Kotiäidit, jaksatteko ulkoiluttaa lapsianne 2 kertaa päivässä?
Itse jaksan hyvällä ilmalla, mutta jos on sateista tai tosi kova pakkanen, niin en jaksa kuin kerran. Eräs tuttava rupesi tästä syystä kettuilemaan, että lasteni olisi parempi olla päiväkodissa, kun siellä ulkoillaan kaksi kertaa päivässä säällä kuin säällä.
Kommentit (77)
En todellakaan jaksa talvisin. Kesällä olemme pihalla lähes koko ajan, muuten kerran päivässä. Ja jos sataa olemme sisällä, en jaksa, enkä viitsi....leivomme ja värkkäämme jotain sisällä, katsotaan kyllä telkkuakin...ihan tilanteen mukaan, huonon sään vuoksi voidaan käydä kylässäkin.
Mennään rennolla otteella, syömis- ja nukkumisajat ovat suht tarkkoja, muuten sovelletaan.
No en ikinä. Miksi niitä olisi pitänyt ulkoiluttaa juuri se kaksi kertaa? Siksikö, kun päiväkodeissa on sellainen rytmi kaaoksen välttämiseksi?
Me ulkoiltiin (nuorin on nyt eskarissa) aina, kun mieli teki. Joskus ei tehnyt mieli ollenkaan ja joskus taas saatettiin olla pitkäänkin pihalla. Ikinä ei käyty aamupäivästä ulkona. Niin joo, näiden nuorempien kanssa käytiin aina silloin, kun vietiin isompaa eskariin. Silloinkin tehtiin vain se pakollinen kävelylenkki sinne eskarille.
Terveitä ja kunnollisia lapsia noista on siltikin kasvanut.
Omat lapset ovat jo sen ikäisiä että "ulkoilevat" itsekseen mutta silloin kun olivat pieniä niin tuli taloyhtiössä sanomista jos en ulkoiluttanut riittävän usein.
Nyt on alettu kyseenalaistaa sitä että onko välttämätöntä viedä lapsia pihalle kaikilla koiranilmoilla ja paukkupakkasilla. Ihan järkevää. Tulee vain turhia vilustumisia. Jotkut lapset tosin tykkäävät ulkoilusta mutta omani olivat enempi kirjojen ja palikoiden ääressä
Eli vastaukseni on että mielen mukaan ja tapauskohtaista.
Meillä koirat ulkoilutetaan, mutta lapset ulkoilee. Ja ei välttämättä 2* krt päivässä, jos sataa tai talvella on yli -15 astetta.
Itse voisin kysyä että kuinka jaksatte kotona ulkoilematta kaksi kertaa päivässä? Täällä tuntuu ainakin pälli leviävän jokaisella, jos ei ulkona käydä.
En jaksa, enkä koe siitä paineita. Inhoan pakkasta, pimeää ja märkää.
Me ulkoillaan 0-2 kertaa päivässä, riippuu päivän ohjelmasta ja fiiliksestä. Yleensä kerta päivässä riittää. Käydään joko puistossa, lenkillä, kaupassa (kävellen, pulkalla tai fillarilla), metsäretkellä tai kaupungilla asioilla. Kesällä käytiin ulkoilmakeikoilla ja puistojuhlilla. Jos ei huvita ulkoilu ollaan sisällä tai lähdetään johonkin sisäleikkipaikkaan tai vaikka uimaan.
Pakkoulkoilun sijaan vahdin, että päivittäin tulee liikuttua tarpeeksi. Liikunnallisia leikkejä on helppo järjestää kotona jos ei ulos huvita mennä. Ymmärrän että pakkoulkoilu on ollut terveyttä edistävää huonon sisäilman aikaan, mutta tässä ajassa olen enemmän huolissani lasten liikkumattomuudesta ja luontokasvatuksen puutteesta kuin siitä, että varmasti aamuin illoin tulee ulkoiltua. Toki ulkoilu yleensä luo hyvät puitteet liikunnalliselle leikille eikä kaikki lapset saa juosta, hyppiä ja mekastaa kotonaan.
Ja tarhassa lapseni ehti 6-7h päivien aikana ulkoilemaan 0-2 h päivän ohjelmasta riippuen. Eikä ulkoilun laadusta (liikunnallista vai rauhallista) ollut yleensä tietoa, se kun minua kiinnostaa enemmän kuin varsinainen ulkoilmassa vietetty aika.
Ei ole mitään sääntöä että lapsia pitää ulkoiluttaa 2 kertaa päivässä...sehän on vain päiväkodin rytmi! Ei ne lapset mitään koiria ole joita pitää rehata pihalle säässä kuin säässä x kertaa :) Toki saa ulkoilla lapsten kanssa vaikka 5 kertaa päivässä jos haluaa.
Kesällä tuli oltua pihalla todella paljon...melkein kaiket päivät kun syötiinkin usein ulkona.
Talvella ulkoiltiin kerran päivässä ja se riitti mainiosti. Jos oli kamala sade tai myrsky niin tyytyväisinä hengailtiin kotona koko päivä :) Sehän se onkin kotona olemisen ilo että saa tehdä mitä haluaa omaan ja lasten tahtiin. Esim. meillä lapset heräsivät aamuisin vasta 9.
Siis miten ei voi kotiäidillä aika riittää? Eihän heillä mitään muuta olekaan kuin aikaa. Vai meneekö se tabletin näprääminen lasten edelle?
M34
miksi siellä ulkona olisi pakko käydä joka päivä
Kesällä ollaan pihalla hyvällä kelillä vaikka koko päivä..talvella pakkasillakin voi käydä pari kertaa..näin kurakeleillä kerran päivässä ja jos on siivouspäivä ei mennä ollenkaan..
Rajansa kaikella..
Tiedättehän, että alle kouluikäinen lapsi tarvitsee joka päivä liikuntaa VÄHINTÄÄN 2h, josta vähintään puolet reipasta, hengästyttävääkin liikuntaa. Ei vähempää, ellei nyt kipeänä tietysti ole. Se ei tule täyteen sisällä makoilemalla.
"Varhaiskasvatuksen liikunnan suositukset kehottavat alle kouluikäisiä liikkumaan reippaasti vähintään kaksi tuntia päivässä. Kouluikäisille suositellaan vähintään 1-2 tuntia päivässä monipuolista ja ikään sopivaa liikuntaa. "
https://www.thl.fi/fi/web/lastenneuvolakasikirja/ohjeet-ja-tukimateriaa…
Eli nyt vaan oma mukavuus toissijalle, ei säät ole ollenkaan huonoja liikkua jos ei ihan hirmunen kaatosade/ukkonen tmv ole esteenä.
Kaksi kertaa ulkoilu on järkevää etenkin talvella, koska ulkona voi tulla kylmä nopeammin, jolloin yksi ulkoilukerta ei täytä liikuntasuosituksia.
Ei tuossa ole mitään jaksamista. Se on ihan itsestään selvää että näin tehdään. Se on asenne kysymys ei jaksamis kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuossa ole mitään jaksamista. Se on ihan itsestään selvää että näin tehdään. Se on asenne kysymys ei jaksamis kysymys.
ketä kiinnostaa mennä lasten kanssa 2 kertaa päivässä ulos
Vierailija kirjoitti:
Tiedättehän, että alle kouluikäinen lapsi tarvitsee joka päivä liikuntaa VÄHINTÄÄN 2h,
no ei vittu tarvii
Fiiliksen mukaan. Yleensä mennään aamupäivällä ulos ja jos ei mennä niin sit päikkäreiden ja välipalan jälkeen. Ei meillä ainakaan oo mitään kaavaa ulkoiluun. Kipeenä ei tietenkään mennä pihalle.
Eiköhän kaikki tee niinku parhaaks näkee. Joillakin on lapset hoidossa ja joillakin kotona. Turha tästä on väitellä miten paljon pitää olla pihalla.
No eipä ihme että jo pikkulapset on lihavia ja sairastuvat yltiöhelposti, kun niille ei tarjota edes puolta tarvitsemaansa määrää liikuntaa, ulkoilua... Se liikunta auttaa lasta pysymään terveenä hei. Jaksamaan paremmin ja nostaa vastustuskykyä.
Mutta jo, ei tarvitse ihmetellä miten nykyään on niin monta lihavaa jo pikkulapsissa... eikä sitä että monen lapsen motoriset taidot on aiempia vuosia heikommat. Kun maataan vaan kotona telkkaria tuijottaen kaikki talvet, koska laiskat vanhemmat ei viitsi poistua mukavuusalueeltaan edes lastensa terveyden tähden.
Kyllä lastenhankinnan totisesti pitäs olla luvanvarasta hmmaa, selvasti niin harva on halukas niistä lapsistaan asianmukasesti huolehtimaan ja heidän tarpeensa täyttämään.
Meillä on sääntönä, että joka aamupäivä pitää tehdä jotain. Se voi siis olla puistoilua (2-3h krt), kerhossa käymistä, muskari, kaverin luona leikkimistä/kaveri tulee meille leikkimään tai vaikka hoploppi tai kaupungilla käyminen. Talvella käydään iltaisin ruokakaupassa tai muuten hoitamassa ostoksia sekä saunotaan usein. Muina vuodenaikoina ulkoillaan myös iltaisin. Lapsi 2v + pieni vauva. Tämä on riittänyt hyvin tähän saakka. Lapsi on hyvinvoiva ja tyytyväinen. Meillä nukutaan toistaiseksi vielä 3h päikkäreitä, voin kuvitella että ilman näitä unia kävisimme ulkona säännöllisemmin myös iltapäivällä.