Mikä on sinusta vanhemmuuden kaikkein ikävin puoli?

Minusta se, että kun ihmisiä tässä vain ollaan, pelkään, että seuraavien 20 vuoden aikana saatan sanoa tai tehdä jotain, josta lapseni saa trauman. Vaikka väsyneenä töistä tullessani ja lasten alkaessa kinata keskenään että "nyt turvat tukkoon ja omiin huoneisiinne ja pysykää siellä aamuun asti" tai muuta vastaavaa pikaistuksissani. Että miten ihmeessä pysyä tasaisen oikeudenmukaisena, turvallisena ja rakastavana joka hetki seuraavat vuosikymmenet?

vauvan äiti

Jatkuva riittämättömyyden tunne. Joka päivä huomaa ettei lapselleen ole pystynyt antamaan tarpeeksi aikaa ja huomiota.

Vierailija kirjoitti:

Minusta se, että kun ihmisiä tässä vain ollaan, pelkään, että seuraavien 20 vuoden aikana saatan sanoa tai tehdä jotain, josta lapseni saa trauman. Vaikka väsyneenä töistä tullessani ja lasten alkaessa kinata keskenään että "nyt turvat tukkoon ja omiin huoneisiinne ja pysykää siellä aamuun asti" tai muuta vastaavaa pikaistuksissani. Että miten ihmeessä pysyä tasaisen oikeudenmukaisena, turvallisena ja rakastavana joka hetki seuraavat vuosikymmenet?

vauvan äiti

Tämä on ihan aiheellinen pelko.

Minä olen sattunut syntymään tavallista herkemmäksi, ja vaikka äitini on tehnyt parhaansa eikä ole lyönyt laimin vastuitaan, niin vain minäkin koen olevani pahasti haavoilla lapsuudestani. Äitini kun ei ole kovinkaan herkkä eikä oikein osannut suhtautua minuun oikein.

Käytös, joka on aikuisesta täysin normaalia, voi aiheuttaa lapsessa pysyvää haittaa.

Itse en tule lapsia hankkimaan, koska tiedän, ettei paraskaan vanhemmuus välttämättä riitä.

Pelkään että lapselle tulee huono itsetunto vaikka teen kaikkeni ettei tulisi.

Lapse menetyksen pelko ja sitä kautta oman kuoleman pelko.

Se, että pystyy perseillä toisen elämän tuosta vain.

Vierailija kirjoitti:

Minusta se, että kun ihmisiä tässä vain ollaan, pelkään, että seuraavien 20 vuoden aikana saatan sanoa tai tehdä jotain, josta lapseni saa trauman. Vaikka väsyneenä töistä tullessani ja lasten alkaessa kinata keskenään että "nyt turvat tukkoon ja omiin huoneisiinne ja pysykää siellä aamuun asti" tai muuta vastaavaa pikaistuksissani. Että miten ihmeessä pysyä tasaisen oikeudenmukaisena, turvallisena ja rakastavana joka hetki seuraavat vuosikymmenet?

vauvan äiti

Vanhempikin saa välillä väsyä ja olla hermostunut. Täydellinen ei tarvitse olla.

Jollain vauvavuoden yövalvomisilla ei ole juurikaan painoarvoa kokonaiskuvassa, se on niin hyttysen pissa valtameressä.

Omalla kohdallani tuskallisinta on ollut se, että omien lasten kautta joutuu elämään uudestaan kaikki ne kouluajan traumat ja draamat. Sitä oli ehtinyt jo pitkäänkin olla onnellinen ja rauhallinen kaikessa aikuisuudessaan, ja yhtäkkiä on taas maailmassa jossa joku ei halua olla jonkun kanssa välitunnilla ja kaikki muut saavat aina kaiken ja oma lapsi ei mielestään koskaan mitään, ja tunteisiin ei saa vastakaikua ja kaikki on niin ahdistavaa ja vaikeaa. Kaikki se sosiaalinen angsti oli ehtinyt jo unohtua, mutta yhtäkkiä se on taas ihan iholla ja melkein vielä kipeämpänä kuin ekaa kertaa, kun kyse on omasta lapsesta jota rakastaa enemmän kuin itseään.

Vierailija kirjoitti:

Jatkuva riittämättömyyden tunne. Joka päivä huomaa ettei lapselleen ole pystynyt antamaan tarpeeksi aikaa ja huomiota.

tämä.. Ja monta muuta. Epäonnistumisen tunnetta on itselläni vaikea kestää kun jälkiviisaana huomannu että tekisi asioita toisin. Pelkään myös että teen virheitä jatkossa mitä alan katumaan.

Mulla se on varmaan se vastuu, mikä lapsista on. Musta tuntuu oikeastaan ihan päivittäin, etten oikein selviä vanhemmuudesta. Väsyn tosi helposti ja tuntuu että työssäkäynti vie voimat. En illalla kertakaikkiaan jaksaisi tarkistaa läksyjä ja vilmaa, tehdä r-harjoituksia, etsiä luistimia tai kurpputoritavaroita koulun kirppikselle. Tuntuu että väsyn tämän kaiken arjen alle. En vain osaa tätä hommaa.

Vierailija kirjoitti:

Lapse menetyksen pelko ja sitä kautta oman kuoleman pelko.

Tämä.

Vasu-keskustelut, vanhempainillat, kevätjuhlat yms. paska on stressaavinta, turhinta ja kamalinta kidutusta.

Tätä mieltä on viiden lapsen äiti, kaksi vammaista lasta joista toinen kuoli jo vauvana.

Vierailija kirjoitti:

Vasu-keskustelut, vanhempainillat, kevätjuhlat yms. paska on stressaavinta, turhinta ja kamalinta kidutusta.

Tätä mieltä on viiden lapsen äiti, kaksi vammaista lasta joista toinen kuoli jo vauvana.

Miksi hankit lapsia? En vain ymmärrä. VIISI!? Eikö ensimmäisestä tai toisesta jo opi? Ja viimeistään ensimmäisestä vammaisesta?

Huoli lapsesta ja hänen tulevaisuudestaan. Sen olen kokenut kaikkein raastavimmaksi, vaikka tuo on vasta 2-vuotias. Kauhulla jo odotan sitä aikaa kun on niin vanha, että alkaa viihtyä kodin ulkopuolella kavereitten kanssa iltamyöhään :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vasu-keskustelut, vanhempainillat, kevätjuhlat yms. paska on stressaavinta, turhinta ja kamalinta kidutusta.

Tätä mieltä on viiden lapsen äiti, kaksi vammaista lasta joista toinen kuoli jo vauvana.

Miksi hankit lapsia? En vain ymmärrä. VIISI!? Eikö ensimmäisestä tai toisesta jo opi? Ja viimeistään ensimmäisestä vammaisesta?

Tääkin kannattaa huomioida, eli paskaa suattaapi tulla niskaan niiltä "kolleekoilta", eli muilta vanhemmilta ja erilaisilta keräilyerävatipäiltä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla se on varmaan se vastuu, mikä lapsista on. Musta tuntuu oikeastaan ihan päivittäin, etten oikein selviä vanhemmuudesta. Väsyn tosi helposti ja tuntuu että työssäkäynti vie voimat. En illalla kertakaikkiaan jaksaisi tarkistaa läksyjä ja vilmaa, tehdä r-harjoituksia, etsiä luistimia tai kurpputoritavaroita koulun kirppikselle. Tuntuu että väsyn tämän kaiken arjen alle. En vain osaa tätä hommaa.

LASKE RIMAA! Sinä olet omalle lapsellesi tarpeeksi hyvä äiti, kun rakastat lastasi, vitut jostain vilmasta ja kirppiksistä. Läksyt tekee lapsi, ja ne tarkistetaan koulussa, ei ole vanhempien homma sitä tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vasu-keskustelut, vanhempainillat, kevätjuhlat yms. paska on stressaavinta, turhinta ja kamalinta kidutusta.

Tätä mieltä on viiden lapsen äiti, kaksi vammaista lasta joista toinen kuoli jo vauvana.

Miksi hankit lapsia? En vain ymmärrä. VIISI!? Eikö ensimmäisestä tai toisesta jo opi? Ja viimeistään ensimmäisestä vammaisesta?

Tääkin kannattaa huomioida, eli paskaa suattaapi tulla niskaan niiltä "kolleekoilta", eli muilta vanhemmilta ja erilaisilta keräilyerävatipäiltä.

Ja vitut niistä! Ei kaikki niihin osallistu, ja muut saa ajatella mitä ajattelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta se, että kun ihmisiä tässä vain ollaan, pelkään, että seuraavien 20 vuoden aikana saatan sanoa tai tehdä jotain, josta lapseni saa trauman. Vaikka väsyneenä töistä tullessani ja lasten alkaessa kinata keskenään että "nyt turvat tukkoon ja omiin huoneisiinne ja pysykää siellä aamuun asti" tai muuta vastaavaa pikaistuksissani. Että miten ihmeessä pysyä tasaisen oikeudenmukaisena, turvallisena ja rakastavana joka hetki seuraavat vuosikymmenet?

vauvan äiti

Vanhempikin saa välillä väsyä ja olla hermostunut. Täydellinen ei tarvitse olla.

Kyllä mä olen jo ehtinyt lapselleni näin sanoa vaikka on vasta 3-vuotias. Toki olen pyytänyt anteeksi ja asiat on puhuttu jälkeenpäin. En usko, että olen tällä lastani pilannut. Itse sain pienenä remmistä pepulle vaikka en ollut tehnyt mitään väärää. En siltikään kanna kaunaa tästä vaikka nykyään se olisi jo pahoinpitely.

Ikävin puoli on se kun tietää miten maailma voi olla rankka paikka. Lapsi on niin ihana ja luottavainen ja positiivinen. Sydäntä särkee ajatella mitä kaikkea se saattaa joutua kokemaan. Kun voisi tietää että se saisi elää elämänsä turvassa ja hyvin voiden. Silloin tämä olisi yhtä juhlaa tuon lapsen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Minusta se, että kun ihmisiä tässä vain ollaan, pelkään, että seuraavien 20 vuoden aikana saatan sanoa tai tehdä jotain, josta lapseni saa trauman. Vaikka väsyneenä töistä tullessani ja lasten alkaessa kinata keskenään että "nyt turvat tukkoon ja omiin huoneisiinne ja pysykää siellä aamuun asti" tai muuta vastaavaa pikaistuksissani. Että miten ihmeessä pysyä tasaisen oikeudenmukaisena, turvallisena ja rakastavana joka hetki seuraavat vuosikymmenet?

vauvan äiti

Kannattaa nyt jo hyväksyä se, että luultavasti et tulekaan pysymään. Ihmisiä me vanhemmatkin olemme. En toki tarkoita, että lasta saisi esim satuttaa, mutta ihmissuhde se vanhemmuus on siinä, missä muutkin ihmissuhteet ja siinä on hyviä ja huonoja hetkiä. Lapsen oma tahto on joskus yllättävän rasittava asia jne. Mutta omaa käytöstään voi lapseltaankin pyytää anteeksi, ja siitä lapsi saa hyvän mallin elämää varten.