Mitä olette mieltä tästä? Kaveri panttaa salaisuutta lapseltaan

WT

Helpompi olisi ollut kerto jo lapsen ollessa ihan pieni. Olisi "kasvanut" asiaan. Toki lapsella on oikeus tietää, parempi nyt kuin ei koskaan tai vasta perunkirjoituksissa.

En näe syytä miksi lapselle pitäisi kertoa. Tietty osuus lapsista on aina jonkun muun kuin oletetun isän.

Tuossa on kyllä ainekset kunnon Salatut elämät- meininkiin.

Jos se biologinen isä ei ole edes kuvioissa ollenkaan, minusta vähän turha kertoa siitä lapselle jos ei edes sitten saa tutustua siihen uuteen, tuntemattomaan isäänsä. Lapsi siinä ikäänkuin menettää yhden isän saamatta kuitenkaan mitään tilalle, ja se voi olla vaikeaa käsitellä noin nuorelle.

Up!

Mahdollisimman aikaisin kannattaisi mielestäni kertoa. Itse kuulin samasta asiasta pahimmassa teini-iässä.

Mun tuttu sai tietää 14 v. Virkatodistuksestaan näki, mutta oli kuulemma ollut jotenkin tietoinen asiasta, ei häntä yllättänyt. Tapasi sit biologisen isänsä kerran, mutta suhde " isäpuoleen " ei muuttunut, sama hyvä suhde jatkuu " faijaan". Mutta tämä järkytti suuresti lapsen sisarpuolia, jotka oli aina kuvitelleet että kaikki on saman isän lapsia. Suhde äitiin ja luottamus kärsi heillä enemmän.

No ap, onko jo lapselle kerrottu? Yksi tuttavani kävi nuorena aikuisena hakemassa jotain virkatodistusta itselleen. Siellä luki isän nimen kohdalla jotain aivan muuta mitä hän oli luullut. Äitinsä ei oikein pystynyt asiasta puhumaan, meni ihan mykäksi. Kyseessä oli äidin nuoruuden avioliitto jonkun aivan mahdottoman narsisti-hullun-rääkkäjän kanssa, josta äiti ei voinut puhua vieläkään. Kaveri sitten etsi sen oikean isänsä käsiinsä, mutta ei siitä oikein mitään ihmissuhdetta syntynyt. Ehkä johtui siitä ,että ukko on siis luonnevikainen. Mutta erikoinen ratkaisu kyllä äidiltä, olisi pitänyt aikaisemmin edes jotain kertoa.

Vierailija kirjoitti:

No ap, onko jo lapselle kerrottu? Yksi tuttavani kävi nuorena aikuisena hakemassa jotain virkatodistusta itselleen. Siellä luki isän nimen kohdalla jotain aivan muuta mitä hän oli luullut. Äitinsä ei oikein pystynyt asiasta puhumaan, meni ihan mykäksi. Kyseessä oli äidin nuoruuden avioliitto jonkun aivan mahdottoman narsisti-hullun-rääkkäjän kanssa, josta äiti ei voinut puhua vieläkään. Kaveri sitten etsi sen oikean isänsä käsiinsä, mutta ei siitä oikein mitään ihmissuhdetta syntynyt. Ehkä johtui siitä ,että ukko on siis luonnevikainen. Mutta erikoinen ratkaisu kyllä äidiltä, olisi pitänyt aikaisemmin edes jotain kertoa.

Näissä tarinoissa on aina 2 puolta. Isäni oli aikoinaan noin vuoden verran aviossa, lapsi syntyi 2 kk kuluttua liiton solmimisesta eikä perhe asunut koskaan yhdessä. Pari tuomittiin eroon isän uskottomuuden perusteella, itse asiassa hän oli jo tuolloin ollut kihloissa äitini kanssa. Joka tapauksessa isä maksoi elarit ja poika sai uuden isän noin vuoden ikäisenä.

Pojalle kerrottiin isästä täyttä puppua: isä oli rikas ja varmasti jonain päivänä maksaisi vaikka mitä, kunhan poika vain käskee. Ongelma on se, että äitini on rikas, ei isä, joten kun alkoi tulla vaatimuksia lomamatkoista, autosta ja autokoulusta, ei niitä maksettukaan. Vika oli tietenkin isän! Sen jälkeen hänestä tuli exänsä tarinoissa väkivaltainen narsisti.

Onko uusi mies ottanut lapsen nimiinsä ? Maksaako biologinen isä elatusmaksua ?

Itse sain vastaavan asian tietää n.20-vuotiaana.

Ensin oli järkytys, mutta asiaa sulateltuani olen ollut tosi tyytyväinen, että en aikaisemmin saanut tietää.

Olen saanut koko lapsuuteni uskoa, että isäni on oikea isäni ja kasvaa siihen, että hän todellakin on isäni. Pahimmassa teini-iässä tieto hänen ei-biologisuudestaan olisi voinut olla tosi huono juttu.

Mä en ymmärrä miksi tuollaista alunperin salataan. Pieni lapsi suhtautuisi asiaan täysin mutkattomasti. Myöhemminkään ei olisi asian tiimoilta suurempaa myrskyä odotettavissa kun on asia aina ollut tiedossa. Jos tuollainen selviää vasta isompana niin aikamoinen järkytys on varmasti ja menee luottamus siihen vanhempaan joka asian on salannut. Kyllä mä ainakin miettisin että jos noin isosta asiasta on valehdeltu niin mistäköhän kaikesta muusta. Outoa edes ajatella nyt aikuisena että saisi jonakin päivänä kuulla että isä ei oikeasti olekaan isä. En tiedä miten tällaiseen tietoon reagoisin ja miten se muuttaisi suhdettani vanhempiini.

Vierailija kirjoitti:

Jos se biologinen isä ei ole edes kuvioissa ollenkaan, minusta vähän turha kertoa siitä lapselle jos ei edes sitten saa tutustua siihen uuteen, tuntemattomaan isäänsä. Lapsi siinä ikäänkuin menettää yhden isän saamatta kuitenkaan mitään tilalle, ja se voi olla vaikeaa käsitellä noin nuorelle.

Pakkohan on kertoa. Pienelle lapselle kertominen on järkevintä, kun siitä ei yleensä kriisiä synny, kun lapselle se on selvää alusta asti. Esimurkkuikäiselle jo hankalampaa. Jos ei kerro koskaan niin melkoiset pettymykset ja mielipahat tulee viimeistään kun tulee näiden vanhempien ero tai kuolemantapaus, johon lisäksi tulee tieto ettei isä ollutkaan isä.