Lue keskustelun säännöt.
Miten joku voi jättää vauvan sairaalaan ja lähteä itse baariin?
19.12.2015 |
Siskoni kävi eilen illalla viemässä vauvansa vatsavaivojen takia päivystykseen, vaati päästä lastenosastolle ja jätti vauvan sinne. Ja lähti itse baariin. En saa mennä katsomaan vauvaa koska en ole kuulema tarpeeksi läheinen. Äitini on menossa katsomaan, jos hänet päästetään osastolle.
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi jää vuodeosastolle, niin mihin siinä kohtaa tarvitaan sitä äitiä tai isää?
No eipä itselläni tulisi mieleenkään lähteä baariin! Meidän lapsi oli 2kk ikäisenä kaksi viikkoa lasten osastolla ja kyllä minä vaan olin siellä aamusta iltaan. Yötä en saanut olla kun osasto oli täynnä. Ap
No minulla on kyllä yksi aikuinen, nykyään vähän yli kolmekymppinen tytär. Hän oli joskus ehkä kahdeksan vanhana vuodeosastolla viikon verran ja en minä siellä jatkuvasti ollut silloinkaan. Kävin parin päivän välein siellä viemässä jotain tekemistä ja vähän juttelemassa tunnin tai parin ajan. Ei siellä ole vanhemmista minkäänlaista apua, vaan ovat lähinnä hoitajien tiellä. Ei olisi tullut mieleenkään olla siellä aamusta iltaan.
Saattoi muuten jättään aikamoisen kolhun sinne ihmisen mielen syövereihin, vaikka sinä et sen kolhun olemassaolosta tietäisikään edelleenkään. Tuskin tiedät, kun et välttämättä ole sen tiedon (luoton) arvoinen.
Sairaala on ahdistava paikka useimmille aikuisillekin, saati sitten lapselle tai nuorelle. Siinä on monta tuntia vuorokaudessa aikaa tuntea olonsa totaalisen hylätyksi, tuntea pelkoa ja epämääräistä ahdistusta paikassa, joka on vieras ja täynnä pelottavia asioita. Itse olin 7-vuotiaana muutaman päivän sairaalassa suunnilleen samalla tyylillä, sentään vähän paremmalla kylläkin, eli kävivät välillä mutta aika paljon olin aivan yksin ja olin siksikin todella peloissani, mietin ja arvelin siinä pohdiskelevan pääni puhki mitä tulee tapahtumaan ja hoitsuilla oli välillä kädet täynnä minun lohduttelemisessani. Jätti jälkensä, mutta ei ollut ainoa asia joka jätti. Mikä siinä toisen ihmisen nahkoihin asettumisessa on niin vaikeaa?
En minä mistään kolhuista ole kyllä kuullut, vaan tytär on muistellut tätä sairaala-aikaansä lähinnä jännittävänä kokemuksena, kun oli kuulemma kiva päästä uuteen paikkaan. Kyseessä oli tulehtuneen umpisuolen leikkaus, eikä ollut hirveän kipeäkään enää parin päivän jälkeen. Yleensä kun sinne meni käymään, niin tämä tyttäreni ihan tyytyväisenä leikki siellä aulassa muiden lasten kanssa ja oli innoissaan kun siellä oli paljon enemmän ja hienompia leluja kuin kotona. Hoitajatkaan eivät vierailuajoistani sanoneet mitään sen kummempaa, vaan kehuivat aina, kuinka on reipas tyttö ja toipunut hienosti. En sitten tiedä, että mihin kamalaan vääryyteen minä tuolloin oikein syyllistyin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi jää vuodeosastolle, niin mihin siinä kohtaa tarvitaan sitä äitiä tai isää?
Itse jäin oman lapseni (silloin n 4-5v) kanssa osastolle, kun hän joutui osastohoitoon. Nukuin yöt patjalla hänen sänkynsä vieressä. Jossakin välissä sain lapsen äidin pyydettyä paikalle hetkeksi, että ehdin käymään kotona vaihtamassa vaatteet (ja hakemassa molemmille vaihtovaatteita, kun lähtö osastolle tuli niin yllätten, ettei mitään ollut mukana), käytyä suihkussa ja syötyä jotain. Ja sen jälkeen takaisin, olin siellä siihen asti, että lapsi pääsi kotiin. Eli noin viikon
Ei todellakaan olisi tullut mieleenikään lähteä jonnekkin baariin.
Sait lapsen äidin pyydettyä paikalle? Isoäidin?
No... joka tapauksessa hulluakin hullumpaa ylisuojelua. Hoitohenkilökunnallekin rasittavaa, kun tuollainen hysteerikko pyörii jaloissa vuorokaudet ympäri. 4-5 .vuotias ymmärtää jo hyvin puhetta ja rauhoittuu, kun tilanne selvästi selitetään ja tullaan sitten taas seuraavana päivänä tietysti katsomaan lasta.
Tuollaisellahan tekee vain lapsen rauhattomaksi, luulee, että kuolee tms.
Minä käsitin että tuo aiempi kirjoittaja oli lapsen isä.
Toivottavasti mainitset sairaalassa, että tuon vauvan äiti lähti baariin. Minä kertoisin ihan periaatteesta, oli kyseessä sisko tai ei. M34
Vauvahan saa hylkäyskokemuksen, jos ei tuttu hoitaja ( vanhemmat yleensä) ole paikalla vauvan tarvittaessa ( hereilläoloaikana). Itse en voisi ikinä jättää vauvaa yksinään outoon paikkaan. Vauvan tarpeet ja hyvinvointi tulee ensin. Lisäksi moneen toimenpiteeseen ym. Voidaan tarvita huoltajan suostumus.
Jos ei itse jaksa olla koko aikaa, niin onhan lapsella sitten yleensä isä, mummo, täti..., joka on lapselle tuttu. Voi vuorotella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi jää vuodeosastolle, niin mihin siinä kohtaa tarvitaan sitä äitiä tai isää?
Itse jäin oman lapseni (silloin n 4-5v) kanssa osastolle, kun hän joutui osastohoitoon. Nukuin yöt patjalla hänen sänkynsä vieressä. Jossakin välissä sain lapsen äidin pyydettyä paikalle hetkeksi, että ehdin käymään kotona vaihtamassa vaatteet (ja hakemassa molemmille vaihtovaatteita, kun lähtö osastolle tuli niin yllätten, ettei mitään ollut mukana), käytyä suihkussa ja syötyä jotain. Ja sen jälkeen takaisin, olin siellä siihen asti, että lapsi pääsi kotiin. Eli noin viikon
Ei todellakaan olisi tullut mieleenikään lähteä jonnekkin baariin.
Sait lapsen äidin pyydettyä paikalle? Isoäidin?
No... joka tapauksessa hulluakin hullumpaa ylisuojelua. Hoitohenkilökunnallekin rasittavaa, kun tuollainen hysteerikko pyörii jaloissa vuorokaudet ympäri. 4-5 .vuotias ymmärtää jo hyvin puhetta ja rauhoittuu, kun tilanne selvästi selitetään ja tullaan sitten taas seuraavana päivänä tietysti katsomaan lasta.
Tuollaisellahan tekee vain lapsen rauhattomaksi, luulee, että kuolee tms.
Meillä nimenomaan pyydettiin jäämään, kun kysyin millaiset käytännöt heillä on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teho-osastolle ei saa jäädä yöksi ja kun vastasyntynyt oli siellä useamman viikon, niin ei tehnyt yhtään huonoa vanhempien välillä nollata pää ja puida tapahtumat keskenään läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vauvahan saa hylkäyskokemuksen, jos ei tuttu hoitaja ( vanhemmat yleensä) ole paikalla vauvan tarvittaessa ( hereilläoloaikana). Itse en voisi ikinä jättää vauvaa yksinään outoon paikkaan. Vauvan tarpeet ja hyvinvointi tulee ensin. Lisäksi moneen toimenpiteeseen ym. Voidaan tarvita huoltajan suostumus.
Jos ei itse jaksa olla koko aikaa, niin onhan lapsella sitten yleensä isä, mummo, täti..., joka on lapselle tuttu. Voi vuorotella.
Ei kaikkiin sairaaloihin saa mennä mukaan tai varsinkaan olla yötä. Oma vauvani oli teholla muutama vuosi sitten parin kk ikäisenä. Siellä oli ahtaat tilat ja vanhemmat saivat vierailla kolmen tunnin ajan, vain klo 10-13 välillä. Muun ajan vauvat joutuivat olemaan ilman vanhempiaan. Kun vauvani siirrettiin tavalliselle lastenosastolle, ei sielläkään öitä saanut olla. Päivällä sai olla paikalla sen minkä halusi, mutta yöpyä olisi saanut vain, jos osastolla olisi ollut sen verran tyhjää, että olisi ollut oma huone lapselle. Osasto oli täynnä ja samassa huoneessa kolme vauvaa, joten me vanhemmat yövyimme siis kotona. Olisin voinut halutessani käydä baarissa bilettämässä vaikka jokaikinen yö, enkä olisi nähnyt vauvaani yhtään sen vähempää kuin nyt näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tosiasiassa puhuen, olen itse sitä mieltä että etenkin pienet vauvat voi ihan hyvin jättää sairaalaan hoidettavaksi, eikä siellä ole kenelläkään vanhemmalla mitään muuta syytä olla, kuin itsensä takia. Se sairas vauva ei todennäköisesti ymmärrä vanhempiensa läsnäoloa millään tavalla ja hoitotoimenpiteet tekevät lääkärit ja hoitajat. Kuten tuossa joku jo totesikin, niin tosiasiassa ne hätääntyneet ja usein ruikuttavat vanhemmat ovat monessa tapauksessa sairaalassa enemmän tiellä ja haitaksi kuin avuksi. Sairaalat ovat sitä varten, että siellä hoidetaan ihmisiä ja tämä sama asia koskee myös pieniä vauvoja. Heidätkin hoidetaan siellä kuntoon ilman että vanhempien tarvitsee olla siellä jatkuvasti valvomassa ja kyselemässä joka asiasta.
t. lääkäri
Höpöhöpö. Vanhemmat huolehtivat pääsääntöisesti lapsen perushoidon, ruokailut, viihtymisen jne. Olen ollut sairaala jaksoilla yli kymmenen kertaa omani ollessa 5kk-6 vuotta ja aina toivottu (oletettu) vanhemman läsnäoloa. Kerran olen hoitanut viereisen sängyn pikkupoikana perustarpeista ja seuran pidon kun oma äiti ei voinut jäädä yöksi. Hysteerinen? Totta kai huolesta suunniltaan monetkin kerrat. Vain tunnekylmä idiootti ei olisi.
Ja et muuten ole lääkäri. Elämääsi kyllästynyt wannabe-provo kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi jää vuodeosastolle, niin mihin siinä kohtaa tarvitaan sitä äitiä tai isää?
No eipä itselläni tulisi mieleenkään lähteä baariin! Meidän lapsi oli 2kk ikäisenä kaksi viikkoa lasten osastolla ja kyllä minä vaan olin siellä aamusta iltaan. Yötä en saanut olla kun osasto oli täynnä. Ap
No minulla on kyllä yksi aikuinen, nykyään vähän yli kolmekymppinen tytär. Hän oli joskus ehkä kahdeksan vanhana vuodeosastolla viikon verran ja en minä siellä jatkuvasti ollut silloinkaan. Kävin parin päivän välein siellä viemässä jotain tekemistä ja vähän juttelemassa tunnin tai parin ajan. Ei siellä ole vanhemmista minkäänlaista apua, vaan ovat lähinnä hoitajien tiellä. Ei olisi tullut mieleenkään olla siellä aamusta iltaan.
Oletko oikeasti noin tyhmä vai leikitkö vaan? Uskoisin sinun vain leikkivän, sillä tuo "ei vanhemmista ole siellä minkäänlaista apua,ovat vaan hoitajien tiellä" paljasti että provoilet vaan.
Vierailija kirjoitti:
Tosiasiassa puhuen, olen itse sitä mieltä että etenkin pienet vauvat voi ihan hyvin jättää sairaalaan hoidettavaksi, eikä siellä ole kenelläkään vanhemmalla mitään muuta syytä olla, kuin itsensä takia. Se sairas vauva ei todennäköisesti ymmärrä vanhempiensa läsnäoloa millään tavalla ja hoitotoimenpiteet tekevät lääkärit ja hoitajat. Kuten tuossa joku jo totesikin, niin tosiasiassa ne hätääntyneet ja usein ruikuttavat vanhemmat ovat monessa tapauksessa sairaalassa enemmän tiellä ja haitaksi kuin avuksi. Sairaalat ovat sitä varten, että siellä hoidetaan ihmisiä ja tämä sama asia koskee myös pieniä vauvoja. Heidätkin hoidetaan siellä kuntoon ilman että vanhempien tarvitsee olla siellä jatkuvasti valvomassa ja kyselemässä joka asiasta.
t. lääkäri
Lääkäriä ei muuten näkynyt aamun kierroilla... eli ei tainnut ihan nääntyä kyselyihin.
Lapsi oli kiinni happisaturaatiomittarissa, jonka hälyttäessä minun piti hälyttää hoitaja paikalle... näin Suomessa yliopistosairaalassa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ukko lähti baariin heti kun synnytys oli ohi.
Itse olisin toivonut olevanikin baarissa jo synnytyksen aikaan, kun lapsi ei ollut edes minun oma vaikka aviovaimona sisältä tulikin, toki nyt on laillisesti minun oma kun aikaa ehti kulumaan.
Esikoisemme oli synnyttyään viikon sairaalassa. En minä tuntenut mitään tarvetta istua siellä kuin muutamia tunteja päivässä. Ennenkin olin elänyt lapsetonta elämää, niin miksei lapsen synnyttyäkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi jää vuodeosastolle, niin mihin siinä kohtaa tarvitaan sitä äitiä tai isää?
No eipä itselläni tulisi mieleenkään lähteä baariin! Meidän lapsi oli 2kk ikäisenä kaksi viikkoa lasten osastolla ja kyllä minä vaan olin siellä aamusta iltaan. Yötä en saanut olla kun osasto oli täynnä. Ap
No minulla on kyllä yksi aikuinen, nykyään vähän yli kolmekymppinen tytär. Hän oli joskus ehkä kahdeksan vanhana vuodeosastolla viikon verran ja en minä siellä jatkuvasti ollut silloinkaan. Kävin parin päivän välein siellä viemässä jotain tekemistä ja vähän juttelemassa tunnin tai parin ajan. Ei siellä ole vanhemmista minkäänlaista apua, vaan ovat lähinnä hoitajien tiellä. Ei olisi tullut mieleenkään olla siellä aamusta iltaan.
Saattoi muuten jättään aikamoisen kolhun sinne ihmisen mielen syövereihin, vaikka sinä et sen kolhun olemassaolosta tietäisikään edelleenkään. Tuskin tiedät, kun et välttämättä ole sen tiedon (luoton) arvoinen.
Sairaala on ahdistava paikka useimmille aikuisillekin, saati sitten lapselle tai nuorelle. Siinä on monta tuntia vuorokaudessa aikaa tuntea olonsa totaalisen hylätyksi, tuntea pelkoa ja epämääräistä ahdistusta paikassa, joka on vieras ja täynnä pelottavia asioita. Itse olin 7-vuotiaana muutaman päivän sairaalassa suunnilleen samalla tyylillä, sentään vähän paremmalla kylläkin, eli kävivät välillä mutta aika paljon olin aivan yksin ja olin siksikin todella peloissani, mietin ja arvelin siinä pohdiskelevan pääni puhki mitä tulee tapahtumaan ja hoitsuilla oli välillä kädet täynnä minun lohduttelemisessani. Jätti jälkensä, mutta ei ollut ainoa asia joka jätti. Mikä siinä toisen ihmisen nahkoihin asettumisessa on niin vaikeaa?
Siihen ahdistukseen on moni tottunut jo kotonaan. Esim. mulle ei sairaala olisi ollut lapsena sen ahdistavampi paikka kuin kotikaan. Eli jos minut olisi lapsena laitettu sairaalaan, niin en olisi ajatellut siitä sen enempää. Tämä ettei kotihoitoni ollut sairaalaa rakastavampaa on karaissut minua, ja tiedän pärjääväni pahoissakin paikoissa, kunhan vain luotan itseeni.
Voisitteko lopettaa tuon toisten äitien tuomitsemisen ja syyttelemisen? Jos itse olit paikalla lapsesi sairaalavuoteen äärellä 24/7, hyvä niin. Jos joku muu ei ollut, asia ei kuulu sinulle etkä tiedä tilanteen yksityiskohtia.
Kaikille baari ei ole pahuuden pesä, vaan baarissa käyminen voi olla juuri sitä omaa aikaa, joka usein ymmärretään mielenterveydelle tärkeäksi. Huolen hetkellä vanhempi voi myös tarvita ystävien tukea, ja tapaaminen on usein luontevaa vaikkapa baarissa.
Syytelkää muita vanhempia hylkäämisestä, kun oikeasti tiedätte mistä puhutte. Muuten antakaa ihmisten elää tavallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi jää vuodeosastolle, niin mihin siinä kohtaa tarvitaan sitä äitiä tai isää?
No eipä itselläni tulisi mieleenkään lähteä baariin! Meidän lapsi oli 2kk ikäisenä kaksi viikkoa lasten osastolla ja kyllä minä vaan olin siellä aamusta iltaan. Yötä en saanut olla kun osasto oli täynnä. Ap
No minulla on kyllä yksi aikuinen, nykyään vähän yli kolmekymppinen tytär. Hän oli joskus ehkä kahdeksan vanhana vuodeosastolla viikon verran ja en minä siellä jatkuvasti ollut silloinkaan. Kävin parin päivän välein siellä viemässä jotain tekemistä ja vähän juttelemassa tunnin tai parin ajan. Ei siellä ole vanhemmista minkäänlaista apua, vaan ovat lähinnä hoitajien tiellä. Ei olisi tullut mieleenkään olla siellä aamusta iltaan.
Saattoi muuten jättään aikamoisen kolhun sinne ihmisen mielen syövereihin, vaikka sinä et sen kolhun olemassaolosta tietäisikään edelleenkään. Tuskin tiedät, kun et välttämättä ole sen tiedon (luoton) arvoinen.
Sairaala on ahdistava paikka useimmille aikuisillekin, saati sitten lapselle tai nuorelle. Siinä on monta tuntia vuorokaudessa aikaa tuntea olonsa totaalisen hylätyksi, tuntea pelkoa ja epämääräistä ahdistusta paikassa, joka on vieras ja täynnä pelottavia asioita. Itse olin 7-vuotiaana muutaman päivän sairaalassa suunnilleen samalla tyylillä, sentään vähän paremmalla kylläkin, eli kävivät välillä mutta aika paljon olin aivan yksin ja olin siksikin todella peloissani, mietin ja arvelin siinä pohdiskelevan pääni puhki mitä tulee tapahtumaan ja hoitsuilla oli välillä kädet täynnä minun lohduttelemisessani. Jätti jälkensä, mutta ei ollut ainoa asia joka jätti. Mikä siinä toisen ihmisen nahkoihin asettumisessa on niin vaikeaa?
En minä mistään kolhuista ole kyllä kuullut, vaan tytär on muistellut tätä sairaala-aikaansä lähinnä jännittävänä kokemuksena, kun oli kuulemma kiva päästä uuteen paikkaan. Kyseessä oli tulehtuneen umpisuolen leikkaus, eikä ollut hirveän kipeäkään enää parin päivän jälkeen. Yleensä kun sinne meni käymään, niin tämä tyttäreni ihan tyytyväisenä leikki siellä aulassa muiden lasten kanssa ja oli innoissaan kun siellä oli paljon enemmän ja hienompia leluja kuin kotona. Hoitajatkaan eivät vierailuajoistani sanoneet mitään sen kummempaa, vaan kehuivat aina, kuinka on reipas tyttö ja toipunut hienosti. En sitten tiedä, että mihin kamalaan vääryyteen minä tuolloin oikein syyllistyin?
Minäkin sain koko lapsuuteni kuulla kuinka olen NIIN REIPAS tyttö. Olin omatoiminen enkä koskaan itkeskellyt vanhempieni perään. Äitini vieläkin ylpeänä kertoo. Kai se oli pakko olla reipas ja omatoiminen, kun alkoholistiperheessä eli. Miksi minä olisin kotiin ikävöinyt, kun kaiken maailman leireiltä ja harrastuksista löytyi turvallisempia aikuisia, kuin kotoa. Nyt aikuisena olen terapian ja turvallisen parisuhteen myötä ymmärtänyt, että aina ei tarvitse olla reipas.
Enkä syytä sinua alkoholistiksi, mutta oletko miettinyt miksi lapsesi ei pelottavassa tilanteessa kaivannut SINUA turvakseen?
Nykyään kyllä useimmissa sairaaloissa toivotaan, että vanhempi olisi koko ajan mukana. Eihän hoitajat ehdi kuin käväistä muutaman kerran vuorokaudessa. Yksin lapsi siellä huoneessa olisi suurimman osan aikaa ilman vanhempia. Eihän kotonakaan lasta pidetä yksin .
Mä nyt näe mitään vikaa sinä jos kotio menomatkalla käy yhdellä pubissa, ajatuksia setvimässä tms, mutta asian vhn kyseenalainen jos se bilettämään neljään
Niin lapsen äidin, tiedät varmaan mikä sellainen on? Se joka on lapsen synnyttänyt. Mutta sehän ei tosiaan tarkoita, sitä, että se äiti olisi lapsen huoltaja. Ihan tiedoksesi meitä miehiä on yksinhuoltajina, josset sattunut tietämään.