Onko teillä kova kuri?

pienestä ja ajoissa. Niistä on sitten helpompi joustaa löysemmälle kuin päinvastoin, lepsuilusta on vaikea ellei mahdotonta palata johonkin järkevään käyttäytymiseen.



Meillä on melko samanlaiset kasvatusperiaatteet monessa samassa asiassa joita luettelit. Ihan noin tarkkaan emme vaadi esim. lelujen siivoamiseen liittyen, kun kahden pienen poikalapsen vahtiminen veisi liikaa energiaa ja jostain on pakko katsoa sormien läpi. Periaate meillä on kuitenkin se että mikä on säännöksi sovittu, siitä pidetään kiinni eikä lipsuta. Tai mitä sanotaan/uhataan se myös pidetään ja toteutetaan. En tykkää toistella itseäni turhaan moneen kertaan ja jos vielä seurauksena on ettei lapsi kuitenkaan usko. Eli tarkoitan mitä sanon, jos lapsi ei usko niin autan häntä kädestä pitäen tekemään kuten olen pyytänyt.



No onko se sitten tiukkaa kuria jos on sääntöjä joista pidetään kiinni? Ehkä monen mielestä kyllä nykypäivänä, varsinkin kun kasvatus on lipsahtanut siihen että juostaan keksit kädessä ympäri asuntoa ja eletään pellossa. Kyllä pienikin lapsi oppii käyttäytymään, eikä se silti tarkoita sitä ettei hän voisi olla villi ja iloinen. Mielestäni monesti on kysymys siitä, että vanhemmat eivät ymmärrä kuinka fiksuja heidän lapsensa todella ovat. Pienikin lapsi pystyy ymmärtämään monia asioita kun heille niistä kerrotaan lapselle ymmärrettävällä kielellä. Muutenkin koen tärkeäksi jutella lasteni kanssa eri asioista mitä elämässämme tapahtuu ja he kokevat selvästi tärkeäksi sen että heitä kuunnellaan, heistä ollaan kiinnostuneita ja heidän kanssaan vietetään aikaa.



Kun kasvatus on johdonmukaista, lasta arvostavaa ja säännöt on selkeät kaikille - ei niistä tarvitse taistella jatkuvasti, eikä tarvitse huutaa tai pakottaa. Homma toimii ja elämä on kaikille mukavampaa.



Ainoa mikä minua mietityttää, on se että jos minä kasvatan lapseni hyvin ja muut ei sitä tee, joutuvatko minun lapseni kärsimään siitä ja joutuvatko he toisten terrorisoimiksi kun eivät käyttäydy esim. agressiivisesti ? Taito tässäkin hommassa on opettaa omia lapsiaankin kuitenkin puolustautumaan tarvittaessa. Olen itse yrittänyt opettaa lapsilleni ettei tarvitse sietää esim. että toinen satuttaa tms. vaan ensin voi yrittää nätisti kieltää ja työntää toisen kättä pois jos ei auta niin saa käyttää vähän kovempia keinoja. Kuulostaako pahalta? Oletko itse pohtinut tätä asiaa tai oletko vielä joutunut sen eteen?

Melody:

Ainoa mikä minua mietityttää, on se että jos minä kasvatan lapseni hyvin ja muut ei sitä tee, joutuvatko minun lapseni kärsimään siitä ja joutuvatko he toisten terrorisoimiksi kun eivät käyttäydy esim. agressiivisesti ? Taito tässäkin hommassa on opettaa omia lapsiaankin kuitenkin puolustautumaan tarvittaessa. Olen itse yrittänyt opettaa lapsilleni ettei tarvitse sietää esim. että toinen satuttaa tms. vaan ensin voi yrittää nätisti kieltää ja työntää toisen kättä pois jos ei auta niin saa käyttää vähän kovempia keinoja. Kuulostaako pahalta? Oletko itse pohtinut tätä asiaa tai oletko vielä joutunut sen eteen?

Pojalla on kaksi ikäistään kaveria, tyttö ja poika. Kumpikin (varsinkin tyttö 2,5v) käyttäytyy usein agressiiviseti poikaani kohtaan. Jos näen tilanteen itse, puutun siihen. Usein tyttökaveri kuitenkin satuttaa poikaani kun kukaan ei näe.

Näiden lasten vanhemmat käyttävät rangaistuksena luunappia, kädelle läpsäisyä ja tukkapöllyä. Uskoisin että sieltä ne lapsetkin sen oppivat.. Minusta ei ole johdonmukaista kieltää satuttamasta toista jos itse vanhampana kurittaa lastaan fyysisesti.

Poikani ei puolustaudu mitenkään, ei vaikka saa kipeää. Yrittää vetää kättä pois tms. mutta ei ainakaan vielä ole vastannut " samalla mitalla" .

Ennen kylään lähtöä juttelen poikani kanssa näin: " Mennään katsomaan XXX" , " Tykkäätkö leikkiä XXX kanssa?" , " Onko XXX kiusannut sinua?" , " Jos XXX kiusaa niin sano ettei saa ja tule kertomaan äidille" ..

Muuta en oikein voi tehdä vielä, tietysti tarkkailen tilannetta ja puutun tarvittaessa. Ongelma on myös siinä että pojan tyttökaveri 2,5v ei usko minua kun sanon, ei oikein äitiäänkään, isäänsä paremmin. Heillä äiti uhkaakin tyttöä: " Pitääkö sanoa isälle?" . Minä en itse murtaisi omaa auktoriteettiani noin.

Meillä kuri on tiukka niissä asioissa jotka katsomme tärkeäksi, meistä vähemmän tärkeissä sitten joustetaan. Lisäksi kurin joustaminen riippuu lapsesta, esikoiselle pystyi antamaan tietyissä asioissa enemmän joustovaraa ilman että tuli ongelmia- kakkosen kanssa ei onnistunut.

1. Meillä on ehdoton kuri ettei toisia lyödä, tavaroita viedä kädestä jne, eli toisten kohtelemisessa kuri on ehdoton.

2. Tietyt rutiinit myös toimivat kurinalaisesti (hampaiden pesu, nukkumaan meno, ruoka-ajat jne.), ne helpottavat jokapäiväistä elämää. Tosin nämä eivät ole ihan niin joustamattomia asioita.

3. Sitten ne asiat mitkä liittyvät siisteyteen, eivät ole meillä mitenkään kurinalaisia (välillä saa syödä muuallakin kuin pöydässä, leluja saa levitellä jne.).

Ja mitä tulee tuohon alle lainattuun tilanteeseen, meillä on ollut vastaavia ongelmia. Yleensä olen itse tarvittaessa puuttunut tilanteisiin ja vieraatkin lapset aika hyvin ovat uskoneet (tosin äänensävyni ei ole mitenkään lepertelevä). Sitten on joitain kavereita, joiden lasten käytöksestä en yksinkertaisesti tykkää ja kun meillä lapset joutuvat " terrorisoinnin" kohteeksi, niin olen pitänyt taukoa näiden lasten näkemisessä. Suurimmaksi osaksi sitten näiden lasten kanssa yhteinen leikki on onnistunut heidän kasvaessaan (no ovat jo 4-5v:ta) tai yhteydenpito on sitten jäänyt kokonaan. Kivempiakin kavereita yleensä löytyy ja olemme siirtyneet tapaamaan heitä.

Rianna80:

Melody:

Ainoa mikä minua mietityttää, on se että jos minä kasvatan lapseni hyvin ja muut ei sitä tee, joutuvatko minun lapseni kärsimään siitä ja joutuvatko he toisten terrorisoimiksi kun eivät käyttäydy esim. agressiivisesti ? Taito tässäkin hommassa on opettaa omia lapsiaankin kuitenkin puolustautumaan tarvittaessa. Olen itse yrittänyt opettaa lapsilleni ettei tarvitse sietää esim. että toinen satuttaa tms. vaan ensin voi yrittää nätisti kieltää ja työntää toisen kättä pois jos ei auta niin saa käyttää vähän kovempia keinoja. Kuulostaako pahalta? Oletko itse pohtinut tätä asiaa tai oletko vielä joutunut sen eteen?

Pojalla on kaksi ikäistään kaveria, tyttö ja poika. Kumpikin (varsinkin tyttö 2,5v) käyttäytyy usein agressiiviseti poikaani kohtaan. Jos näen tilanteen itse, puutun siihen. Usein tyttökaveri kuitenkin satuttaa poikaani kun kukaan ei näe.

Näiden lasten vanhemmat käyttävät rangaistuksena luunappia, kädelle läpsäisyä ja tukkapöllyä. Uskoisin että sieltä ne lapsetkin sen oppivat.. Minusta ei ole johdonmukaista kieltää satuttamasta toista jos itse vanhampana kurittaa lastaan fyysisesti.

Poikani ei puolustaudu mitenkään, ei vaikka saa kipeää. Yrittää vetää kättä pois tms. mutta ei ainakaan vielä ole vastannut " samalla mitalla" .

Ennen kylään lähtöä juttelen poikani kanssa näin: " Mennään katsomaan XXX" , " Tykkäätkö leikkiä XXX kanssa?" , " Onko XXX kiusannut sinua?" , " Jos XXX kiusaa niin sano ettei saa ja tule kertomaan äidille" ..

Muuta en oikein voi tehdä vielä, tietysti tarkkailen tilannetta ja puutun tarvittaessa. Ongelma on myös siinä että pojan tyttökaveri 2,5v ei usko minua kun sanon, ei oikein äitiäänkään, isäänsä paremmin. Heillä äiti uhkaakin tyttöä: " Pitääkö sanoa isälle?" . Minä en itse murtaisi omaa auktoriteettiani noin.

En tiedä onko niin kova kuri, mielestäni riittävä kuitenkin. Siihen olen pyrkinyt, että sovitusta pidetään kiinni ja että säännöt ovat mielestäni perusteltuja. Meillä poika saa esimerkiksi levittää lelunsa ympäri kämppää ja ne kerätään pois sitten illalla tai jos ovat kovasti tiellä. Pöydässä ei tietenkään saa tahallaan sotkea, kiitos on sanottava kun on syöty ja suu ja kädet on pyyhittävä. Pöydän ääressä syödään, tosin poikkeuksiakin tehdään. Tämän lisäksi olen opettanut, että on pyydettävä nätisti jos jotakin haluaa, eli " saisinko" , " antaisitko..."



Toisia ei tietenkään saa satuttaa. Tässä on meillä ollut melkoista opettelemista, sillä poika on pienestä asti ollut todella kovaotteinen ja äkkipikainen eli pettymykset on purettu lyömällä, raapimalla, heittelemällä tavaroita jne. ja välillä tämmöistä on tapahtunut ilman minkäänlaista syytäkin. Pojan käytös oli aiheutti minullekin melkoista päänvaivaa joskus, joten sikäli tuntuu loukkaavalta, jos ajatellaan että " kotoahan se on lähtöisin..."



Ehdoton olen senkin suhteen, että leluja ei oteta toisten kädestä ja että, toisille täytyy omia leluja lainata myös. Eli jos itse ei jollakin lelulla leiki, niin toinen saa sitä lainata.



Muuten meillä kyllä elellään melko rennosti eli päivärytmit on täysin hukassa välillä lipsutaan milloin mistäkin periaatteesta jne. mutta tietyt perusasiat mielestäni pitää lapselle opettaa. Ja onhan se ilahduttavaa huomata, että jotkut opit ovat menneet perille ja että poika (kohta 3v) käyttäytyy toisinaan ihan mallikkaasti :)

Meillä on kuri melkein kuin armeijassa ja myönnän itsekin välillä vaativani lapselta (4v) ehkä liikaa, varsinkin jos on väsynyt, mutta se on meidän tapamme. Kyse ei kuitenkaan ole julmuudesta vaan tietynlaisista pelisäännöistä. Tällainen kasvatustapa/-periaatteet johtuvat suurimmaksi osaksi tietysti meidän vanhempien luonteista, mutta tätä näkemystä ovat vahvistaneet ympäristöstä löytyneet huonot esimerkit: nykyteinien räävitön käytös, nyky-yhteiskunnan yksilökeskeisyys ja muutaman tuttavaperheen huonosti kasvatetut, täysin kurittomat kakarat, joilla ei ole mitään rajoja, isän sanalla ei merkitystä ja äiti millin päässä lopullisesta loppuunpalamisesta. Sääntö on, että jos et pärjää 3-vuotiaan kanssa, et taatusti pärjää myöskään 13-vuotiaan kanssa.



Tällä kovalla kurinpidolla katsomme tekevämme palveluksen sekä itsellemme vanhempina, yhteiskunnalle että ennen kaikkea lapselle itselleen: jos oppii sietämään pettymyksiä jo lapsena ja kasvattamaan sitkeyttään, ei tarvitse kuulua siihen porukkaan nuoria miehiä, jotka ampuvat itsensä armeijassa sen takia, kun siellä ei saakaan äidin lihapullia. UUsavuttomuus liittyy tähän kaikkeen myös: en voi sietää sitä ja siksipä lapsemme oppii tekemään asioita ja pärjäämään jo pienestä pitäien ja oppii myöskin, että teoista on aina seurauksensa. Tämä ei kaikille videoilla ja tietokonepeleillä kasvatetuille ole selvää: jos tappaa jonkun, otetaan käyttöön seuraava elämä ja peli jatkuu seuraavalla tasolla. Lapsen kehittymätön käsityskyky siirtää tämän kaiken käytäntöön ja jälki voi olla todella surullista. Tätä sattuu jopa joillekin aikuisille, miksi lasten luullaan osaavan käsitellä tätä?



Olipa kova purkaus, mutta tämä on niitä asioita, joita monet vähättelevät, kun se taas meille on hyvin tärkeä. Esim. yksi tuttavaperheistämme, jossa on 4 huonosti kasvatettua lasta (mainitsin yllä perheen tilasta), on sitä mieltä, että kurinpito on julmaa, lapsen kiusaamista. He ovat muuten aivan mahtavia ihmisiä, mutta vanhempina ja kasvattajina täysin surkeita. Lasten riekkumista ja vanhempien löysäilyä on niin hirveä katsoa, että siellä on inhottavaa käydä kylässäkin... =(

Vaikka itse en sitä niin mielläkään, mutta tuttavilta, joilla on täysin vastakkainen toimintatyyli olemme kuulleet kommetteja armeijakurista sun muusta. Meillä on 2 tyttöä 2v 8kk ja 11 kk vanhat. Tietenkään pienempi ei vielä tajua sääntöjen päälle, mutta tehokkaasti häntäkin ohjaamme kohti toivotunlaista käytöstä.



Meidän lapset eivät saa läpsiä, lyödä tai repiä toisia lapsia eivätkä viedä tavaroita käsistä. Ruoalla ei sotketa tai leikitä, mutta esim. hedelmiä saa syödä muuallakin kuin keittiössä. Leluja saa levitellä, mutta lapset itse auttavat myös siivoamisessa. Tietyt paikat ovat kiellettyjä kuten esim. tietokone, telkkari, stereot. Niihin ei kosketa ilman aikuisen läsnäoloa ollenkaan. Päivärytmi meillä on aika vakio. Toki välillä joustetaan tilanteen mukaan; käydään kyläilemässä, kaupassa tms, mutta ruoka-ajoista, nukkuma-ajoista ja iltarutiineista pidetään kiinni (ja tästä on saatu kommenttia armeijakurista). Ruoasta sun muusta meillä kiitetään ja kun jotain halutaan sitä pyydetään, ei vaadita tyylillä " haluun heti!" .

Itse myös pidän aika tarkat säännöt, paljolti samoja kuin edellä. Joskus annan poikkeuksellisesti syödä olkkarissa aamupuuron sohvapöydällä, jos tulee juuri lempparipiirrettyjä :) ja lelut saa levittää, mutta illalla kerätään ja poikakin usein toteaa sen jälkeen, että onpa siistiä! Tänään opetin poikaa (vähän alle 3v), miten vaatteet viikataan tuolille nätisti riisumisen jälkeen, kun heitteli ne riisuttuaan sohvalle sinne tänne. Myös meillä on nuo " saisinko..." ja kiitokset ja ole hyvät olennaisia.



Joku täälä joskus totesikin, että jos pienelle lapselle antaa periksi eikä pidä rajoja, vaatimukset vain kasvavat vuosien myötä.

Olen samaa mieltä! Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. En halua poikani myöskään olevan mikään uusavuton ja olen ihan pienestä pitäen ottanut hänet mukaan kotihommiin, itsekin niistä tykkää. Minkä pienenä oppii, sen vanhana taitaa..

Tästä taisi tulla oikea vanhojen sananparsien viljelmä, mutta niissähän on totuutta kerrakseen! Uskon vahvasti, että me " tiukat rajat pitävät äidit" kiittelemme vielä itseämme lasten kasvettua aikuisiksi.

Itseäni ärsyttää suunnattomasti esim. se, että anoppini on aina korjannut mieheni vaatteet nätisti pyykkiin-silitykseen-kaappiin ja se linja tuntuu olevan to-si vaikea kitkeä pois. Olettaa, että teen samoin, ja tuokin on ihan oppimiskysymys.



Oletteko muuten pohtineet, että käyttäytymistavat yms. ovat paljolti saman linjaisia, jollaisia meille itsellemme on lapsina opetettu? Itse olen ainakin huomannut saman, viimeksi eilen mietin sitä kun kolasin pihaa lumesta. Isäni on aina ollut siinä hommassa tarkka, lumet luotiin melki heti kun oli vähäkin satanut ja itse olen samanlainen, sama juttu monessa muussakin kotoa " opitussa" (tai lähinnä mieleen jääneessä) asiassa :)



-pupsu

pupsu:

Oletteko muuten pohtineet, että käyttäytymistavat yms. ovat paljolti saman linjaisia, jollaisia meille itsellemme on lapsina opetettu? Itse olen ainakin huomannut saman, viimeksi eilen mietin sitä kun kolasin pihaa lumesta. Isäni on aina ollut siinä hommassa tarkka, lumet luotiin melki heti kun oli vähäkin satanut ja itse olen samanlainen, sama juttu monessa muussakin kotoa " opitussa" (tai lähinnä mieleen jääneessä) asiassa :)

-pupsu

Minut on kasvatettu ilman kuria tai se on lähinnä ollut epäjohdonmukaista. Olin ns.kauhukakara ja kärsin siitä itsekin. Muita lapsia kehuttiin, minua moitittiin. Tiesin kyllä pienenä että pitäisi olla kiltti mutta en osannut olla ja minua ei siihen ohjattu.

Itse muistan että minua syötettiin välillä vielä alle neljä vuotiaana, juoksin ruokapöydän ja olohuoneen väliä..

Leluja en koskaan siivonnut ennen kouluikää, harvoin senkään jälkeen. Hypin sohvalla ja heittelin kasteltuja vessapaperitolloja seinille..

Kai sitä nyt toivoo parempaa lapselleen ja onneksi kotona olleet huonot mallit eivät ole periytyneet.

Meidän 2v. tyttö on ollut pienestä pitäen ns. helppo ja rauhallinen tempperamentiltaan, joten emme ole joutuneet pitämään hurja kuria, jotta tyttö käyttäytyisi toivotulla tavalla. Päivärutiinit pyörivät samalla tavalla päivästä toiseen (kyläilypäivinä tms...voidaan poiketa rutiinista). Tyttö ei ole vielä keksinyt, että toisia lapsia voisi lyödä eikä hän tahallaan riko tavaroitakaan. Nämä kaksi asiaa ovat mielestäni ehdottomat rajat, joista ei tingitä. Ruokapöytä käyttäytymisessä on hiomisen varaa, kun tyttö haluaa rohmuta montaa sorttia yhtäaikaa.Olohuoneessa tyty saa syödä joskus herkkuja kuten sipsiä, jonka saa imurilla pois. Muuten ruoka syödään aina yhdessä pöydän ääressä. Myöskään lelujen keräämistä ei olla vielä vaadittu, mutta ilmeisesti kohta voisi senkin aloittaa.



Tällä hetkellä ainakin tuntuu, että koska tyttö on mukautuva luonteeltaan, niin hän ei tarvitse armeijamaisia rajoja. Jos suutun tytölle, ja korotan ääntäni, niin hän tulee usein silittämään päätäni tai halaamaan, eli hän on herkkä...tottakai rajat luovat turvallisuutta myös ns. kiltille lapselle ja niistä pidetään meillä kiinni. Jos lapsi olisi kovin vilkas ja tempperamenttinen, niin rajojen merkitys korostuisi eri tavalla...

Vielä tuosta lapsen kasvattamisesta puolustamaan itseään:



Minä myös puutun muiden lasten huonoon käytökseen jos se kohdistuu lapseeni (tai jonkun muunkin lapseen). Mutta pidemmän päälle ajateltuna äiti ei aina voi olla paikalla ja puolustaa jälkikasvuaan, vaan lapsen on itse jouduttava opettelemaan puoliensa pitämistä. Meillä esikoinen on kehittynyt tässä asiassa paljon nuoremman veljensä ansiosta, vaikka onkin tosi rauhallinen ja aiemmin liiankin kiltti eikä osannut puolustautua. Hyvä on ollut myös huomata että puheeni menevät jossain määrin perille. Eli jos tiedän että lapsi/lapset joutuvat tekemisiin toisen lapsen kanssa joka todennäköisesti tulee heitä mänttäämään, minä myös valmistan etukäteen kuinka voi puolustautua itse jos sellainen tilanne tulee. Uskon myös että vanhemman esimerkki ja puuttuminen tilanteeseen tukee lasta kun huomaa että häntä puolustetaan ja ettei tarvitse sietää mitään rökittämistä.



Itse muistan lapsuudestani että minua kiellettiin ehdottomasti tekemästä toiselle mitään ikävää eli myös siinäkin tapauksessa että minulle tehtiin jotain ikävää. Eli piti vain kärsiä ja yrittää lähteä pois - mutta se kun ei aina riitä!



Ja vielä ap sinun kirjoitukseesi:



Muuta en oikein voi tehdä vielä, tietysti tarkkailen tilannetta ja puutun tarvittaessa. Ongelma on myös siinä että pojan tyttökaveri 2,5v ei usko minua kun sanon, ei oikein äitiäänkään, isäänsä paremmin. Heillä äiti uhkaakin tyttöä: " Pitääkö sanoa isälle?" . Minä en itse murtaisi omaa auktoriteettiani noin.



Ehkä edellä kertomassasi tapauksessa yrittäisin pitää taukoa tuon perheen tapaamisessa, kuten joku toinenkin kertoi tehneensä. Ei ole lapselle hyväksi jos kokemukset toisista lapsista ovat ikäviä.

Tai sitten heidän kyläillessään pitäisi yrittää ottaa vielä tiukemmat linjat, enpä tiedä mitä vanhemmat siitä pitäisivät?! Sanotaan ettei alle 3v lasta voi kehoittaa pelkästään puheen tasolla, vaan on mentävä ja otettava lapsesta kiinni ja näytettävä konkreettisesti miten toimitaan. Eli tuon 2,5v tytön ottaisin syliin tiukasti ja sanoisin että " meillä ei tehdä tuollaista, meillä ei satuteta toista" tms. ja sanoisin että pidän sylissä niin kauan kunnes osaa käyttäytyä. Välillä päästäisin irti ja jos uusii tekonsa, ottaisin taas syliin. Lapsihan varmasti karjuisi ym ja vierailu olisi rasittavaa kaikille (onkai jo nytkin). Mutta eihän tuohon muukaan auta. On vaan äärettömän rasittavaa jos joutuu muidenkin lapsia kasvattamaan jos eivät itse kanna vastuutaan.

Kaippa meilläkin on sitten kova kuri, vaikken sitä kyllä " kovaksi" mielläkään, vaan ihan tavalliseksi kuriksi ja kasvatukseksi.



Meilläkään ei sotketa ruokapöydässä, kiitetään ja pyydetään nätisti. Välillä kyllä syödään olkkarissa aamupala, kun ei muuten meinata ehditä hoitoon eikä jakseta herätä aiemmin..



Siistetyden suhteen meillä vallitsee kaaos eli leluja ei saateta ihan joka ilta kerätä laatikoihin.. Ja kirjat on kasassa jossain, mistä niitä sitten luetaan. Mä olen tosi huono siisteysihminen, joten se, nyt kun asiaa ajattelee, tulee myös lapseni kohtaloksi..



Lapsi koskee vaan lapsille tarkoitettuihin tavaroihin, aikuisten tavarat on vain aikusille. Mitään ei hajoteta tahallaan, ei leluja tai mitään muutakaan. Meillä ei myöskään tahallaan heitellä leluja, paitsi tietty palloja. :-) Karkkia syödään vain karkkipäivänä.



Ketään ei lyödä, läpsitä tai tukistella, oli sitten aikuinen tai lapsi. Ja jos tätä tapahtuu (joskus tietty tapahtuu), niin anteeksi pyydetään ja halit päälle. Leluja ei oteta toisten käsistä. Samaa olen miettinyt kuin edellä olevat, että kuinka opettaa lasta puolustautumaan, koska kaikkea sontaa niskaan ei tartte ottaa?

ettei muilla ole kuria!



Katselimme taas perhekerhossa tuota muiden lasten menoa. Kun eivät edes pöydässä pysy sen aikaa että söisivät. Ja sitten ruvetaan juoksemaan seurakuntasalia ympäri. vetäjä laittoi tuoleja eteetn ettei lapset juokse mutta nehän osasivat siirtää tuolit pois... ja mitä vanhemmat tekee.. ei mitään.



Puolisoni totesikin kun katseli sitä menoa, että kasvatetaanko me meijän pojastakin tyttöä? Ei kamalaa katsottavaa kun kolme poikaa hakkasivat toisiaan minkä kerkesivät. Miksi meijän pojan pitäisi hakata ollakseen poika. no onneksi olemme puolisoni kanssa kuitenkin samoilla kasvatuslinjoilla.



Meillä myös niin kun joku edellinen sanoi on esikoinen olllut todella rauhallinen ja kiltti ja koska ei ole sille tullut mieleen ketään hakata tai muutenkaan, mutta toisen kanssa onkin eri juttu ja nyt kun esikoinen 5v niin rupee keksii tota tönimistä..kerholla varmaan vaikutuksensa.



Meillä ei myöskään suvaita tönimistä tai lyömistä. Meillä syödään tosin olohuoneessa iltapala, mutta siellä pöydän ääressä kuitenkin. ja leluja ei levitetä joka huoneeseen (käytännön juttu kun koiranpentu muuten syö lelut). Ja lapset keräävät lelut itse ennen päiväunia ja illalla. palapelit ja sellaiset heti pelaamisen jälkeen. nätisti pyydetään ja kiitos sanotaa. 2vuotias kuopus osaa oikein hyvin kerätä leluja ja rupesi jo yksi vuotiaana keräämään. Toki ikätason mukaan vaaditaan.



mutta esimerkiksi kotitöissä lapset pystyvät jo auttamaan hirveästi ja tykkäävät siitä kovasti. kuopus tulee aina itse tyhjentämään astianpesukonetta jos näkee siellä aikuisen.pölyjen pyyhkiminen on myös lempipuuhaa. esikoinen auttaa pienempää pukeutumaan jos tarvis ja pienempi osaa vaikka avata oven jotta koira voi mennä pihalle.



ja aina ihmettelin miksi ihmiset kirjoittaa etteivät voi emnnä lasten kanssa kauppaan kun on kaksi lasta.. olen odottanut sitä päivää, mutta ei. kyllä meillä yhdessä käydään kaupassa joka kaikki tai sitten minä lasten kanssa. Molemmat osaavat käyttäytyä siellä ja saattavat kyllä pyytää jotain mutta sitä ei suinkaan ole pakko saada. huuto konrettejä ei kaupassa meillä ole.



enkä koe että meillä on kamala kuri. Kyllä meilläkin lapset tekevät " pahojaan" , mutta sen jälkeen asia käsitellään ja toivotaan että siitä on opittu. kuten pari päivää sitten he piirsivät seinään.



mutta kiva kun kuulee että muillakin pidetään kuria.

Olipas sekavaa. Mutta en ehkä vielä pidä tätä yleistä kaaoksen hallintaa ja hillintää sekä hyvien tapojen opettamista tiukkana kurina.



Pikkuisen on viime päivinä lipsuttu kun sairaudet ovat nakertaneet voimia vähän jokaiselta. Mutta ryhtiliike alkaa jo tänään eli palataan taas normaaleihin pöytä- ja ruokailutapoihin.



2-vuotias kuopus osaa jo pyytää anteeksi ja sanoo kiitos vaipanvaihdon jälkeenkin ;) Esikoinen vie lautasen tiskipöydälle ja kiittää. Ja joskus jopa ihan spontaanisti kehuu ruokaa ;)



Hyviä tapoja on paha juurruttaa jälkikäteen, samoin empatiaa ja huomioonottamista pitää korostaa ja opettaakin.



Ja tervehtiminen on yksi ihan olennainen juttu. Aina kun nähdään naapureita heipataan, kaupan ja kirjaston tätejä heipataan. Tästä aina muistutan, kun mielestäni on ihan supermölttiä taapastella sisään jonnekin sanomatta edes päivää!!!

Mielestäni liian tiukka kuri ei ole aina hyvästä lapsen kehitykselle. Luovuus kärsii jos kaikki mahdollinen on ei ja kielletty. Jokaisella kiellolla ja rajalla tulisi olla hyvä ja perusteltu syy.



Kamalaa on myös lapsen kannalta jos aikuinen kontrolloi kaikkea mahdollista mitä hän tekee, lapsen on vaikea itse oppia hallitsemaan asioita ja tekemään päätöksiä jos vanhemmat puuttuvat kaikkeen.



Lapsi on luonnostaan utelias ja haluaa tutkia muitakin asioita kuin leluja. Meillä lapsi osaa jo nyt 2 vuotiaana jakaa leikkejä koska me olemme antaneet hänen tutkia myös aikuisten tavaroita ja olemme ottaneet hänet mukaan meidän tekemisiiin - näin hän on oppinut jakamisen mallin. Näin lapsen itsetunto on jo nyt niin hyvä että antaa mielellään leluja pikkusisarellen; hän ei siis koe että se on häneltä pois jos antaa lelun toiselle.



Vaaralliset asiat tulisi tietysti kieltää ja tietyt ruokatavat tulee olla. Myös toisten ihmisten vahingoittaminen kielletty.



Mielestäni esimerkiksi pienten lasten juoksenetelu pöydän ympärillla perhekerhossa on jopa toivottavaa käytöstä ...pienen lapsen tulee saada riehua ja purkaa energiaa edes kerhossa, kamalaa ja traagista lapsen kannalta jos sellainenkin ilo kielletään. Ravintolassa on sitten eri juttu, siellä asia pitäisi olla kielletty koska voi häiritä muita ihmisiä.





Meillä ainakin lapsi saa levitellä leluja vapaasti ja harjoitella luovuuttaan esimerkiksi yhdistämällä monien eri lelusarjojen osia keskenään, lapsi saa ohjata näin leikkiä eikä vanhemmat tyrkytä valmiita leikkimalleja lapsille. Lelut kerätään yhdessä illalla pois.



Mitä vikaa on siinä jos lapsi kääntää maton reunan? Ketä asia vahingoittaa, minusta tässä kielletään jo kieltämisen halusta. Jos lapsi kääntää maton reunan voi hänelle lähinnä opettaa että hän kääntää sen hetken päästä takaisin.



Lapsi on lapsi eikä armeijan sotilas. Lapsen tulee saada olla luova ja jopa sotke välillä. Lapsi tarvitsee iloa ja tutkimisen kokemuksia elämäänsä.

Käytöstavat opetetaan, ollaan kilttejä, toisia ei löydä, kiitetään ruoan jälkeen jne mutta mikään armeijakuri ei lapsille kertakaikkiaan mielestäni ole hyväksi! On karua katseltavaa jos lapsi joutuu elämään rajoitettua elämää. Lapsi on lapsi ja hän oppii kokeilemalla.

sotkut yleisiltä kulkureiteiltöä. Ja lasten leikkihuone on juuri sellainen kuin on. Silloin tällöin kerään ja lajittelen lelut.



Palapelit ja muut koottavat kerätään kyllä kasaan heti kun innostus hiipuu. Samoin piirustus- ja askartelukamat ovat ylähyllyllä.



Ja yleistä siivousmentaliteettia lapset kyllä tuntuvat oppivan ihan itsestään kun täällä minun kanssani huseeraavat ja seuraavat minun toimintaani...

Olen sunshinen ja bellabellan kanssa samoilla lijoilla.



Meillä tietoisesti vältetään kuria eli aikuisen asettamia ehdottomia sääntöjä. Myöskään rankaisuja tai palkitsemista emme käytä. Silti lapsiani kilvan kehutaan, kuinka kuuntelevat ohjeita ja tajuavat, milloin saa ottaa rennosti, milloin taas on oltava hiirenhiljaa. Ikinä eivät lyö toisia tai tee muuta vastaavaa. Vaatteet viikkaavat päiväkodissa mallikelpoisesti.



Minä uskon, että valitsemani lasta kunnioittava kasvatus pikemminkin ehkäisee murrosiän ongelmia kuin synnyttää niitä. Se hyvä käytös ei ole silloin ulkoatulevia ohjeita tai määräyksiä, joita vastaa joidenkin tekee mieli kapinoida, vaan omaehtoista toisen huomioon ottamista.

on meillä silti kuria kotona. Jos poika (2-v) ei tottele, joutuu kyllä jäähylle joka auttaakin tosi hyvin.

Kova ja kova... Tietyissä asioissa olemme ehdottomia, esim. toista ei saa satuttaa, ei saa hakata/rikkoa tahallaan tavaroita jne.



Käytöstapoja tyttö (2v 4kk) on oppinut kuin itsestään: kiittää ruokapöydässä, toivottaa vieraille tervetuloa, pyytää nätisti jne. Opetamme myös, että aikuiset saavat joskus puhua keskenään lasten keskeyttämättä.



Kotitöihin tyttö osallistuu mielellään: tyhjentää pesukonetta, sekoittaa taikinaa jne. Monesti selviäsi nopeammin, jos itse tekisi :) Joihinkin aikuisten tavaroihin ei saa koskea, mutta kaikki ei ole järjestään kiellettyä.



Leikkejä saa jatkaa, mutta illalla keräillään pahimmat kasat pois. Tytöllä on joitakin kirjoja, joita saa itse lukea (niin monta kuin haluaa), mutta sitten on niitä, joita vain isä/äiti lukee. Sohvalla saa joskus pomppia, vaikka mieluummin riehutaan ulkona.



Meillä on tietyt rutiinihommat, jotka tehdään, joko huudon kanssa tai ilman. Mutta yritän itse miettiä tämän uhmaikäisen kanssa, mistä asiasta kannattaa tehdä arvovaltakysymys ja mistä ei. Esim. jos tyttö huutaa sängyssään, ettei halua nukkua ja hakee kirjan/lelun sänkyyn, annan tytön olla, kunhan hän pysyy sängyssään. Aina on siihen nukahtanut.

Juuri nämä mitä muutkin maininneet eli kiitos ja ole hyvä, tervehtiminen, anteeksi pyytäminen tarvittaessa yms ovat sellaisia perusjuttuja mitkä minusta kuuluukin vanhemman lapselle opettavan.

Tietyt jutut kun opetetaan/oppii jo lapsena niin ne ikäänkuin jäävät selkäruotoon ja kantavat läpi elämän.

Sama sävel siinä ettei toisia muksita, tönitä, lyödä.

Ruokapöydässä syödään mitä syödään ja aina ainakin maistetaan ruokaa jotta tietää että tykkääkö vaiko ei, 4v4kk esikoinen sanoo joskus jo valmiiksi ettei tykkää jostakin mutta kun maistaakin niin kas, se maistuukin ja syö kaiken:o). Vaikka ovatkin ns hyväsyömäisiä lapsia niin silti pidän tuosta maistamisperiaatteestakin kiinni. Mutta en/emme pakota syömään enempää kuin sen maistin jos ei kertakaikkiaan mausta pidä.

Sitten on tuo että uutta leikkiä tai siis sen sotkuja ei vain jätetä lojumaan ja aloiteta uutta, kumpikin siivoaa osansa ja sillä sipuli.

Vaatteita ei heitellä hujanhajan vaan laitetaan joko paikoilleen pikkutuolille tai pyykkikoriin jos likaisia. Hampaiden pesu ymv päivittäisiä rutiineja joista ei laisteta.



Uskon että kun tietyistä asioista pitää kiinni ja on tietty rutiini ja rytmi elossa niin pääsee itsekukin ainakin hieman helpommalla ja elämä on muutenkin kivempaa ja niistä on iloa ja hyötyä sitten isompanakin/aikuisena.