Oliko teillä jokin symbioosi vauvan ollessa pieni?

Vierailija

Minulla on kolmen kuukauden ikäinen vauva, josta voin hyvin olla erossa niin, että isä on lapsen kanssa sillä välin. Hoidossa hän ei ole vielä ollut ulkopuolisilla. Olen lähdössä viikon kuluttua muutaman päivän matkallekin ja odotan sitä innolla, vaikka tietysti vähän ikävä tuleekin sekä vauvaa että miestä. Moni tuttavaäiti vain huomauttelee, että "en minä ainakaan voinut olla vauvasta erossa kuin pari minuuttia"... Joten, olitteko te niin "symbioosissa" vauvan ollessa pieniä, ettette tosiaan voinut olla heistä erossa? Vaikka hoitaja olisikin ollut yhtä hyvä hoitamaan kuin tekin (eli esim. se oma mies)?

Sivut

Kommentit (24)

Vierailija

Kaksi lasta eikä kummankaan kanssa ole ollut mitään "symbioosia" (mitä se sitten tarkoittaakin.

Minulle ei siis ole tehnyt mitenkään tuskaa olla erossa kummastakaan. 

Vierailija

Kyllä oli. Tunnin pari pystyi olla erossa mutta sitten oli jo kamala ikävä. Vauva oli hoidossa ekan kerran yhden yön 11kk iässä ja en meinannut kestää sitä. Outoa, että pystyt olemaan jopa pari päivää pois vauvan luota. Itse en edes pystynyt imettämään kuin 3kk, mutta silti oli järjetön ikävä vauvaa.

Vierailija

Kyllä. Olin kummankin kanssa. Sitä ehtii ihan samalla lailla kun vähän pääsee pikkulapsiajasta eteenpäin. En riskeeraisi tätä parasta aikaa. Vastahan hän syntyi. Jos on eka niin et sä vielä mitään huilia tarvi.

Vierailija

Ei ollut symbioosia ja ensimmäisen kerran tunsin aitoa onnea äitiydestä lapsen ollessa 3 v. Ensimmäiset vuodet oli sen verran raskaat, itkua yötä päivää. Onneksi aika kullannut nekin muistot.

Vierailija

olin yh, joten olin tietyllä tavalla tosi symbioosissa, jotenkin halusin hoitaa kaiken yksin kun kerran yksin olin. olin pitkään tosi tarkka ja jopa omistushaluinen, jälkikäteen ajateltuna vähän neuroottisestikin :D toki vietin joitakin hetkiä erossa vauvasta ihan mielenterveyden takia (koliikkivauva), mutta olisin voinut ottaa rennomminkin...

Vierailija

Minä pystyn olemaan useamman tunnin erossa vauvasta koska vain. On vauva suloinen, mutta hyvin hän pärjää isänsä kanssa. Imetysvälin täytyttyä lypsän maitoa jos vauva ei ole lähellä. Ei siis ole tuollaista symbioosia vaikka vauva on rakas ja täysimetyksellä.

Vierailija

Olin ekaa kertaa yön yli esikoisesta erossa, kun menin synnyttämään toista lastani. Eli kyllä olen elänyt symbioosissa vauvojeni kanssa. En kaipaa heistä lomaa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Olin kummankin kanssa. Sitä ehtii ihan samalla lailla kun vähän pääsee pikkulapsiajasta eteenpäin. En riskeeraisi tätä parasta aikaa. Vastahan hän syntyi. Jos on eka niin et sä vielä mitään huilia tarvi.

Eli jos lapsi on ensimmäinen, niin äiti kyllä jaksaa vaikka mikä olisi? Helpostihan sitä vaikka valvoo 24/7 pari vuotta. Ei siinä vielä kenenkään kuuppa sekoa.. Mitähän humalatilaa vastaa?

Vierailija

Ekan kanssa ei ollut symbioosia, olin hänestä vain valtavan onnellinen. Isä hoivasi häntä huolella ja lempeydellä ja minulla oli tunne että vauvalla on kaikki hyvin myös isänsä kanssa vaikka minä jossain kävisinkin. Toisen kohdalla ei ollut symbioosia, vaan synnytyksen jälkeistä masennusta, joka ilmeni sellaisena ylivirittyneenä tarpeena pitää vauva lähellä ja ylihoitaa häntä koko ajan. Uskoisin että en ole ainoa äiti jonka masennus oireilee juuri tällä tavoin, "symbioosina" ja tiettynä epäluulona muita kohtaan koska hormonitoiminta on pistänyt pään sekaisin. En ihailisi sitä olotilaa kyllä mitenkään.

Vierailija

Ei symbioosi tarkoita mitään masennusta eikä sitä, että olisi jotenkin sekaisin. Se on luonnon kehittämä keino siihen, että äiti ei hylkää lastensa ja hoitaa ja ruokkii sitä vaikka välillä olisikin univelka ja pinna kireällä. Toisilla se on voimakkaampi kuin toisilla. Uskoisin, että baby blues on myös voimakkaampi näillä, jotka kokevat myös symbioosia. Baby bluesin on todettu suojaavan äitiä raskausmasennukselta.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Olin kummankin kanssa. Sitä ehtii ihan samalla lailla kun vähän pääsee pikkulapsiajasta eteenpäin. En riskeeraisi tätä parasta aikaa. Vastahan hän syntyi. Jos on eka niin et sä vielä mitään huilia tarvi.

Toiset tarvitsevat, toiset eivät. Jokainen tietää itse parhaiten, miten jaksaa olla paras mahdollinen äiti lapselleen. Ylihuolehtivan ja välinpitämättömän äitiyden väliin mahtuu monta erilaista tapaa olla hyvä vanhempi.

Vierailija

On ollut symbioosi kaikkien vauvojeni kanssa. Ja hyvä niin.

Mutta ei se symbioosi nyt kuitenkaan sitä tarkoita etteikö voisi esim paria tuntia viettää vauvastaan erossa.

Vierailija

Poika 5kk ja 2 tuntia olen poissa kotoa pari kertaa viikossa kun käyn salilla ja vauvan isä hoitaa. Ja kyllä, ikävä on heti ja kotiin kun pääsen niin jos on hereillä niin pakko saada heti syliin. Joku kirjoittikin että jos näikseen on niin usen myös babyblueskin on ollut ja näin oli minullakin. Kun ajattelenkin vauvaa kun olen pois, niin alkaa maito herumaan. En tiedä milloin kykenen antamaan pitemmäksi aikaa hoitoon, yötä en pysty olemaan erossa tuskin pitkään aikaan.

Vierailija

Meillä on aina sattunut niin, että mies on lomautettu juuri kun lapset ovat syntyneet. Eli meillä on kumpikin vanhempi ollut kotona ja vastuu jaettu aika lailla tasan. En koe, että olisin missään symbioosissa ollut kummankaan lapsen kanssa. Olen aina voinut hyvillä mielin lähteä esim. harrastukseen (jonka olen aloittanut heti kun fyysinen vointi on sallinut). Noh, ei ole sen enempää tullut ikävä lapsia kuin nytkään (ovat kumpikin jo koululaisia).

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat