, me pannaan Suomi kuntoo-oon..
Minä ostan palveluja mieluimmin: hierontaa, kauneushoitoja, siivouspalveluja, personal traineria jne.
Vierailija kirjoitti:
Joku nainen vinkuu kaupan alan liitosta, että ihmisillä on kyllä rahaa, mutta eivät uskalla kuluttaa, kun kokonajan julkaistaan ikäviä uutisoa ja luodaan epävarmuutta. En kyllä suostu tuntemaan syyllisyyttä
Miksi HEL****SSÄ sait idean että joku odottaisi sinun tuntevan syyllisyyttä? Kuka sinua yrittää syyllistää? Miten jonkun alan talousongelmien toteaminen tarkoittaa että yritetään syyllistää jotakuta? Aivan käsittämätöntä.
Lähde Yle tv 1 uutiset klo 20.30