Mies ei halua muuttaa yhteen

Aika vilkkaan opiskeluajan viettäneenä, nyt yli 10 vuotta naimisissa olleena, neuvoisin sinua näin. Opettele tekemään rajat omalle elämällesi ja ihmissuhteille. Se kantaa sinua hankalilta hetkillä. Nyt olette melkein koko ajan yhdessä, mutta poikakaverini viettää parisuhteen rinnalla opiskelijaelämää. Olisiko sinun syytä olla enemmän tyttökavereiden kanssa. Ne nimittäin pysyvät rinnalla, vaikka mies jättäisi. Nauti näistä vuosista ja opiskelijaelämästä. Se ystäväpiiri on kullan arvoinen, sitten, kun sinulla on perhettä.

Älä ota stressiä tollaisesta, varsinkaan siitä mitä muut saattavat ajatella!

Mä seurustelin mieheni kanssa 3 vuotta ennenkuin olin valmis muuttamaan yhteen, hän alkoi haaveilla yhteenmuutosta jo ensimmäisen seurusteluvuoden jälkeen. Kyllä mä olin suhteessa mukana vakavissani, mutta ajattelin sen lähinnä niin, että meillä on kuitenkin loppuelämämme aikaa asua yhdessä, joten halusin vielä omaa rauhaa ja tilaa itselleni. Plus yhteenmuutto on aina yksi häslinki; se kämpän etsiminen (että löytää sellaisen mikä miellyttää molempia) ja sitten tavaroiden sovittaminen (jos on esim kaksi sohvaa niin kummasta luovutaan) ja aikatauluttaminen jne jne jne. 

Kyllä se teidänkin hetkenne tulee, mutta yritä ymmärtää ja kunnioittaa hänenkin kantaansa.

Mitä helvettiä :D mä oon ite siirtynyt juuri alkuvuodesta korkeakouluopinnoista työelämään ja seurustellut nyt about vuoden poikaystävän kanssa. Molemmilla omat kämpät ja hyvä niin. Oon 100% sitoutunut tähän suhteeseen ja näen meillä yhteisen tulevaisuuden. Yhteenmuuton aika ei ole vielä. Mulla on näin just hyvä olla, oma kolo (koti) aina saatavilla tarvittaessa. Öitä vietetään about 3-6 per viikko toistemme luona, riippuen suurilta osin siitä miten mun kolmivuorotyön vuorot menee. Joskus harvoin voi olla 2 yötä viikossa vaan vierekkäin kun työvuorot (yöt) menee niin persiilleen ja mulla vkl töissä ja miehellä menoa...

Multa on kysytty monesti että onko yhteenmuutto ajankohtainen mut ei sitä mun lausahduksen omasta tilasta jälkeen ole kukaan sen enempää ihmetellyt. Ehkä ap sulla on sun pään sisässä vaan olo et kaikki painostaa vaikkei asia ole niin? :D Itse en koe ihmettelyä saaneeni miltään suunnalta.

Jännä juttu se, et mies suhteen alussa sanoi ettei halua liian nopeesti muuttaa yhteen. Edellisen suhteen ongelmat alko sillä siitä. Nyt mies vihjaillut että häntä ahdistaa hänen nykyinen pieni yksiö ja haluaa siitä pois mahd nopeesti opiskelujen jälkeen. Opiskeluja jäljellä sillä vielä 0,5 vuotta, saa nähä mitä sen jälkeen.... En suoraan sanottuna tiedä haluisinko silloin vielä muuttaa yhteen :)

Nro 21, en mielestäni ole missään vaiheessa sanonut etten viettäisi kavereideni kanssa aikaa/olisin ripustautunut mieheen. Mulle on teini-iästä asti toitotettu että kavereita ei ole syytä hylätä seurustelun alkaessa ja sitä neuvoa olen kyllä noudattanut. Itse asiassa kumpikin meistä viettää aikaa kavereidensa kanssa suht paljon, minä jopa enemmän. Se että sanoin että nukutaan 5-6 yötä viikossa yhdessä ei meinaa sitä että me oltais se 5-6pv 24/7 kiinni toisissamme. Molemmilla omat harrastukset ja omat koulujutut. On vaan muodostunut tavaksi että vaikka päivällä ei ehdittäis näkemään niin yö ainakin nukutaan yhdessä. Sama pätee siihenkin että jos jompi kumpi/molemmat on kavereiden kanssa viihteellä, niin samaan paikkaan mennään automaattisesti yöksi :) Eli en koe olevani mitenkään sen enempää ripustautunut häneen kuin hän minuun. Paitsi ilmeisesti nyt tän yhteenmuuton suhteen. -ap

Mun mielestä on fiksua mieheltäsi, että ei kiirehdi. Se että viettää sun kaa lähes kaikki yöt, kertoo jo siitä että et varmasti ole hänelle pelkkää ilmaa. Joidenkin mielestä toi kertoo siitä että mies ei ole sun kanssa tosissaan, mutta mun mielestä se taas kertoo jotain ihan päinvastoista: haluaa olla 100% varma kaikesta ettei pilaa teidän suhdetta. Malta vaan rauhassa. T: 2v odotin että mieheni oli yhteenmuuttoon valmis

Vierailija kirjoitti:

Nro 21, en mielestäni ole missään vaiheessa sanonut etten viettäisi kavereideni kanssa aikaa/olisin ripustautunut mieheen. Mulle on teini-iästä asti toitotettu että kavereita ei ole syytä hylätä seurustelun alkaessa ja sitä neuvoa olen kyllä noudattanut. Itse asiassa kumpikin meistä viettää aikaa kavereidensa kanssa suht paljon, minä jopa enemmän. Se että sanoin että nukutaan 5-6 yötä viikossa yhdessä ei meinaa sitä että me oltais se 5-6pv 24/7 kiinni toisissamme. Molemmilla omat harrastukset ja omat koulujutut. On vaan muodostunut tavaksi että vaikka päivällä ei ehdittäis näkemään niin yö ainakin nukutaan yhdessä. Sama pätee siihenkin että jos jompi kumpi/molemmat on kavereiden kanssa viihteellä, niin samaan paikkaan mennään automaattisesti yöksi :) Eli en koe olevani mitenkään sen enempää ripustautunut häneen kuin hän minuun. Paitsi ilmeisesti nyt tän yhteenmuuton suhteen. -ap

Ehkäpä hän haluaa asua erillään siksi, että 5-6 yötä on sopiva määrä, mutta 7 yötä ja 7 iltaa ja nimi talonkirjassa on liikaa? Nyt hänellä on ovi auki kaikkeen, mutta jos muutatte yhteen, ovi menee lukkoon.

Todnäk nuorempi työkaverini, jolle olen sanonut että oma elämä lakkaa ja rahanmeno yltyy, kun asettuu saman katon alle naisen kanssa. Yksi jo erehdyksen tehnyt tuli järkiinsä ja pisti keittoökamat jakoon, tämä toinen ei ole vielä ehtinyt erehtyä.

Up

Anna toiselle opiskelurauha ja keskity opintoihin itsekin, se on nyt tärkeintä.

Huomio omilta opiskeluajoilta -

* ne parit jotka olivat "tosissaan", toitottivat suhteensa ikuista kestävyyttä ja sitoutumista koko maailmalle ja pitivät sitä ainoana oikeana tapana edetä parisuhteessa ja ihmettelivät ääneenkin muiden parien maltillisempaa vauhtia olivat historiaa opintojen loppuun mennessä.

* ne joilla ei ollut kiire mihinkään ja yhdessä oltiin, mutta ei siksi että maailma näkisi ja hyväksyisi, vaan siksi että viihtyivät yhdessä ja näkivät suhteella tulevaisuuden, ovat vieläkin yhdessä (opiskeluvuosista jo parikymmentä vuotta aikaa)

Minulle ainakin tulisi sellainen olo, ettei mies oikeastaan ole niin tosissaan suhteessa kuin itse on. Hän ei olisi aivan varma suhteesta ja haluaisi pitää vaihtoehdot avoimina, joten alkaisin sitten toimimaan itsekin sen olettamuksen mukaan. Eroonhan se väistämättä johtaisi jossain vaiheessa, mutta voisihan sillä aikaa nauttia tuollaisesta kepeästä seurustelusta jos kerran yhdessä on kuitenkin hauskaa. Ja sillä aikaa miettiä mitä itse elämältä haluaa, tuossa olisi se hyvä puoli ettei tarvitsisi ottaa miestä huomioon mitään päätöksiä tehtäessä, voisi lähteä vaikka vaihtoon ulkomaille jos huvittaisi.

Ei kaikille vaan sovi yhdessä asuminen kumppanin kanssa. Siinä helposti turtuu toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikille vaan sovi yhdessä asuminen kumppanin kanssa. Siinä helposti turtuu toiseen.

Tällainen olisi kuitenkin reilua ilmoittaa kumppanille ennen kuin suhde muuttuu vakavaksi. Yleensä oletus on kuitenkin se, että jossain vaiheessa asutaan samassa taloudessa ja jos tämä ei missään nimessä sovi, olisi siitä reilua kertoa ennen kuin toinen ehtii elätellä toiveita mistään.

Älä hättäile. Ei kannata muuttaan yhteen noin lyhyen suhteen jälkeen vielä. Sitä paitsi ymmärrän täysin miestä. Jos muutatte yhteen niin sitten hän on joka ikisestä menostaan tilivelvollinen sinulle. Joutuu kyseleen lupia jos johonkin asiaan.  Antakaa ajan kulua. Aika näyttää onko teistä niin sanottua pariskuntaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikille vaan sovi yhdessä asuminen kumppanin kanssa. Siinä helposti turtuu toiseen.

Tällainen olisi kuitenkin reilua ilmoittaa kumppanille ennen kuin suhde muuttuu vakavaksi. Yleensä oletus on kuitenkin se, että jossain vaiheessa asutaan samassa taloudessa ja jos tämä ei missään nimessä sovi, olisi siitä reilua kertoa ennen kuin toinen ehtii elätellä toiveita mistään.

Mikä sitten sai sinut elättelemään tuollaista. Vai haluaisitko hänet yhteen asumaan jotta voisit rajoittaa hänen menojaan poikien kanssa. Eikä kaikki halua avoliittoon. Seurustelette pari kolme vuotta ja kattotte onko suhde sellainen että kannattaa sitoutua kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Mitä väliä sillä on mitä muut ajattelevat. Tärkeintä on mitä itse ajatellette teistä. Älä hätiköi. Me meinasimme miehen kanssa muuttaa yhteen 2-vuoden seurustelun jälkeen (lukion jälkeen) mutta asuimme ensin molemmat yksin, vaikka paljon toistemme luona öitä ja päiviä vietimmekin. Siitä sitten vuoden päästä kun olimme 3 vuotta seurustellut muutimme saman katon alle ja tässä olemme 2 vuotta yhdessä asuneet ja mielestäni tämä oli paras ratkaisu. Opittiin molemmat arvostamaan tätä yhteistä kotia ja arkea enemmän. Joten sanoisin sinulle että ei kiirettä, äläkä painosta miestä.

Tekee hyvää asua ensin muutama vuosi omillaan, ennen kuin alkaa perustaa perhettä ja sitoutumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikille vaan sovi yhdessä asuminen kumppanin kanssa. Siinä helposti turtuu toiseen.

Tällainen olisi kuitenkin reilua ilmoittaa kumppanille ennen kuin suhde muuttuu vakavaksi. Yleensä oletus on kuitenkin se, että jossain vaiheessa asutaan samassa taloudessa ja jos tämä ei missään nimessä sovi, olisi siitä reilua kertoa ennen kuin toinen ehtii elätellä toiveita mistään.

 

Mikä sitten sai sinut elättelemään tuollaista. Vai haluaisitko hänet yhteen asumaan jotta voisit rajoittaa hänen menojaan poikien kanssa. Eikä kaikki halua avoliittoon. Seurustelette pari kolme vuotta ja kattotte onko suhde sellainen että kannattaa sitoutua kokonaan.

En minä ole AP, en tiedä mitkä hänen motiivinsa yhteenmuuttoon ovat. Itselläni se on ollut käytännöllisyys (ei kahta vuokraa, ei siirtymiä kämppien välillä) ja se, että jos ryhdyn seurustelemaan, olen joka tapauksessa jo siinä vaiheessa niin varma asiasta että yhteenmuuttaminen ei ole kuin kosmeettinen toimenpide kun joka tapauksessa suurin osa vapaa-ajasta vietetään yhdessä. Kaikille tämä ei sovi, ja siksi näistä kannattaisikin jutella ennen suhteen vakavoitumista.

Minä en rajoita kenenkään menoja, en ole kenenekään äiti enkä todellakaan haluakaan olla. Mutta en myöskään tuhlaisia paria-kolmea vuotta omaa aikaani odottelemalla, että josko se mies nyt sitten tykkäisikin minusta yhtä paljon kuin minä hänestä ja "suostuisi" muuttamaan kanssani yhteen. Jos hänellä olisi jo valmiiksi minusta noin negatiivinen kuva ettei halua muuttaa yhteen, miksi ihmeessä jatkaa suhdetta yhtään pidemmälle?

Voi lapset...*huoh*  10 kk seurusteltu ja tyttö on niiiiin tosissaan....Rauhoitu ja anna toiselle vähän tilaa. Olette NUORIA ja OPISKELIJOITA, sinä painostat suhteen kuoliaaksi ennenkuin se edes on ehtinyt alkaa kunnolla.  

Miksi nuorilla on niin kauhea tarve "näyttää" miten vakavissaan ollaan? Te ehditte asua yhdessä vaikka 50 vuotta!  

Vierailija kirjoitti:

Kysyin kyllä suoraan sitäkin, että oonko mä sitten pelkkä väliaikainen tyttöystävä. Hän sanoi, että näkee mut vaimona ja näkee meillä yhteisen tulevaisuuden, mutta mä kuulemma liian nopeasti yritän painostaa. Ahdistaa se, että tutut ja tuntemattomat varmaan ajattelee, että me ei olla tosissaan toistemme kanssa. Niin usein kuulen ihmettelyjä siitä, miksi me edelleen asutaan erillään. -ap

Ketkä sitä ihmettelevät? Minusta on hyvä ottaa rauhallisesti ja tutustua kunnolla. Me seurustelimme 2vuotta, ennen kuin muutimme yhteen, vietimme kyllä kaikki yöt yhdessä jomman kumman luona. En näe mitään järkeä rynniä, kun on koko loppuelämä aikaa. Tämä nyt ei mitenkään liity tähän, mutta samaan aikaan alkoi tuttu seurustella kuin me. Muuttivat heti yhteen ja kun me vasta muutimme yhteen, oltiin jo heidän esikoisen ristiäisissä. Me ostettiin jonkin ajan päästä ensimmäinen auto yhteiseksi ja heillä vietettiin jo häitä. No, me ollaan päästy jo kihloihin asti tässä vuosien mittaan. He ovat jo eronneet.

Vierailija kirjoitti:

Aika vilkkaan opiskeluajan viettäneenä, nyt yli 10 vuotta naimisissa olleena, neuvoisin sinua näin. Opettele tekemään rajat omalle elämällesi ja ihmissuhteille. Se kantaa sinua hankalilta hetkillä. Nyt olette melkein koko ajan yhdessä, mutta poikakaverini viettää parisuhteen rinnalla opiskelijaelämää. Olisiko sinun syytä olla enemmän tyttökavereiden kanssa. Ne nimittäin pysyvät rinnalla, vaikka mies jättäisi. Nauti näistä vuosista ja opiskelijaelämästä. Se ystäväpiiri on kullan arvoinen, sitten, kun sinulla on perhettä.

Onko tyttökavereiden kanssa todella niin, että ne pysyvät rinnalla? Olen itse siis mies ja todella usein törmään siihen, että suhteen alussa ollaan se naisen vaatima 24/7 yhdessä, muutetaan yhteen ja leikitään kotia. Kaverit oppii, ettei sille kannata soitella, se on parisuhteessa, ei se tule, ei se ehdi. 

Sitten tulee ero, jonka jälkeen tajuaa, miten yksin sitä sitten onkaan, kun on laittanut suhteen kaikkien muiden ihmissuhteiden edelle eikä ne kestänykään.

Toki ne parhaat kaverit aina löytyy takaisin, mutta se maailma, jossa ihmiset soittelee sinulle on mennyttä. 

Sinänsä kuitenkin hyvä neuvo pitää omat kaverit rinnalla - mutta myös sen takia, etteivät kaveritkään ole itsestään selvyys ja ystävyyssuhteitakin pitää vaalia.