Miten nuo puhelinennustajat toimii? Sain ihan erilaiset versiot

Vierailija

kysyessäni asiaa , joka askarruttaa mieltäni. Kyseessä uusi miestuttavuus, jonka suhteen olen epävarma, mutta kuitenkin hänestä pidän.

Kommentit (12)

Vierailija

Energiat kulkevat näin ja noin. Anna aikaa, jotain vielä menneessä selvittämättä, vaikutat kypsältä ihmiseltä.

Yleistä puhelua, joka sopii kenen tahansa elämään.

Vierailija

Vaikea sanoa miten he toimivat, mutta he saavat yhteyden energioihisi, näin olen sen itse kokenut, koska ovat todella nähneet, mitä mielessäni liikkuu. Mutta voisiko olla niin, että saatuasi yhden arvion jotain sinun ajatuksissasi muuttui minkä takia toinen arvio oli jopa hyvin erilainen?
Itselleni ainakin kävi niin, eräs ennustaja ennusti, että tapaan erään miehen ennen joulua ja sen puhelun jälkeen ajattelin, että okei, jään odottamaan miehen yhteydenottoa. (Ennen sitä oli vielä mahdollisuuksissa, että itsekin ottaisin, vaikkakin pitkin hampain). Nyt veikkaan, että jos soittaisin se, etten aio tehdä mitään näkyisi eikä meidän enää ennustettaisi tapaavan - niin epävarmana pidän sitä että tapaamisemme olisi lähtöisin sen miehen aloitteesta.

Vierailija

Hei te höperöt, ettekö ole kuulleet, että horoskooppeja ei saa lukea kahdesta eri paikasta tai kahdella eri selvänäkijällä ei saa käydä? Se tuottaa huonoa onnea!

Vierailija

Lehdessä oli vapaa työpaikka puhelinennustajalle ja mikä parasta, ei vaadita ennustajan kokemuksia vaan työhön koulutetaan. Että silleen.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat