Joulusiivous? Miten selvitä?
Kohta on joulu ja kotona sotkuista. Mitä tehdä, kun ei jaxa?
Kommentit (55)
Miten ihmeessä joulun aikaan se siivoaminen tulee ylivoimaisen vaikeaksi ja stressaavaksi? Tee sama siivous minkä tekisit vaikka kesäkuun kuudentenatoista päivänä.
Muistan oman äitini stressaukset kun piti katotkin pestä. Joo ei mun vaan tarvi, joulu tulee kuitenkin 😊
Ensi viikolla tähän aikaan ketään ei kiinnosta teitkö joulusiivouksen vai et. :) Minä en siivoa jouluksi, en ole koskaan tehnyt joulusiivousta eikä siitä toistaiseksi ole seurannut yhtään mitään. Minusta se kuuluu aikaan jolloin joka kodissa oli enemmän tai vähemmän paskaista, koska kodinkoneita ei oltu keksitty, sisällä röökattiin ja varsinkin miesväki tuppasi lompsimaan sisälle vaivautumatta ottamaan kenkiä pois. Siivoamisen ei tarvitse olla mikään urakka, koska hygienian taso nyt muutenkin korkeampi eikä naisen mitta ole enää se, että on "siisti ihminen".
Jos jaksat, imuroit ja järjestelet tavarat. Jos et jaksa niin valot pois ja kynttilät palamaan, niin lika ei näy. ;)
Pyydä apuvoimia, jos mahdollista! meillä ukko siirteli sohvatkin, että kaikki tuli pestyksi, kun aikani jäkätin. Sanoi itse lopuksi, että kivaa kun on puhdasta :D
Ei kannata jättää kaikkea samaan syssyyn, vaan laitat vähitellen paikkoja kuntoon. Aloita noista tärkeimmistä, kuten kylppäri ja veski, niin sitten jo helpottaa. Turha roina tosiaan kaappiin ihan ensteksi.
Ja mitä sitten, jos et jaksa tai ehdi tornadon lailla pyöriä? Joulu se tulla jollottaa kaikesta huolimatta, pääasia että on ruokaa ja hyvä mieli, ja lapsille jotain antaa lahjaksi.
Jaksamista sulle, pärjäät kyllä kunhan et stressaa turhista! :)
Koko perhe siivoamaan, palkkaat siivoojan tekemään joulusiivouksen tai sitten tosiaan laitat tavarat kaappeihin ja valaistuksen hämäräksi ja kynttilät palamaan.....
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä joulun aikaan se siivoaminen tulee ylivoimaisen vaikeaksi ja stressaavaksi? Tee sama siivous minkä tekisit vaikka kesäkuun kuudentenatoista päivänä.
En siivoa kesäkuun 16. jos olen väsynyt ja miksi väsyttää, koska kaamos.
Vierailija kirjoitti:
Ensi viikolla tähän aikaan ketään ei kiinnosta teitkö joulusiivouksen vai et. :) Minä en siivoa jouluksi, en ole koskaan tehnyt joulusiivousta eikä siitä toistaiseksi ole seurannut yhtään mitään. Minusta se kuuluu aikaan jolloin joka kodissa oli enemmän tai vähemmän paskaista, koska kodinkoneita ei oltu keksitty, sisällä röökattiin ja varsinkin miesväki tuppasi lompsimaan sisälle vaivautumatta ottamaan kenkiä pois. Siivoamisen ei tarvitse olla mikään urakka, koska hygienian taso nyt muutenkin korkeampi eikä naisen mitta ole enää se, että on "siisti ihminen".
Jos jaksat, imuroit ja järjestelet tavarat. Jos et jaksa niin valot pois ja kynttilät palamaan, niin lika ei näy. ;)
Hävettää sotku, kun tulee vieraita ja olisihan se mukavaa muutenkin, että ei tarvisi jouluna miettiä sotkuja.
Meille tulee siivooja maanantaina. Olen lomalla, menen siksi aikaa lasten kanssa jonnekin shoppailemaan. Kun tulen kotiin, joulusiivous on tehty ja voin laittaa shoppaillessa ostamani joulukukkaset pöydille.
Teen aina ihan normaalin viikkosiivouksen. Ei stressiä joulusta ja juhannuksesta. Miksi sitä sanotaan joulusiivoukseksi?

No meillä ei ole sellaista luottosiivoojaa, joka osaisi vaatteet ja tavaratkin paikoilleen täällä laittaa. Imurointi nyt menee miehen toimesta, mutta tää kaaos pitäisi jonkun kesyttää. Aika huonoa on siivousfirmojen taso ja osalla hävinnyt tavaraakin, kun tutut on käyttäneet.
Vierailija kirjoitti:
Teen aina ihan normaalin viikkosiivouksen. Ei stressiä joulusta ja juhannuksesta. Miksi sitä sanotaan joulusiivoukseksi?
Meillä ei siivota joka viikko.
Vierailija kirjoitti:
Muistan oman äitini stressaukset kun piti katotkin pestä. Joo ei mun vaan tarvi, joulu tulee kuitenkin 😊
Minäkään en tajua sitä perusteellista joulusiivousta, jossa pestään seinät ja katot, tyhjennetään asunnon jokainen kaappi ja pestään, pesuhuoneessa kaakelien välit käydään läpi hammasharjalla ja kiukaan kivetkin harjataan puhtaiksi.
Kivahan se on viettää joulu siistissä kodissa, mutta ihan oikeasti siihen riittää se ihan normaali perussiivo. Kuka niihin kaappeihin ja kattoihin katselee, kun on niin kiire saada ne aatoksi hohtavan puhtaiksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teen aina ihan normaalin viikkosiivouksen. Ei stressiä joulusta ja juhannuksesta. Miksi sitä sanotaan joulusiivoukseksi?
Meillä ei siivota joka viikko.
Jos nyt meinaat sanoa, että teillä siivotaan vain jouluisin, niin sitten ymmärrän stressin.
Vierailija kirjoitti:
Kohta on joulu ja kotona sotkuista. Mitä tehdä, kun ei jaxa?
Mutta palstailla jaksat. Ota itseäsi niskasta kiinni ja siivoa. Sinulla ei varmaankaan ole mikään iso asunto, nopeasti se on siivottu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teen aina ihan normaalin viikkosiivouksen. Ei stressiä joulusta ja juhannuksesta. Miksi sitä sanotaan joulusiivoukseksi?
Meillä ei siivota joka viikko.
Oho! kyllä koti kannattaa joka viikko siivota :) en tiennyt, ettette siivoa, sehän on ihan normaali käytäntö että koti siivotaan joka viikko. Kai te nyt pyyhitte pyltsinnekin joka kerta kun käytte isolla asialla, vai joka toinen viikko vain :D sitten ymmärrän, jos kuolette stressiin jouluviikolla! hyvät naurut tästäkin, kiitos teille! Heheeeehehe! siivoominen kannattaa tosiaan hoitaa alta pois joka viikko, niin ei ole niin kova homma sitten, jos kerran pari vuodessa siivoaa. Mahtaa teillä olla likaista.
Mulle henk.koht on tärkeää, että oon kaappini siivonnut jouluksi, mutta kenenkään luona joulukylässä en kaappeja tarkastaisi
Tosiaan pieni yleissiivous ja iloinen joulumieli riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta on joulu ja kotona sotkuista. Mitä tehdä, kun ei jaxa?
Mutta palstailla jaksat. Ota itseäsi niskasta kiinni ja siivoa. Sinulla ei varmaankaan ole mikään iso asunto, nopeasti se on siivottu.
Tähänhän (pastailuun) ei mitään voimia tarvitse ja tosiaankin kämppä on iso. Ajattelin tänään ottaa vain kaksi huonetta, mutta ylivoimaiselta tuntuu. Päätäkin särkee. Tästä aaton aattoon asti on joka päivälle 2 huonetta urakoitavana, mutta viikolla on töitä joten nyt olis aikaa, mutta ei voimia aloittaa.
Tavarat kaappiin ja ovet kiinni. Imurointi,valot pois ja kynttilöitä palamaan. Valmis :)