Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Enpä uskonut imetysaikana väsymystä valittaessani, että teinin kasvattaminen se vasta hullua onkin...

Suuret lapset, todellakin suuret ongelmat...

Tytär tekee hulluksi, tai ainakin selväksi ettei musta ole tähän. Miksi ne ei voi pompata kolmasluokkalaisesta suoraan 18-vuotiaaksi? Ihan itkettää jälleen, meidän perheessä on yksi iso musta möykky jonka vuoksi ilma on kuin myrkkyä. Paha olla kaikilla...

Kommentit (13)

Vierailija

Tiedän niin tunteen. Meillä 13v poika, joka nyt sitten pompsahti teiniksi. Puheyhteyttä ei ole, jos kutsun jotain vastaukset ovat pelkkiä tuhahduksia. Jossain haluaisi luuhata kaikki illat, jos vaan antaisin ja onhan se välillä pakko päästää uloskin.

Hölmöillytkin on, joten luottamusta ei välttämättä ole.

Vierailija

Itse teininä neuvoisin, että olkaa ystävällisiä ja tukekaa lapsianne teini-iässä. Älkää huutako tai haukkuko - kaikesta huolimatta teininne jollain tasolla haluavat teidän hyväksyntäänne, he haluavat jakaa ilonsa ja surunsa, he haluavat teidän rakkauttanne ja huomiotanne. Vastatkaa kiukkuun rakkaudella niin teinivaihe hellittää toivottavasti pian. Tsemppiä! XO

Vierailija

Mulla on nyt kaksi teiniä jotka tosi ihania tyyppejä ja kolmas jo aikuinen, josta tuli murkkuiässä lauhkea kuin lammas.

Vierailija

Meillä on aikuisiksi kasvanut jo 5 teiniä (poikaa). Teini-ikä on ollut helppo, kukaan ei ole hyppinyt silmille eikä sulkenut korviaan elämänohjeilta. Koulut on käyty ja mahdolliset viinahörpyt salattu kyllä niin hyvin, etten ole kuullut niistä vieläkään. Seurusteluista muodostui pitkiä suhteita saman tien.

Mutta odotapa kun lapset ovat kaksikymppisiä! Silloin alkaa huolehtia siitä kestääkö heillä pää opiskelupaineita. Tuleeko masennusta, ahdistusta. Kestääkö avoliitto, kestääkö työpaikka... Kaikesta voi koko ajan väännellä käsiään ja mitään ei voi itse tehdä, kun elävät omaa elämäänsä.

Vierailija

Itse koin siinä pahimmassa teini-iän myllerryksessä jonka koin olevan siinä 14-15 vuotiaana (olen nyt kaksikymmentä joten muistan vielä suht hyvin) että oma äitini ei osannut enää käsitellä mua.
No, todellakin en varmaan ollut hetkittäin kovinkaan väärässä ja sympatiat äidille.. Mutta. En tiedä voisiko tästä olla apua jollekin teinin vanhemmalle eli siksi kerron.
Koin itse eniten pieleen menneenä sen että mitä enemmän halusin omaa rauhaa ja yksityisyyttä, sitä enemmän kaikkea tiukennettiin (varmaankin äidin jokin automaatioreaktio).
En kuitenkaan ollut ikinä mikään oikeasti vaarallisille vesille lipumassa oleva teini, en tullut kännissä kotiin tai käynyt tuon ikäisenä kotibileissä. Tupakkaa maistoin ehkä kerran ja se jäi siihen. Ekan poikaystävän kanssa hengailtiin oikeastaan viikonloput. Koulu oli ok, harrastin edelleen jne.
Teinit tarvitsee oikeasti ihan älyttömästi empatiaa ja ymmärrystä, ei niinkään sellaista valtasuhteen korostamista "minä olen sinun pomo-minä määrään". (Puhun nyt siis "normaaliteinisti" käyttäytyvistä, todelliset ongelmateinit sitten erikseen.)
Koska joka ikinen lapsi (nuori) jolla on kasvattaja elämässään ollut tietää tuon ikäisenä että hän on auktoriteetti edelleenkin, ja niin kuin joku yllä jo sanoikin, haluaa aina jollain tasolla hakea hyväksyntää ja tehdä asioita vanhempien silmissä oikein.

Eli siis tiivistettynä, älkää olko liian ankaria teineillenne, jos todellista syytä ei ole. Vaikka teille voi tulla yllätyksenä esimerkiksi puhumattomuus tai keskusteluyhteyden katkeaminen niin muistakaa että ei se oo aina niin helppoa niille teineillekään. Ei vanhemman rakkaus lastaan kohtaan lopu, näyttäkää se niille. :)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Joo, se vauvavuosi kesti tosiaan vaan vuoden, tää teini-ikä kestää IKUISUUDEN!!

Kyllä. Tämä on ihan hirveetä, tekisi mieli häipyä tästä maailmasta. Jos olisin tiennyt, mitä äidin huoli on, en olisi halunnut äidiksi.

Vierailija

Ei se vielä mikään teini ole, lapsi vasta. Teet nyt työsi hyvin, niin ei tarvii enää sitten teinin kanssa vääntää.

Vierailija

Yksi sukulaislapsi oli tosi vaikea teini-iässä. Karkaili kotoa, tuli maijan kyydissä lukemattomia kertoja kotiin, viinaa joi ja käytti jopa huumeita. Missään vaiheessa hänen suhteen ei luovutettu vaan puuttumalla siihen yhä uudelleen osoitettiin että hänestä välitetään ja että hän on tärkeä. Vaikka siinä vaiheessa tuntui ettei mistään ollut mitään hyötyä. Ja kas, vaikeasta teinistä kasvoi järkevä ja fiksu aikuinen, joka nykyään itse työskentelee ongelmanuorten parissa. Ei kaikkea tietenkään voi laittaa sen kasvatuksen piikkiin enkä sano että aina olisi toimittu oikein, mutta sanon siis vaan että vaikka kuinka vaikealta tuntuisi niin ei kannata luovuttaa ja ajatella että peli olisi menetetty.

Vierailija

Ja älkää koskaan ikinä tehkö lapsia m. 13-16 vuoden ikäerolla. Itsehän tein, kaksi kertaa! En suosittele jos haluat pysyä järjissäsi :D

Vierailija

Kiitos kaikille. Kyllä, 13v on aivan lapsi, mutta sen verran myllertää, jotta uskallan kyllä kutsua häntä jo teiniksikin. Nyt jos koska, MINÄ tarvitsisin sitä neuvolaa. Sitä kerran, vaikka puoleen vuoteen, jossa käytäisiin näitä asioita läpi. Jaettaisiin opusta, kysyttäisi ja ohjattaisiin, tekisivät vaikka kotikäynnin jopa! Neuvottaisiin kädestä pitäen ;)

Luo keskusteluyhteys, ole läsnä, kehu, kerro rakastavasi, tue...

Kyllä, yritän niin vimmatusti, mutta tuo kampoihin laittaminen, tekemättä jättäminen, valehtelu, musta synkkyys, oikeasti, se ottaa niiiiiin päähän! Ja juu, nuori olen ollut minäkin, ja mutsini maailman urpoin - ja nyt kiertokulku on ollut tämä, minä urpouden kuningattarena!
Ap

Vierailija

minilla on kaksi teiniä, ja koen hyväksi, että heidät jätetään rauhaa. Jos tiuskii,,niin anna olla. Pidä kiinni vain 1-2 säännöstä, sen teinikon ymmärtää ettei se ole liikaa vaadittu, kaikesta muusta katso läpi sormien.

Keskusteluyhteyttä ei voi väkisin luoda, mutta kun teini puhuu, niin silloin pitää itse olla valmis. Automatkat on tähän hyvä foorumi.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat