Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

kysytäänpä näin päin: annatko lapsesi olla rikkaan perheen lapsen kaveri?

Vierailija

Lapseni paras ystävä on rikkaasta perheestä. Ovat ystävystyneet, koska miehen työn kautta olleet paljon samoissa paikoissa. Olen törmännyt ihmisiin jotka väittävät että haluamme oman lapsemme olla vain statuksen vuoksi tämän lapsen ystävä. Mikä tuntuu utan älyttömältä ju nämä kaoset nyt vain tulevat toimeen hyvin keskenään. Pitäisikö minun sitten vain kieltää lastani olemasta tän rikkaasta perheestä olevan kaveri ettei nyt kellekään tulisi paha mieli

Sivut

Kommentit (31)

Vierailija

Eikö tule paineita että koti on teillä vaatimattomampi ja kaikkeen samaan ei ole rahaa? Saako lapsesi hyväksyntää? Ostatteko paljon merkkivaatteita tms?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Eikö tule paineita että koti on teillä vaatimattomampi ja kaikkeen samaan ei ole rahaa? Saako lapsesi hyväksyntää? Ostatteko paljon merkkivaatteita tms?

EI paineita. Kyllä mä osaan selittää lapselle miks meillä ei ole rahaa kaikkiin samoihin asioihin mitä kaverilla on ja on hyväksyny asian ihan hyvin. Ja ei ne lapset sen ihmeempiä leiki vaikka toinen on varakkaasta perheestä. Samoja pelejä ne pelaa. Ei osteta paljoa merkkivaatteita, siistejä ja hyväkuntoisia kuitenkin. Ei nyky vaatteista aina huomaa onko joku merkkivaate vai ei. Ja tää kaveri pukeutuu ihan tavan henkkamaukkaankin välillä.

Vierailija

Eikä kodin vaatimattomuus vaivaa ja tuntuu että kaverin vanhemmat ei välitä. Ovat vaan tyytyväisiä kun lapsella on ystävä.

Vierailija

Annan lapseni olla kaveri ylipäätään kaikkien lasten kanssa.
Jopa suosittelen sitä.
Ei ole vielä koskaan tullut mieleenkään kieltää jonkun lapsen kanssa leikkiminen. En muista että perheeni olisi koskaan kieltänyt itseltänikään mitään vastaavaa.

Todella outo kysymys.

Vierailija

Outo kysymys... saako lapsesi kaveerata köyhän kanssa? Entä sateenkaariperheen lapsen? Opettajan lapsen? Työttämän? Uskovaisen?

Vierailija

En ole puuttunut lapseni kaverivalintoihin. En tiedä lapseni kavereiden perheiden todellisesta varallisuudesta mitään. Kaikki ei ole aina niin miltä asiat ulospäin näyttävät - voivat olla paremmin tai huonommin, kuin miltä asiat näyttävät

Vierailija

Koko kysymys on aika älytön . Ei lapsia niin kiinnosta toisten varakkuus. Mutta leikkikaveri pitää olla. Se on tärkeää.

Miten muuten vanhemmatkaan edes tietää onko jonkun lapsen perhe todella varakas nyt tai ensi vuonna. En ainakaan itse ehdi kyttäillä muiden tuloja tai omaisuuksia enkä samasta syystä edes tiedä kuinka paljon omalla tililläni on rahaa. En myöskään tiedä mieheni omaisuuden arvoa. Sen jälkeen kun rahaa opiskelujen jälkeen on tullut niin paljon ettei sitä tarvitse ajatella se on menettänyt kiinnostavuutensa.

Kirpputorilta vaatteensa ostavalla naapurilla voi olla monta perittyä sijoitusasuntoa.
Tai ahtaasti asuvalla perheellä voi olla yrityksensä osakkeita miljoonilla.
Naapurin edustusrouva saattaa ensi vuonna ollakin velkaantunut yksinhuoltaja.

Naapurissa asui joskus ahtaassa kolmiossa vanha rouva, joka iltalehtien mukaan olikin yllättäen suomen rikkaimpia. Rouvan kampaus oli aina kunnossa ja jakku näytti hyvälaatuiselta, mutta muuten tämä vauraus ei näkynyt meille naapureille oikein missään...

Vierailija

Se riippuu siitä, millainen rikas lapsi on. Jos köyhä ja rikas lapsi kunnioittavat toisiaan ja hyväksyvät toisensa sellaisina kuin ovat, niin "why not"? Me kaikki olemme lopulta ihmisinä saman arvoisia.

Mutta aina on tapauksia, joissa kaveruus joutuu koetukselle. Jos rikas lapsi alkaa ylpeilemään, niin siitä voi seurata monenlaisia ongelmia. Muutama esimerkki:

1) Lapsi on kutsunut rikkaan lapsen kylään. Rikas lapsi soittaa, että isän A-sarjalainen Mercedes-Benz on mennyt rikki ja se pitää huoltaa, ja hän pyytää kauniisti, voisiko lapsen vanhemmat käydä hakemassa hänet kylään. Pian lapsen vanhemmat parkkeeraavat esimerkiksi itä-saksalaisen tai venäläisen autonsa rikkaan lapsen talon eteen, ja hän alkaakin huutamaan: "Ei kelpaa, minä haluan kyydin Mercedes-Benzillä!"

2) Rikkaan lapsen älypuhelimen akusta on loppunut virta ja hän haluaa soittaa kotiinsa vanhemmille, että tulevat hakemaan hänet kotiin. Lapsi tai hänen vanhempansa ojentavat kauniisti vanhan Ericsson-seinäpuhelimen luurin tai Nokia 1610:n hänelle. Hän kuitenkin suuttuu: "Ei kelpaa, minä haluan soittaa Nokia Lumialla!"

3) Lapsi ja rikas lapsi ovat menossa pelaamaan konsolipelejä. Lapsi tarjoaa Super Nintendon ohjainta, mutta rikas lapsi alkaa itkemään: "Ei kelpaa, minä vaadin PlayStation 4:n!"

4) Rikas lapsi on tullut lapsen synttäreille. Kun he istuvat pöytään, alkaa rikas lapsi itkeä potkia ja parkua raivarin saaneena: "Ei kelpaa, minä syön juhlapöydässä vain tryffeleitä ja sveitsiläistä suklaata!"

Vastaavanlaisia tapauksia voi tietenkin tulla eteen myös muissa tilanteissa. Vanha viisaus sanoo: "Ylpeys käy lankeemuksen edellä." Kannattaisiko tuossa vaiheessa harkita kaveruuden purkamista, vai pitäisikö lapsen tai hänen vanhempiensa ostaa viimeisillä rahoillaan se uusi Mercedes-Benz, Nokia Lumia, PlayStation 4, tryffeleitä ja sveitsiläistä suklaata ja antaa rikkaan lapsen pompotella heitä mielin määrin ja loputtomiin? - Karu fakta on se, että työväenluokkainen valitsee vain välttämättömän, mutta eliittiin kuuluva henkilö juoksee koko elämänsä ajan uutuuksien perässä. Vaikka ostaisit(te) vaikka mitä, niin jossakin vaiheessa nurina "Ei kelpaa... " toistuu kuitenkin uudelleen ja uudelleen. Tällaisessa tilanteessa rikkaan ja köyhän lapsen kaveruus voi olla hyvinkin rosoinen ja kuoppainen niin lapsen kuin hänen vanhempiensa kannalta.

Vierailija

Ikävää jos rikas lapsi alkaa huomautella: teillä on hassu asunto (pieni ja kerrostalossa), voi apua joudutko kävelemään (ei autoa matkalla kaverin juhliin), miksi vaatteesi ovat kuluneita/vähän viallisia jne jne. Miksi ette käy ulkomailla, miksi ette järjestä juhlia hoplopissa (kotisynttäreistä), miksi vain vähän vieraita, miksi merkittömät vaatteet, miksi sotkuista (ei siivoojaa), miksi yksin kotona (ei rahaa hoitajaan). Eli en antaisi.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
 Karu fakta on se, että työväenluokkainen valitsee vain välttämättömän, mutta eliittiin kuuluva henkilö juoksee koko elämänsä ajan uutuuksien perässä.

Tuohan ei pidä alkuunkaan paikaansa! Ensinnäkin onko siis vain kaksi kategoriaa: työväenluokkaiset ja eliitti? Ja toiseksi eliitti/rikkaat tmv. eivät todellakaan ole välttämättä materialisteja. Vaikka ihmisellä olisi varaa ostaa aina kaikkien kalleinta ja laadukkainta, ei hän sitä välttämättä kuitenkaan tee.

Ja vastaus ap:n kysymykseen - totta kai antaisin lapseni leikkiä tällaisen perheen lapsen kanssa. Tärkeämpää olisi selvittää sopiiko perheen arvomaailma yhteen omamme kanssa. Se ei ole kiinni rahasta!

Vierailija

Naapuruston rikkaimmat lapset ovat paitsi todella rikkaita myös erittäin hyvin kasvatettuja. Eivät ole yleensä kyllä kiukutelleet yhtään mistään, joten edellä kuvatun kaltaisia kiusallisia tilanteita ei ole syntynyt vaikka hyvinkin erilaisista taustoista tulevat leikkivät keskenään. Kyllä nämä ennakkoluulo-ongelmat ovat enemmän vanhempien päässä.

Oikeesti aika älytöntä miettiä jotain kavereiden autoja ja puhelimia....

Suomessa lapsen tulevaisuutta ei ennusta kovin vahvasti vanhempien varallisuus ja perheen laatu vaan lapsen oma lahjakkuus ja motivaatio. Kaikille lapsille on hyväksi nähdä erilaisia perheitä ja elämäntapoja. Se avartaa ja lapsikin ehkä myöhemmin osaa asettaa tavoitteita elämälleen.

Tunnen hyvin ihmisiä jotka ovat olleet lapsena köyhiä tai jopa sosiaalitapauksia ja nyt aikuisena he ovatkin erittäin koulutettuja, varakkaita ja menestyneitä . Näille ihmisille tustasta on usein hyötyä. Osaavat ainakin ajatella vähän avarammin...

Vierailija

Aikoinaan paras kaverini oli tehtailijan tytär. Omat vanhempani olivat työssä tämän suomenruotsalaisen kaverini suvun omistamassa tehtaassa. Ei se minusta ollut silloin mitenkään omituista, että kotimme  olivat todella erilaiset. Heillä oli iso omakotitalo ja meillä huone ja keittiö. Kesäisin vietin paljon aikaa heidän kesähuvilallaan ja pääsin muutenkin mukaan moniin sellaisiin paikkoihin, joihin en muuten olisi koskaan päässyt. Opin myös sellaisia käytöstapoja, joita en kotonani olisi oppinut.

Nyt jälkeen päin olen ajatellut, että minulle oli paljon hyötyä tästä ajasta, jonka tämän kaverini perheessä vietin. Minulle oli ihan luonnollista, että menin oppikouluun ja myöhemmin opiskelemaan yliopistoon. Koskaan en minulla ei ollut mitään alemmuuden tunnetta joukossa, joka taustaltaan oli usein varsin erilainen kuin omani.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat