Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Pitkästä aikaa taas pitää nukkua itsekseen

onneton yksinnukkuja

- tai onhan samassa huoneessa muksukin - mutta en silti saa kunnolla unta, kun mies ei ole vieressä, niin millä ihmeellä saada unta? Aiemmin - kun muksu oli vielä pienempi - niin laitoin jotain yömusiikkia hiljaiselle soimaan, mutta nyt luulen, että musiikki vain pitää taaperon hereillä ja hän ei malta rauhoittua unille ollenkaan. Eli siis nyt on luultavammin pakko nukkua ilman yömusiikkia. Ja tuollainen yö ei ole itselle mikään kiva kokemus.

En ylipäätään tahdo alun alkaenkaan saada unen päästä kiinni ja kun saan unta, niin herkemmin näen painajaisia tai sitten vain tulee levoton / ahdistunut olotila, mikä vain yltyy yltymistään, jos kuulen pieniäkin rapsahduksia tai risahduksia täältä muualta huushollista. Sitten yö tuntuu loputtoman pitkältä. Ja tulee tunne, että aamu ei koita ikänä.

Saatikka, että tämä ei ole ainoa yksin nukuttava yö, vaan yksinäni on nukuttava myös pe-la - välinen yö. Että en ole nyt ollenkaan tyytyväisellä mielellä. Tekisi mieli vain tässä istua ja olla pitkälle yöhön, mutta tiedän, ettei taaperoa saa valvottaa turhan takia, pakko tässä on vain kohta mennä nukkumaan - halusimpa tai en.

Kommentit (1)

Vierailija

En ole koskaan ymmärtänyt miksi kukaan haluaa nukkua yhdessä jonkun kanssa. Itselleni tulee ahdistava kuumuus ja sitten ei saa nukuttua ollenkaan.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat