Onko muira joiden mielestä rakkauden ei kuulukaan kestää?

No ainakaan länsimaisessa kullttuurissa ensijaisesti ihannoitu intohimoinen rakkaus ei edes voi kestää ihan puhtaasti aivojen välittäjäaineiden toimintaperiaatteiden vuoksi.

Miettikää miten hieno paikka maailma olisi jos kaikki hyväksyisivät, ettei rakkauden kuulu kestää, ja lakkaisivat pyrkimästä siihen. Mutta niin, toki ihanteet ovat aina olleet sellaisia, että niitä ei ole helppo saavuttaa ja niiden eteen tulee tehdä töitä. Esim. yleinen ihanneruumiinrakenne kivikausi vs. nyt.

Kiitos ap, annoit ajateltavaa :)

Muira täällä terve!

Tai itse asiassa Moira.

Itse uskon ikuiseen rakkauteen ja toivon sen kestävän omassa avioliitossani. Ainakin vielä 8v jälkeen, rakastan miestäni yhtä paljon kuin ennenkin!

Uskon, että rakkaus kestää mutta inhotimoinen miehen ja naisen välinen rakkaus ei. eikä mielestäni parisuhteiden kuulu olla ikuisia.

Minä ainakin haluan tuon saman ukkelin kanssa olla vielä vanhana ja kiikutella kiikkustuolissa..nyt on lapsiperhe aika ja sitten ollaan tulevaisuudessa taas kaksin ja voidaan tehdä yhdessä asioita..rakastan miestäni,sielunkumppaniani ja haluan hänen kanssaan olla 4-ever!

Niinpä, ei aina kaikki olisi syyttämässä sitä kumpi haluaa eron "hyvästä " suhteesta, ja se toinen itkee perään, ja murehtii, kun taas hänenkin pitäisi ajatella, että toinen ei enään tunne sellaista rakkautta, vaikka arvostaa ihmisenä ja välittää, et ei voi mitään kuin erota. Molemmat jatkaisivat elämäänsä..

Koskahan erosta tulee ihan ok, eikä mietitä mitä toinen on tuhonnut.

Rakkaus on ikuista, kohde vain vaihtuu. 

Jos sattuisi, että meidän avioliitosta loppuisi rakkaus niin en kyllä aikoisi hampaat irvessä olla suhteessa tai yrittää uudelleen löytää kadotettua rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

No ainakaan länsimaisessa kullttuurissa ensijaisesti ihannoitu intohimoinen rakkaus ei edes voi kestää ihan puhtaasti aivojen välittäjäaineiden toimintaperiaatteiden vuoksi.

Et puhu rakkaudesta vaan himosta. Rakkaus ja himo ovat kaksi eri asiaa. Himo yhteen ihmiseen ei kestä, rakkaus sen sijaan kestää.

Tuo varmaan riippuu siitä miten rakkauden käsittää. Rakastuminen ja intohimoinen rakkaus on yksi juttu ja toinen on sitten se sitoutumisena ja pitkäaikaisena kumppanuutena realisoituva rakkaus. Molemmat ovat ihania ja kauniita asioita. Jos kumpikaan osapuoli ei tähtää kumppanuuteen, on varmasti ihan mahtavaa antaa liekin roihuta sen aika kun se roihuaa ja siirtyä sitten eteenpäin.

Mulle tuo intohimoinen rakkaus ja sen kaipuu toi elämään kokonaisuudessaan enemmän kipua kuin hyvää oloa. Oman onneni olen löytänyt tasaisemmasta meiningistä.

Olen erimieltä. Intohimoinen rakkaus ja se kupliva seksuaalinen viehätys kyllä lähtee, mutta kyllä kumppanillinen rakkaus on kestävää. Samoin sisarusrakkaus ja äidin rakkaus ovat pysyviä rakkauden tunteita, joiden ei ole tarkoitus lähteä pois.

Vierailija kirjoitti:

Miettikää miten hieno paikka maailma olisi jos kaikki hyväksyisivät, ettei rakkauden kuulu kestää, ja lakkaisivat pyrkimästä siihen. Mutta niin, toki ihanteet ovat aina olleet sellaisia, että niitä ei ole helppo saavuttaa ja niiden eteen tulee tehdä töitä. Esim. yleinen ihanneruumiinrakenne kivikausi vs. nyt.

Kiitos ap, annoit ajateltavaa :)

Nyt kiinnostaa millainen oli kivikauden ihannerumiinrakenne? :)

Riippuu, mitä AP tarkoittaa rakkaudella. Intohimoinen alkuhuumarakkaus tuskin kestää kahta-kolmea vuotta kauemmin. Mielestäni kysymys on enemmän siitä, että tietoisesti haluaa sitoutua rakkauden kohteeseen ja tekee töitä sen eteen, että kiintymyksen tunteet pysyvät yllä. Ja tietysti toisen pitää haluta samoja asioita. Rakkaus muuttaa muotoaan eri elämäntilanteissa; välillä kuherrellaan kahdestaan kyyhkyläisinä ja välillä meno on ehkä enemmän kuin hevosvaljakolla, jossa rinnakkain ponnistellaan samaan suuntaan ja vedetään yhteitä rekeä. Jos kysyisit joltain vuosikymmeniä naimisissa olleelta avioparilta, että vieläkö rakkautta on, niin todennäköisesti sitä löytyy edelleenkin. Kysymys, hyvä AP, on siitä, millaista ylipäätään odotat rakkauden olevan ja mitä olet valmis tekemään sen eteen.

No ei se seksuaalinen intohimo ja tulisuus ja kutina häviä mihkään jos pitää parisuhteestaan huolta..ollaan oltu miehen kanssa 20 vuotta yhdessä ja edelleen se saa mut ihan tolaltani,sängyssä..ja minä sen.

Sitten se häviää kun ollaan tarpeeksi vanhoja ja raihnoja mutta se ei enää kumppanista ole kiinni..

En usko että rakkaus kestää samanlaisena vuosikymmenet, mutta ei sen tarvitsekaan. Palava ihastuminen muuttuu kumppanuudeksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen erimieltä. Intohimoinen rakkaus ja se kupliva seksuaalinen viehätys kyllä lähtee, mutta kyllä kumppanillinen rakkaus on kestävää. Samoin sisarusrakkaus ja äidin rakkaus ovat pysyviä rakkauden tunteita, joiden ei ole tarkoitus lähteä pois.

Pitkän parisuhteen haaste on varmaan saada seksuaalinen vetovoima säilymään puolin ja toisin vielä senkin jälkeen kun alkuhuuma on haihtunut. Ehkä lähinnä sen hyväksyminen että se rakastumisvaiheen vetovoima laimenee - tai voi kai sen sanoa niinkin että vetovoima muuttaa hieman muotoaan. Ei se automaattisesti pois haihdu. :)

Minäkin sanoisin, että intohimo ja rakkaus ovat eri asioista. Ensimmäinen voi toki ihanne tapauksessa johtaa jälkimmäiseen. Jos tiedostaa, että nauttii suhteissaan enemmän siitä intohimo puolesta niin ei siinä välttämättä mitään pahaa ole. Tosin kannattaa varmaan miettiä tuota lasten hankkimista toisenkin kerran, että miten ne mahtuvat tällaiseen kuvioon jossa puolisot väistämättä vaihtuvat muutaman vuoden välein.

Minä taas ihmettelen, miksei rakkaus parisuhteessa voisi kestää. Rakastan minä läheisiä ystäviä, perhettä jne muitakin lähes loputtomasti. Toki aina voi sattua ja tapahtua kaikenlaista ja rakkaus arkipäiväistyy, mutta siihen pyrin, että etsin vierelleni sellaisia ihmisiä joiden kanssa voi jakaa surut ja ilot. Kaikki ystävyyssuhteenikin ovat olleet hyvin pitkiä ja välillä välimatka tai muut asiat viilentävät, mutta kun tavataan taas ei sillä ole väliä. Ei minun elämä kaadu, jos en heti löydä täydellistä puolisoa, mutta sitä tavoittelen ja sen eteen olen valmis näkemään vaivaa, että toisen vierellä on mahdollisesti elämän loppuun saakka ja todellakin uskon, että se on mahdollista vaikka ei varmasti mitään prinsessasatua tulekkaan olemaan. En vain ymmärrä miksi olisi niin normaalia, että on valtavasti ex-kumppaneita ja ajatellaan, että on ihan okei kyllästyä puolisoon ja etsiä jännitystä tai luovuttaa, kun sukset menee ristiin. En tuomitse, kukin tekee niin, kuin parhaaksi näkee, mutta sama toimii myös toiseen suuntaan. On vaikea kuvitella, että vaihtaisin puolisoni johonkin uuteen kyllästymisen tai jännityksen halun takia. Kyllä jännitys tulee elämään jostain ihan muualta ja pitkäaikaisen puolison ihanuus on siinä, kuinka aito ja rehellinen voi olla toisen edessä tilanteessa kuin tilanteessa.