Älä tuijota, se ei ole kivaa

Joutsen kuitenkin

Tiedän, että näytän hieman erilaiselta kuin monet muut (varsinkin, jos en ole jaksanut meikata), olenhan ollut erittäin vakavassa onnettomuudessa. Kaikki arpeni, kremppani ja persoonalliset yksityiskohtani ovat kuitenkin jo minulle aivan normaali osa minua. Olen tavallaan jopa ylpeä niistä, sillä ne edustavat äärimmäistä sitkeyttä, mielenlujuutta ja periksiantamattomuutta. En herää joka aamu enempää kauhuissani kuin te muutkaan (vaikka ottaahan se päähän nousta kesken makeiden unien), vaan useimmiten varsin tyytyväisenä. Elän normaalia, sievähkön ja nuorehkon ;) naisen elämää: sinnittelen pätkätyöviidakossa, luen, kirjoitan, tapaan ystäviä, matkustan...

Siksipä en kaipaa myöskään sen suurempaa myötätuntoa, ja sääliä suorastaan inhoan. Etenkin sisäinen elämäni on hyvin palkitsevaa ja rikasta, joten voi olla, että minun pitäisikin sääliä sinua. En myöskään halua iloisen avoimesti toimia live-sosiaalipornoshowna avaten elämääni yhä uudelleen jokaiselle uteliaalle utelijalle. En minäkään utele sinun elämästäsi.

Haluaisin vain, että suhtautuisit minuun kuten keneen tahansa. Sinänsä surullista, että tällaisesta tarvitsee enää nykyaikana edes puhua.

Kommentit (4)

Vierailija

En ole kysynyt tai udellut sinulta yhtään mitään; ihan itse päätit avautua. Kiitos kuitenkin yleistämisestä ja syyllistämisestä :)

Vierailija

Sä voit ihan ens kerralla kysyä, heiltä että :"miksi sinä olet sellainen kuin olet?". Oli sitten kyseessä mikä tahansa ulkonäköön liittyvä piirre, kuten ylipaino, pituus, kasvot, lihaksettomuus, kaulattomuus, raajojen pituus, mahan koko, tai mitä tahansa. Kyllä ne oppii.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tiedän, että näytän hieman erilaiselta kuin monet muut (varsinkin, jos en ole jaksanut meikata), olenhan ollut erittäin vakavassa onnettomuudessa. Kaikki arpeni, kremppani ja persoonalliset yksityiskohtani ovat kuitenkin jo minulle aivan normaali osa minua. Olen tavallaan jopa ylpeä niistä, sillä ne edustavat äärimmäistä sitkeyttä, mielenlujuutta ja periksiantamattomuutta. En herää joka aamu enempää kauhuissani kuin te muutkaan (vaikka ottaahan se päähän nousta kesken makeiden unien), vaan useimmiten varsin tyytyväisenä. Elän normaalia, sievähkön ja nuorehkon ;) naisen elämää: sinnittelen pätkätyöviidakossa, luen, kirjoitan, tapaan ystäviä, matkustan...

Siksipä en kaipaa myöskään sen suurempaa myötätuntoa, ja sääliä suorastaan inhoan. Etenkin sisäinen elämäni on hyvin palkitsevaa ja rikasta, joten voi olla, että minun pitäisikin sääliä sinua. En myöskään halua iloisen avoimesti toimia live-sosiaalipornoshowna avaten elämääni yhä uudelleen jokaiselle uteliaalle utelijalle. En minäkään utele sinun elämästäsi.

Haluaisin vain, että suhtautuisit minuun kuten keneen tahansa. Sinänsä surullista, että tällaisesta tarvitsee enää nykyaikana edes puhua.

Katso tuijottelijaa syvalle silmiin, hymyile leveasti ja sano kovalla aanella HEI! Kylla siita suurin osa tuijottelijoista hakeltyy niin etta voivat vahan pitaa taukoa ennenkuin taas tuijottelevat.

Kokeiltu on!  t. ulkosuomalainen (ihmetys?)

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat