Lue keskustelun säännöt.
Päivähoito oli ennen olemassa työssäolon takia
15.12.2015 |
Tällä hyvin edistyksellisellä järjestelyllä saatiin lapsille hoito siksi aikaa kuin vanhemmat rakentavat yhteiskuntaa.
Olen synytnyt 60-luvulla. Äitimme olivat kotona tai näissä paremmissa piireissä oli uraperheissä kotiapulainen tai ainakin lastenhoitaja suurimman osan päivästä.
Päiväkoti kuului tehdastyöläisten lapsille.
En muuta osaa sanoa kuin sen, että nuorten velttous, mielenterveysongelmat ym. ovat vain huimasti lisääntyneet tämän kaikille taatun "varhaiskasvatuksen" myötä.
Vasta-argumentteja, kiitos!
Kommentit (8)
Vierailija kirjoitti:
Tällä hyvin edistyksellisellä järjestelyllä saatiin lapsille hoito siksi aikaa kuin vanhemmat rakentavat yhteiskuntaa.
Olen synytnyt 60-luvulla. Äitimme olivat kotona tai näissä paremmissa piireissä oli uraperheissä kotiapulainen tai ainakin lastenhoitaja suurimman osan päivästä.
Päiväkoti kuului tehdastyöläisten lapsille.
En muuta osaa sanoa kuin sen, että nuorten velttous, mielenterveysongelmat ym. ovat vain huimasti lisääntyneet tämän kaikille taatun "varhaiskasvatuksen" myötä.
Vasta-argumentteja, kiitos!
Minä sain elää idyllisen, pullantuoksuisen lapsuuden kotona eskari-ikäiseksi saakka, ja olen mielenterveysongelmainen.
Otapa huomioon, että me 90-luvulla lapsuuttamme eläneet olemme aiempia sukupolvia mielenterveysongelmaisempia, ja sen on katsottu liittyneen lasten/perhepalveluista leikkaamiseen lama-aikana, ei niinkään päivähoitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvatus onkin ainoa, joka on muuttunut sitten 60-luvun. Se on siis syynä aivan kaikkeen.
hienoa päättelykykyä! Maailma on mustavalkoinen!
Vasta-argumettisi on siis vain: asiat ovat muuttuneet? Miten?
Jotain älykkäämpää odotan, vaikka täällä ollaan...
Mä olen ihmetellyt jo pitkään, että miten ihmeessä keskustelu on voinut kääntyä niin päin, että lapsilla on "oikeus" saada varhaiskasvatusta eli mennä päiväkotiin. En tajua. Erityisesti alle 3-vuotiaalla kun pitäisi olla ennemmin oikeus olla vanhempansa kanssa, jos luonnollista kehitystä haluttaisiin tukea. Nyt tuntuu siltä, että vanhemmille ja erityisesti yhteiskunnalle edullista vaihtoehtoa yritetään jotenkin saada kuulostamaan lapsen parhaalta. Voisi vaan rehellisesti sanoa, että ikävä kyllä lapset on pistettävä jonnekin säilöön siksi aikaa kun vanhemmat ovat töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä hyvin edistyksellisellä järjestelyllä saatiin lapsille hoito siksi aikaa kuin vanhemmat rakentavat yhteiskuntaa.
Olen synytnyt 60-luvulla. Äitimme olivat kotona tai näissä paremmissa piireissä oli uraperheissä kotiapulainen tai ainakin lastenhoitaja suurimman osan päivästä.
Päiväkoti kuului tehdastyöläisten lapsille.
En muuta osaa sanoa kuin sen, että nuorten velttous, mielenterveysongelmat ym. ovat vain huimasti lisääntyneet tämän kaikille taatun "varhaiskasvatuksen" myötä.
Vasta-argumentteja, kiitos!
Minä sain elää idyllisen, pullantuoksuisen lapsuuden kotona eskari-ikäiseksi saakka, ja olen mielenterveysongelmainen.
Otapa huomioon, että me 90-luvulla lapsuuttamme eläneet olemme aiempia sukupolvia mielenterveysongelmaisempia, ja sen on katsottu liittyneen lasten/perhepalveluista leikkaamiseen lama-aikana, ei niinkään päivähoitoon.
90-luvun alussa juuri tuli tämä subjektiivinen päivähoito. Ihan sitä hämmästelin, koska omat lapseni olivat kyllä pikkusisarusten kanssa kotona. Kerhoissa ja muissa aktiviteeteissa toki käytiin.
Peräsin älykkäitä argumentteja. Eli yhteiskunnallisia kehityssuuntia, jotka mahdollisesti ovat vaikuttaneet asiaan.
Varmasti on mielenterveysongelmia myös omassa sukupolvessani ihan riittämiin. Mutta nyt tilanne on räjähtämässä. Sinun yksittäinen kertomuksesi ei ole olennainen.
Nykyään lapsia suunnitellessa mietitään lähinnä onko vanhemmilla rahaa lapsiin (jos sitäkään mietitään), vaikka yhtä olennaista ellei peräti olennaisempaa olisi miettiä, onko vanhemmilla riittävä sosiaalinen verkosto ja riittävästi aikaa tarjolla.
Päiväkodista ja koulusta on tullut sosiaalisen verkoston korvaajia. Muuten perhe-elämä keskittyy yhä tiukemmin ydinperheyksiköihin. Lapset ja vanhukset tarhataan pois tieltä, jotta kiireiset työikäiset pääsevät säntäilemään ympäriinsä kuin päättömät kanat. Koska elämän ruuhkavuodet ovat käsillä. On kiire, tai muuten et ole elossa. Ainakaan täysiä.
Laumassa elävät ihmiset kasvattivat yhteisönä ja lapsetkin näkivät ja oppivat eri-ikäisiltä. Nyt lapset eivät pääse osallistumaan arkeen (koska kaupppoihin ei saa viedä lapsia), eivät näe vanhempiaan ystäviensä kanssa (koska on kiire ni ihanampi vaan tuulettua aikuisporukassa) ja tarhassa opittu, aikataulutettu ja opejen toimesta ohjelmoitu arki hiipii normiksi. Siihen kasvetaan.
En syyllistä ketään tai mitään muuta kuin yhteiskuntaamme ja kulttuuriamme, jossa meitä toimijoita oksettavasti nimitetään 'kuluttajiksi'. Sanonpahan vain että en tykkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä hyvin edistyksellisellä järjestelyllä saatiin lapsille hoito siksi aikaa kuin vanhemmat rakentavat yhteiskuntaa.
Olen synytnyt 60-luvulla. Äitimme olivat kotona tai näissä paremmissa piireissä oli uraperheissä kotiapulainen tai ainakin lastenhoitaja suurimman osan päivästä.
Päiväkoti kuului tehdastyöläisten lapsille.
En muuta osaa sanoa kuin sen, että nuorten velttous, mielenterveysongelmat ym. ovat vain huimasti lisääntyneet tämän kaikille taatun "varhaiskasvatuksen" myötä.
Vasta-argumentteja, kiitos!
Minä sain elää idyllisen, pullantuoksuisen lapsuuden kotona eskari-ikäiseksi saakka, ja olen mielenterveysongelmainen.
Otapa huomioon, että me 90-luvulla lapsuuttamme eläneet olemme aiempia sukupolvia mielenterveysongelmaisempia, ja sen on katsottu liittyneen lasten/perhepalveluista leikkaamiseen lama-aikana, ei niinkään päivähoitoon.
Mitä palveluja perheesi ei siis saanut? Apukoulut lakkautettiin, se on totta, mutta eipä perheiltä kovin paljoa pois otettu. Samalla tavalla pyöri neuvolapalvelut, lapsilisät jne. kuin ennenkin ja perheneuvolaankin pääsi.
Ihan ihminen minusta on tullut, vaikka olin kotihoidossa kouluikäiseksi asti, eikä minulla ollut mitään harrastuksia tai kerhoja tms. Vapaana sain kulkea kavereiden luona ja ties missä pitkin kyliä. Ei ollut edes kännyköitä. Vanhempanikin olivat mitä olivat. En ehkä ole maailman puheliain ihminen, mutten varsinaisesti mikään erakkokaan. Mieleltäni olen jokseenkin terve, ainakaan minulla ei mitään diagnoosia ole. Mitä nyt av:lla käyn. Täällähän ei tunnetusti terveet ihmiset viihdy. Naimisissa olen, 2 lapsen äiti. Yliopistotutkintokin minulla on. Olen jopa käynyt töissäkin.
Varhaiskasvatus onkin ainoa, joka on muuttunut sitten 60-luvun. Se on siis syynä aivan kaikkeen.
hienoa päättelykykyä! Maailma on mustavalkoinen!