Yhden lapsen vanhemmat, joille ei ole tulossa lisää lapsia!

Vierailija

Oletteko olleet aina varmoja siitä, että haluatte ainoastaan yhden lapsen? Tai miten päädyitte valintaan?

Oletteko koskaan katuneet/harmitelleet päätöstänne, jos tilanteessanne ei ole enää mahdollista lisää lapsia hankkia?

Onko lapsi toivonut sisaruksia? Millainen lapsi on, onko paljon kavereita kodin ulkopuolella?

Itseäni mietityttää kaikkein eniten se, että riistän lapselta jotain tosi tärkeää, jos riistän mahdollisuuden sisarussuhteeseen. Toisaalta toinen lapsi ei ole itsestäänselvyys, vaikka sitä haluaisikin, itsellä ollut kolme keskenmenoa, jotka osaltaan vaikuttavat siihen, etten enää halua raskautta yrittää. Lapsi on nyt 4,5 v. ja minä 36 v. eli myöhäistä ei vielä ole. Voi tätä jossittelua. Ahistaa.

Sivut

Kommentit (25)

Vierailija

Minä ehkä haluaisin toisen lapsen, mutta tarvitsisin siihen jostain toisen naisen, avokki on alkanut niin kusipäiseksi etten sen kanssa tee yhtään mitään, korkeintaan heitän pihalle.

Vierailija

Meillä on myös 4,5 vuotias lapsi, ainokainen hänkin. Välillä olen miettinyt että jääkö lapsi jostain paitsi, mutta hän on kuitenkin sosiaalinen tapaus. Päiväkodissa on paljon ystäviä joita pyydämme usein kylään ja lapsi kyläilee heidän luonaan. Olen ollut tässä asiassa aktiivinen, koska huomaan että lapsi kaipaa leikkikavereitaan myös päiväkotiarjen ulkopuolella.
On myös huomaavainen ja kohtelias, tulee hyvin erilaisten ihmisten kanssa toimeen, joten en ole sitten sen enempää huolehtinut.
Minulla on sisarus, jonka kanssa lapsena jouduin jakamaan huoneen ja kaikki vaatteet jotka sain, olivat isosiskon käytettyjä. Teininä mahdollisuutta omaan huoneeseen ei ollut ja riitelimme paljon. Nyt aikuisenakaan emme kovin paljon ole tekemisissä, toki näemme ja välimme ovat ihan ok, muttei mitenkään erityisen lämpimät. Ei se toinen lapsi siis ole mikään itsestäänselvä arjen parantaja. Hyvä ystävä voi olla ihan yhtä tärkeä, ellei tärkeämpi sille lapselle.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Meillä on myös 4,5 vuotias lapsi, ainokainen hänkin. Välillä olen miettinyt että jääkö lapsi jostain paitsi, mutta hän on kuitenkin sosiaalinen tapaus. Päiväkodissa on paljon ystäviä joita pyydämme usein kylään ja lapsi kyläilee heidän luonaan. Olen ollut tässä asiassa aktiivinen, koska huomaan että lapsi kaipaa leikkikavereitaan myös päiväkotiarjen ulkopuolella.
On myös huomaavainen ja kohtelias, tulee hyvin erilaisten ihmisten kanssa toimeen, joten en ole sitten sen enempää huolehtinut.
Minulla on sisarus, jonka kanssa lapsena jouduin jakamaan huoneen ja kaikki vaatteet jotka sain, olivat isosiskon käytettyjä. Teininä mahdollisuutta omaan huoneeseen ei ollut ja riitelimme paljon. Nyt aikuisenakaan emme kovin paljon ole tekemisissä, toki näemme ja välimme ovat ihan ok, muttei mitenkään erityisen lämpimät. Ei se toinen lapsi siis ole mikään itsestäänselvä arjen parantaja. Hyvä ystävä voi olla ihan yhtä tärkeä, ellei tärkeämpi sille lapselle.

Kiitos vastauksesta! Omakin lapsi on melko sosiaalinen ja tarhan lisäksi myös harrastaa kaksi krt viikossa. Tarhassa on puolipäiväisenä, koska itse olen osa-aikatyössä. Monesti haen hänet jo 13-14 välillä ja iltapäivät on välillä pitkiä, kun ollaan kahdestaan ja kaverit vielä tarhassa... Leikkitreffien kanssa munkin pitäis kyllä aktivoitua! Ja tuotakin olen miettinyt, että eivät kaikki sisarukset ole automaattisesti läheisiä toisilleen. Ja osaako sisarukseton oikeastaan kaivata sellaista, mitä hänellä ei ole koskaan ollutkaan...?

Vierailija

Kun lopulta taloudellinen tilanne antoi varaa hankkia lapsia, halusin tytön. Tuli poika, eikä muuta tullut. Ensin olin hyvin katkera, mutta nyt kun lapsi on varttunut, totean, että sain juuri sen, mikä on minulle parasta.  - Yritin äsken soittaa sisarelleni onnitellakseni häntä merkkipäivän johdosta. Puhelimeen ei vastattu eikä hän varmasti koskaan soita minulle takaisin. Onko tämä mielestäsi onnellista? Minusta ei. Siksi yksi on paras määrä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on myös 4,5 vuotias lapsi, ainokainen hänkin. Välillä olen miettinyt että jääkö lapsi jostain paitsi, mutta hän on kuitenkin sosiaalinen tapaus. Päiväkodissa on paljon ystäviä joita pyydämme usein kylään ja lapsi kyläilee heidän luonaan. Olen ollut tässä asiassa aktiivinen, koska huomaan että lapsi kaipaa leikkikavereitaan myös päiväkotiarjen ulkopuolella.
On myös huomaavainen ja kohtelias, tulee hyvin erilaisten ihmisten kanssa toimeen, joten en ole sitten sen enempää huolehtinut.
Minulla on sisarus, jonka kanssa lapsena jouduin jakamaan huoneen ja kaikki vaatteet jotka sain, olivat isosiskon käytettyjä. Teininä mahdollisuutta omaan huoneeseen ei ollut ja riitelimme paljon. Nyt aikuisenakaan emme kovin paljon ole tekemisissä, toki näemme ja välimme ovat ihan ok, muttei mitenkään erityisen lämpimät. Ei se toinen lapsi siis ole mikään itsestäänselvä arjen parantaja. Hyvä ystävä voi olla ihan yhtä tärkeä, ellei tärkeämpi sille lapselle.

Kiitos vastauksesta! Omakin lapsi on melko sosiaalinen ja tarhan lisäksi myös harrastaa kaksi krt viikossa. Tarhassa on puolipäiväisenä, koska itse olen osa-aikatyössä. Monesti haen hänet jo 13-14 välillä ja iltapäivät on välillä pitkiä, kun ollaan kahdestaan ja kaverit vielä tarhassa... Leikkitreffien kanssa munkin pitäis kyllä aktivoitua! Ja tuotakin olen miettinyt, että eivät kaikki sisarukset ole automaattisesti läheisiä toisilleen. Ja osaako sisarukseton oikeastaan kaivata sellaista, mitä hänellä ei ole koskaan ollutkaan...?


Leikkitreffejä kyllä suosittelen. Varsinkin nämä muut sisaruksettomat arvostavat, ja ainakin meillä perheiden kanssa vuorotellaan, että kumman luona lapset ovat. Samalla kasvaa turvaverkko, josta ei koskaan ole haittaa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kun lopulta taloudellinen tilanne antoi varaa hankkia lapsia, halusin tytön. Tuli poika, eikä muuta tullut. Ensin olin hyvin katkera, mutta nyt kun lapsi on varttunut, totean, että sain juuri sen, mikä on minulle parasta.  - Yritin äsken soittaa sisarelleni onnitellakseni häntä merkkipäivän johdosta. Puhelimeen ei vastattu eikä hän varmasti koskaan soita minulle takaisin. Onko tämä mielestäsi onnellista? Minusta ei. Siksi yksi on paras määrä.

Ja koska siskosi ei vastaa sinulle kun soitat, on parasta hankkia vain yksi lapsi? Moitteetonta logiikkaa!

Vierailija

Meillä on 5v lapsi ja ainoaksi jää, koska olemme jo vanhoja vanhempia, lapsen syntyessä äiti yli 40 v., ja lapsemme on ihana lahja, jonka saimme, vaikka emme juurikaan uskaltaneet edes toivoa! Raskaus oli todella hyvä, synnytys meni pitkäksi ja lopulta aika vaikeaan sektioon, jonka jälkeen suositeltiin kahden vuoden taukoa. Onnellisina terveestä lapsesta vanhoilla päivillä, emme lähteneet riskeeraamaan ja edes yrittämään toista! Lapselle toki olisi kiva juttu, jos sisarus olisi, itsestä ainakin sisarukset ovat olleet ihana asia!

Sinulla on vielä hetki aikaa miettiä, välttämättähän raskaus ei edes onnistu enää helposti, kun ikää tulee lisää, mutta vastaapa itsellesi kysymykseen: voisiko sinua joskus tulevaisuudessa harmittaa, että et edes koskaan yrittänyt saada toista! Ehkä siinä voisi antaa luonnolle mahdollisuuden - tulee, jos on tullakseen!

Vierailija

Itse en haluaisi ikinä hankkia vain sitä yhtä lasta. Mieluummin sitten jäisin ilman. Ellen sitten saisi luonnostaan toista, harkitsisin adoptiota. Sisarukselta oppii niin paljon sosiaalisesta kanssakäymisestä, hänen kanssaan on hauska yhdessä potea vanhempien noloutta, perheen yhdessäolo on aivan erilaista jos on ainut lapsi. Mietin esim kaikkia niitä perhematkoja, jouluja jne jolloin olisi ollut niin tylsää olla yksin vanhempien kanssa.

Muutenkin ainoat lapset on aikuisina kokemusteni mukaan hankalia.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Itse en haluaisi ikinä hankkia vain sitä yhtä lasta. Mieluummin sitten jäisin ilman. Ellen sitten saisi luonnostaan toista, harkitsisin adoptiota. Sisarukselta oppii niin paljon sosiaalisesta kanssakäymisestä, hänen kanssaan on hauska yhdessä potea vanhempien noloutta, perheen yhdessäolo on aivan erilaista jos on ainut lapsi. Mietin esim kaikkia niitä perhematkoja, jouluja jne jolloin olisi ollut niin tylsää olla yksin vanhempien kanssa.

Muutenkin ainoat lapset on aikuisina kokemusteni mukaan hankalia.

No tässäpä oli taas niin stereotyyppinen vastaus että! Etkä edes vastannut kysymykseen tai ole henkilö, jollaiselta ap halusi neuvoa kysyä.

juujuu1

En ole ollut varma, että haluaisin vain yhden lapsen. En ollut varma haluanko lapsia ollenkaan ja yksi on siksi ihan ok. En halua enempää vaivaa enkä vähempää omaa aikaa. Hankin ensimmäisen lapsen pari kymppisenä, enkä ollut vakkaritöissä. Opiskelen vielä enkä halua toista lasta pilaamaan hyvin sujuvaa arkea tai mahdollisuuksiani saada töitä valmistuttuani. En ole koskaan katunut enkä harmitellut, voisin vielä hyvinkin hankkia lisää lapsia, mutta en halua. Jos myöhemmin kaduttaa, niin sille ei tietenkään mitään voi.

Lapsi ei ole toivonut sisaruksia, toista kissaa kyllä. Lapsella on paljon kavereita sukulaisteni lapsista. Tapaan serkkujani yms ihan viikottain. 

En voi hankkia toista lasta vain ekalle leikkikaveriksi. Se ei olisi reilua itseäni eikä sitä toista lasta kohtaan.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en haluaisi ikinä hankkia vain sitä yhtä lasta. Mieluummin sitten jäisin ilman. Ellen sitten saisi luonnostaan toista, harkitsisin adoptiota. Sisarukselta oppii niin paljon sosiaalisesta kanssakäymisestä, hänen kanssaan on hauska yhdessä potea vanhempien noloutta, perheen yhdessäolo on aivan erilaista jos on ainut lapsi. Mietin esim kaikkia niitä perhematkoja, jouluja jne jolloin olisi ollut niin tylsää olla yksin vanhempien kanssa.

Muutenkin ainoat lapset on aikuisina kokemusteni mukaan hankalia.

No tässäpä oli taas niin stereotyyppinen vastaus että! Etkä edes vastannut kysymykseen tai ole henkilö, jollaiselta ap halusi neuvoa kysyä.

Totta että en ole sellainen henkilö mitä ap etsii, mutta vastasin kuitenkin esim siihen kun ap mietti, riistääkö lapselta jotain jos hän ei saa sisaruksia. Tavallaan riistää, se pitää sitten vain yrittää kompensoida jollain tavalla.

Vierailija

Minulla on kaksi vuotta nuorempi pikkusisko ja toivoisin etteivät vanhempani olisi koskaan häntä tehneet. Olemme koko ikämme vaan tapelleet emmekä tule edes aikuisiällä toimeen ja tiedän että perintöriidat on vielä edessä. Aina se ei ole niin mustavalkoista, joskus on ihan hyvä vaihtoehto kun on vain yksi

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi vuotta nuorempi pikkusisko ja toivoisin etteivät vanhempani olisi koskaan häntä tehneet. Olemme koko ikämme vaan tapelleet emmekä tule edes aikuisiällä toimeen ja tiedän että perintöriidat on vielä edessä. Aina se ei ole niin mustavalkoista, joskus on ihan hyvä vaihtoehto kun on vain yksi

Mutta ei tuollaisia asioita voi tietää etukäteen. "Ei tehdä sit lisää lapsia koska ne ei välttämättä tule toimeen". Useimmat sisarukset kuitenkin tulevat toimeen ja tykkäävät toisistaan.

Vierailija

6v ei ole vielä toivonut sisaruksia, tuskin tulee toivomaankaan enää, koska osaa jo ajatella että  sisarus ei olisi leikkikaveriksi sopiva.

Minä en ole koskaan kaivannut enempää lapsia, tuntuu että tämä perhe on valmis näin.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat