Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

hoitovapaa ja joululahjat

Vierailija

Olen nyt muutaman kuukauden ollut hoitovapaalla. Etenkin näin joulun tullen stressaa minun palkkani puute. Olemme vähentäneet reilusti omien lasten joululahjoista ja ne hankitutkin lahjat ostettu alennuksella. Nuorimalle kierrätämme lahjat, emme osta. Harmittaa "tuhlata" niin paljon sukulaisten lahjoihin. Vanhemmillemme ostan mielelläni. Omien sisarusteni kanssa emme vaihda lahjoja. Miehen sisarukset eivät suostu olemaan vahtamatta, joten joudumme ostamaan heille. Nämä lahjat ovat kuitenkin ihan rahan tuhlausta, koska emme tiedä mitä he tarvitsevat/haluavat. Samoin ostettava sukulaislapsille 10x20e on sekin jo 200e, eikä 20e edes meinaa saada lahjoja isommille. Lisäksi joulun tienoilla 4 aikuisen ja yhden lapsen syntymäpäivät. Toisillemme emme miehen kanssa osta.

Takaisin saamme lahjoja, joita yleensä emme tarvitse. Lapset saavat vaatteita joille meillä ei ole käyttöä (liian pieniä, huonon mallisia, villapaitoja kuumakallelle, marimekon paitoja tyylitietoiselle teinille). Nytkin lapsista yksi tarvitsee uusia ulkohousuja ja kenkiä, toiselta hajosi kumpparit ja kolmannen kaapit pursuaa siskojen vanhoja vaatteita.

Sivut

Kommentit (16)

Vierailija

Minä yleensä leivon jotain miehen perheelle lahjaksi. Minullakin on rahat vähissä, enkä millään keksi mitään järkevää ostettavaakaan. Toimisiko tämä sinullakin?

Vierailija

Lahja annetaan vilpittömästi. Sitä ei voi vaatia toiselta takaisin jos itse antaa lahjan. Ei ole pakko vaihtaa keskenään lahjaa. Jos tästä suuttuu niin ei ole käytöstapoja. Huh huh. Ja ihan hyvin voi antaa pienemmät lahjat sukulaislapsille, vaikka karkkipussi tai arpa. Ei todellakaan tarvi olla 20e jokaiselle. isommille lapsille ihan hyvin 10e heselahjakortti. Voi jestas ku tehdään tästäkin nyt niin vaikeeta.

Vierailija

Varmaan ne sukulaiset ymmärtävät, jos sanot suoraan ja päättäväisesti, että tänä vuonna ei teiltä tule lahjoja, ja voit mainita, että olet hoitovapaalla ja rahat tiukalla. Käytä ne rahat lapsiisi ja niihin tavaroihin/vaatteisiin, mitä tarvitsevat. Aikuinen ihminen ymmärtää perustelusi, jos on ollut paikalla, kun järkeä on jaettu. Tämän päivän Suomessa kaikilla kun ei ole varaa kaikkien muistamisiin. Omassa perheessä ei anneta lahjoja, aikuiset lapset jo, eikä jälkikasvua vielä. Nautitaan yhdessäolosta ja hyvästä ruoasta. Ostetaan sitten jokainen sen, mitä tarvitsemme. Tällä tavalla pääsee pois siitä antamisen kierteestä ja turhasta tavarasta. Olkaa suoraselkäisiä, hyvät ihmiset, vai oletteko lassukoita?

Vierailija

Voihan aikuisillekin (eli tässä tapauksessa niille miehesi sukulaisille) antaa itse kauniisti tehdyt lahjakortit, joissa luvataan jotain mukavaa yhdessä tekemistä, esim. kälylle yhteinen rentouttava naisten saunailta ihanien naamioiden ja kuorintojen kanssa tms. Ja etukäteen voisi myös kertoa, että koska perheenne taloustilanne on nyt tämä, niin haluatte panostaa näihin aineettomiin lahjoihin, hyvään mieleen ja yhteiseen yhdessäoloon. Luulisi aikuisten ymmärtävän. Näin siis, jos ehdottomasti koet, että joninlainen lahja on ylipäätään annettava.

Vierailija

Älä anna muille lahjoja! Tai korkeintaan jotain itsetehtyä kuten pipareita.

Jos mulla ei olis varaa ostaa omille lapsille kunnon lahjoja, en todellakaan lahjoisi ketään "ylimääräistä". Ihan älytöntä.

Vierailija

Olemme ns. hyvätuloisia, meillä on iso talo, uudehko auto ja yhdellä lapsista kohtuu kallis harrastus. Sukulaiset ovat kaikki myös hyvin toimeentulevia. Kyllä me ollaan lahjoja hankittu omille lapsille, vaan vähemmän kuin aikaisemmin eikä kalliita. Minun kotonaolo on kuiten iso lahja heille. Puitteet, kun on hankittu ennen hoitovapaata niin vaikea ymmärtää kuinka tiukalle hoitovapaa talouden vie.

Nyt siis tulot puolittuneet ja tulemme toimeen, mutta tälläinen turha lahjominen ja materialismi harmittaa.

-olemme lassukoita :(

-ap

Vierailija

Ja siis mielelläni hankkisin lahjoja ihmisille, jotka niitä tarvitsevat. Meidän lahjottavilla on jo kaikkea ja jos jotain puuttuu he ostavat sen itse. Menee rahat ihan hukkaan.

-lassukka ap

Vierailija

Jos teillä on taloudellinen tilanne hyvä, mutta olette vetäneet perheen menot niin suuriksi että muutokset kaatavat arkenne, niin nyt olisi hyvä hetki pysähtyä miettimään asiaa. Se, että teillä on uudehko auto, iso talo ja kalliit harrastukset saattavat jatkossa tarkoittaa sitä, että lapsillanne ei ole riittävästi oikeutta vanhempiinsa. Saatatte joutua pohtimaan pitäisikö pienin lapsi laittaa hoitoon alle 1-vuotiaana tai miten saisi painettua töissä mahdollisimman pitkiä päiviä. Isot menot ovat arvovalinta, mutta kannattaa ehkä pohtia että kuka niistä oikeasti hyötyy.

Joululahjaksi voitte antaa tasan sitä mitä haluatte, mutta on tosiaan hyvä vinkata että tänä jouluna tulee jotain erilaista. Ei teidän tarvitse muille selittää rahatilannettanne, voitte vain kertoa että olette päättäneet näin ja joulusta tulee tällainen.

Vierailija

No voi hyvä ihme, sinun täytyy nyt vain KERTOA sukulaisille eetä homman nimi on nyt tämä, ei ole rahaa. Itsekin olemme hyvätuloisia, mutta paljosta olemme joutuneet tinkimään, koska oma palkkani on laskenut 25-30%. Kirpparilla, torissa ym.on myyty tarpeettomat tavarat ja kaikessa pyrin säästämään. Elämä on.

Ja lahjoja hankin tasan tarkkaan omille vanhemmilleni, kahdelle sukulaislapselle, omille kahdelle lapselle ja miehelle.

Vierailija

Hassu ap, ollut nyt hetken hoitovapaalla, ja jo ollaan ihmeissään, vaikka ollaan muutoin ihan varakkaita. Jos on kerran enemmän lapsia, niin ap on ensimmäistä kertaa hoitovapaalla?

En voi muuta sanoa kuin noloa.

Vierailija

Muista että joulun jälkeenkin on elämää ja jos jo nyt on tiukempaa kuin ennen niin joulun jälkeen talous paukkuu miinukselle jos nyt et ole tarkkana. Ei lahjoja aikuisille ja lapsille vaikka ne 10e hesekortit tai leffalippu ym. 

Vierailija

Ilmoita ajoissa miehen sukulaisille, että lahjoja ei tule, osaavat olla ostamatta halpispaitoja marimekosta tyyliteinillesi. Ja sinä säästät 200 e, kun et osta mitään suvun lapsille ja kaikki on tyytyväisiä. Kun vietätte joulua suvun kanssa, saa muut lapset suvulta lahjavuoria, mutta onneksi sinun lapsesi ei ole materialisteja.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat