Mitä isovanhemmat tekevät perheenne hyväksi?

Vierailija

Antavatko aikaa, rahaa tai tavaraa? Onko itselläsi hyvä mieli vai oletko pettynyt isovanhempiin?

Sivut

Kommentit (17)

Vierailija

Eivät anna mitään noista. Tai no aikaa eli nähdään noin kerran viikossa, mutta eivät ole mitään lastenhoitajia. Minusta tämä on optimitilanne, koska voittaisin, jos minulle aikuiselle omat vanhemmat olisi elättäjiä

Vierailija

Apua lastenhoidossa, taloudellista tukeakin vaikka ei suoraan rahaa, tukea monissa asioissa jne.

Olen ihan tyytyväinen tilanteeseen... paitsi anopin olisin mielelläni pitänyt pidempään ja ennen kaikkea olisin mielelläni suonut lapsille se että he olisivat voineet tutustua häneen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Apua lastenhoidossa, taloudellista tukeakin vaikka ei suoraan rahaa, tukea monissa asioissa jne.

Olen ihan tyytyväinen tilanteeseen... paitsi anopin olisin mielelläni pitänyt pidempään ja ennen kaikkea olisin mielelläni suonut lapsille se että he olisivat voineet tutustua häneen.

tämä siis lasten isovanhempien osalta.

Omilta elossa olleilta ja olevilta isovanhemmilta tuki perheelle en lähinnä henkistä, jossain määrin myös taloudellista.

Vierailija

Eivät anna mitään noin konkreettista. Ovat olemassa ja välittävät, nähdään pari kertaa vuodessa. En ole muuten pettynyt, mutta miehen äidin kysely ja voivottelu siitä ettei ole tulossa enempää lapsenlapsia ottaa joskus päähän, ottaen huomioon että hän on hoitanut esikoistamme kerran neljä vuotta sitten eikä kuopusta ollenkaan.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Eivät anna mitään noin konkreettista. Ovat olemassa ja välittävät, nähdään pari kertaa vuodessa. En ole muuten pettynyt, mutta miehen äidin kysely ja voivottelu siitä ettei ole tulossa enempää lapsenlapsia ottaa joskus päähän, ottaen huomioon että hän on hoitanut esikoistamme kerran neljä vuotta sitten eikä kuopusta ollenkaan.

Anopilleko sä lapsia sitten tekisit?

Vierailija

Jos nyt puhutaan omista vanhemmistamme ja lasten isovanhemmista, emme ole oikeastaan mitään saanut keneltäkään. Päin vastoin, olemme auttaneet isovanhempia todella paljon mm taloudellisesti.
Omat vanhempani asuvat kaukana joten heistä nyt ei arjen avuksi olisi ollutkaan. Toivoin todella paljon, että appivanhemmille tulisivat meidän lapset läheisiksi, mutta he jostain syystä ovat vain miehen siskon lapsien kanssa. En oikein tiedä tähän syytä, olen pitänyt välit hyvinä ja yrittänyt huomioida heitä. Olin jopa vähän järkyttynyt, kun kaikki jättivät minut ihan yksin ilman mitään tukea tai jaksamisen kyselyjä kun esikoinen syntyi. Mieheni on yrittäjä, ei hän voinut pitää isyyslomia ja teki ihan samalla lailla pitkää päivää 6-7 pv viikossa kuin ennenkin. Olisi ollut ihanaa, jos vaikka anoppi olisi ollut puoli tuntia meillä että olisin päässyt ilman vastasyntynyttä kauppaan tai koiran kanssa lenkille.
No, vauva-ajoista selvittiin ja nyt teinejä ei voisi isovanhemmat vähempää kiinnostaa. No ei kai kun ei olla mitään yhteyttä pidetty. Meidän apu kyllä heille päin kelpaa, juuri piti ostaa uusi telkkari anopille. Heillä pitää olla kaksi telkkaria kun appi ehkä haluaa katsoa toista kanavaa.

Vierailija

Kun lapset olivat pieniä hakivat tarhasta toisinaan, jos sattui työkiireitä. Ottivat joskus hoitoon kun oli menoa. Ostivat lahjoja, tarjosivat ruokaa antoivat rahaa yms. Enemmän kuin 100% tyytyväinen olen.

Vierailija

Kun lapset olivat pieniä hakivat tarhasta toisinaan, jos sattui työkiireitä. Ottivat joskus hoitoon kun oli menoa. Ostivat lahjoja, tarjosivat ruokaa antoivat rahaa yms. Enemmän kuin 100% tyytyväinen olen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät anna mitään noin konkreettista. Ovat olemassa ja välittävät, nähdään pari kertaa vuodessa. En ole muuten pettynyt, mutta miehen äidin kysely ja voivottelu siitä ettei ole tulossa enempää lapsenlapsia ottaa joskus päähän, ottaen huomioon että hän on hoitanut esikoistamme kerran neljä vuotta sitten eikä kuopusta ollenkaan.

Anopilleko sä lapsia sitten tekisit?


En, en haluaisi muutenkaan enempää lapsia. Minusta on vaan tahditonta kysellä kun ei itse ole koskaan tukenut edes mitenkään. Hänelle meidän lapset ovat kivoja kuvia joita voi esitellä ystäville, hyvähän sellaisia on toivoa lisää.

Vierailija

2 on jättänyt perintöä, 1 ei tee mitään ja perintökin tulee olemaan pieni, 1 soittelee ja kyselee kuulumisia ja odottaa että mennään käymään. Matkaa on 700km, mutta ilmeisesti pidempi sieltä tänne kuin täältä sinne.

Eli mitään konkreettista ei olla saatu kuin tuo 1 isompi perintö.

Minkäs sitä vanhemmilleen ja niiden elämäntilanteelle mahtaa... omaa elämää tässä jokainen elää.

Vierailija

No tavallaan "pettynyt": mun isä kuoli kun oli 15v, anoppi kuoli ennen kuin meillä oli yhtään lasta, mun äiti kuoli kun kuopus oli 2v (muut lapset oli 4 ja 6) ja appiukko tuosta vuotta myöhemmin. Että aika vähänhän noi tosiaan osallistuu, mitenkään. Mielelläni olisin heidät lasteni elämässä pitänyt vaikka ihan ilman lahjoja tms apuja.

Vierailija

No äitini kanssa en ole ollut vuosiin tekemisissä, en edes puheväleissä. Isäni istuu lähinnä omassa kämpässään ja ryyppää. Eli heiltä ei ole koskaan tullut mitään apua.

Anoppi asuu ihan naapurissa ja hän tuo aina välillä ruokaa (on eläkkeellä ja kuluttaa aikaansa tekemällä ruokaa yli omienkin tarpeiden joten tuo sitä sitten meille). Tai sitten hän saattaa yhtäkkiä yllättää parilla ruokakassilla. Ei ole suurituloinen mutta haluaa silti auttaa meitä (ja iso apu onkin ollut niinä kertoina kun meidänkin talous on ollut esim. lomautuksen takia tiukilla).

Terveys hänellä on nyt viimeisen vuoden aikana romahtanut aika radikaalisti joten kauheasti enää pysty katsomaan lapsien perään mutta sitä ennen otti lapset mielellään esim. yökylään. Suorastaan patisti aina tuomaan lapset sinne että saadaan miehen kanssa olla ihan rauhassa, käydä syömässä jne.

Sanoisin, että anoppi on kyllä auttanut enemmän kuin olisi tarpeen. Välillä oikein hävettää mutta hän itse haluaa auttaa eli ei olla oven takana ruinaamassa lapsenvahdiksi tms.

Vierailija

Sain kuulla saaneeni henkistä tukea. Tarvitsen sitä vanhempieni mielestä sisaruksista eniten. Pidän tästä suuni kiinni, kun ovat niin vanhoja ja heikossa kunnossa jo, mutta kerron teille….

Sisarukseni ovat saaneet taloudellista tukea jopa täysi-ikäsinä ja heidän seuransakin on kelvannut, mutta minun ei. Olen elättänyt itseni hyvin nuoresta  eli olen aikaisin kotoa pois potkittu.  Tuen tarpeeni on kuulemma silloinkin tosiaan ollut henkistä. Hyvä tietää, että meitä onkin kohdeltu tasapuolisesti! Ja että minä olen vahva heidänkin mielestään!

Elin omaa elämääni kunnes aloin elää vanhempieni mieleistä elämää. En raaski lopettaa heidän mielikseen elämistä. Kuolkoot mahdollisimman onnellisina ja katsotaan sen jälkeen. Marttyyriäidin tytärkin on siis opetellut marttyyriutta. 

Tunsin olevani eniten elossa, kun pysyin kauempana vanhemmistani. Vaikka he eivät hyväksyneetkään valintojani, jouduin selviämään yksin ja löytämään itselleni sopivia ihmissuhteita, niin he  tekivät minulle mahdollisimman vaikeksi pitää kiinni valinnoistani, ts eivät tukeneet. Ne sentään olivat omaa elämääni! Olen ansassa, mutta mieleni sentään on edelleen vapaa!

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat