Lue keskustelun säännöt.
Eropäätöksessä pysyminen (juoppo/narkki mies)
rakastunut renttuun
11.12.2015 |
Voi miksi se on niin vaikeaa?
Tapasin mieheni kun olin itsekin rappiolla ja vahingossa rakastuttiin. Mä aloin pikkuhiljaa saada palaset loksahtelemaan paikoilleen, mutta mies jatkoi samaa rataa. Taivalta kului se kaksi vuotta, ja mies välillä yritti raitistua/olla käyttämättä kamaa. Pisin jakso oli kolme viikkoa. Oli fyysistä riitelyä. En aluksi lyönyt, mutta siihenkin oppi. Selvinpäin mies oli ihana, maailman täydellisin herrasmies ja vaikka katsoinkin juopon silmiin sulin heti.
Meidän piti olla eronneita alkuviikon isojen riitojen jälkeen, mutta päästin miehen silti kotiini. Juopotteli torstain ja torstaina sovittiin, että perjantaina lätee. Ei hän halunnut. Haukkui minut ja poistui.
Koen nyt vaan niin suurta syyllisyyttä. Mitä jos hän olisikin muuttunut, kuten lupasi? Onko se mun vika, kun hän pahoinpitelee jonkun viattoman, koska häntä vituttaa? Entä jos mies menee huonompaan kuntoon? Entä jos hän tappaa minut/itsensä niinkuin on vannonut?
Musta tuntuu, että olisin yhä hänen otteessaan. Nyt mä vain toivoisin että osaisin pysyä eropäätöksessä, koska en mä ole ennenkään pysynyt. Kohtalotovereita? Tuntuu että on vaan niin yksin ja mua pelottaa että palaan.
Anteeksi sekava teksti. Oon ihan liian järkyttynyt :/
Kommentit (25)
Kiitos näistä viesteisä, ne auttoivat oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
änään kun heräsin, olo oli ok. Mitään en saa aikaiseksi ja hän soitti. Se syyllisyys painaa. Kaikki olisi hyvin hänen kainalossaan ja kuinka mä olen julma ja tunteeton. Mitään noista hän ei sanonut, niin sekaisin ettei ota selvää. Haluun niin paljon että kaikki ois kuin ennen ja ukko selvin. VITTU!
Vierailija kirjoitti:
änään kun heräsin, olo oli ok. Mitään en saa aikaiseksi ja hän soitti. Se syyllisyys painaa. Kaikki olisi hyvin hänen kainalossaan ja kuinka mä olen julma ja tunteeton. Mitään noista hän ei sanonut, niin sekaisin ettei ota selvää. Haluun niin paljon että kaikki ois kuin ennen ja ukko selvin. VITTU!
Tiedän tunteen. Mutta näätkö sen miehen kanssa onnellisen tulevaisuuden? Mulla ainakin auttoi ajatus että ero tulee ennemmin tai myöhemmin jos haluan olla onnellinen. Ja miksi pitkittää eroa koska on tosi kuluttavaa olla sellaisessa suhteessa missä ei nää tulevaisuutta, tai ainakaan onnellista sellaista.
Tiedän itsekkin että heikkoja hetkiä tulee vielä varmasti olemaan mutta en voisi tehdä sitä itselleni että palaisin takaisin koska oon jo näin pitkälle päässyt. Niinkuin sinäkin.
Vierailija kirjoitti:
On vaikeeta on. Pysyttelen täällä omissa oloissana omassa kodissa. Harmillista että mies tietää osoitteen ja ovikoodin. Mua pelottaa että se lähettää jonkun hullun ystävänsä kiusaamaan mua. Mies on toivottavasti menossa omaan kotiinsa. Mua oikeesti pelottaa, eikä oo ketään kelle puhua. En luota kehenkään tarpeeksi. Ainut ihminen kehen luotin oli mieheni ja hänkin löi minua asioilla jotka hänelle luotttamuksella kerroin. Kiitos Jumala (ja älli) ettei asuta yhdessä tai ole yhteisiä lapsia. Olisi vain pitänyt olla myös kutsumatta mies kylään tai olisi pitänyt jättää hänet jo muutaman kuukauden tapailun jälkeen, kuten yritin.
Itseppä olen soppani keittänyt :( Huoh
Höpö höpö, häntä pystyyn!Olet selviytyjä, anna tyypin mennä menojaan. Sinä korjasit elämääsi, hyvä! Jos toinen jatkaa menoaan, se on hänen vastuulla.
Tuo huoli miehestä on mullakin suuri. Ja säälittää se miten se pärjää ja millanen olo sillä on.. tuntuu että oon niin pitkään huolehtinut siitä, tehnyt ruokaa, pessyt pyykit, siivonnut ja muistutellut laskuista ym. Mutta pakko se on käsittää että ei ole mun asia pitää siitä huolta niinkuin lapsesta.
Välillä kyllä tuntuu että suuri taakka on pudonnut harteilta kun tietää että jatkossa mun tarvii huolehtia vain itsestä.