Onko teillä kova kuri?

Kysymys ja tämä vastausketju oli kyllä erittäin mielenkiintoinen.



Olen nimittäin itse ajatellut, ettei meillä olisi kauhean kovaa kuria. Lapsi kuitenkin syö (yleensä) ruokapöydässä, osaa kiittää ja sanoa ole hyvä jne. Toisin sanoen mielestäni hänellä on käytöstavat hallussa. Kun aloin miettiä, niin minun mielestäni normaalien käytöstapojen opettelu ja hallinta eivät ole mitään kurinpitoa. Tosin voihan asiaa tulkita niin monin eri tavoin kuin on tulkitsijaa.



Lapsemme, 3-vuotias poika, ei lyö muita lapsia, on muutenkin ns. kiltti. Tosin inhoan sanoen kiltti tai reipas käyttämistä. Uskon tällaisen käytöksen tulevan hänestä itsestään eikä vain meidän ansiostamme. Se on selvää, ettei toisen kädestä oteta, aikuisten annetaan jutella juttujaan ilman jatkuvia keskeytyksiä jne. Olen kuitenkin ihan varma, että jotkut vanhemmat joutuvat pinnistelelemään ja toimimaan enemmän aktiivisemmin. Eiköhän lapsissa ole eroja tämänkin asian suhteen.



Siisteyteen ohjaamme lasta vähitellen. Lelujen siivoaminen iltaisin on vielä opettelun alla, mutta esimerkiksi saunaan tai kylpyyn mennessä otetaan omat vaatteet ja tuodaan ne kylppärin likavaatekoriin. Olen itse aika nihilisti siisteyden ja järjestyksen suhteen, joten kai se siirtyy lapselle. En kuitenkaan koe sitä minään aktiivisena kurin pitämisenä, vaan mielestäni lapsi oppii ikään kuin sivussa.



Tottakai välillä poika tekee joskus kurittomuuksia. Olisi ihan järkyttävä ajatus, että hän toimisi kuin jokin vanhempiaan miellyttämään luotu robotti. Ääritapauksissa poika joutuu jäähylle. Toisaalta hän on ainoa lapsi, joten vanhempien huomio on taattu -sekä hyvässä että pahassa. Sitä ei tarvitse erikseen millään tempuilla etsiä tai hakea.



Se taisi olla sunshine, joka puhui mm. luovuudesta ja joka tarjosi mielenkiintoisen ja mielestäni hyvän näkökulman tähän asiaan. Minua alkoi ihan itseänikin huvittaa erään kerran, kun aloin laskea, ovatko kaikki ison Lego-paketin legot kaikki ko. paketissa. Levitin legot matolle, ja tottakai poika tuli sekoittamaan äidin laskut. Kun meinasin kiihtyä, huomasin, kuinka naurettava olin. Ehkä tapan lapseni luovuutta, kun en antaisi hänen sekoittaa useamman paketin legoja. Ehkä oma järjestykseen orientoitunut luonteeni tekeekin karhunpalveluksen tässä asiassa lapselleni!



Kaipa sitten itse miellän kovan kurin joksikin negatiiviseksi, vanhempien auktoriteetin turhaksi pönkittämiseksi. Niskakarvat nousivat kerran pystyyn, kun samanikäinen tuttavaperheemme lapsi sai karjumista ja melkein tukkapöllyn osakseen, kun hänelle sattui vahinko maitolasin kanssa ruokapöydässä. Luoja paratkoon, jos se mielletään hyvällä tavalla kovaksi kuriksi. Tosin olen ihan varma, että siinä perheessä ajatellaan, ettei meidän lapsellamme ole kuria, vaikkei hän mitenkään terrorisoisikaan ympäristöä.



Mutta olihan mielenkiintoista lukea tätä keskustelua. Täytyy kuitenkin sanoa, että välillä ärsyttivät eräiden kirjoittajien kommentit siitä, kuinka he itse kasvattavat lapsiaan hyvin ja toiset taas huonosti. Ehkä en itse ole nähnyt ihan järkyttäviä tapauksia, joten en hevin alkaisi itse niin ylimieliseksi. Tuo edellinen maitolasi-esimerkki oli mielestäni vain osa kasvattamisen kokonaisuutta tuttavillamme enkä hevin alkaisi moittia heitä huonoiksi tai taitamattomiksi vanhemmiksi.



Itse en ainakaan voi väittää olevani maailman paras äiti tai kasvattaja. Sitä olen omalle lapselleni, mutta en objektiivisesti ottaen kaikille maailman lapsille. Joskus olen pihalla kuin lumiukko, minkä tunnustaminen taitaa olla tabu.



Vai onko?

ja IItuli,kirjoitatpa viisaasti!!! Olen samoilla linjoilla,on todella kurjaa jos kerhoissa arvostellaan kasvatustapoja sen perusteella kuinka paljon lapset juoksentelevat,toki jos on esim. tarinatuokio ja muksut käy liian levottomaksi on se vahemman tehtävä ohjata vaikka toiseen huoneeseen askartelemaa tai leikkimään muita juttuja ne tyypit jotka ei jaksa kuunnella. ihan sama asia sekin etti kaikki vauvat nauti muskarista tai vauvauinnista.



Ja kyllä lapsissa on eroja,meillä 1v 4 kk ikäinen pojanvilpertti,joka toki on vielä kovin pieni,silti MLL:n perhekahvilassa samanikäiset tytöt ja pojat tutkailivat tavaroita leikkinurkkauksessa kaikessa rauhassa ja äidit saivat kahvitella rauhassa,kun minä juoksin meidän pikku-ukon perässä,joka kiipeilemässä tarjoilupöydälle yms. ja juuri ehdin hätiin kun olis kopsattanut kaveria lastenkattilalla päähän. tarkotan vaan että lapset on kyllä erilaisia ja inhoan sanaa " kiltti" lapsi ja toisten muksujen kanssa taitanee olla tekemistä enempi " käytöstavoille" oppimisen saralla.



Uskon ettei tarvitse pitää erityistä " kuria" vaan lapsi kyllä oppiii mallista hyvät käytöstavat,toki opastuksella.Tietysti on tietyt ehdottomat EI-asiat: toisen satuttaminen, rualla leikkiminen yms...joista on jo puhuttukin tässä ketjussa.



Meillä kyllä levitellään leluja ja kerätään vasta illalla ja toisinaan vuodesohvakin levitetään ihan sitä varten että siinä voi möyriä ; )



tiivii ja vilpertti 1v 4kk

Mutta toisaalta voiko kysymystä paremmin esittääkään?



Lapsissa on niin paljon eroja, harvat tuntuvat oppivan asiat kuin itsestään, useimpia täytyy ohjata ja jotkut tarvitsevat enemmän.. Minusta suurin osa lapsista tarvitsee rajoja eli kuria.



Minusta on surullista jos lapselle karjutaan tms. vahingon sattuessa. Vahinko on vahinko. Eri asia on jos lapsi tahallaan kaataa maitoa.. No ei silloinkaan karjua tarvitse.



On hyvä että lapsi leikkii, " riehuu" ja juoksee, se on lapsen työtä. Kyllä kuka tahansa osaakin erottaa normaalin ja ns. huonon käytöksen. Toiset vanhemmat vain eivät yksinkertaisesti puutu lastensa huonoihin tekemisiin.



Minun asiani ei ole tuomita kenenkään kasvatustyyliä ellei siitä ole haittaa omalle lapselleni.

Huh, henkea pidatellen ja jopa vahan kiukkuisena luin muiden " armeija" vanhempien ylpeaa tilitysta heidan perheen kurinpidosta.



Joku jarki pitaa olla siina mita 2v lapselta vaatii ja jotenkin pitaisi laittaa asiat tarkeysjarjestykseen. Ehka se on kiinni myos lapsen luonteesta, mutta eihan 2v nyt herranjestas saa osata leikkia vain yhdella lelulla kerrallaan ilma etta matot menee vinoon. Sitten on lapsessa jotain pahasti pielessa.



pikkasen provosoiden elenoora,

iloisen, hyvin muita kohtaan kayttaytyvan, mielikuvittusrikkaan ja ERITTAIN aktiivisen, ymparijuoksentelevan tyton aiti.

Minusta on pöljää korjata leluja koko ajan pois. Lapsi tarvitsee tilan (meillä se on koko kämppä), jossa voi säilyttää keskeneräisiä leikkejä. On hyvin tärkeää, että leikit saavat jatkua ja kehittyä aina eteenpäin.



Olen sitäpaitsi sen verran suurpiirteinen, että legojen perässä juokseminen on minusta ajanhukkaa. Meillä on legon prinsessalinna aina olkkarin pyödällä, muut leegot laatikossa pöydän alla. Jos keräisin sen päivittäin pois, leikki ei kehittyisi, jatkuisi ja se pitäisi aina aloittaa alusta. Lapsen kehitykselle on tutkitusti tärkeää jatkuvat leikit.



Muuten olen kurin ystävä. Lapselle on tärkeää, että on rajat. Lapseni ystävä, joka on myös 3-v tyttö, saa tehdä melkein mitä vaan. Iltakerhossa hän makaa pöydällä, räpeltää kaikki keksit, juoksee näkkäri kädessä jne. Aina välillä joku aikuinen yrittää kauniisti ojentaa, että ota yksi keksi, älä räpellä muita. Tyttö poloinen pelästyy aina kauheasti. Kauniit käytöstavat auttavat sopeutumaan ryhmässä. Näin uskon minä.



Sitä paitsi elämä on täynnä pettymyksiä, vanhempien tehtävä on aiheuttaa niitä pikkuiselle kirjoitti joku lasten kasvattaja. Minusta on ihan normaalia, että määrään illalla kerhossa keksit kahteen, vaikka muut saa syödä niin paljon kuin kehtaavat. Ja sitten aikuiset valittavat, että miksi täällä on aina keksiä. Lapset kun syövät niitä... haloo!

Mielestäni on ärsyttävää että ns. löysempää kuria pitävät vanhemmat vetävät aina tuon luovuuskortin pöytään.

Näillä kahdella asialla ei käsittääkseni ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

Omassa lapsuudenkodissani meillä oli käyttäytymisen suhteen todella tiukka kuri. Äitini (joka muuten on kasvastusalan ammattilainen) on jopa kaveripiirissäni " legendaarinen" hahmo ja käytämme leikkimielisesti tiukasta lastenkasvatuksesta joskus nimeä XXXX-metodi äitini nimen mukaan.

Mutta. Luovuuteen meillä on aina kannustettu. On luettu paljon, laulettu ja soitettu, piirretty, maalattu, askarreltu, tehty kotiteatteria, käsitöitä, käyty teatterissa jne. Kun olimme veljeni kanssa isompia, meitä kannustettiin harrastuksiin joissa saimme kehittää taitojamme.

Olemme veljeni kanssa molemmat päätyneet ns. luoviin ammatteihin.



Tähän samaan pyrin tyttäreni (2,5v) kanssa.

Eli käyttäytymisen suhteen meillä on tiukat säännöt: Ruualla ei leikitä/sotketa (ja ennenkaikkea sitä ei tulla nörkkimään pöydästä etukäteen), sanotaan kiitos, ole hyvä ja anteeksi kun on aihetta, leluja ei rikota eikä niitä heitellä, ketään ei lyödä/tönitä/ tai muuten satuteta, toiset ihmiset otetaan muutenkin huomioon kaikin tavoin, toisen kädestä ei oteta leluja, lelut siivotaan leikkien jälkeen (=illalla) omille paikoilleen, ulkovaatteet laitetaan paikoilleen kun tullaan sisälle ja illalla sisävaatteet viedään pyykkikoriin, kiukuttelulla ei saa mitään aikaan ja sekä hyvällä että huonolla käytöksellä on seurauksensa.



Muuten meillä tehdään aika pitkälti samoja asioita kuin lapsuuden kodissani. Eli luetaan, piirretään, maalataan, askarrellaan, lauletaan ja soitetaan yms. Tällä hetkellä suurin hitti ovat erilaset roolivaatteet ja niiden kanssa hömpöttely. Mielestäni tyttäreni on ns. kovasta kurista huolimatta oikein " luova" ja iloinen tapaus (kuten lapset yleensäkin).

3,5 poika on nuuka siitä ketä tottelee. Hän toimii hienosti tietynlaisen käskyn ja ohjauksen alaisena, itse en ole vielä sitä säveltä löytänyt. Oikein kiukuttaa välillä katsoa kun anoppi vain kepeästi kehottaa lasta tekemään/olemaan tekemättä jotain ja avot poika tottelee.



Vika taitaa olla omassa lapsuudessa, jossa totuin luunappien ja tukkapöllyjen säestyksellä noudattamaan isän " ohjekirjaa" . Meillä isällä oli todella nihilistinen kuva siitä, miten lasten kuuluu olla ja käyttäytyä. Pelkkä isän kulmakarvojen nosto sai meidät " seisomaan rivissä" .



No, nyt oma kasvatus on juuri sellaista armeija-tyyppistä lyhyitten ja nopeitten komentojen antoa kohtuullisella volyymillä. Siis ilmetty isäni on minusta tullut, homma vaan ei tunnu toimivan ilman fyysistä puolta.



Kuitenkin mitä saa ja mitä ei saisi...



Pääsääntöisesti kaikki syödään keittiössä.

Ruokapöydässä ei saa sählätä,ei saa puhua ruoka suussa, ei saa pureskella suu auki(paitsi jos on flunssa)

Ruuan jälkeen kiitos, kasvojen ja käsien pesu.

*pöytähommat sujuvat hienosti



Sisällä ei heitellä tavaroita,ei huudeta ja möykätä. Leluja saa levitellä ja niitä sitten keräilen itse tai yhdessä tilanteesta riippuen.

*vähän säätämistä vielä



Ei saa lyödä,potkia,huiskia tai heittää tavaroita kenenkään päälle.

*todellakin vääntöä asiasta



Poika tykkää auttaa ruuanlaitossa ja siivouksessa, joten kannustan sitä. Hänellä onkin vakituinen tehtävä " jauhelihan tökkijänä" .Isä on alkanut saamaan murusoosia parin klöntin sijasta :)



Pääpiirteittäin tässä. Yritys on kova, mutta varmasti monen ulkopuolisen mielestä lapsi on kuriton ja pellossa kasvanut , vaikka näin ei ole lainkaan ollut...kestää vain viestin perille saaminen hiukan kauemmin.

En ole kyllä ajatellut, että se olisi hirveän kova kuri tai että lapseni käyttäytyisi poikkeuksellisen hyvin, mutta tarhasta saatiin palautetta, että heidän mielestään hän käyttäytyy erinomaisen hyvin.



Sitten on taas, että mihin he vertaavat, siellä lapset saa esim. sanoa ruuasta, että " det smakar illa" . Meillä ei saa. Jos jostain ei pidä, niin se on " ei kiitos tai nej tack, jag vill inte ha" . Eikä asioita pyydetä, että " maitooo" , vaan " saisinko maitoa?"



Kyseessä siis 3.5-vuotias poika.

näkemyksiä. Itsekin saa aina uutta ajateltavaa erilaisista näkökulmista. Varmasti on hyvin totta näissä kasvatuskysymyksissä tuo lasten persoonien erilaisuus; mikä sopii yhdelle ei käy toiselle. Senpä takia ei koskaan saa selkeää vastausta kasvatuspulmiin muilta kysyttäessä vaan joutuu rassaamaan aivosolujaan ja kokeilemaan eri konsteja josko niistä joku tehoaisi kyseiseen pulmatilanteeseen.



Ja Rianna totesit mielestäni osuvasti (jotenkin näin) että et puutu muiden kasvatustyyliin niin kauan kun se ei ole häiriöksi lapsillesi. Mielestäni luovuuden tai vapaan kasvatuksen tms. raja kulkeekin siinä että lapsi kunnioittaa muita. Ei ole oikein että jonkun lapsen vapaan kasvatuksen vuoksi toiset joutuvat kärsimään tönimisestä ja lyömisestä, lelujen jatkuvasta riistämisestä tai muusta epäsosiaalisesta käyttäytymisestä joka riistää muilta lapsilta mahdollisuuden nauttia toisten lasten seurasta ja leikistä.



Näiden vastausten perusteella kuitenkin vaikutta siltä, että tänne ei ole kirjoittanut kukaan sellainen vanhempi, jonka lapset saavat kerhossa sotkea vapaasti kahvi/keksi pöydän, ryntäillä tuoleista huolimatta kerhoista käytäville tms. tai fyysisesti/psyykkisesti kiusata muita lapsia.? Missä ovat näiden lasten vanhemmat näkemyksineen?



Vielä tuosta kerhokäyttäytymisestä: Ainakin meidän kerhossa on sääntö ettei siellä juosta ja riehuta. Jotkut vanhemmat eivät tosin pidä tästä kiinni. Ja eikö sen nyt ole järkevämpää että kerhossa on oma ohjelmansa ja leikit ja ulkona juostaan ja riehutaan. Näin ei satu kenellekkään vahinkoa eikä tule aremmillekkaan kerhosta paha mieli ja voi hyvillämielin taas tulla kerhoon uudelleen. Meillä kerhossa on välillä pieniä vauvojakin lattialla, ja mitähän tapahtuu kun 5v ohi rynnätessään kaatuukin kaverinsa kanssa päälle?? Meidän vauvalle oli kerran vähällä käydä näin kerhossa vaikka istuinkin vieressä!!

Olen havainnut, että käsittämättömän moni muuten fiksu ihminen siirtää oman kasvatusvastuunsa pois itseltään väittämällä kasvatusta päiväkodin tai koulun tehtäväksi. Samat ihmiset sitten toteavat jo ihan 1-vuotiaista, että " Se nyt vaan on tommonen kamalan vaikea ja hankala, ei sille kukaan mitään voi" . Olen hämmästynyt näitä tilanteita monesti: lasta ei siis ohjata parempaan käyttäytymiseen vaan kohautellaan hartioita ja harmitellaan sitä, että omalle kohdalle sattui niin kamalan haastava tapaus. Näkemys on kai sen suuntainen, että lapsi syntyy sellaisena kuin on eikä hänelle ainakaan omat vanhemmat voi mitään.



Joku teistä vähän ihmetteli, kun oma lapsi tottelee anoppia, muttei äitiä. Äiti ei välttämättä ole tehnyt mitään väärää, vaan kyse on siitä, että lapsi uskaltaa uhmata vain kaikkein turvallisimpia ihmisiään eli vanhempiaan, joskus ehkä jotakuta muuta, jota tapaa liki päivittäin.



On ilahduttavaa lukea, että näin monella on samansuuntaisia ajatuksia kuin itsellä! Olen samaa mieltä, että luovuus ja rajat eivät sulje toisiaan pois. Ja että kaikki kasvatus ei ole kovaa kuria tai sellaista, mikä estää lasta olemasta rennosti omassa kodissaan. Ja että hyvät käytöstavat todella helpottavat lapsen elämää, ennemmin ja myöhemmin.



- tiukkis

ja tiedostan, että tiukka on. Systerilläni on samanikäinen (itse asiassa reilun kk vanhempi) tyttö samaten, ja heillä on leluja ruokapöydässä välillä, saa keksiä kun on syönyt tietyn määrän ruokaa jne. mitä en ikinä itse hyväksyisi, mutta he tekevät omalla tavallaan, me omallamme.



Lelut korjataan pois, aikuiset ottavat ensiksi ja lapset vasta sitten, karkkia ei ole syöty vielä ollenkaan (lapsi 2,5 v), ei saa katsoa telkkaria (siis ei aseteta telkkarin eteen katsomaan ohjelmaa, mutta joskus harvoin on samassa huoneesa kun aikuiset katsovat vaikkapa urheilua ja tv on auki), pitää pyytää kauniisti jne.



Olin vastikään yhden tuttavani luona ja järkytyin aika kovasti siellä olleiden lasten käytöksestä. 5 vuotias tyttö ILMOITTI, että otan toisen jäätelön, kun jälkkäriksi oli luvattu jäätelöä (siis tämä tyttö oli siellä VIERAANA, ei oma lapsi) ja lähti itsenäisesti pakastimelle kävelemään. Minä olin niin pöllämystynyt, että sanoin suoraan, että hetkinen, kyllä yksi taitaa riittää, odottamatta mitä tuttavaperhe (siis isännät) olisivat siihen sanoneet.



Samoin ruokapöydässä isäntäperheen lapset kohta 5 v ja 7,5 v söivät varsin valikoiden ja pöytätavoissa oli todella toivomisen varaa (mielestäni meidän 2,5 v syö " nätimmin" ) ja ihmettelin todella, että näinkö nykypäivänä lapsia kasvatetaan...

Toivottavasti et nyt pahastunut, kun aloin pähkäillä, mitä sillä kovalla kurilla oikeastaan tarkoitetaan. Avauksesi oli todella mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä! Samaten kuin siihen saadut vastaukset. Suurimmaksi taidamme kaikki puhua aidasta ja aidan seipäästä.



Olen tosiaan aina (eli tämän kolmisen vuotta) ajatellut, ettei meillä olisi kova kuri, mutta ehkä olen mieltänyt asian toisin. Mutta loppujen lopuksi puhumme aivan samasta asiasta ts. perusasioiden opettamisesta lapselle. Sen sanon suoraan, että me olemme päässeet helpolla oman lapsemme suhteen. Olen ihan varma, että joissakin perheissä sama lopputulos vaatii enemmän työtä.



Mutta senkin näkee, että toisissa perheissä esim. siisteys ja järjestys ovat eri arvoisia kuin jokin toinen asia. Me saatamme arvostaa sitä, kun taas jokin toinen asia on toisessa perheessä meitä korkeammalla arvojärjestyksessä. Jos on ihan tavallisia, normaalijärjellä ajattelevia vanhempia, perustavoitteet ovat varmasti samoja. Loppu on sitten varmasti hienosäätöä.



Omalle kohdalleni ei ole tullut vastaan sellaisia lapsia, jotka olisivat kasvaneet täysin vailla rajoja. Ennemmin olen joskus kauhistunut spartalaista kuria, joka on näkynyt ainakin hetkittäin. Mutta kuten sanottua, sen olen nähnyt osana kokonaisuutta. Mutta vaikken olisi nähnyt täysin kurittomia lapsia, sehän ei tarkoita, ettei sellaisia olisi. :-)



Hyvin kyllä sanoit, Rianna, ettet puutu toisten kasvatustapoihin, jos ne eivät vaikuta omiin lapsiisi.



Se voisi olla toisen keskustelun paikka, missä kohdissa ihmisillä on tapana reagoida. Itse ainakin koen, että kynnys siihen on joskus korkea. Selvät tapaukset (tönimiset, lelun ottamnen toinen kädestä jne) ovat selviä, mutta miten sitten vähän epäselvät asiat?

Se johtuu pelkästään siitä, että molemmat ovat huonoja syömään ja syövät huomattavasti paremmin jos pöydällä on jokin muukin virike. Auttoi paljon myös kun kiinteitä alettiin aikoinaan syöttämään.



Ruoan kanssa meillä ei leikitä mutta en näe niin pahana sitä, jos yhtä aikaa katsellaan esim. kuvakirjaa.

Mitä tarkoitat, että teillä aikuiset ottavat ennen lapsia? Oikeastiko teillä syö aikuset ennen pieniä?

Hei,



Minusta on hyvä jos teillä, kuten monella tänne kirjoittaneista on, selkeä oma näkemys miten omia lapsia haluaa kasvattaa. Ja että se on johdonmukainen linja ja molemmat puolisot noudattavat jonkinlaista johdonmukaisuutta tässä linjassa. Oikein hyvä niin. Tämä tiukka kuri- linja on hyvin vastakkainen minun omaani, mutta en silti menisi väittämäään että kumpikaan tai mikään siitä väliltä olisi lapsille vanhingollinen. Vahingollista lapsille on ihan muut asiat kuin se minkä linjan (tiukka tai lapsentahtinen tai jotain siitä väliltä) kurinpidossa on tietoisesti ja harkiten valittu. Alkoholiongelmat, väkivalta yms. ovat niitä jotka ovat lapselle vahingollisia. Ja nekin perheet hyötyisivät enemmän ympäristön tuesta kuin haukkumisesta.



Jaksan aina ihmetellä sitä että mikä tarve meillä on samalla kun kertoo omasta tavastaan on niin vahvasti haukkua muita tapoja olla lasten kanssa tai ihan suoraan arvostella muita vanhempia. Tekeekö se omasta tavasta jotenkin vielä paremman jos samalla haukkuu muita tapoja, vai mistä on kyse? Vaatiiko se oma linja niin vahvan puolustuksen, että pitää hyökätä.



Lapset oppivat eniten juuri matkimalla ja siitä mitä vanhemmat ja lähimmät ihmiset tekevät. Minä pyrin (tai toivoisin ainakin oppivani) kunnioittamaan muita ihmisiä ja heidän tapojaan, vaikka ne poikkeaisivat omastani ja jaksan uskoa että heilläkin on omat syynsä toimia kuten toimivat. Mikä oikeus minulla on ketään tuomita. Emme ole kaikki samasta puusta veistettyjä ja erilaisuus on rikkaus. Harmittaa että etenkin pienten lasten äidit haluavat niin kärkevästi mollata toisiaan, vaikka kaikki tarvitsisimme niin paljon tukea lapsien kanssa olemisessa. Tuki ei ole sama kuin arvosteleminen tai neuvominen. Tuki on enemmän sitä että viestii sitä että ollaan samassa veneessä ja noin meilläkin välillä käy, koeta kestää, se menee ohi. Yritettäisiinkö näillä keskustelupalstoilla ja ihan oikeillakin hiekkalaatikoilla oikein tietoisesti olla kohteliaita ja toisten näkemyksiä kunnioittavia. Voisimme jopa tukea toisiamme, ystävällinen hymy tai pari osaanottavaa sanaa hankalassa tilanteessa. Jos itse siihen pystymme, niin varmaan siitä toisten kunnioittamisesta vähän tihkuu lapsillemmekin. Tue toista kasvattajaa! Yritettäisiin me vanhemmat pärjätä sovussa ja toisiamme kunnioittaen samalla hiekkiksellä vaikka me olemmekin usein eri mieltä pelisäännöistä. Kyllä se on lapsenkin hyvä oppia että kaikkialla ei päde samat säännöt ja niitä pitää välillä vähän sovitella. Pienten lasten kanssahan aina on se oma aikuinen siinä vieressä ohjaamassa ja auttamassa, joten eihän siinä lapsella mitään hätää ole. Näytetään siis esimerkkiä siinä sovittelemisessa ja yhteistyössä, jota tässä maailmassa lapsi aina tulee tarvitsemaan.