Elämä epäonnistumisesta epäonnistumiseen

Chamilla

Tuli sisäinen pakko avautua, jos joku osaisi jotenkin tuoda uutta näkökulmaa elämääni. Itse kun pyörii näissä samoissa ajatuksissa ja murheissa.

Olen tässä kärsinyt jonkinlaisesta työuupumuksesta ja alkaa taas puskemaan päälle menneisyyden epäonnistumiset joita 2 kokonaista vuotta terapiassa jo käsittelin & luulin olevani sinut aiemman elämäni kanssa. Ikää siis 39-vuotta eli mikään nuori en enää ole. Sairaslomalla olin, masennuslääkitys nyt päällä ja olo muuten kohtuullisen hyvä jo, MUTTA tää menneisyys painaa taas päälle.

Aikoinani lukion jälkeen olen kaikki opinnot keskeyttänyt sosiaalisen jännittämisen takia, vaihtanut työpaikkaa ja asuinpaikkaa joka vuosi, sukulaisia ei ole ( tai on jossain muttei ole välejä ollut sitten lapsuuden, ei edes vanhempiin ), parisuhteet on aiemmin ollut väkivaltaisia ja epänormaaleja eikä ystäviä ole ollut lainkaan sitten nuoruusiän.

Ulkoapäin elämäni näyttää luultavasti ihan normaalilta. On aviomies ( hyvä sellainen ), vakityö terveysalalla, muutama harrastus ja käytökseltäni olen varmaankin vähän varautunut, mutta rento/huumorintajuinen alun jähmeyden jälkeen. Se mikä tuntuu epänormaalilta on se, että ihmisiin peremmin tutustuminen on mahdotonta ja ihmisten seurassa viihtyminen ei onnistu. Enkä vieläkään tajua miten olen voinut epäonnistua lähes kaikessa tekemisessäni ja tämänhetkinen tilanne on ensimmäinen kerta kun mulla on ns.tasapainoinen elämä ja silti olen kaiken aikaa väsynyt ja sisältä jatkuvasti epävarma. Välillä haluaisin vain eristäytyä jonnekin korpimökille eläimieni kanssa ja tulla höperöksi ihan yksinäni.

Olen kyllä taas menossa psykologille avautumaan, mutta jotenkin tuntuu että kuka pystyisi pyyhkimään paskaa menneisyyttäni pois, joku lobotomia ehkäpä ???

Sivut

Kommentit (18)

Vierailija

Kannattaa yrittää unohtaa omat tavoitteet ja hyväksyä se, että tällaista on elämä ollut ja siihen sopeutua. Epäonnistumisista ei pääse lopulta muulla keinoilla yli.

Vierailija

Sulla on vakityö ja parisuhde, mutta koet, että olet pelkästään epäonnistunut elämässäsi? Niinkuin jo itsekin totesit, niin sulla on pikemminkin työuupumusta. Silloin helposti vatvoo vanhoja asioita eikä osaa nauttia siitä, mikä elämässä ny ton hyvää. 

Vierailija

Minusta sinulla on asiat aika hyvin. Ei tämän elämän mitään helppoa kuulu ollakaan. Itse olen mies ja lähes saman ikäinen - ja kärsin aivan samoista ongelmista. Koulut jääneet kesken jännittämisen vuoksi, mutta minulla ei ole työtä eikä parisuhdetta.

En oikein ymmärtänyt mikä sinun suurin ongelmasi on? Muihin tutustuminen vaikeaa? Siinä ei ole mitään väärää, jos ihminen on aluksi varautunut.

Chamilla

Ap vastailee.

Suurimpia ongelmia tosiaan on tuo etten osaa lainkaan tutustua ihmisiin ja jään aina ulkopuoliseksi missä tahansa ryhmässä.  Enää en edes yritä ystävystyä tai kaveerata, koska jostain syystä seurassani ei viihdytä. Oma mies kyllä on ja siitä olen onnellinen, mutta ei muita sosiaalisia suhteita. En vieläkään ymmärrä mikä itsessäni on niin poikkeavaa, että aina jään ulkopuolelle sosiaalisista ympyröistä ja osa ihmisistä tuntuu jo ensisilmäyksellä inhoavan minua. Sisäisesti olen toki epävarma, mutta muuten koen olevani ihan "normaali".

Tosiaan juuri nyt asiani ovat hyvin ( olen siitä kiitollinen joka päivä ), mutta menneisyydessä tosiaan epäonnistuin aivan kaikessa mitä yritin ja se on luonut tilanteen, että menneisyydessä 40-vuoden ajalla ei ole juuri mitään positiivista mitä muistella ja välillä se tuntuu niin pirun epäreilulta!  En ole koskaan ajatellut niin, että elämän pitäisi olla helppoa ja olen aina katsonut tulevaisuuteen luottavaisena, vaikka olisi ollut mikä tilanne. Jostain syystä katkeruus on nyt nostanut päätään, kun asiat on ihan hyvin. Kummallista...

Muumimamma

Jotenkin sanoisin, että aikuisiällä ystävystyminen taitaa olla usein vaikeampaa muillakin; tai itselläni on ainakin hyvänpäiväntuttuja kyllä, muttei juurikaan varsinaisia ystäviä. Suurelta osin tämä johtuu ruuhkavuosista, kun ei ns. omaa aikaa oikein tahdo jäädä lastenhoidon, kodinhoidon ja työn jälkeen eikä siis oikein paukkujakaan tutustua uusiin ihmisiin. Minäkin viihdyn parhaiten juuri mieheni seurassa. En siis välttämättä pitäisi sinua mitenkään epänormaalina.

Vierailija

Ei mahdollista, ikävä kyllä.

Väkivaltainen lapsuus taustalla, johon vanhempieni mukaan olin minä itse syyllinen, koska olin liian ujo, liian erilainen, liian kiukkuinen ymym.. Yritin aikuisena jonkun kerran asioista puhua, mutta edelleen olin täysin vääränlainen ja sain osakseni vain negatiivista arvostelua ja syyttelyä aikuisenakin. Siksi en halunnut enää olla tekemisissä, koska lapsuuden traumat pysyivät mielessäni jatkuvasti näissä tapaamisissa. Olin ainoa lapsi ja turvana ei ollut ketään silloin kun olisin apua tarvinnut.

Muut sukulaiset ovat olleet poissa ympyröistä jo lapsuudestani lähtien, joten en koskaan ole heitä tuntenut enkä tiedä heistä mitään. Tuskin muistan edes nimiä eikä heistä kukaan ole koskaan ottanut yhteyttä minuun. En sukuani osaa kaivatakaan, koska sellaista ei ole ollut.

ap

Vierailija

Minusta sinä kuulostat ihan fiksulta ja normaalilta, joten ei sinussa mitään vikaa varmaan ole. Ota huomioon että jos vaikutat ettet hyväksy itseäsi, eivät muutkaan silloin voi tehdä niin. Tämä on pohjimmiltaan ihan terve reaktio.

Vierailija

Tässä taannoin kyselin mieheltäni, että mitä sä luulet miten muut ihmiset mut näkee... no, hän vastasi, että ehkä vähän arka vaikutelma musta tulee ja toisaalta niin aito, että monet varmaan vierastaa sitä. Hyväksyn itseni tällaisena vaikka olenkin epävarma. Tavallaan sallin itseni olla epävarma ja epätäydellinen. Tuntuu vaan ettei muut sitä hyväksy.  

ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minusta sinä kuulostat ihan fiksulta ja normaalilta, joten ei sinussa mitään vikaa varmaan ole. Ota huomioon että jos vaikutat ettet hyväksy itseäsi, eivät muutkaan silloin voi tehdä niin. Tämä on pohjimmiltaan ihan terve reaktio.

Höpön löpön.

Vierailija

Ehkä et vain pidä ihmisistä mikä sinänsä voi olla normaalia, jos et ole hölynpölystä ja humpuukista pitävä ihminen. Suurin  osa ihmisistähän on melko typeriä ja rasittaviakin vielä lisäksi,  joten...

Vierailija

Hoh hoh hoijaa. Katso asioita toisin.

Päivittäin kuulemme uutisia, millaista on elämä muualla. Millainen on elämä diktatuureissa, köyhyydessä, kulkutaudeissa.

Päivittäin myös näen, ihan ympärilleni katsellen (minäkin työskentelen terveydenhuollon parissa) erilaisia sairauksia ja vammoja, jopa ihan pienillä lapsilla, nuorilla ihmisillä. Tänään oli sunnuntai enkä ollut töissä, mutta kaupassa näin isän kahden lapsensa kanssa, toinen kehitysviiveinen, yli kymmenen vanha ja täysin mahdoton pideltävä. Näin myös skitsofreenikko-kroonikon joka on ainakin kymmenen viimeistä vuotta pyörinyt tossa kaupungin keskustassa ahdistuneena. Näin naisen joka eteni vaikeasti rollaattorilla, ikää oli varmaan alle neljäkymmentä vuotta.

Ajattelin että hyvin mulle on käynyt tässä elämässä. Sain syntyä Suomeen tähän rauhan aikaan, lapset on terveitä, itselläkin pelaa kädet, jalat ja joskus pääkin. Elämässäni on toki tapahtunut asioita, jotka on opettaneet, että nämä asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä. On ollut yksi pitkä vaikea parisuhde, menetyksiä, oma terveyskin on jo kerran prakannut pahasti. Mutta kaiken kaikkiaan, kuitenkin, on paljon syytä olla kiitollinen.

Jospa sinäkin opettelisit kiitollisuutta? Se mihin tuijotat elämässäsi, lisääntyy. Aina.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat