Iloitkaa nyt vähän mun puolesta

Vierailija

Olen ollut pöytälaatikkokynäilijä oikeastaan koko ikäni. Ensimmäiset heppa-aiheiset fiktiotekeleet kirjoitin tokaluokkalaisena ja siitä lähtien olen kyhäillyt aina jotain, jollen paperille (nyttemmin tietokoneelle), niin edes päässäni. Mulla on ollut muutaman vuoden ajan ollut pyörityksessä pari proosatekelettä, mutta niiden kirjoittaminen on hiipunut - tarina ei kerta kaikkiaan ole saanut tuulta siipiensä alle, vaikka hahmot ovat tuntuneet kohtalaisen eläviltä ja jotain tekstiä on syntynyt koko ajan. Mutta tänään alkuviikosta mulle tuli hyvin vahva visio eräästä lukemastani jutusta, ja sen jälkeen tarina alkoi melkein kirjoittaa itseään (olen aina tuntenut hyvin vihertäviä tunteita, kun olen lukenut kirjailijoista, jotka kuvailevat työtään tällä tavalla - että miten helvetissä se voi olla mahdollista). Parissa päivässä syntyi tarinan juoni ja runko, ja nyt sitä tekstiä vain tulee. Olen mykistynyt. Vaikkei tästä koskaan tulisi mitään, tämä tunne on aika mahtava.

Kommentit (1)

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat