Perheen perustamisen järjettömyydestä

Vierailija kirjoitti:

Lapseton tuttu luuli juuri, että meillä olisi kauheaa, kun lapset tuovat murheita tullessaan. Luuli olevansa itse onnekas.

Murheemme eivät ole olleet ylivoimaisia. Ne on saatu ratkaistua yksi kerrallaan. Mitä tämä lapseton oikein tahtoo elämältään? Minä ainakin olen onnellinen, kun saan  autettua lapsiani eteenpäin elämässään ja kun mitään peruuttamattoman pahaa ei heille ole päässyt tapahtumaan. Että voin siirtää elämänkokemustani lapsilleni ja heidän ei tarvitse kokea kaikkea niin kantapään kautta. Kasvavat fiksuiksi aikuisiksi.

Minua aina ihmetyttää nämä kysymykset joihin itsekin olen törmännyt, että mitä lapseton tahtoo elämältään tai mikä tarkoitus lapsettoman elämällä on. 

Ensinnäkin, en kaipaa elämälle mitään erityistä tarkoitusta. Elämä vain on, ja sitä eletään niin kauan kuin sitä kestää. Koen joka hetken sellaisena kuin se on, nautin jos se on nautittava hetki, kärsin sen läpi jos se on tuskallinen hetki. Elämä itsessään on oma tarkoituksensa ja onnensa, kun elää hetkessä. 

MItä tahdon elämältäni? En mitään erityistä, ja luulen että siinä on yksi onnellisuuteni salaisuuksista. Minä vaan elelen hetkestä hetkeen, aistien, tuntien, ajatellen, haluamatta että olisin jossain muunlaisessa hetkessä, tai että tulevaisuudessa olisi jotain muuta. Elän sisäisten impulssieni mukaan hetkessä, kuten luulen eläinten elävän, ja siinä on suuri rauha ja tyytyväisyys. Usein tyytymättömyys tulee juuri siitä, että todellinen tilanne ja ideaalitilanne jota halutaan eroavat, mutta itselläni ei ole juuri haluja, joten ei ole tyytymättömyyttäkään.

- nro. 31, vela

Nykyaikana varsinkin miehillä lapsettomuus ei välttämättä ole oma valinta, vaan enemmänkin taloustilanteen sanelema pakko, johon on sopeutunut ja oppinut nauttimaankin.

Omat lapsuuden haaveet perheestä ovat korvautuneet itsensä toteuttamisella esimerkiksi matkustamisen, omaehtoisen opiskelun tai jonkin muun intohimoisen harrastuksen parissa. Työn puuttumisen tai vähäisyyden vuoksi urasuuntautuneisuus on korvautunut elämyssuuntautuneisuudella.

Jokaisen menestyvän miehen takana on nainen, koska naiset valitsevat ainoastaan menestyneitä miehiä. Vähävarainen, ne vähät raha-asiansa hyvin hoitanut mies ei ole mitään. Vaihtoehtoina on joko jäädä makaamaan tilannetta surkutellen, tai sitten omaksua uudenlainen elämäntapa pakon edessä.

Vierailija kirjoitti:

Olen nelikymppinen mies ja tajusin juuri eilen illalla, että miten järjetöntä on ollut hankkiutua parisuhteeseen ja vielä tehdä siihen lapsiakin.

Onhan ne ihania, omat lapset - enkä niitä vaihtaisi enää, enkä toki vaimoakaan.

Mietin vain sitä, miten paljon helpompaa kaikki olisi yksin.

Saisi päättää kaiken ihan yksin - tai olla päättämättä. Siitäkään ei kukaan syyllistäisi tai jos jostain tekemättä jättämisestä koituisi seurauksia, ainoa kärsijä olisi ihan vaan itse.

Asuntolainaa ei tarvitsisi olla niin paljoa, ei tarvitsisi kuluttaa aikaansa vaimon sukulaisten kissanristiäisissä, ei tarvitsisi valvoa öisin lasten takia, voisi nukkua vaikka päivällä, voisi ostaa (tai olla ostamatta) ruuaksi mitä haluaa ja sitä voisi syödä koska haluaa, ei tarvitsisi olla vastuussa tai huolissaan lapsistaan ja niiden kehityksestä, yms.

Voisi jopa olla henkisesti riippumattomampi työpaikastaan (tai siis palkkatuloistaan), kun elätettävänä olisi vain oma napa. Eikä tarvitsisi tosiaan puntaroida onnistumistaan kasvattajana ja miettiä onko pilannut jollain valinnallaan tai valitsematta jättämisellään lapsensa elämää.

Miksi näistä asioista ei oikeastaan missään ja koskaan puhuta?

Aina vaan ylistetään sitä perhettä ja idylliä ja nuoret ihmiset menevät siihen mukaan, kun vanhemmat painostavat ja niin kuuluu tehdä. On yleisesti hyväksyttyä olla naimisissa ja hankkia se 1,7 lasta, farmariauto, omakotitalo ja kultainennoutaja. Kaikki muu on erilaisuutta ja outoa.

Mutta loppujen lopuksi uskon, että olisin omillani paljon tyytyväisempi.

Paremmin nukkunut, vähemmän stressaantunut, oman elämäni herra, jolla voisi olla jopa jotain intohimoja ja kiinnostuksenkohteita.

Nyt on tilalla perheenisä, joka miettii selvitäänkö taloudellisesti, kestääkö korvienväli itsellä tai vaimolla tai lapsilla, kuoleeko ne auton alle koulumatkalla vai raiskaako joku ne, vai kiusataanko lapsia tai onko niillä nyt tarpeeksi henkistä ja materiaalista hyvää ja saakohan ensi yönä nukuttua ja tuleekohan meidän työpaikalla irtisanomisia ja seksiä ei ainakaan taida saada lähiaikoina, kun vaimo on kireä, kiireinen ja kipeänäkin vielä. Ei jaksa harrastaa mitään, eikä olisi aikaakaan, kun pitää käydä töissä ja ruokkia lapset ja käydä kaupassa ja nyt puuttuu sitä ja tätä ja huomiseksi pitää ostaa lapselle harrastukseen semmoista ja tämmöistä ja maailmaltakin kuuluu pelkkiä huonoja uutisia, samoin kuin kotimaastakin, tulevaisuus vaikuttaa silkalta paskalta, mutta silti pitäisi lastensa huoltajana osata tehdä järkeviä valintoja ja yrittää rakentaa heille hyvää tulevaisuutta.

Yksin yksiössä ei tarvitsisi tuosta kaikesta tulevastakaan niin stressata.

Nuoret miehet. Harkitkaa perheen perustamista tarkkaan, vaikka ympäristö sitä tuntuisikin vaativan, niin muodostakaa oma käsityksenne ja tehkää vasta sitten ratkaisunne.

Miksi rajaat neuvosi vain nuoriin miehiin?

Luuletko ettei luonto ja ympäristö huijaa aivan samalla tavalla nuorta naista?

Jos nyt saisin aloittaa uudelleen näillä tiedoilla ja kokemuksilla, niin todellakin miettisin kahteen kertaan ainakin lasten tekoa. Ja vaikka rakastan miestäni , en hänen kanssaan varmasti tekisi lapsia, niin vähän hän jaksoi vastuuta ottaa, vaikka on muuten hyvä mies.

Vierailija kirjoitti:

Voimakas vastuu lapsista kestää vain sen noin 20 v, tämän jälkeen voi olla se 30-40 v aikaa elä yksin tai kumppaninsa kanssa.

VAIN 20 vuotta?! Ihminen elää "vapaata" aikuiselämää noin ikävuodet 20-60/70. Vapaata siis siinä mielessä, että on täysi-ikäinen ja -kykyinen sekä terveyden puolesta suht normaalin toimintakuntoinen. Tätä ikää kestää siis enintään noin 40-50 vuotta. 20 "vain" vuotta on siitä PUOLET! On ihan eri asia uhrata opiskeluun pakollisen oppivelvollisuusiän jälkeen 3-8 vuotta opiskellen toivottavasti itselleen mieluista alaa, kuin viettää 20 vuotta tehden jotain mitä ei koe itselleen mieluisaksi elämäksi. Jos siis ei koe sitä lapsiperhe-elämää itselleen sopivaksi, niin se 20 vuotta on ihan helvetin pitkä aika! Ja kuka edes toivoo/ehdottaa/suosittelee että joku lapsia haluamaton tekisi niitä vain vanhuuden turvakseen? Joku, joka vihaa lapsia ja haluaa maailmaan paljon epätoivottuja lapsia jotka on tehty vain vanhempiensa tarpeita tyydyttämään?

Itse olen ainakin enemmän kuin vapaaehtoinen uhraamaan EHKÄ sen 10-20 vuotta vanhuudestani yksinäisyyteen, kuin 20 vuotta parhaasta aikuisiästä lapsiperhehelvettiin. Ei tartte miettiä hetkeäkään onko vaihtokauppa kannattava. 

En voi kuin kummastella mistä nämä "vanhana kaipaat lapsenlapsia ja olet yksinäinen, kun lapsellisilla on joka ilta rakastava läheislauma sängyn ympärillä laulamassa iltalauluja" -naivistit oikein tulevat. Ilmeisesti siinä yritetään vain vakuutella itselle, ja muille siellä suossa rimpuileville, että kyllä tämä rämpiminen kannattaa, ihan varmasti kannattaa viimeistään 50 vuoden päästä ja katotaanpa sitten...

Ja turha tulla väittämään että "en tietenkään ehdota lasten tekemistä jos niitä ei halua", niin mitäs sitten ehdotat? Että me velat aletaan nyt 3-4-kymppisinä itkeä itsemme uneen yksinäisen vanhuuden pelossa, ihan varmuuden vuoksi? Ihan kuin lapsia haluamaton ei ymmärtäisi, että lapseton on ikänsä lapseton, ihan kuin oltaisiin niin tyhmiä ettei sitä olisi vaan tajuttu.

30-30-vuotiaiden vanhemmat elivät aivan uskomatonta nousukautta, joka alkoi toisen maailmansodan loppumisesta ja päättyi 90-alun lamaan. He loivat uransa ja perustivat perheensä aikana, jolloin oikeasti kaikki oli (taloudellisesti tarkasteltuna) hienosti ja koko ajan paremmaksi meni.

Tähän ympäristöön meidät opetettiin, ja nyt säännöt ovat muuttuneet. "Kaikki" pitää opetella uusiksi ja sopeutua alamäkeen, jonka loppua ei ole edes näkyvissä.

30-40-vuotiaiden vanhempien sukupolvella on sitten kyseenalainen kunnia katsella sivusta kuinka heidän vuosikymmeniä rakentamansa korttitalo kaatuu.

Vierailija kirjoitti:

Miksi rajaat neuvosi vain nuoriin miehiin?

Kirjoittaja on oletettavasti itse mies, jolloin hän osaa puhua kokemuksesta ainoastaan toisille, itseään nuoremille miehille eräänlaisen isoveljen roolissa. Toisaalta ydinperheen perustamiseen tarvitaan yleensä sekä mies että nainen. Jos miehet kieltäytyvät kunniasta niin se riittää.

Ei tästä asiasta tarvitse sen vaikeampaa tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuon tiedät vain siksi, että sulla on se vaimo ja lapset. Saanko arvata, lapsesi ovat alta 5v? :) eli olet n 35veeksi viettänyt sinkkuelämää ja pariskuntaelämää ja sitten Kaboom! Syntyi eka lapsi ja vaimon biologisen kellon tikittäessä kohta perään toinen. Ja soppa alkoi olla valmis.

Jos olisit sinkku, pistäisit kaiken energiasi vaimon ja sitä kautta lasten hankkimiseen. Sinusta tuntuisi kurjalta viettää illat yksin, kun kavereilla on perheet.

Itse olen 3 lapsen äiti, joista viimeisin on 10v nuorempi kuin edellinen, eli iltatähti. Musta lasten kanssa olo on parasta mitä on, vaikkakin olen usein väsynyt. Ei tätä homma ole golfailut ja useat ameriikan matkat voittaneet.

Musta tuntuu, että miehet ajattelee useiammin noin kuin sinä. Sitä kutsutaan kypsymättömyydeksi ja laiskuudeksi. Älä nyt kuitenkaan loukkaannu, en tarkoita, ettetkö saisi haluta helppoa elämää. Kyllä mäkin sitä haluan, mutten liitä lapsiani siihen ajatukseen.

/Mia

Lisään vielä, että vapaaehtoinen lapsettomuus tuo tullessaan myös vapaaehtoisen lapsenlapsettomuuden. 

/Mia

On kyllä tälläkin palstalla havaittu, että enemmistö nykyisovanhemmista vaikuttaa olevan täysin piittaamattomia mitä lastenlastensa elämään tulee. Nykyään 70-vuotiaat on vireitä ja aktiivisia menijöitä.

Joku täällä sanoi miksi mies tekee lapsia vaikka ei haluaisi. Pitäisi etsiä vela-nainen.

No katsoin suomi24 pääkaupunkiseudulta. 20-40v, kuvallinen profiili ja 2 viikon sisällä loggaantunut. Kaikkia naisia 570kpl, lapsettomia ja ei lapsia haluavia 19kpl eli 3,3% kaikista. Ala siinä etsimään, kun muutenkin on nykyään aika hankalaa löytää kumppania. Täten monet ottaa ne lapset, jos ei halua yksin jäädä. Tiedän, ettei nettitreffailu kerro kuin osatotuuden, mutta antanee suuntaa.

Oma ratkaisuni oli vanhempi nainen, joka ei enää lapsia voi saada eikä haluaisikaan. Itse siis olen 29 vuotias.

Minä olen aina halunut olla äiti. Mikäli mies olisi halunut jäädä lapsettomasksi omasta halustaan, en tiedä olisiko minulle pelkkä parisuhde riittänyt.. Tuskin ainakaan heti olisin jättänyt, mutta voipi olla, että äidiksi tulemisen toive olisi lopulta muuttunut maanitteluksi (tehdään edes yksi..) uhkailuksi (mä jätän sut..) kiristämiseksi.. (en anna seksiä, jos et anna lasta) Nämäkin on vain pohdintaa, lopulta ei voi tietää miten oisi käynyt.. lapset eivät ole siksi, ettei minun tarvitse olla vanhana yksin, sen verran olen nuoruudessani vanhuksia hoitanut, että siellä on monta ison lapsi katraan hoitanutta ukkia ja mummia, joita käydään ehkä kerran vuoteen katsomassa. Lapset tyydyttää mun hoivaamisviettiä, tarvetta olla tarpeellinen, toki on väsymyksen aikoja ja välillä pohtii millaista elämä oisi ilman lapsia.. Mutta tiedän, että minä olen vain niiiin äiti-tyyppi, että jos ei omia olisi suotu oisin varmaan ryhtynyt miettimään sijoituslasten ottamista, tukiperheenä oloa, adoptiota ym.. Kaikista pahinta, että nyt kun oma lapsi katras on täynnä, tunnen pientä haikeutta ja haaveilen että joskus pääsen mummoksi.. Meitä naisia ja miehiä on erilaisia. toisille on tärkeää ura, harrastukset, oma-aika, perhe.. nämä kaikki on mahdollista toki yhdistää, mutta pikkulapsiaikana ainakin joku osa-alue kärsii.. Toki syyllisyys on vanhemmuudessa raskainta, minäkin koen syyllisyyttä, kun menen töihin ja teen pitkää päivää.. Mutta aina ei voi jäädä vain kotiin..

t. viidenäiti

Vierailija kirjoitti:

Joku täällä sanoi miksi mies tekee lapsia vaikka ei haluaisi. Pitäisi etsiä vela-nainen.

No katsoin suomi24 pääkaupunkiseudulta. 20-40v, kuvallinen profiili ja 2 viikon sisällä loggaantunut. Kaikkia naisia 570kpl, lapsettomia ja ei lapsia haluavia 19kpl eli 3,3% kaikista. Ala siinä etsimään, kun muutenkin on nykyään aika hankalaa löytää kumppania. Täten monet ottaa ne lapset, jos ei halua yksin jäädä. Tiedän, ettei nettitreffailu kerro kuin osatotuuden, mutta antanee suuntaa.

Oma ratkaisuni oli vanhempi nainen, joka ei enää lapsia voi saada eikä haluaisikaan. Itse siis olen 29 vuotias.

Hain spekseillä "uusimaa, 20-40, ei lapsia, ei halua lapsia. (kuvallinen + 2 viikon sisällä loggaantunut valintoja en nähnyt, ei ole omia tunnuksia) Ja sitten sama, mutta ilman lapsivalintaa.

Naisista veloja on 143 / 4240 eli juurikin tuo 3,3%

Miehillä sama suhdeluku oli 178 / 7838 eli 2,3% . Jokaista velamiestä kohden olisi siis melkein puolitoista velanaista.

Vielä kun lasketaan niin päin, että jokaista miestä kohden tuolla on noin 0,5 naista, on velamiehellä noin kolminkertaiset markkinat muihin miehiin nähden.Huomannet siis, että lapsia haluamattomalla miehellä on paljon paremmin valinnan varaa kuin vastaavalla naisella, ja myös paljon enemmän valinnanvaraa kuin sellaisella miehellä, joka haluaa/jolla on jo lapsia!

Vierailija kirjoitti:

30-30-vuotiaiden vanhemmat elivät aivan uskomatonta nousukautta, joka alkoi toisen maailmansodan loppumisesta ja päättyi 90-alun lamaan. He loivat uransa ja perustivat perheensä aikana, jolloin oikeasti kaikki oli (taloudellisesti tarkasteltuna) hienosti ja koko ajan paremmaksi meni.

 

Tähän ympäristöön meidät opetettiin, ja nyt säännöt ovat muuttuneet. "Kaikki" pitää opetella uusiksi ja sopeutua alamäkeen, jonka loppua ei ole edes näkyvissä.

30-40-vuotiaiden vanhempien sukupolvella on sitten kyseenalainen kunnia katsella sivusta kuinka heidän vuosikymmeniä rakentamansa korttitalo kaatuu.

Ja tästä korttitalon kaatumisesta syytetään omien lasten sukupolvea (been there).

Eräs sukulaismies kehtaisi kuittailla minulle, kuinka tämä kaikki soopa on meidän kolme-neljäkymppisten vika. Tuli jotenkin kurja olo vaikka tiedän, ettei hän ole aivan oikeassa. 

Mitä tulee alkuperäiseen aiheeseen, niin sanon vain sen minkä suurella ja pitkällä (hah) elämänkokemuksellani tiedän: jos ei olisi perhettä, kaipaisi joko sitä tai jotain muuta. Aina tulee hetkiä, kun haluaa jotain ihan päinvastaista elämältään ja että arki on 50 harmaan sävyn sijasta vain sitä yhtä, tumminta sävyä. 

Juju on tässä: muuta sitä, mitä voit. Asenne on yleensä se ensimmäinen, toinen on arkitottumukset, kolmas on hyvinvointiin liittyvät ruokavalio, liikunta, riittävä uni. Kuuluisat sanat sopivat tähänkin:

Jos ongelman voi ratkaista, miksi murehtia siitä? 

Ja jos ongelmaa ei voi ratkaista, murehtiminen ei auta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi rajaat neuvosi vain nuoriin miehiin?

 

Kirjoittaja on oletettavasti itse mies, jolloin hän osaa puhua kokemuksesta ainoastaan toisille, itseään nuoremille miehille eräänlaisen isoveljen roolissa. Toisaalta ydinperheen perustamiseen tarvitaan yleensä sekä mies että nainen. Jos miehet kieltäytyvät kunniasta niin se riittää.

 

Ei tästä asiasta tarvitse sen vaikeampaa tehdä.

Kyllä kai sitä sen verran osaa eläytyä toisenkin sukupuolen elämään ettei olisi tarvinnut rajata. Siinä tulee kuitenkin se ajatus, mitä olen useamman kerran tältäkin palstalta lukenut että naiset huijaa ehkäisyssä yms. Ja myös sitä ajatusta että lapset tehdään usein ikäänkuin naisen mieliksi jne.

Halusin vain huomauttaa että jos mies kokee tehneensä erehdyksen niin näin on myös naisen laita.

Olen 40+ nainen. Ennätin elää vela-elämää parisenkymmentä vuotta. Ei ollut mitään hinkua lapsiin, mies oli kyllä. Oli kiva ryyppäillä miten lystäsi ja kokata jos viitsi joskus. Aika aikaansa kutankin. Nykyisen mieheni kanssa päätimme myöskin, että lapsia ei hankita, olimmehan jo lähempänä neljääkymppiä molemmat. Mies muutti mielensä ja sai puhutuksi ympäri lasten hankintaan. En kyllä näe menettäneeni mitään, ainoastaan saaneeni. Ei lapset ole este elämiselle. Lastenkin kanssa voi matkustella tai syödä hyvin. Mieskin on onnensa kukkuloilla ollessaan perheenisä eikä videopelejä hakkaava nörtti. 

Oleellista varmaankin on se onko päätös hankkia ne lapset yhteinen ja millaisia odotuksia perhe-elämältä on. Jos vain nainen haluaa kiivaasti lapset ja mies suostuu niihin ulkoruokinnan pelossa ja maailma muuttuu pelkäksi pullantuoksuksi, niin ymmärrän ettei nappaa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen 40+ nainen. Ennätin elää vela-elämää parisenkymmentä vuotta. Ei ollut mitään hinkua lapsiin, mies oli kyllä. Oli kiva ryyppäillä miten lystäsi ja kokata jos viitsi joskus. Aika aikaansa kutankin. Nykyisen mieheni kanssa päätimme myöskin, että lapsia ei hankita, olimmehan jo lähempänä neljääkymppiä molemmat. Mies muutti mielensä ja sai puhutuksi ympäri lasten hankintaan. En kyllä näe menettäneeni mitään, ainoastaan saaneeni. Ei lapset ole este elämiselle. Lastenkin kanssa voi matkustella tai syödä hyvin. Mieskin on onnensa kukkuloilla ollessaan perheenisä eikä videopelejä hakkaava nörtti.  

Uskon kyllä, jos teidän lapsettoman elämän parhaat puolet on oikeasti olleet ryyppäily, viitsimisen mukaan kokkailu ja videopelit. 

T. Vela, joka ei todellakaan pysty samaistumaan ja joka ei ole ryypännyt sitten teini-iän.

Perheen isi kriiseilee, palstaveloilla bileet... Taas todiste, että lisääntyminen ei kannata! Olen onnellinen yksin ja tiedän että tulen AINA olemaan! Paitsi että olen vela, olen myös tulevaisuuteen näkijä, tiedän mitä tunnen 10 vuoden päästä! Tiedän myös mitä tuntisin jos minulla olisi lapsia! Kukaan äiti ei ole onnellinen! Vain me olemme onnellisia! Lapsiperhehelvetti! Lapsenlapsia, hyi vittu! Yksin ja ylpeä siitä, nyrkit pystyssä!

Peukutan! Ja vielä lisäyksenä sanoisin, ettei tämä suinkaan koske vain miehiä vaan nimenomaan naisiakin. Ei kannata hankkia lapsia, kenenkään osapuolen. En ymmärrä miten tässä nykymaailmassa kenellekään voi enää tulla mieleen hankkia lapsia? Todella itsekästä sanon. Lapsen etu on laiminlyöty jo heti hedelmöityksessä, sillä vanhemmat haluavat tuoda viattoman ihmisen näin schaibaan maailmaan vain omien intressien takia. Ihmisen lisääntyminen on itseasiassa nykypäivänä luonnotonta, sillä maapallo on reippaasti ylikansoitettu ja tulevaisuus näyttää hyvin epävakaalta ja synkältä. Itse ainakin aion nauttia elämästä, kehittää itseäni opintojen ja työelämän saralla, tutkia maailmaa, matkustella, tutustua uusiin ihmisiin, tapailla monia miehiä ja sitoutua yhden kanssa siksi aikaa kun siltä tuntuu, säilyttää kroppani mahd nuorekkaana ja panostaa terveyteeni... Ahdistaa ajatuskin siitä, että kulutan 18v johonkin lapseen (ja usein myös lapsen isään) kunnes lapsi lähtee kotoa, ero tulee miehen kanssa viimeistään siinä (kun ollaan jo täysin kyllästytty toisiimme ja sinnitelty yhdessä vain sen lapsen takia) ja jään täysin yksin, sillä olen hukannut ystävyyssuhteeni perhe-elämän takia, vanhempani ovat kuolleet, olen rupsahtanut ja "käytetty nainen". Ja samalla exäni löytää uusia, parempia ja nuorempia naisia, jotka eivät ole kuluttaneet itseään loppuun. Kuolen siis joka tapauksessa tod näk yksin, joten mieluummin kuolen onnellisena ja elämästä nauttineena, kuin katkeroituneena ja rupsahtaneena.

N22

Vierailija kirjoitti:

Perheen isi kriiseilee, palstaveloilla bileet... Taas todiste, että lisääntyminen ei kannata! Olen onnellinen yksin ja tiedän että tulen AINA olemaan! Paitsi että olen vela, olen myös tulevaisuuteen näkijä, tiedän mitä tunnen 10 vuoden päästä! Tiedän myös mitä tuntisin jos minulla olisi lapsia! Kukaan äiti ei ole onnellinen! Vain me olemme onnellisia! Lapsiperhehelvetti! Lapsenlapsia, hyi vittu! Yksin ja ylpeä siitä, nyrkit pystyssä!

Mistä tässä ketjussa on oikeasti puhuttu:

Ap on todiste siitä, että kaikilla lisääntyminen ei kannata, ja sitä ei kaikille pitäisi tuputtaa.

Olen ollut onnellinen ilman lapsia tähän 36-vuoden ikään saakka, ja on todennäköistä että tulen olemaankin. Täyttä varmuutta ei siitä tietenkään ole, ihan niinkuin niillä lapsia tekevilläkään ei ole täyttä varmuutta siitä, että vielä 10-vuoden päästä se lisääntyminen tuntuu hyvälle idealle. Monethan jopa tappavat lapsensa koska lapsiperhe-elämä on niin epäsopivaa - ainakaan velan katumisesta ei tule viattomia uhreja.

Monet vanhemmat eivät ole lapsistaan onnellisia. Toivottavasti useimmat ovat, mutta se ei ole mikään itsestäänselvyys. 

Jos ei halua lapsia, ei useimmiten halua myöskään lapsenlapsia. Itsestäänselvyys, joka tuntuu unohtuvan monilta lapsellisilta. Vapaaehtoisesti lapseton tietää, ettei hänellä ole lapsia eikä tule olemaan lapsenlapsia, ja se on hänelle positiivinen asia - siksihän lapsettomuus on valittu. 

Lukutaitoinen ja ylpeä siitä, toisin kuin eräät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö sulle tule mitään myönteisiä asioita mieleen, kun mietit perhettäsi?

Totta kai perheen perustaminen tuo vastuuta ja velvollisuuksia, mutta kyllä se antaa myös iloa ja onnellisuutta, parisuhde läheisyyttä ja kumppanuutta.

Yksin yksiössä asuessa kukaan ei odottaisi minua kotiin, kukaan ei ikävöisi minua, kukaan ei tuntisi halua ilahduttaa minua koskaan. Enkä minä tuntisi näitä ketään kohtaan.

Lapsettomuus ei tarkoita yksin yksiössä asumista eikä parisuhteettomuutta.

T. Vapaaehtoisesti lapseton ja parisuhteessa

 

Nuo ovat kyllä kaikki ihan oikeita pointteja. Muistan toki sen ajan, kun asuin yksin yksiössä poikamiehenä ja mietin joskus sunnuntai-aamuisin, että parisuhteessa olevat ystäväni saivat herätä jonkun vierestä ja että joku heitä odotti kotiin mennessä.

Kai se oikeasti oli suurempi syy perustaa perhe kuin jotkut epämääräiset sukulaisten odotukset.

Lopputulos on vain kuitenkin se, että lapsiperheen arki vie niin paljon voimia, että sunnuntai-aamuna on ihan sama onko siinä joku vieressä vai ei, kun herätessä telkkarista huutaa lastenohjelmat ja joku juniori kiljuu aamupalaa tai muuta asiaansa pomppien päälläsi. Eikä siellä kotonakaan kukaan odota, kun töistä palaa - sinä itse haet räntäsateessa sen kuraisen pikkukaverin päiväkodin pihasta työmatkallasi potien huonoa omaatuntoa siitä, että lapsi on joutunut olemaan niin pitkän päivän muiden hoidossa.

 

Olisi ehkä pitänyt tyytyä pelkkään parisuhteeseen. Mutta onko pelkkä parisuhde sitten yleisesti ottaen naisille riittävä? Löytyykö noin ajattelevia naisia tarpeeksi, että tuo olisi yleensä realistinen vaihtoehto? Vai rupeaako se vauvakuume puskemaan sieltä esiin jossain vaiheessa kuitenkin?

 

AP

No mulle riittäis parisuhde ilman lapsia. Mutta kyllähän miehet haaveilee jälkikasvusta ihan yhtälailla kuin naiset.

Tämä lapseton ei vain ymmärtänyt, että nautin elämästäni kolmen lapseni ja mieheni kanssa.  Tarkoitin, että mitähän hän itse sitten tahtoo elämältään, kun tapani elää täysillä itselleni oikeanlaista elämää oli jotenkin hänen arvostelunsa kohteena. Hän luuli elämästäni jotain mitä se ei todellakaan ole. Ikäänkuin kukaan ei voisi olla onnellinen, kun on saanut kolme lasta?  Minä en koe elämäkseni pelkässä pumpulissa elämistä, enkä pidä sitä tavoiteltavanakaan!

Kyllästyin lapsettomana. Matkustin aikani ja nyt tärkeä motiivi matkustamiselle on vain, että lapsetkin näkevät maailmaa. Itse voisin jäädä kotiinkin, mutta reissutkin menevät. Mitä nyt niihin kuluu rahaa. On kätevää, että lapsilla on kaksi vanhempaa reissussa, mutta lasten kasvaessa riitttää yksi - matkustusintoisempi. Lapset saavat elämyksiä, mutta minulle maailma on kovin tavanomainen paikka ja koti on muuttunut elämykseksi.

Rupsahtaneena?

Oi minua 5 vuotta nuorempi lapseton siskoni rupsahti ennen minua. Luulen, että lapset pitävät nuorena, kun äiti on saanut suotuisat geenit.

Tätähän on tutkittukin. Jos saa yhden lapsen, niin hormonitoiminta pysyy parempana seuraava lasta ajatellen, kuin jos yrittäisi saada esikoistaan vasta esim  35 vuotiaana. 

viiden lapsen äiti