Haluaisinpa nähädä sellaisen ihmisen joka saa meidän 2-vuotiaan tempperamenttisen
tytön väkisin syötettyä. Johan siinä roiskuisi ruokaa joka puolelle ja syöttäjä saisi potkuja sekä tulisi purruksi.
Kommentit (6)
Sinulla on suuret luulot lapsestasi. Aikuinen pärjää aina lapselle.
Jos yksi pitää kiinni ja toinen syöttää, niin kyllä onnistuu.
Mä pakkosyöttäisin yksin sun kaksivuotiaasi ihan helposti, katsos siinähän ei ollut mitään siitä, että se pakkosyöttö olisi tehty mitenkään kovin kauniisti. Aikuinenkin voi olla väkivaltainen lasta kohtaan, ja vielä silleen, ettei se näy, eli puristaa esim. sieltä niskasta niin lujaa, että lapsi ei oikeasti enää viitsi huutaa sen kivun pelossa.
Hassua oikeasti kuvitella, että 2-vuotiaalla olisi oikeasti mitään keinoja pärjätä sadistiselle aikuiselle.
Sinulla on suuret luulot lapsestasi. Aikuinen pärjää aina lapselle.
Jos yksi pitää kiinni ja toinen syöttää, niin kyllä onnistuu.
ei ne lapset siellä uhmaa, tai jos kiukuttelee, niin hyvin vähän.
kotona sitten kiukutellaan ja uhmataan äidin ja iskän kans koska ovat tuttuja aikuisia.
onhan toki ne tarhan täditkin tuttuja, mut ei niin tuttuja kuitenkaan, et lapsi uskaltaisi uhmata ihan täysillä.
saa alas ihan kenet vaan. Ja kaikkein parhaimmin juuri lapsen.
Ei varmasti parivuotias pärjäisi aikuiselle, ei tulisi purruksi eikä potkituksi vaan kyllä siinä lapselle voisi käydä todella kipeää ja se ruoka menisi varmasti alas.
Kylä aki nyt kaksi aikuista saa taltutettua vaikka miten temperamenttisen 2-vuotiaan