Lue keskustelun säännöt.
Mieheni ja minun urat vertailussa.
26.11.2015 |
Tapasimme, kun olin 18-vuotias abi. Mies opiskeli yliopistossa kolmatta vuotta, jonne oli päässyt ensiyrittämällä kiintiössä. Suoritti armeijan ja jatkoi opiskelemista.
Minä kirjoitin loistavat YO-arvosanat. Menimme naimisiin ylioppilaskirjoitusteni jälkeen kesällä. Luin koko kevään pääsykokeisiin yliopistoon. En päässyt sisään, jäin ensimmäiselle varasijalle. Menin töihin.
Seuraava vuonna tulin raskaaksi ja vaikka yritinkin työnteon ja kamalan raskauspahoinvoinnin ohella lukea pääsykokeisiin uudestaan, siitä ei tullut mitään, enkä päässyt vieläkään yliopistoon. Mies valmistui maisteriksi ja sai heti vakituisen työn. Itse asiassa sai kolme, mutta valitsi niistä mieluisimman.
Minä olin kotona ja tulin uudestaan raskaaksi, kun esikoinen oli 11kk. Olin ehtinyt ilmoittautua avoimeen yliopistoon, mutta opinnot etenivät hitaasti ja ne lopulta jäivät kesken. Toinen lapsi syntyi.
Aikaa kului, kolmas lapsi syntyi. Mies sai ensimmäisen ylennyksen ja palkankorotuksen.
Aikaa kului, pääsin lopulta opiskelemaan ja lapset laitettiin päiväkotiin. Mies eteni taas ylemmälle portaalle ja alkoi tehdä pidempää työpäivää, tuli työmatkoja ja iltakokouksia. Minä joustin, hoidin lapset ja yritin siinä sivussa opiskella jotenkin.
Omat opiskeluni venyivät, koska miehen työt menivät luonnollisesti aina edelle. Olihan hän perheen ainut elättäjä. Mies eteni ja eteni, puolison smart casual vaihtui pukuun ja meidän kauppakassiauto hienoon työsuhdeautoon.
Minulta meni kahdeksan vuotta valmistumiseen. En ollut ehtinyt kerätä oikein minkäänlaista työkokemusta opiskeluihin kuuluvien projektien tai työharjoittelujen lisäksi. Työnhaku takkusi. Eikä ihme. 34-vuotias, kolmen lapsen äiti, työkokemukseton turha maisteri.
Mies on nyt todella korkeassa virassa. Tulotaso ylittää kahden keskituloisen palkan. Minä olen työtön. Lapset ovat teini-ikäisiä.
En tiedä, missä mentiin vikaan. Olisiko pitänyt jättää lapset hankkimatta ja vain keskittyä siihen opiskelemaan pääsyyn? Olisin opiskellut nopeasti, mutta työnhaku olisi ollut samanlaista lottoamista? Olisinko sitten uskaltanut hankkia lapsia? Olisinko nyt jossain pätkätöissä, mutta jatkuvasti kotona hoitamassa sairaita pieniä lapsiani, jotka olisin hankkinut normaalissa 30-34-vuoden iässä?
Miksi minulla on katkera olo? Miksi mies on mennyt eteenpäin suoraviivaisesti, saanut opiskella, edennyt töissä jatkuvasti, sillä on vaimo ja kolme lasta ja kaikki hyvin? Ja minä nuhjaantunut, turha yksilö, joka en kehtaa esittäytyä puolison työkavereille? Koska en ole mitään.
MIKSI!?
Kommentit (30)
Surullisen tuttua. Toivottavasti miehesi pysyy rinnallasi lasten muutettua kotoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset on teinejä nyt? Eivät tarvitse koko ajan huolehtimista ja sinulle jää aikaa pyörittää asioita päässäsi päivisin kun olet työtön. Helposti jää ne negatiiviset levyt pyörimään, omanarvontunne katoaa. Mietipä olisiko joku keskusteluapu hyväksi? Näkisit itsesi ja tilanteesi vähän toisesta vinkkelistä ja voisit hoksata mitä haluat loppuelämältäsi. Nopeaoppinen ihminen kerkeää vaikka mitä ja jaksaakin kun löytää sen oman juttunsa. Lapset haluavat itsenäistyä ja muuttavat omilleen piakkoin, mitä sitten päivisin teet ja mihin energiasi käytät?
Ei kai teillä ap vain ole avioehtoa? Jos ei, voit rauhoittua ja ajatella teitä "perheyksikkönä", kuten tuossa aiemmin neuvottiin. Jos on (sellainen jolla suljetaan liiton aikana hankittu omaisuus pois puolisolta), revi se.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai teillä ap vain ole avioehtoa? Jos ei, voit rauhoittua ja ajatella teitä "perheyksikkönä", kuten tuossa aiemmin neuvottiin. Jos on (sellainen jolla suljetaan liiton aikana hankittu omaisuus pois puolisolta), revi se.
Avioehto tehdään maistraatissa, olet katsonut liikaa jenkkileffoja, loinen.
On tuossa paljon omaa syytäsi. Tarhassa olevat lapset eivät estä kesätöitä, ja kaikilla työssäkäyvillä kuten miehelläsi on lakisääteiset lomat. Minä olen suorittanut amk-, kandi- ja maisteritutkinnon sekä samalla tehnyt kaksi lasta. Aina olen välillä tehnyt töitä, kun on ollut mahdollista. Ongelmanasi eivät ole lapset vaan se, että et ole hakeutunut aktiivisesti töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sä ap saat vielä töitä ja uran. Jaksa vain etsiä. Sulla on lapsetkin valmiina ja ne on kohta aikuisia, niin voit vetää täysillä työelämässä.
Vähän samankaltainen tilanne kuin sinulla. Ja samanlaisia tunteita. Olen saanut oman alan pätkiä ja tehnyt koulutustani vastaavaa työtä ilmaiseksi, jotta saisin työtä. Työtodistukset ovat loistavat, mutta pakko vaan todeta, että aika on nyt tosi huono. Sen pidemmän työpaikan saamiseen tarvitaan ihan oikeasti hyvää onnea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä minun urani: ylioppilastutkinnon jälkeen opiskelua, jonka keskeytin (ei ollut alani); lapsen syntymä, opiskelua ja tutkinto, toisen, kolmannen ja neljännen lapsen syntymä,vuosia kotiäitinä oloa, sen jälkeen töissä käymistä, tällä hetkellä suuren firman johtotehtävissä. Miehelläni opiskelua ja töihin ja hyvä asema ja palkka jo vuosia sitten. Kadunko mitään? En. Älä sinäkään.
Kaikki neljän lapsen äidit ei noin vaan pääse johtotehtäviin vaan jäävät kotiympyröihin pyörimään. Itse olen kahden lapsen äiti ja lapset sain vanhana niin oli jo yli 10 v työkokemusta ja tutkinto taskussa. Toisaalta lapset ovat joutuneet pieninä hoitoon ja usein viimeisinä odottaneet tarhan tai iltapäiväkerhon pihalla äitiä hakemaan. Vähän kadehdin kotiäitejä.
Hanki itsellesi mentori joka opastaa työuran alkuun pääsyssä. Et tainnut mainita mitä opiskelit mutta ekonomeilla, insinööreillä, juristeilla on mentorointitoimintaa joten nyt vaan yhteyttä sopivaan tahoon ja otat uran käynnistämisen vakavaksi projektiksi sen sijaan että katkeroidut ja syytät miestäsi omista valinkoistasi. Olet vielä nuori.