Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Parisuhteessa ja raha

Vierailija

Parisuhteen köyhin osapuoli ei suinkaan ole se asumislisän tai toimeentulotuen varassa elelevä nainen, vaan sen kaksi tonnia --> tienaava mies, ainakin mitä kaveripiirin juttuja kuuntelee. Paremmin tienaava maksattaa liikkuvat kulut naisella ja kiinnittää omat tulonsa kerryttääkseen edelleen omaisuuttaan. Osallistumattomuus perheen kuluihin olisi pois kassasta, joten on helpompi maksattaa menot jollain muulla. Yhteisiä kodin hankintoja miettiessä mies vetäytyy prosessista, koska ei ole rahaa. Kun eron aika koittaa, naiselle jää lasten lisäksi tyhjät seinät vaikka tulot nousevatkin yhden ruokittavan suun kadotessa. Monessa tapauksessa kummasti eron jälkeisessä osituksessa näkyy, miten miehen säästöt ovat mystisesti karttuneet vaikka perhe-elämän aikana tulot ovat tuntuneet pyörineen lähempänä nollaa.

Yritin etsiä linkkiä brittiläiseen tutkimukseen tulonjaosta perheessä. Tutkimuksen mukaan naisen ei ikinä, milloinkaan pidä suostua siihen, että maksaa tulonsiirroistaan yksin kaikki perheen liikkuvat kulut kun mies kiinnittää omaisuutensa kasvattaakseen sitä edelleen. Vaan miten kummassa oppi on niin syvällä suomalaistytönkin päässä, että jää mieluummin taloudellisesti tappiolle kuin pistäisi hanttiin?

Miehen pihistely tai rahan kuluttaminen on jopa sallitumpaa kuin naisella. Naisen panostaessaan itseensä se on vain rahan tuhlaamista tai holtitonta käyttöä, jota tarvitsee perustella erikseen. Miehellä hankinnat ovat elektroniikkaa, harrastusvälineitä tai kiinteää omaisuutta, joka ei katoa ajan saatossa vaan saattaa kasvattaa arvoaan vuosien kuluessa.
Miksi kummassa se paremmin tienaava osapuoli on puheissaan varattomampi kuin se joka on taloudellisesti todellisuudessa heikoilla? Törmäsin ilmiöön 22-vuotiaana ummikkona. Seurustelin varattoman miehen kanssa, joka omisti auton ja moottoripyörän, lätkävehkeet sekä osti huvikseen moottoripyörävarusteet. Sen sijaan rahattomuus iski, kun tuli puheeksi hankkia kotiin jotain uutta, käydä kaupassa tai muuta vastaavaa.
Ensimmäinen vuosi kului hienosti, mutta sitten tuloni tippuivat alle puolen siitä mitä ne olivat olleet. Halusin muuttaa lähemmäksi keskustaa lyhentääkseni matkaa kaikkialle sekä hankkiakseni halvemman asunnon. Vaikka asunto ei olisi halvennut, lyhemmät matkat olisivat tulleet halvemmiksi ja siten rahallisesti vastaan.
Puolisolle se ei jostain syystä sopinut, mutta hän ei ollut tulossa vastaan edes kuluissa - vaikka alkuun se oli sopimus. En saanut muuttaa yksinkään, jolloin yhteiskunta olisi tullut paremmin vastaan, koska se olisi tarkoittanut automaattisesti eroa. Ehdotin myös, että jätän työpaikkani ja hakeudun ammattikouluun tai oppisopimukselle opiskelemaan lukion ohella. Kumpikin oli miehelle kauhistus. Hän sabotoi myös haluni lähteä armeijaan, koska se ei ole naisten paikka ja hän ei selviydy yksin kuluista kokonaista vuotta. Lopulta sitä oli vain ylityöllistetty, väsynyt ja alituisesti rahallisesti heikoilla.

Äkkinäisesti en voinut tilanteelle mitään. Kävin toisen asteen koulua päästäkseni kouluun, josta valmistua joskus ammattiin. Raastavinta oli, että maksoin kirjoista, lukukaudesta, bussikortista sekä puhelinlaskut. Se tarkoitti sitä, että ensimmäisen kahden päivän jälkeen tilini oli lähes sitä, mitä se loppukuun aina oli ennen uutta tiliä.
Mies ei huomioinut tätä tai esitti olevansa kykenemätön tulemaan vastaan. Hänellä ei ollut varaa maksaa suurinta osaa asumismenoista, mutta hän laittoi kusetusrahastoon kiinni 4000 euroa koska se vaikutti kiehtovalta ajatukselta. Kun pyysin katkenneeseen rakennekynteen (en luopunut kynsistä itsekkäistä syistä ja se oli ainoa asia mitä pystyin itselläni tuossa vaiheessa pitämään. Sitä paitsi rakennekynsistä ei noin vain luovuttukaan, mikä on oma lukunsa sinänsä.) rahaa, koska se oli katkennut aivan keskeltä verinahkaa myöten, miehellä ei ollut antaa eikä hänellä ollut edes lainata rahaa. Silti seuraavana päivänä UPM:n mies soitti ovikelloa tuodakseen mopoon jonkin mystisen osan, jonka käyttötarkoitus tai hinta ei koskaan selvinneet mulle.

Joskus tuli vastaan tilanne yllättävien menojen muodossa, jolloin en kyennyt maksamaan omaa puolikastani vuokrassa. Mies ratkaisi asian siten, että maksoi menoni ja karhusi ne jatkossa kuukausittain satasen kerrallaan. Hän osteli noilla rahoilla puhelimia ja fatboyta ja tilaili edelleen mopon osia kun itse kärvistelin pienituloisena ja mietin koska mahtaisin rikastua. Miehen mukaan näin oli reiluinta; mikäli en maksanut hänelle, kuulin syyllistystä ja haukkumista miten surkea rahankäyttäjä olen.
Syy ei tietenkään ollut tilanteessa, eikä kenessäkään muussa kuulemma kuin itsessäni. Join kuulemma kaikki rahani tai laitoin ne turhuuksiin, kuten joku sanoi. Muuten hyvä, mutta maksoin usein juoksevia menoja ja kävin kaupassa. Sisustin kodin, koska en jaksanut katsoa jouluverhoja kesät talvet. Inhosin sukulaisten antamia räsymattoja, koska ne olivat auttamattoman räikeät harmaan muovimaton kanssa, joten ostin uudet Ikeasta.
Jos olisin tuolloin lukenut brittiläisen tutkimuksen aiheesta, en olisi uskaltanut näyttää sitä miehelle, koska syyllisyys piti mut aisoissa.
Ainoastaan ainoa virheeni oli, etten tajunnut lähteä taloudellisesti väkivaltaisesta suhteesta ajoissa.

Miksi hyvin tienaava on silti varattomampi kuin pienituloinen ihminen? Se ei ole vieläkään auennut mulle, mutta jokseenkin rahan paljouteen sokaistuu.
Löysin sattumalta entisen poikaystäväni palkkakuitit kymmenen vuoden takaa. Se tyyppi oli aina varaton ja maksattamassa menojaan jollain muulla, mutta löytäessäni kuitit olisin halunnut puhkoa tyypin rekan renkaat tai naarmuttaa ovet. Kaveri oli tienannut pelkistä kesätöistä euroina 2000, joista oli jäänyt verojen jälkeen hyvin käteen. Joka ainoan sentin se oli tuhlannut autoon ja sen laittamiseen ja istui meillä syömässä tietäen harvinaisen hyvin miten tiukoilla mentiin.

Älkää ikinä, milloinkaan suostuko siihen, että makselette toisten menoja tai tunteko syyllisyyttä niiden maksamattomuudesta.

Kommentit (7)

Vierailija

Jaxuhali<3

Tosin en jaksanut näin pitkää sepustusta lukea, mutta on mies ihan kelvoton kun kiusaa kilttiä naista.

Vierailija

Juuri siksi mennään naimisiin  ilman avioehtoa: ei ole merkitystä sillä, kuka maksaa ja kuka omistaa. Loppupelissa kaikki jaetaan tasan.

Vierailija

Oli naimisissa 10 vuotta ja mies osteli itselleen lelua ja harrastusvempelettä jos jonkin moista ja kasvatteli kiinteää omaisuutta. Ikinä ei ollut rahaa kodin laittamiseen, perheen lomailuun, lasten harrastuksiin ja muuhun. Siinäpä yllättyi, kun ero tuli ja tilit laitettiinkin tasan ja joutui maksamaan tasoitusta. Yritti vielä viime metreillä avioehtoa pakottaa allekirjoittamaan..

Vierailija

Puolisoilla voi niin monesti olla eri käsitykset siitä mihin rahaa kuuluu laittaa ja paljonko. Toisen mielestä ne on harrastukset ja sijoitukset, toisen mielestä lomamatkat ja jouluverhot. Se siitä.

Vierailija

Minä elin tämmöisen miehen kanssa.

Ja todellakin olen naimisiinmenon kannalla, ainakin näin jälkikäteen.

Eihän se siinä arjessa näkynyt, mies hoiti kaikki omaisuuteen liittyvät raha-asiat, minä lasten tarhamaksut, ruuan, puhelimen, oman auton kulut (tai se oli miehen auto, mutta minun käytössäni).

Naimisiin ei vaan voitu mennä, koska meillähän oli kaikki ihan hyvin näinkin, siitä tulee vaan turhia kuvioita ja vääntöjä yms yms. Naimisiinmeno oli miehelle niin vastenmielinen ajatus, että en edes ottanut sitä puheeksi. Minähän olin nykyaikainen työssäkäyvä nainen joka kyllä huolehti omasta elatuksestaan.

Mitä nyt sitten eron tullessa minä sain kaksi lasta mukaani ja mies sai pitää viisi vuokrakiinteistöään ja yritti laittaa vielä vuokralaskun perään vuosikausien loisimisesta hänen talossaan.

Alleviivaan vielä: niin kauan kun kaikki oli hyvin, kaikki oli hyvin. Ongelmat alkoivat vasta, kun asiat eivät enää olleetkaan hyvin. Minä luulin, että olimme perhe jossa kumpikin toimi yhteisen hyvän eteen joskin vähän eri keinoin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Puolisoilla voi niin monesti olla eri käsitykset siitä mihin rahaa kuuluu laittaa ja paljonko. Toisen mielestä ne on harrastukset ja sijoitukset, toisen mielestä lomamatkat ja jouluverhot. Se siitä.

Totta kai ja näin pitää ollakin.

Mutta pointti tässä takana on kuitenkin ensisijaisesti se, että perhe on  yksi yksikkö. Oli siinä sitten kaksi aikuista tai mahdollisesti jotain lisäosia.

Ja perheen pitäisi tulla ihan ensimmäisenä, molempien rahoista. Ei ole ollenkaan sopivaa, että toinen joutuu laittamaan perheeseen enemmän vain siksi, että toinen sattuu tykkäämään purjehtimisesta.

Tämä on näitä asioita, joista on kyettävä puhumaan ja löytämään yhteinen sävel. Jollei sitä ole, niin oikeasti voi olla parempi etsiä sellainen kumppani jonka kanssa homma toimii.

Terveisin kahden talouden perheessä elänyt.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat