Lue keskustelun säännöt.
Onko mitään enää tehtävissä - edessä syrjäytyminen?
21.11.2015 |
Kyseessä 8-luokkalainen poika, jolla ei kavereita. Tuli aiemmin alakoulussa ja 7-luokalla kiusatuksi, mutta se saatiin loppumaan. Viimeinenkin ystävä löysi nyt syksyllä toisen kaverin. On luonteeltaan ujo - saa kyllä tarvittaessa suun auki, mutta ei ota itse kontaktia oma-aloitteisesti muihin. Koulu menee hyvin.
Ollaan alakoulun aikana kokeiltu monia eri harrastuksia, laidasta laitaan, mutta varsinkaan mikään liikunnallinen ei kiinnosta yhtään. On kuvataiteellisesti kyvykäs ja tämä oli yksi harrastus, kunnes loppui. Kotona nykyään lähinnä pelaa, kun ei ole muuta tekemistä (=pelaa liikaa).
Mikä avuksi mammat? Poika kärsii yksinäisyydestään, mutta en saa häntä lähtemään mihinkään (entinen kiusatuksi tuleminen varmaan varjostaa). Mitä tämän ikäiselle on enää ylipäätään tehtävissä? Mistä löytäisi luontevasti sosiaalisia kontakteja rauhalliselle, fiksulle pojalle? Vai onko edessä luisuminen totaaliseen yksinäisyyteen ja syrjäytymiseen?
Kommentit (19)
Lopetat liian pelaamisen
Urheilua tilalle
Taidekasvatusta
Pakotatte nyt. Kyllä se lukiossa ja yliopistossa kaltaisiaan löytää. Tunneterapiaa koko perheelle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa oikein fiksulta pojalta, vähän kuin minä parikymmentä vuotta sitten. Ennustan pojalle loistavaa tulevaisuutta ylhäisessä yksinäisyydessä. Sosiaalisuus onkin yliarvostettua.
Kuulostaa surulliselta! Kärsitkö yksinäisyydestäsi? Oletko ollut koko tuon ajan yksinäinen? Miten pärjäät muuten elämässäsi?
Internetistä kyllä löytää samanlaista seuraa.
Netistä. Voisiko poika kiinnostua jostain harrastuksesta, jonka avulla voisi osallistua netin ko harrastukseen liittyviin ryhmiin? Esim valokuvausta, videokuvausta, roolipelejä tms? Omat lapseni ovat olleet myös rauhallisia eikä ikätovereiden "teinimeininki" ole kiinnostanut, mutta he saivat uusia ystäviä juuri netin harrastusryhmien kautta. Esikoinen jopa niin, että löysi vuosia myöhemmin aviopuolison näistä harrasteryhmistä. Toisella paikkakunnalla tai jopa toisessa maassa asuva kaveri ei tietenkään ole sama asia kuin kotikulmilla asuva kaveri, mutta parempi kuin ei mitään. Ja osallistumalla näiden ryhmien miitteihin voi tavata kavereita livenäkin.
Itsetuntoa vahvistamaan nyt ihan ensimmäiseksi. Oletteko käyttäneet terapia- apua lapsen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos pelit kiinnostavat, niin ei poikaa kiinnostaisi mennä esim. johonkin tietokonepeli- / peliohjelmointikerhoon?
Asia ratkaisee itse itsensä kahdeen vuden sisään, kun poika lähtee lukioon ja siellä on fiksumpaa porukkaa. Tuskin hänestä sielläkään mitään luokan suosikkia tulee, mutta joku kaveri löytyy varmaan kuitenkin. Viimeistään yoiopistossa tilanne muuttuu sitten kokonaan, sillä sinne ei enää tule ketään vanhalta peruskoululuokalta, tuskin lukostakaan.
Tässä odotellessa neuvoisin teitä rakastamaan lastanne ehdoitta ja varauksetta ja olemaan painodtamatta häntä muuttumaan tai etsimään kavereita. On tärkeää, että hän saa hyväskytyksitulemisen koemuksen edes jostain, edes vanhemmiltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsetuntoa vahvistamaan nyt ihan ensimmäiseksi. Oletteko käyttäneet terapia- apua lapsen kanssa?
Ollaan paljon puhuttu asioista kotona (poika pystyy aika syvällisestikin miettimään tilannettaan) ja mielestäni tunne-puolen asiat ovat kunnossa. Osaa arvostaa itseään ja osaa olla tyytyväinen vahvuuksiinsa. Tässä mielessä ei ehkä tarvitse terapia-apua.
Tuolla 5 kirjoitti netin harrastusryhmistä. Olisiko teillä laittaa jotain esimerkkejä?
Vierailija kirjoitti:
Asia ratkaisee itse itsensä kahdeen vuden sisään, kun poika lähtee lukioon ja siellä on fiksumpaa porukkaa. Tuskin hänestä sielläkään mitään luokan suosikkia tulee, mutta joku kaveri löytyy varmaan kuitenkin. Viimeistään yoiopistossa tilanne muuttuu sitten kokonaan, sillä sinne ei enää tule ketään vanhalta peruskoululuokalta, tuskin lukostakaan.
Tässä odotellessa neuvoisin teitä rakastamaan lastanne ehdoitta ja varauksetta ja olemaan painodtamatta häntä muuttumaan tai etsimään kavereita. On tärkeää, että hän saa hyväskytyksitulemisen koemuksen edes jostain, edes vanhemmiltaan.
Samaa mieltä että lukioon vain niin rupeaa helpottamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi kaikki olettaa että poika menee lukioon?
No joka tapauksessa, mä en vielä luovuttaisi ja huolestuisi valtavasti. Poika toivottavasti hakee ja pääsee amikseen tai lukioon, ja siellä voi sitten aloittaa puhtaalta pöydältä kun vanhat kaveriporukat hajoaa. Jos asutte isommassa kaupungissa, on myös mahdollista että poikasi luokalla ei ole yhtään ennestään tuttua, jolloin kenelläkään ei myöskään ole pojasta mitään ennakko-oletuksia.
Itse asiassa suosittelisin että poikasi ei hakisi mihinkään isoon, luokattomaan lukioon. Siellä on paljon vaikeampi ystävystyä. Toki esim kuvataidelinjalta pokasi voisi helposti löytää mieluista seuraa.
Tällä hetkellä pyri kehittämään pojan itsetuntoa. Kehu, kiitä ja anna sopivasti vastuuta. Älä ahdistele poikaasi siitä että hänellä ei ole ystäviä tai harrastuksia. Poikaa ahdistaa asia luultavasti ihan tarpeeksi jo valmiiksi. Näytä pojalle että rakastat häntä ja olet tavoitettavissa. Teinit tarvitsevat sen tunteen, vaikka ulospäin näyttääkin kaikelta muulta.
Lähinnä haluaisin tarttua siihen, että ei kannata pakottaa eikä ahdistella yksinäisyydestä ja harrastusten puuttumisesta. Minullakin kesti kauan löytää mieluisia harrastuksia ja hitaasti lämpenevä olen ihmissuhteissa yhä edellen. Läheisiltä ihmisiltä ainakin itse toivoin ja toivon, että minuun suhtaudutaan normaalina ihmisenä, eikä kehityskohteena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsesi tarvitsee kuntoutusta sosiaalisissa taidoissa. Ilman niitä ei ystävyyssuhteiden solmininen onnistu edes lukiossa. Tuota kuntoutusta olisi pitänyt hankkia jo ala-koulu iässä, nyt huonot toimintamallit ovat paljon vaikeammin kitkettävissä.
Panostaisin vielä kuitenkin tuohon harrastuspuoleen, monesti juututaan kelaamaan kaikkein yleisimpiä harrastuksia mutta käykää yhdessä koko alueenne harrastustoiminta läpi. Tyttöni oli samassa " vaarassa" mutta painostin että olisi hyvä löytää yksi ohjattu harrastus koska sitä kautta yleensä avautuu ryhmäytymismahdollisuuksia tulevaisuudessakin. Tyttöni löysi hieman eksoottisemman liikuntalajin ja on ollut iloinen että löysi. Jos poikasi on taiteellisesti lahjakas miten taidekoulu, sarjiskerho? Liikuntapuolelta lajeja on tarjolla valtavasti kun katsoo tosiaan tavanomaisten jalkapallon ja jäkiksen ulkopuolelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on 7-luokkalainen poika lähes täsmälleen samanlaisella taustalla, joskin nyt yläasteella sujuu uusien luokkatovereiden kanssa hyvin. Missä päin Suomea asutte? Mitä pelejä lapsesi pelaa? Voisin kuvitella, että oma poikani tutustuisi mieluusti häneen :)
Vierailija kirjoitti:
Panostaisin vielä kuitenkin tuohon harrastuspuoleen, monesti juututaan kelaamaan kaikkein yleisimpiä harrastuksia mutta käykää yhdessä koko alueenne harrastustoiminta läpi. Tyttöni oli samassa " vaarassa" mutta painostin että olisi hyvä löytää yksi ohjattu harrastus koska sitä kautta yleensä avautuu ryhmäytymismahdollisuuksia tulevaisuudessakin. Tyttöni löysi hieman eksoottisemman liikuntalajin ja on ollut iloinen että löysi. Jos poikasi on taiteellisesti lahjakas miten taidekoulu, sarjiskerho? Liikuntapuolelta lajeja on tarjolla valtavasti kun katsoo tosiaan tavanomaisten jalkapallon ja jäkiksen ulkopuolelta.
Vielä - tyttöni oli myös kiusattu ja siksi harrastus joka oli kouluporukoiden " ulkopuolella" (eli ei cheerleading ;-) oli tärkeä löytää. Ilmeisesti poikasi on fiksu niin hänen kanssaan pystyt varmasti asiasta keskustelemaan avoimesti. Tärkeintä on antaa tukesi ja apusi, nyt on muuten hyvä aika kelata tarjontaa läpi - monessa lajissa alkaa alkeiskurssejakin vuoden alussa! Harrastuksen myötä oma tyttöni ( nyt lukiolainen) itsetunto parani, mitään besuja ei sieltä porukasta löytynyt mutta hyviä kavereita kuitenkin.
Kuulostaa ihanalta pojalta, joten kunhan lähtee itse (ei pakottamalla!) tutkimaan mitä kaikkea harrastusmaailmasta esimerkiksi löytyy ja jos jopa kiinnostuu aloittamaan harrastuksen niin aivan varmasti löytyy paljon kavereita!
Kerrohan pojallesi, että tärkeintä on muistaa hymyillä! Silloin muidenkin on helpompi lähestyä häntä.
Ap:n poika on kuin omani pari-kolme vuotta sitten. Käännekohta tuli rippileirillä, josta hän sai uusia kavereita ja tutustui myöskin paremmin niihin luokkatovereihinsa. Mopokortti ja mopo toivat vapauden liikkumiseen ja kavereiden kanssa kokoontumiseen. Pelaa toki vieläkin melko paljon, mutta en näe sitä pahana. Pelaa jonkilaisia ryhmäpelejä, joten englannin kielen taito on ainakin hyvä ja ovathan ne nettikaveritkin jonkin sortin kavereita!
Kannattaa ohjata poika pieneen taidekouluun, löytyy sekä taidelukioita että ammattikouluja joissa on ns. luovia aloja. Pienissä kouluissa ryhmähenki on hyvä, koska porukka on niin pieni. Lisäksi taidekouluissa porukka on enemmän sellaisia "runopoikia/-tyttöjä" joille kiusaaminen ei ole niin luonteenomaista mitä muille aloille suuntautuville ehkä on.
Kuulostaa oikein fiksulta pojalta, vähän kuin minä parikymmentä vuotta sitten. Ennustan pojalle loistavaa tulevaisuutta ylhäisessä yksinäisyydessä. Sosiaalisuus onkin yliarvostettua.