Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Eroavatko ihmiset liian helposti?

Vierailija

Luin eropalstalta (löytyy Googlella) taas yhden tyypillisen tarinan.

-Peruskunnollinen mies, on hoitanut sekä yhteistä kotia että lapsia, käynyt töissä, ei alkoholiongelmaa.
-Nainen kokee epämääräistä tyytymättömyyttä elämäänsä ja tekee yksin päätöksen erota.
-Mies reagoi mykkäkoululla, suostuu kuitenkin hoitamaan yhteiset ja lapsiin liittyvät asiat.
-Nainen syyttää miestä mykkäkoulusta.
-Nainen muuttaa omilleen, kertoo miehen tunneälyn olevan heikko.
-Nainen hankkii nopeasti eron jälkeen ihailua osakseen, on siitä imarreltu.
-Nainen aloittaa nopeasti eron jälkeen uuden suhteen, esittelee miehen lapsilleen kuukauden seurustelun jälkeen.
-Vuoden päästä erosta nainen kertoo tuntevansa eksäänsä kohtaan vihaa ja on syyllinen erostaan.

Tällaisista eroista tulee helposti mieleen, että ne ovat vain oman elämänkriisin hoitamista eroamalla. On helppo ennustaa, ettei naisen suhde uuteenkaan mieheen kestä. Miksi kestäisi, kun entinenkin ero on täysin käsittelemättä.

Surullisinta näissä tapauksissa on se, että jättäjä pyrkii syyllistämään jätettyä.

Vähenisivätkö erot, jos ihmiset oppisivat hoitamaan elämäänsä niin, että siinä olisi enemmän sisältöä? Tuntuu, että nykyään erotaan elämänsisällön tähden. Kuvitellaan, että uusi kumppani tai sinkkuus pelastaa elämän epävarmuudelta ja tyhjyydeltä.

Sivut

Kommentit (34)

Vierailija

Kyllä uskon että erotaan. Avioliitto kysyy nimenomaan tahtoa olla toisen kanssa hyvinä ja huonoina aikoina. Me ollaan oltu 10v yhdessä ja siihen on mahtunut työttömyyttä,sairautta, lapsen saantia, miehen ammatin vaihtoa yms hyvin monenlaista eli tahtoa se on vaatinut olla yhdessä.

Vierailija

Ihmiset eivät tunne itseään eivätkä viihdy itsensä kanssa niin hyvin kuin aiemmin. Myös sinnikkyys, vakavuus ja moraalinen velvollisuusajattelu on vähentynyt.
Erityisesti naiset ovat löytäneet yksinkertaisen itsen mielihyvään perustuvan lifestyle-elämän. Masturboiva pyhä lehmä olisi oiva symboli nykyisistä naisista 🐮 Miehiltä löytyy samaa, mutta naiset ovat kirineet miesten rinnalle, ehkä jo ohi.

Vierailija

Pitäisikö eron olla yhteinen päätös? Exäni mielestä en olisi saanut erota hänestä, koska hän ei halunnut erota minusta (vaikka oli mun lisäksi tyttöystäkin).

Ja on muuten todella rasittavaa hoitaa yhteisten lapsien asioita, jos toinen osapuoli pitää mykkäkoulua, ihan uhmaikäisen meininkiä ja tuskin oli ensimmäinen kerta mieheltä.

Et varmaan itse ole eronnut, jos kuvittelet eron pitkästä suhteesta olevan helppo ja nopea päätös, etenkin, jos on yhteisiä lapsia. Nainen oli varmaan miettinyt eroa jo varmaan viimeiset kymmenen vuotta, joten hän ei tarvinnut mitään " suruaikaa" siirtyäkseen eteenpäin.

Onko ihana tuomita muita? Varo, ettei osu omaan nilkkaan.

Vierailija

No ei siitä voi ihmistä syyttää, jos ei osaa elää kriisiä oikein, voi helvetti taas kerran. Ihan kuka tahansa osaisi, jos se vain olisi siitä mitä haluaa, kiinni. Mäkin haluaisin rakastaa pyyteettömästi, mutta kun en vittu kykene!
Minulla kun on teidän esimerkillisenä pitämällänne tavalla käyttäytyvä mies, eli kestää minua kriisesissä, niin minulle ollaan täällä vihaisia kun en jätä häntä vaan kehtaankin vaikeilla yhdessä mieheni kanssa!! Olla siis hankala, kriisissä jne.
Eli en ihmettele yhtään, että ihmiset eroavat, SEN SIJAAN MINÄ IHMETTELEN, MIKSI VITUSSA HE MENEVÄT KOSKAAN NAIMISIIN? Se se tyhmä ratkaisu on. Annetaan muille valheellinen onnentunne että täältä kyllä pesee välittämistä ja rakkautta huonoihin aikoin, paskan marjat nykyihmiseltä enää pesee mitään huonoina aikoina. Mullekin huudetaan, että eroa. Se olisi kuulemma oikein.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kyllä uskon että erotaan. Avioliitto kysyy nimenomaan tahtoa olla toisen kanssa hyvinä ja huonoina aikoina. Me ollaan oltu 10v yhdessä ja siihen on mahtunut työttömyyttä,sairautta, lapsen saantia, miehen ammatin vaihtoa yms hyvin monenlaista eli tahtoa se on vaatinut olla yhdessä.

Vasta kymmenen vuotta yhdessä? Yleensä siihen eroamismietintäänkin saattaa pitkässä suhteessa mennä se kymmenen vuotta.

Anastasia
Seuraa 
Liittynyt11.10.2015

Mä luulen, että avioerojen yleistyminen johtuu nykyään sen helppoudesta ja, että naisilla on nykyisin oikeus päättää omista asioistaan, jolloin onnettomasta suhteesta on kätevämpi lähteä.

Mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun lausuu sanan Tahdon, pitäisi tietää, ettei se arki ole kumppanin kanssa aina ruusuilla tanssimista ja jos toinen joutuu työttömäksi, sairauden riepoiteltavaksi, suhteeseen tulee lapsia, pitäisi vetää yhtä köyttä. Sillä mun mielestä parisuhde on saamista ja antamista puolin ja toisin, hyviä ja huonoja hetkiä.

Eräältä vanhalta pariskunnalta kysyttiin, kuinka he olivat olleet niin kauan yhdessä (60 vuotta). He vastasivat, että ennen vanhaan rikki mennyttä ei heitetty pois vaan se korjattiin.

Ihan eri asioita nämä väkivaltaiset suhteet, toisten hyväksikäytöt, petokset tms. ja ainakin mun kohdalla tulisi välitön ero.

A lion never loses sleep over the opinions of sheep.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö eron olla yhteinen päätös?

Jos takana on pitkä liitto ja perheessä on lapsia, niin pitäisi. Jos ensin tekee itse päätöksen ja sen jälkeen vain ilmoittaa siitä puolisolleen, se ei ole reilua puolisoa eikä lapsia kohtaan.

Lainaus:
Nainen oli varmaan miettinyt eroa jo varmaan viimeiset kymmenen vuotta, joten hän ei tarvinnut mitään " suruaikaa" siirtyäkseen eteenpäin.

Kun nainen oireilee voimakkaasti vielä vuosi eron jälkeen uudessa suhteessa ollessaan, niin kyllähän se kertoo siitä, että ero on käsittelemättä.

Vierailija

Tässä aloituksessa ollaan nyt ihan miehen puolella jostain syystä. Mikä oli hänen osuutensa eroon? Naisen epämääräinen paha olo voi hyvinkin johtua miehestä. Vaikka mies hoitaisi lapsia ym (hänen velvollisuutensa myös!), niin saattaa hän mitätöidä ja vätellä vaimoaan kaiken aikaa. Näin oli mulla, epämääräinen paha olo johtui juuri mitätöinnistä, vähättelystä, miehen menot olivat aina tärkeämpiä kuin perhe, vaikkakin hoiti lapsiaan kun ehti ja VIITSI. Ei myöskään ollut alkoholiongelmaa.

Vierailija

Ihmisenä oleminen voi jo itsessään olla vaikeaa, saati sitten yhteisen elämän rakentaminen ja jakaminen toisen ihmisen kanssa, joka hänkään ei ole mikään superihminen.

Minusta siitä pitäisi puhua enemmän, että vaikeudet kuuluvat elämään ja parisuhteeseen. Se, että on välillä vaikeaa, on elämää, elämän luonne, ei merkki siitä että jokin on nyt lopullisesti pilalla. Eroaminen vaikka ongelmia voitaisiin ajan kanssa selvittää, on välttämiskäyttäytymistä, eikä ratkaise mitään. Jos siitä ei opi pois, uupuu, koska elämässä on monenlaista ikävää ja inhottavaa, ja jos näitä asioita ei opi kohtaamaan, huomaa jossain vaiheessa elämäänsä että elämää hallitsee epämääräinen välttely ja väistely, häpeä ja syyllisyys josta ei oikein itsekään saa otetta. Ihmissuhteet jäävät pinnallisiksi, lapsista ei saa koskaan sellaista tervettä otetta että pystyy ottamaan vastaan lapsen vihan ja pettymyksen ja käsittelemään sitä niin että silti on lasta kohtaan suojeleva, vaan lapsi hylätään emotionaalisesti silloin kun lapsella on vaikeaa. Aikuinen ei kestä lapsessa tunteita joita ei kestä itsessään. Ja näin päin pois.

Ihmisen mieli on hidas, se prosessoi isoja iloja ja suruja noin kolme vuotta. Se pätee henkilökohtaisiin kriiseihin ja pikkulapsiaikaan ja rakkaiden ihmisten poismenon aiheuttamaan surutyöhön ja näin päin pois. Sen kolmen vuoden aikana ei kannata painaa paniikkinappulaa ja ylireagoida vain, koska itsellä on epämääräinen olo että jokin on vialla,  että on itse onneton tai ahdistunut tai ylikierroksilla ja haluaa tehdä edes jotain asioille joille useinkaan ei mitään voi tehdä, vaan niitä täytyy vain oppia sietämään. 

Myös parisuhteessa tärkeintä on oppia käsittelemään pettymyksiä ja elämään asioiden kanssa joita ei voi muuttaa. Ja näillä en tarkoita väkivaltaa tai päihderiippuvuutta tai muuta todella vakavaa, vaan niitä arkipäivän kupruja joita on ihan joka ikisessä parisuhteessa; vieraantumista, väsymystä, riittämättömyyden tunnetta, sairautta, työttömyyttä, pikkulapsiajan intensiivisyyttä. Niiden kautta parisuhde kasvaa ja kehittyy, vaikka se onkin kivuliasta. Jos luovuttaa kun on vaikeinta, ei koskaan pääse siihen pisteeseen, jossa on käyty yhdessä pohjalla ja yhdessä noustu sieltä ylös, ja keskinäinen kiintymys ja luottamus on sen kautta vahvistunut.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tässä aloituksessa ollaan nyt ihan miehen puolella jostain syystä.

Jostain syystä se vain näyttää menevän niin, että kun nainen tekee eropäätöksen, se on miehen syy, mutta kun mies tekee eropäätöksen, se on miehen syy.

Sama ilmiö näkyy pettämisissä. Kun nainen pettää, siihen on aina ymmärrettävät syyt. Kun mies pettää, mies on sika.

Tietenkin parisuhteessa kummallakin osapuolella on vaikutuksensa, mutta kukaan ei ole taikuri tai toisensa palvelija. Jos ihminen käyttäytyy peruskunnioittavasti toista kohtaan, niin enempää ei voi pitkässä suhteessa vaatia.

Vierailija

Anastasia kirjoitti:
Mä luulen, että avioerojen yleistyminen johtuu nykyään sen helppoudesta ja, että naisilla on nykyisin oikeus päättää omista asioistaan, jolloin onnettomasta suhteesta on kätevämpi lähteä.

Mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun lausuu sanan Tahdon, pitäisi tietää, ettei se arki ole kumppanin kanssa aina ruusuilla tanssimista ja jos toinen joutuu työttömäksi, sairauden riepoiteltavaksi, suhteeseen tulee lapsia, pitäisi vetää yhtä köyttä. Sillä mun mielestä parisuhde on saamista ja antamista puolin ja toisin, hyviä ja huonoja hetkiä.

Eräältä vanhalta pariskunnalta kysyttiin, kuinka he olivat olleet niin kauan yhdessä (60 vuotta). He vastasivat, että ennen vanhaan rikki mennyttä ei heitetty pois vaan se korjattiin.
Ihan eri asioita nämä väkivaltaiset suhteet, toisten hyväksikäytöt, petokset tms. ja ainakin mun kohdalla tulisi välitön ero.


Muuten samaa mieltä, mutta kyllä suomalaisilla naisilla on ollut aina oikeus päättää omista asioistaan. Äitini äiti erosi jo 50-luvulla ja omat vanhempani äitini päätöksestä 70-luvulla.
4

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö eron olla yhteinen päätös?

Jos takana on pitkä liitto ja perheessä on lapsia, niin pitäisi. Jos ensin tekee itse päätöksen ja sen jälkeen vain ilmoittaa siitä puolisolleen, se ei ole reilua puolisoa eikä lapsia kohtaan.

Lainaus:
Nainen oli varmaan miettinyt eroa jo varmaan viimeiset kymmenen vuotta, joten hän ei tarvinnut mitään " suruaikaa" siirtyäkseen eteenpäin.

Kun nainen oireilee voimakkaasti vielä vuosi eron jälkeen uudessa suhteessa ollessaan, niin kyllähän se kertoo siitä, että ero on käsittelemättä.

Kyllä ihmisellä aina on oikeus päättää, haluaako hän olla toisen kanssa yhdessä ja erosta saa vain ilmoittaa puolisolle. Vai eikö muka kärjistäen hakkaavasta puolisosta saa erota ilman hakkaajan lupaa? Kohteliastahan on varoittaa puolisoa tulevasta erosta ja tarjota mahdollisuutta keskustella, ap:n tarinan mies mykkäkouluineen tuskin parisuhteen ongelmista suostui keskustelemaan.

Miksi tunnet tarvetta moralisoida muita?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä aloituksessa ollaan nyt ihan miehen puolella jostain syystä.

Jostain syystä se vain näyttää menevän niin, että kun nainen tekee eropäätöksen, se on miehen syy, mutta kun mies tekee eropäätöksen, se on miehen syy.

Sama ilmiö näkyy pettämisissä. Kun nainen pettää, siihen on aina ymmärrettävät syyt. Kun mies pettää, mies on sika.

Tietenkin parisuhteessa kummallakin osapuolella on vaikutuksensa, mutta kukaan ei ole taikuri tai toisensa palvelija. Jos ihminen käyttäytyy peruskunnioittavasti toista kohtaan, niin enempää ei voi pitkässä suhteessa vaatia.

Mies kun tekee eropäätöksen, on (yleensä) syynä hänen pettämisensä ja uuden suhteen löytyminen, jolloin vanhan voi nakata menemään. 

Nainen kun ottaa eron, on sitä (yleensä) edeltänyt jokin pitkäaikaisempi prosessi. 

Mies pettää helpommin, ihan huvin vuoksi (useimmiten), nainen taas ei (useimmiten). 

Ja aloitukseen vielä, netistä luit random ihmisistä tämän tarinan, joka kirjoitettu vain toisen näkökulmasta ja vedit siitä johtopäätökset.

Vierailija

Itsekin tajusin juuri jokin aika sitten, että itse en ole käytännössä ollenkaan sitoutunut mieheeni ns. huonojen aikojen varalle. Päätin ihan tietoisesti ottaa vain ne hyvät. Mutta koska tiedän, ettei avioliitossa käy moinen en ole mennyt naimisiin.
En edes ymmärrä, miksi kukaan haluaisi sitoutua mieheensä, koska ei sitä ikinä tiedä naimisiinmennessä, minkälainen sika sieltä vielä kuoriutuu/paljastuu. Vielä kun suhtautuu toiseen muodikkaan rakastavasti, eli signaloi, että "saat olla sellainen kuin olet", niin sehän oikein kutsuu toista lösähtämään tai tuomaan sen hullun puolensakin esiin. No way!
Tai jos niin tekee, niin pitää varautua todellisen sian esiinkuoriutumiseen. Ja en kyllä itse usko että kestäisin sellaista tilannetta vastaanottavana osapuolena.
Nythän minä olen meillä se, josta kuoriutui sellainen, josta ei olekaan äidiksi eikä oikeastaan mihinkään muuhunkaan, mutta mies ei jätä, koska kykenee handlaamaan tilanteen henkisesti. Mutta jos ei kykenisi, niin mikä muu meillä olisi edessä, kuin ero?
4

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat