Miksei tyttöni saisi pitää tyttömäisistä jutuista? Sukulaisen tyrkyttävät kaikkea mahd. sukupuolineutraalia

Meillä toisin päin. Olen tykännyt pukea muutakin kuin vaaleanpunaista (sitäkin kyllä välillä) ja kun tyttö alkoi itse tajuamaan asioita, valitsi esim itse sinisen ulkoiluasun. Meille ostetaan sitten hirveästi tyttömäistä vaatetta lahjaksi. Ja esim toivetta autosta ei otettu tosissaan. Pallon sentään sai, kun yksivuotislahjaksi sitä aikanaan pyysin (into palloihin oli selvä). En kieltäisi omaa kiinnostusta koskaan. Nyt on iän myötä enemmän kiintynyt esim nukkeleikkeihin ja se suotakoon. Samoin, että sen voi vaihtaa junaleikkiin halutessaan. En ymmärrä miksi tunkea mihinkään muottiin. Olen halunnut tarjpta vaihtoehtoja, mutta itse on saanut päättää mistä kiinnostuu. Tosin useimmiten (ei aina) tuntuu menevän niin, että mitä yksipuolisemmin on tarjottu, sitä tarkemmin rajattuja kiinnostuksenkohteet ovat. Jos on tarjottu pienestä asti vaaleanpunaista ja nukkeja, tuskin muuta osaa odottaakaan.

Kyllä minuakin on harmittanut, kun tietyltä sukulaiselta on tullut tytölle sellaisia tyttömäisiä lahjoja. Hänen oma tyttönsä on enempi sellainen blingblingprinsessa, mutta meidän tyttö on enemmän insinöörityyppiä. Ei noita prinsessalahjoja onneksia monia tullut, sukulainen oppi että tämä tyttö on erilainen kuin hänen omansa. 

Omasta lapsuudestani muistan, että minulle yritettiin kyllä nukkeja antaa, mutta en minä osannut tai välittänyt niillä leikkiä. Murheellisena lapsuudenmuistona on jäänyt mieleen jonkun myyjäisten onginta, kun minulta ei edes kysytty olenko tyttö vai poika, vaan suoralta sanottiin seinän taakse, että olen poika ja sain poikien jutut onginnasta. Kun näin mitä tytöt olivat saaneet, niin tykkäsin kyllä enemmän omasta saaliistani, mutta silti tuntui pahalta kun luultiin pojaksi. Oli äidin leikkaama pottatukka ja isonveljen vanhat vaatteet.

Oma tyttöni käytti kyllä ihan pienenä niitä vaatteita mitä oli ostettu ja tykkäsikin niistä. Mutta taisin ostaa liikaa vaaleanpunaista, kun 6-vuotiaana sille tuli täysstoppi ja seuraavat 10 vuotta on mennyt ilman pinkin vivahdustakaan. Mekot menee juhlissa, mutta arkeen valitsee mieluummin farkut. 

Jos olisin ap ja saisin nuo sukulaisten lahjat käsiini ennen joulua, kävisin suosiolla vaihtamassa ne jo ennen aattoa. Hankalampaa on, jos aattoa vietetään yhdessä ja lahjat avataan yhdessä. Ehkä pitäisin huolta siitä että oma lapsi saa riittävästi mieluisia lahjoja.

Miksi itket täällä? Sano niille sukulaisille, että Ellen tykkää näistä asioista. Tai vielä parempi, että miehesi sanoo. Ystävällisesti voi sanoa, että tavarat jäävät muuten käyttämättä ja käytetty raha on mennyt hukkaan.

Itse olen erään sukulaiseni kanssa tehnyt niin, että vaatelahjoista olen pyytänyt kuitin parin päivän päästä ja sanonut, että vaihdan mielelläni vaatteen sellaiseen, jota lapsi oikeasti haluaa käyttää ja tarvitsee. Tämän jälkeen ainakin sukulaiseni oppi kysymään sekä lapselta että minulta lahjoista etukäteen.

Kannatan sukupuolineutraalia/sensitiivistä kasvatusta, ja ihmettelen miksi se niin monelle tarkoittaa ettei SAISI tehdä jotain. Kysehän ei missään nimessä ole lapselle annetun lokeron pienentämisestä vaan laajentamisesta. Ei siitä, että kaikista yritetään tehdä samanlaista massaa, vaan nimenomaan pyritään siihen ettei ole pakko asettua joko vaaleanpunaiseen tai vaaleansiniseen massaan jos ei huvita. Kaksi lokeroa on aika vähän vaihtoehtoja!  

Itseäni harmitti lapsena, kun sain aina ulkomaantädiltä nukkeja ja pieniä käsilaukkuja, joilla ei voinut TEHDÄ mitään. Olin kiinnostunut dinosauruksista ja avaruudesta, johdin etsivätoimistoa ja pelasin nintendolla. Leikin niin barbeilla kuin autoradallakin. Tuolloin 80-luvulla lasten sukupuoliroolit olivat paljon laajemmat ja sallivammat kuin nykyään, ja silti koin välillä ahdistusta liian ahtaasta lokerosta. Voin vain kuvitella, miltä kaltaisestani tytöstä tuntuisi tänä päivänä.

Nykyään maailma on tosi voimakkaasti sukupuolittunut, eikä tämä johdu biologiasta vaan kaupallisuudesta. Oma eskarilainen halusi viime talvena yhtäkkiä pinkin takin, vaikka ei ole koskaan pitänyt pinkistä vaan hänen lempivärinsä oli (ja on vieläkin) keltainen. Ymmärsin miksi, kun näin pienet luokkalaiset retkellä. Jokaisella tytöllä oli pinkki takki, pojilla sininen. Aika vahva lapsi saisi olla, että pitäisi keltaista takkia. 

Nykyään sama tyttö tykkää kovasti prinsessaleikeistä ja hörhellyksistä missä ei ole yhtään mitään väärää, mutta haluan hänen tietävän, ettei ole olemassa erikseen poikien tai tyttöjen leikkejä tai leluja. Vaikka välillä sukupuoliodotusten paineet tuntuvat ajavan hänen omien mieltymyksensä yli, on hän silti askarrellut pahvista miekan, jota käyttää prinsessapukunsa kanssa yksin leikkiessään. Kavereiden kanssa ei sitä kuitenkaan käytä, vaikka olen sanonut, että muutkin tytöt saattaisivat innostua miekoista.

Lahjoiksi toki ostan niitä leluja, joita lapsi toivoo, enhän osta aikuisillekaan epämieluisia lahjoja vain siksi, että haluan oikoa heidän käsityksiään asioista.