Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tuntuu että lastan kanssa on hankalampaa kun ovat kasvaneet isommiksi
23.11.2015 |
Onko muilla samaa? Tuntuu että aina toitotetaan, että kyllä se helpottaa kun lapset kasvaa. Vielä mitä!!! Elämä oli ihanaa ja helppoa kun lapset oli pieniä, nyt kun ovat 6v (pian 7v) ja 8v niin KAIKKI on vaikeaa, yhtä tappelua ja huutoa vaan. Silloin kun olivat esim. 2v ja 4v niin sujui ehkä parhaiten, vähitellen on kuitenkin menty tähän nykyiseen :/
Tarkoitan tällä esim. että pienenä menivät ajoissa nukkumaan ja meille vanhemmille ja iltaisin kahdenkeskistä aikaa. Nykyään molemmat riekkuu pidempään ja etenkin pienempi ravaa huoneestaan jatkuvasti ja raivoaa kun pakotetaan sänkyyn. Molemmat nukahtaa keskimäärin kymmenen maissa ja aamulla jaksavat silti herätä ihan pirteinä aikaisin.
Ennen leikit sujui nätisti yhdessä tai puuhailivat omiaan. Nykyään yhtä tappelua ja raivoamista, eivät enää ikinä tunnu leikkivän omissa huoneissaan vaan aina pitää vähintään olla rikkomassa toisen leikit ym.
Sama ruokailujen suhteen. Ok,pieninä sotkivat enemmän ja sai olla syöttämässä, mutta sekin voittaa tän nykyisen marinan ruuasta. Kaikki on pahaa ja kehtaavat ulista jopa kylässä tarjotusta ruuasta vaikka kuinka ollaan yritetty kasvattaa kaikkiruokaisiksi ja itsekin syödään monipuolisesti.
Enää riidat ei hoidu vaan syliin nappaamalla ja halailulla vaan heittelevät tavaraa ja puhuvat rumia (ei ole kotoa opittua!!) 20kg raivoavaa ipanaa on mahdoton pitää edes paikallaan.
Tuntuu myös että sotku on loputon noiden kanssa, kaikki rikotaan tai sotketaan ja mitään ei voi uskoa. Omista tavaroista ei pidetä huolta, eikä varsinkaan toisen omasta. Oon ihan loppu tähän!! kaipaan niitä suloisia pikkunassikoita jotka tuli halaamaan ja joiden kanssa oli mukava puuhastella kaikenlaista. Nykyään yhtä huutoa kaikki, ihan sama mitä kivaa yrittää keksiä :(
Poikia ovat molemmat. Itkettää että tätäkö tää nyt on? Mikään meidän elämässä ei ole muuttunut, joka selittäisi tota käytöstä. Ainoastaan pojat ovat kasvaneet. Huomaan että tunnen aina vaan vähemmän positiivisia tunteita ja esim . lomat aiheuttaa enemmän stressiä kun töissä olo. Vielä vuosi sitten haaveilimme kolmannesta mutta hyvin on vauvakuume kaikonnut viime aikoina :(
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi luulit, että elämä helpottuisi lasten kasvaessa? Etkö ole kuullut sanontaa: "Pieni lapsi, pienet murheet – iso lapsi, isot murheet."
no jaa-a harva kai vielä vauvan kanssa hirveästi murehtii tulevaa murrosikää ym.
Niin. Oikea aika miettiä tulevaa murrosikää on ennen, kuin ehkäisy jätetään pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi luulit, että elämä helpottuisi lasten kasvaessa? Etkö ole kuullut sanontaa: "Pieni lapsi, pienet murheet – iso lapsi, isot murheet."
no jaa-a harva kai vielä vauvan kanssa hirveästi murehtii tulevaa murrosikää ym. Kyllä mulle oli selvää että haasteita varmaan riittää, mutta lähinnä siis järkytyin että kun kaikki tuntui helpolta tähän ikään asti, niin nyt alkoi sitten vaikeudet meilläkin. Ja tuo ainainen toitotus että kyllä se helpottaa kun lapset kasvaa, meillä taisi käydä päinvastoin...
"Helpottaa kun lapset kasvaa" on vain valhe, jolla yritetään helpottaa sen tuskailevan vanhemman elämää. Mietipä jos esim. vauvavaiheesta väsyneelle sanottaisiin "ei se tästä helpota, itse asiassa nyt on mahdollisesti se helpoin vaihe, odotapa vain kun ne kasvaa niin muistelet tätä kaiholla. Vaikeammaksi menee koko ajan". Siinähän olisi joka toinen mamma hirressä... Siksi heille valehdellaan että kyllä se helpottaa, koska sillä valheella se tuskatustunut ehkä selviää hetken. (Disclaimer: toki joillakin se oikeasti helpottaa, mutta taitaa olla vähemmistö eikä enemmistö).
Kannattaa myös muistaa tuo edellä mainittu kun sulle nyt sanotaan "kyllä se kohta helpottaa, tuo on vain vaihe" ;). Se helpottaa aikaisintaan kun ne muuttaa pois kotoa, jos sittenkään! Hauskaa seuraavaa 10-15 vuotta siis!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi luulit, että elämä helpottuisi lasten kasvaessa? Etkö ole kuullut sanontaa: "Pieni lapsi, pienet murheet – iso lapsi, isot murheet."
no jaa-a harva kai vielä vauvan kanssa hirveästi murehtii tulevaa murrosikää ym.
Niin. Oikea aika miettiä tulevaa murrosikää on ennen, kuin ehkäisy jätetään pois.
Mitä se etukäteen murehtiminen auttaa? varmaan kaikki tiedostaa ettei murkkuikäisten kanssa ole aina niin auvoisaa, mutta että jättää lapset tekemättä siksi kun "no se saattaa olla kaamea murrosikäsenä" Elämässä muutenkin voi sattua yhtä ja toista mitä ei voi etukäteen suunnitella. Neuvoja ja vinkkejä saa ja pitää aina kysyä : ) Ei se minusta tee kenestäkään hyvää vanhempaa että hiljaa mielessää purnaa jos purnattavaa on, vaan saahan sitä päästää höyryjä pihalle vaikka sitten näin keskustelupalstalla. Täällä taas vedetään mutkat suoriksi ja jälkiviisaanaa neuvotaan aapeetä että ois kannattanut jättää muksut tekemättä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi luulit, että elämä helpottuisi lasten kasvaessa? Etkö ole kuullut sanontaa: "Pieni lapsi, pienet murheet – iso lapsi, isot murheet."
no jaa-a harva kai vielä vauvan kanssa hirveästi murehtii tulevaa murrosikää ym.
Niin. Oikea aika miettiä tulevaa murrosikää on ennen, kuin ehkäisy jätetään pois.
Mitä se etukäteen murehtiminen auttaa?
Murehtiminen ei auta, mutta miettiminen auttaa. On tärkeää ottaa selville, mitä kaikkea lapsen kasvattamiseen ja hoitamiseen kuuluu eri ikävaiheissa, ja mitä ongelmia eri ikävaiheisiin voi liittyä. Vain siten voi arvioida, riittävätkö omat rahkeet vanhemmuuteen.
Kun kyseessä on elämän tärkein päätös, sopii tehdä vähä taustatutkimusta. Ethän hankkisi koiraakaan sillä perusteella, että pennut ovat niin söpöjä.
Älkää nyt takertuko tuohon sanontaan "helpottaa kun lapset kasvaa" :D se oli vaan semmnen heitto tohon,kun noin aina kuulee sanottavan ja totesinpa vaan ettei pidä paikkaansa meillä. EN sanonut että ehdottomasti odotin näin olevan enkä tajunnut että lapset kasvaa isoiksi. Perus av taas kun verrataan jo lapsia johonkin kesäkissoihin :D Lisään nyt vielä jos jollekin jäi epäselväksi, että rakastan noita uhmapalleroita silti enemmän kun mitään maailmassa ja tämä vaikea vaihe harmittaa siksi kun yritän heistä kunnon tyyppejä kasvattaa. Kiitos kaikille joilta tuli hyviä kommentteja. Jatkossa vissiin parempi pitää mölyt mahassa ettei tule leimatuksi heikkolahjaiseksi kun lasten kanssa ei sujukaan aina niin mutkattomasti :D
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on lasten täytynyt olla pienenä äärettömän helppoja, jos tuon ikäisten kanssa on vaikeaa. Ja ymmärrettävästi se helppous on tehnyt sen, että et ole älynnyt, ettei se tilanne pysy helppona, jos et hoida omaa kasvatusleiviskääsi.
Minä olen niitä, jotka sanovat, että mitä isommaksi kasvavat, niin sitä helpompaa on. Itse näytetään lapsille sellaista mallia, että kun lapset sen mallin imevät, niin me voidaan elää sen asian kanssa.
Meillä on vaan yksi lapsi, joten ei ole tappeluita, mutta minusta taas tuntuu että mitä isommaksi lapsi tulee sitä helpompaa hänen kanssaan on. Kiukuttelee tietysti, mutta sen sijaan että saisi jotain uhmis-raivaireita tyytyy etupäässä pyörittelemään simiään ja huokailemaan. Ja tietty kotihommissa pitää patistella, mutta nyt sentään saa jo aikaiseksikin jotain, toisin kuin taaperona. Meillä on siivouksessa sääntönä että 15 min päivässä pitää siivota (omia kamojaan), on paljon helpompi kestää kuin pitkä siivoussessio kerran viikossa ja tuossa ajassa saa jo sen verran aikaiseksikin että ei hirveään kaaokseen edes mene. Lapsi on nyt 12 v, eli saa nähdä muuttuuko tilanne kun murrosikä iskee pian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi luulit, että elämä helpottuisi lasten kasvaessa? Etkö ole kuullut sanontaa: "Pieni lapsi, pienet murheet – iso lapsi, isot murheet."
no jaa-a harva kai vielä vauvan kanssa hirveästi murehtii tulevaa murrosikää ym.
Niin. Oikea aika miettiä tulevaa murrosikää on ennen, kuin ehkäisy jätetään pois.
Mitä se etukäteen murehtiminen auttaa?
Murehtiminen ei auta, mutta miettiminen auttaa. On tärkeää ottaa selville, mitä kaikkea lapsen kasvattamiseen ja hoitamiseen kuuluu eri ikävaiheissa, ja mitä ongelmia eri ikävaiheisiin voi liittyä. Vain siten voi arvioida, riittävätkö omat rahkeet vanhemmuuteen.
Kun kyseessä on elämän tärkein päätös, sopii tehdä vähä taustatutkimusta. Ethän hankkisi koiraakaan sillä perusteella, että pennut ovat niin söpöjä.
Jos jossain vaiheessa tuleekin ongelmia joihin kaipaa tukea, niin ei ole tarpeeksi mietitty etukäteen? mä en ihan niele tota, vaikka totta että onhan ennen lapsen hankkimista mietittävä riittääkö rahkeet. Kuitenkaan kaikkeen ei voi valmistautua ja yllättäen se tilanne että tarvii jopa ulkopuolista apua voi tulla ihan yllättäen. Tästähän aapeen keississä ei ollut kyse, tarkoitin tuolla murehtimisella että eipä se aapeetä nyt auta todeta ylevästi että olisi pitänyt miettiä aikaisemmin...
Vierailija kirjoitti:
Sulla on lasten täytynyt olla pienenä äärettömän helppoja, jos tuon ikäisten kanssa on vaikeaa. Ja ymmärrettävästi se helppous on tehnyt sen, että et ole älynnyt, ettei se tilanne pysy helppona, jos et hoida omaa kasvatusleiviskääsi.
Minä olen niitä, jotka sanovat, että mitä isommaksi kasvavat, niin sitä helpompaa on. Itse näytetään lapsille sellaista mallia, että kun lapset sen mallin imevät, niin me voidaan elää sen asian kanssa.
Voi olla että meillä oli aikaisemmin liian helppoa ja nyt sitten totuus valkeni :D Mutta se että oli helppoa ei tarkoita suinkaan ettei oltaisi hoidettu silloin kasvatustehtäviämme. Ehkä lapset oli vaan ns. helppoja vauvoja ja taaperoita ja se uhmavaihe tuli vasta nyt. Ehkä olisi ollut helpompaa jos uhmat oisi iskeneet 2 vuotiaana :) Jotenkin 8 vuotias joka uhmailee kun 2 vuotias on vähän haastava käsiteltävä.
Osa tuntuu ajattelevan että tilanne on oman kasvatuksen tai sen puutteen aikaan saamaa, mutta kuten sanoin niin varsinaisesti mikään ei ole muuttunut lasten elämässä, aina on kasvatettu ikätasoa vastaavasti. Tarviiko tuota erikseen edes mainita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä huoli, meidän pojalla "hirvein" ikävaihe oli juuri 6-9v. Ei tuohon olisi mitenkään voinut valmistautua ja vaikka olisikin niin ei se olisi mitään auttanut :) Tuolloin poika tuntui suorastaan imevän tyhmyyksiä kavereilta ja omaa tahtoa löytyi. Tuon iän jälkeen alkoi oikeasti helpottamaan. Poika sai vähän järkeä päähän ja hänen kanssa pystyi jopa keskustelemaan asioista :D Nyt naurattaa kun tuota ikää ajattelee, mutta tuolloin kyllä ennemmin itketti. Vannon ettei kasvatuksessa olisi paljoa voinut toisin tehdä, vaan se oli se ikä joka lopulta auttoi. Paljon voimia aloittajalle!
En nyt ala neuvoa, kun ei mulla siihen ole natsoja, mutta oman kokemuksen voin kertoa. Meillä on juurikin tuollainen pikkukoululainen, joka luulee olevansa tämän kodin kuningas, mutta luotan siihen, että sitkeä ja rauhallinen työ tuottaa hiljalleen tulosta kuten on edellistenkin lasten kanssa tehnyt.
Oon vain jutellut vakavasti lapsen kanssa hänen käytöksestään jokaisesta tempauksesta tyyliin ' onko ok että minä ulisen ja valitan jokaisen jauhelihakastikkeen tekemisestä, marisisin suureen ääneen vieressä, kun hän pelaa tietokoneella, voisinko tulla keskeyttämään omilla puuhilla ja puheillani lapsen leikit kaverin kanssa' ym eli se mitä hän tekee olisikin minun käytöstäni. Miltä tuntuisi ja haluaisiko kokeilla?
Olen painottanut, että koti on yhteinen ja yhteistyö pitää sen pystyssä. Meillä lapsille on pitänyt rautalangasta vääntää, että aikuiset ovat myös ihmisiä, joita ruma käytös loukkaa ja elämässä on muitakin iloja kuin lapsen kakkapöntön hinkkaus. Onhan kukin lapsi kokeillut mitä käy kun ei siivous, piha, ruuanlaittohommiin osallistu. Sitten se yhteinen hauskakin tekeminen ( leffa, laskettelureissu, pizzalla käynti tms) jää välistä.
Teini-ikäisellä on tietty pää täynnä angsteja ja kaikki ärsyttää, mutta onko äiti jolle kuuluu sen tähden rääkyä, auttaako se kunnon hepuli tai lorveilu oikeasti jotenkin murrosiän ahdistukseen? Kyllä nuori voi silti olla perheelleen muutakin kuin monsteri ja olla asiallinen vaikka käy läpi suuria muutoksia. Tilaa ja kunnioitusta molemmin puolin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos jossain vaiheessa tuleekin ongelmia joihin kaipaa tukea, niin ei ole tarpeeksi mietitty etukäteen?
Etukäteen miettiminen auttaa ongelmien ennaltaehkäisyssä, ongelmien seurausten minimoimisessa ja ongelmien ratkaisussa. Useimpien ongelmien ei pitäisi tulla ainakaan yllätyksenä. Yhdeksän kymmenestä lapsiperhe-elämään liittyvästä ongelmasta on sellainen, joka koskettaa tuhansia muitakin perheitä.
Meillä on etuotsalohkot ihan käyttöä varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi luulit, että elämä helpottuisi lasten kasvaessa? Etkö ole kuullut sanontaa: "Pieni lapsi, pienet murheet – iso lapsi, isot murheet."
no jaa-a harva kai vielä vauvan kanssa hirveästi murehtii tulevaa murrosikää ym.
Niin. Oikea aika miettiä tulevaa murrosikää on ennen, kuin ehkäisy jätetään pois.
Mitä se etukäteen murehtiminen auttaa? varmaan kaikki tiedostaa ettei murkkuikäisten kanssa ole aina niin auvoisaa, mutta että jättää lapset tekemättä siksi kun "no se saattaa olla kaamea murrosikäsenä" Elämässä muutenkin voi sattua yhtä ja toista mitä ei voi etukäteen suunnitella.
Öh, no mä ainakin jätin lapset tekemättä juuri siksi, että mietin etukäteen että raskaus voi olla kamala, vauva-aika voi olla kamala, taaperoaika voi olla kamala, leikki-ikä voi olla kamala, kouluikä voi olla kamala, murrosikä voi olla kamala ja siitä lapsesta voi jopa tulla kamala aikuinenkin. Jollekin kaikki nuo kaudet sattuvat kamalina! Todennäköisimmin ainakin 1-2 noista kaudesta on kamalia, harva pääsee ilman yhtäkään (ainakaan ilman, että se kostautuu sitten lapselle itselleen natsikasvattajan liiallisena tiukkuutena tms.) Tiedän että en sellaista elämää kestäisi, joten ratkaisu oli olla tekemättä lapsia.
Lapset eivät länsimaassa kuulu "ei voi suunnitella" kategoriaan. Sairastumisiaan ei voi suunnitella, eikä puolison vieraisiin lähtöä voi suunnitella, eikä useimmiten voi suunnitella sitäkään saako potkut vai ei. Mutta sen todellakin voi suunnitella että tekeekö lapsia ja ottaa sen (erittäin ison) riskin että elämä muuttuu pahimmillaan loppuiäksi huomattavasti raskaammaksi! Ei tuollaista päätöstä pitäisi tehdä vain vaaleanpunaiset lasit silmillä ja laskea sen varaan, että kuuluu siihen häviävän pieneen osuuteen lapsiperheellisistä jotka selviävät ilman yhtäkään karmeaa kautta...
Ps: en kritisoi siis sitä että ap hakee apua, vaan sitä, että hän tuntuu olevan niin kovin kummissaan että lapsista on vaivaa ja hankaluutta ja niillä onkin haastava ikäkausi myös vauvaiän jälkeen. No newsflash, lapset voi olla hankalia ja yleensä onkin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap. Luultavasti tämä on nyt vain taas joku vaihe. Jos nyt jaksat olla kärsivällinen ja kohdata haasteet rakentavasti, niin kaikki oppivat tästä jotakin (toivottavasti) ja pojat (sekä vanhemmat) saavat hieman lisää itsetuntemusta. Kun lapset ovat jo noinkin isoja, niin keskustelut voivat olla jo todella antoisia ja heillä voi itselläänkin olla hyviä ratkaisuideoita. Kannattaa miettiä hyviä avoimia kysymyksiä, siis kysymyksiä joihin ei voi vastata pelkällä joolla tai eillä. Ja kuuntele. Ole kiinnostunut. Toisaalta he ovat vielä niin pieniä, että tarvitsevat konkreettista ohjausta, mutta sitäkin voi antaa ilman arvostelua, lasta kunnioittaen. Ja vielä: huumori auttaa todella paljon! Lapsillakin voi olla stressiä, heillä voi olla paineita koulussa, kaveripiirissä ja kotonakin pitäisi 'toimia oikein'. On ihan hyvä näyttää ettei tämä nyt ole niin vakavaa , eikä omaa itseäänkään kannata ottaa niin vakavasti.
Eli ehdottaisin samoin kuin edellä viikkottaista perhepalaveria, sekä avun antamista siivouksessa (tyyliin: ota ensin lakanat pois sängystä niin laitan pyykkiin. Hyvä, jos nyt raivaat lattian niin tuon sulle imurin. jne... -eli urakan osiin pilkkomista). Ja pyydä siivouksen lopuksi poikaa näyttäämään jonkun hauskan jutun netistä tai jotain muuta vastaavaa ja rojahtakaa sängylle sitä katsomaan ja naureskelemaan. Voimia ap!
t. 15v ja 12v poikien äiti
Minun ei ole tarkoitus kirjoittaa liian kaikkitietävän oloista tekstiä, mutta kerron nyt omasta kokemuksestani. Toivottavasti siitä on apua aloittajankin tilanteeseen. Täällä joku neuvoi miettimään tarkkaan joka ikävaiheen ja sen kykeneekö selviämään sen haasteista ja vanhemmuudesta. Tämä kuulostaa tietenkin paperilla järkevältä ja itsekin olin hyvin jämptisti tätä mieltä noin 20 vuotta sitten, kun ajatus lasten hankkimisesta tuli ajankohtaiseksi. Osin silloisen ammattini vuoksi (lastentarhan ope) koin olevani kasvatuksen ammattilainen ja mietin mielessäni kaikki sudenkuopat, joita eteemme voisi tulla. Lapsen tekoa lykättiinkin pari vuotta, koska olin huolissani sen hetkisestä asuntotilanteestamme ja halusin olla täysin varautunut ja valmis tähän vaativaan kasvatustehtävään.
No lapsi tuli ja epävarmana tuoreena äitinä itkin osaamattomuuttani ja sitä etten tiennytkään heti mitä se vauva itki tällä kertaa. Pahimpia iskuja olivat esim. sukulaisnaisen kommentti "olisiko kannattanut miettiä tota ennen kun hankkii lapsia". Tätä mahtavaa fraasia täälläkin viljellään ja lytätään toisen äidin vanhemmuutta juuri silloin kun kaivattaisiin tukea ja ymmärrystä. Jälkiviisas kun on aina niin hyvä olla. Ja minä kun olin valmistautunut niin hyvin kun suinkin olin kyennyt. Silti lapsi ja jokainen uusi ikävaihe toi eteen uutta ja sitä mukaa kun lapsi oppi niin opin minäkin. Vähitellen opin, ettei homma menekään niinkuin oppikirjoissa ja kaikki hienot kasvatussuunnitelmani heitin romukoppaan.
Lapsia siunautui kolme kappaletta ja jokaisen kanssa on ollut omat ongelmansa. Jokaisen kohdalla olen itkenyt, tuntenut riittämättömyyttä, osaamattomuutta, tuntenut uskomatonta huonoa omaa tuntoa ja syyllisyyttä. Niin monesti hautasin nämä tunteet, enkä kertonut edes hyville ystäville, koska pelkäsin toisen äidin tuomitsemista ja ylenkatsomista. Ehkä juuri tuota lausetta "olisit miettinyt ennen kun hankit lapsia". Tuntuu että vaikka olin kuinka valmistautunut niin mikään ei valmistanut minua oikeasti siihen mitä äitiys tulisi olemaan. Ehkä juuri se syyllisyys ja riittämättömyys oli pahinta. Omalla kohdallani syyllisyyttä aiheutti esimerkiksi kun keskimmäinen oireili selvästi sitä kun jouduin olemaan paljon pois kotoa, kun tein toista tutkintoa hänen ollessaan pieni. Se raastava tunne oli jotain aivan kamalaa.
No nyt lapset ovat jo isoja kaikki. En ole enää LTO töissä vaan suoritin varhaiskasvatuksen maisteriohjelman ja VTM tutkinnon, jonka jälkeen lähinnä hallinnollisissa töissä. Kerron tuon siksi, koska moni (ja itsekin) ajattelin että olen jotenkin kasvatuksen ammattilainen ja kyllähän nyt omani hoidan. Siltikin esimerkiksi aloittajan kuvaama tilanne oli hyvinkin tuttu noin 15 vuotta sitten. Jos yhtään lohduttaa, niin näistä raivoavista lapsukaisista kasvoi kaikista todella upeita nuoria, joista saan nykyään olla ylpeä :) Välit ovat hyvät ja läheiset ja vaikken ollut täydellinen äiti tai kasvattaja, niin lapset muistelee lapsuuttaan hyvällä ja nykyään itseäkin hymyilyttää miten ankara sitä itselleenkin oli.
Kaikkea hyvää :)
Pahoittelut kirjoitusvirheistä, uusi tabletti ja kömpelöt näpit ei ole hyvä yhditelmä :)
Saavathan lapset yhä myös positiivista huomiota. Heistä on tullut omatoimisempia, joten onko myös yhteistä tekemistä vai onko kiukkuaminen varmin tapa saada huomio?
No varmaan siksi ei ole helpottanut että sun lapset on vielä pieniä. Omani on 14 ja 11 ja kyllä se 11 on vielä aika pieni ja alkaen 12 vuotta on lapsi nuori. Munkin lapset on poikia mutta ihan kersoja on sun lapset vielä.
Kyllä isot lapset on helppompia. Eikä meilläkään menneä sopuisasti nukkumaan vaan on jankattava siitä asiasta, läksyistä ja kokeista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi luulit, että elämä helpottuisi lasten kasvaessa? Etkö ole kuullut sanontaa: "Pieni lapsi, pienet murheet – iso lapsi, isot murheet."
no jaa-a harva kai vielä vauvan kanssa hirveästi murehtii tulevaa murrosikää ym.
Niin. Oikea aika miettiä tulevaa murrosikää on ennen, kuin ehkäisy jätetään pois.
Minusta teinit on helppoja! Teinejen äidit on tyytyväisiä.
Vierailija kirjoitti:
Lopeta tuo musdutus ja ala kasvattamaan muksujas. Älä anna niiden hyppiä silmilles.
Päinvastoin. Olet tainnut olla liian tiukka. Pitäisi olla rajat niin että kaikilla on kivaa. Ei mitään koko omaisuuden takavarikoimista ym. Jotain on mennyt vanhemmuudessa pieleen. Tämä kouluiän alku on yleensä helppo
Alue: Aihe vapaa
Enpä ole lapsiani hylkäämässä ja juurihan tässää yritetään heistä kunnollisia kasvattaa :) Eikai sen tunnustaminen, että nyt on vaikea ajanjakso lasten kanssa mitenkään tarkoita että oltaisiin heikkolahjaisia (?) tai ei oltaisi tiedostettu lapsenkasvatuksen haastavuutta tms. Tämähän on vaan vertaistuen hakemista ja parhaimmassa tapauksessa saa muilta hyviä vinkkejä miten tässä voisi toimia. Ihme ajattelua taas...
ap